Terveellinen marjaherkku kesän kunniaksi!

Heippa kaikille ja ihanaa kesää! Haluan jakaa teille ihanan marjaherkun, jota kokeilin. Ideana oli totteuttaa terveellinen, vähäkalorisempi vaihtoehto perinteisestä kaurapaistoksesta. Tämä maistuu ihanalta! Suosittelen ehdottomasti testaamaan, myös raaka-aineet, joita tähän tarvitset eivät maksa maltaita. Resepti on myös TODELLA helppo, joten varmasti jokainen pystyy tämän väsäämään  😛

 berries (1)

 

Minifitneksen energiaherkku

 

Kaurahiutale/kauralese 

Intiaanisokeri 

CocoVi Kookosjauho 

1-2 munaa

CocoVi kookosöljyä

Luomu hunajaa 

Marjoja oman maun mukaan/ tai omenaa + kanelia 

 

 Aineksien tarkkaa määrää on vaikea sanoa, sillä kokkailen itse silmämääräisesti usein. Tässä tein annoksia vain kahdelle! Tämäkin herkku syntyi yhdistelemällä aineksia ja lisäämällä sitten koostumuksen ja maun mukaan mitäkin. Tässä oma mieltymys ratkaisee, koostumuksen ja makeuden suhteen. 

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Laita astian pohjalle marjat ja kaada seos päälle.  Annostele joko omiin annoskuppeihin tai vuokaan. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. 

marjaherkkui

Testatkaa ihmeessä kesäistä kevyempää herkkua! 

 

Intiaanisokeri

Intiaanisokeri on sokeriruo´osta valmistettua sokeria, jota ei ole raffinoitu eli puhdistettu loppuun saakka, kuten valkoinen sokeri. Tämä on siis jalostusasteeltaan raaempaa sokeria.

1346245538_img-b420ed08e3a284f39e6beccb7dac5050

 

Kookosjauho

 CocoVi kookosjauho valmistetaan luonnonmukaisesti tuotetusta tuoreesta kookospähkinän lihasta eli maidosta. Kookosjauho sopii gluteenittomaan ja laktoosittomaan ruokavalioon. Se ei sisällä viljan tai maidon ainesosia. Kookosjauho on ravinteikas ja kuitupitoinen, sisältäen jopa 38 % ravintokuitua! Kookosjauho sisältää vain vähän hiilihydraatteja, joten se soveltuu vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville. Lisätäksesi leivonnaisten kuitupitoisuutta kookosjauholla voi korvata noin 10-25 % käytettävästä jauhomäärästä. Kookosjauhoa voi lisätä myös pirtelöihin, puuroon, mysliin. Tämä on myös edullinen vaihtoehto!

Cocovi-kookosjauho

 

Kookosöljy

 Kookosöljy sisältää yli 90% raakoja, saturoituja rasvahappoja, jotka ovat harvinaisia ja tärkeitä rakennusaineita kehomme joka solulle. Sopii hyvin paistamiseen ja leivontaan.  Kylmäpuristettu kookosöljy sopii erinomaisesti myös pirtelöiden ja itse tehdyn raakasuklaan ainesosaksi. Itse lisään sitä tilkan puuroon! Tuo ihanasti makua.

 

pic120410193637BE12

 

 

marjaherkku

 

Kesäterveiset  tien päältä!  😉 

-Mini Family

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 1
Tykkää jutusta