Treenaamisen aikatauluttaminen

Kirjoita ylös, suunnittele etukäteen!


Olet varmasti kuullut monesti selityksiä miksi joku ei pysty/kerkeä urheilla. Me olemme erilaisia mutta itse en henkilökohtaisesti hyväksy mitään syytä miksi joku ei voisi tai kerkeäisi harrastaa liikuntaa. Selitykset saa oman vereni kiehumaan!
Kaikki on loppupeleissä vain kiinni siitä, kuinka paljon me jotain tahdomme. 






1. Suunnittele
2. Kirjaa ylös viikkosuunnitelmasi 
3. Toteuta
4. Toista


On helppoa keksiä tekosyitä kuin ryhtyä töihin. Asioiden ei kuulu aina olla helppoja ja mutkattomia. Kun kohtaamme haasteita ja emme luovuta, se lopulta palkitaan. Mielestäni alla oleva kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


Lähde


Jos mietin vaikka itseäni, niin harvoin luistan viikkosuunnitelmastani treenien suhteen. Suunnittelen viikon jo etukäteen, mutta kuitenkin tarpeeksi joustavasti. Treeneistä ei luista niin helposti kun kirjaan ne ylös.

 On myös tärkeää suunnitella lepopäivät! Jos kroppasi ei saa tilaisuutta palautua harjoituksesta, ei kehitystä myöskään tapahdu. 

Kuva lainattu

Treenaamisen aloittaminen on hankalin vaihe, se vaatii päättäväisyyttä. Mutta kun olet ensimmäisen askeleen ottanut, huomaat kuinka liikkumisesta muodostuu tapa, jota ilman et voi enää olla! Kropassasi tapahtuvat muutokset tuovat sinulle lisää motivaatiota jatkaa. Muistakaa että muutoksia ei tapahdu pelkästään ulkoisesti. Se tärkein tapahtuu sisällämme 🙂

Niin paljon on kyse siitä mitä päätät ja kuinka sinnikkäästi pidät päätöksistäsi kiinni. Itse valmistaudun jo edeltävänä iltana ja helpotan aamun lähtöä. Pakkaan kaikki tavarat valmiiksi jolloin aamulla tehtäväksi jää vain hampaiden harjaus! 


haha aika hauska!


 Jos menen aamulla treenaamaan, teen sen usein tyhjällä vatsalla. Joillekin tämä ei sovi, mutta itselleni koen sen paremmaksi vaihtoehdoksi aikataulujen vuoksi. Otan ennen treeniä ainoastaan vettä ja aminohapot. Treenin jälkeen juon protskusheikin + aminot. Latausjuomaa käytän harvoin, ainoastaan silloin kun tuntuu ettei energiaa ole tarpeeksi. 

Lisää tietoa:

Tässä esimerkki aamu:

klo 6.45 Herätys
klo 7.15 Sali
klo 8.15 Junalle + protsku
klo 8.50 Töissä
klo 9.00 Aamiainen


Aamujumpalla lähtee päivä hyvin käyntiin!


Tässä muutamia syitä miksi liikkuminen mielestäni kannattaa:

  • Virkeä mieli
    • Ehkäisee masennusta
    • Vähentää ahdistusta/stressiä/vihaa
    • Tuo hyvää oloa
  • Jaksat paremmin
  • Vahvistaa sydäntä ja keuhkoja
  • Auttaa nukkumaan paremmin
  • Ehkäisee kroonisia sairauksia 
  • Tasapainottaa ruokahaluja
  • Pitää painon hallinnassa
  • Pitää luuston, lihakset ja nivelet kunnossa
  • Ulkonäkö kohenee
  • Parantaa aineenvaihduntaa
  • Parantaa vastustuskykyä

= PAREMPI ELÄMÄ!


Tiedän hyvin että usein työpäivän jälkeen alkaa painaa väsymys. Juurikin kun pitäisi treenata! 


Jos työ-/koulupäivän jälkeen väsyttää kokeile seuraavaa:

  • Suorita treenit aamulla ennen töitä, itselläni toimii hyvin
  • Mene suoraan salille käymättä kodin kautta (vältät sohva houkutuksen)
  • Juo kahvi tai vihreää teetä
  • Kokeile raakasuklaan piristävää voimaa ennen treeniä
  • Juo latausjuoma n. 30-45min ennen treeniä
  • Katsele sinua motivoivia kuvia!
  • Mieti kuinka hyvän olon saat liikunnan jälkeen!
 Nyt sitä päättäväisyyttä ihmiset! Kaikki on sinusta itsestäsi kiinni.
 Kesäkin tulee pian 😉

If I can do this, so can you! 


-”Monkey”

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta