I Love Me -messuliput jaossa

messut4

 

Arvonta on päättynyt. Kiitos kaikille aivan upeista vastauksistanne, joita sateli blogiini sekä sähköpostiini todella paljon. Upeaa huomata teidän motivaationne ja iloinen meininki, joka inspiroi myös minua! <3 Voittajille olen ilmoittanut sähköpostitse.

Heippa taas ihanat ja uskolliset lukijani 🙂 Syksy on tosiaan täällä, vaikka ilmojen puolesta ei ehkä ihan siltä tunnu – Mikä ei kyllä minua haittaa tippaakaan! Elämä on ollut näin syksyn tullen hektisempää ja muutoksia elämässä on taas enemmän kuin tarpeeksi. Nyt elämme aikaa, jolloin monet meistä havahtuvat kaikkeen siihen, mitä kesä on tuonut tulleessaan. Ehkä muutama ylimääräinen kilo on päässyt kertymään huomaamatta. Lenkkipolulla hengästyttää normaalia enemmän ja hikoilet kuin pieni sika. Kaikki kesän ”paheet” on hyvitettävä ja aikaahan siihen on – Koko vetinen syksy, jonka jälkeen meitä siunataan vielä pimeällä talvella (miettikää kuinka onnekkaita olemme). Luulisi siinä olevan riittävästi aikaa päästä siihen toivottuun kesäkuntoon 2014? Mutta jotenkin tämä pikku projekti lyssähtää usein kesken, ja tämä muuttuukin huomaamatta kesävalaaksi projektiksi. Miksi näin käy?

Panostus omaan terveyteen ja hyvinvointiin kasvaa syksyn tullen, mikä on ainoastaan hyvä juttu. Mieti ilmapalloa. Puhallat siihen ilmaa ja se kasvaa suuremmaksi. Mutta lopulta, jos puhallat siihen liikaa ilmaa, se räjähtää. Ottakaa oma projektinne maltilla, se on tässä hommassa valttia! Kun teemme asioita pienin ja varmoin askelin, tuottaa se usein parempia ja pysyvämpiä tuloksia. Teillä ei ole kiire, sinulla on 8 kk aikaa – Lupaan että se riittää. Unohtakaa siis pika laihdutuskuurit ja Ostoskanavan kuntoilulaitteet – Niillä ei pitkälle pötkitä. Keskity siihen, että nautit elämästä ja voit hyvin, oli projektisi minkälainen tahansa. Sillä projektit, jotka ovat jatkuvaa taistelua, kaatuvat varmasti.

 

messut5

 

 Siksi näin syksyn tullen, haluankin kannustaa ja tukea teitä terveellisessä elämässä – Sen aloittamisessa ja ylläpitämisessä. Haluan jakaa kolmelle lukijalleni liput I Love Me-messuille, josta toivon teidän saavan lisäpotkua jaksamiseen! Messut järjestetään 11.-13.10 Helsingin Messukeskuksessa. Tervetuloa naisten maailmaan, josta löytyy siis kaikki meitä kiinnostavat aihealueet; kauneus, muoti, terveys, sekä korut & kellot. Messuilla voit käydä kaunistautumassa ja hankkimassa pikakampauksen, käydä tsekkaamassa treenaamisen ja terveyden uudet tuulet, tai seurata kauden muotia muotinäytöksissä. Ohjelman löydät täältä.

Kerro minulle mihin itse aiot panostaa syksyn tullen? Onko sinulla kenties oma projektisi mietittynä, vai onko askeleesi pienempiä? Palkitsen 3 lukijaa, 2 lipulla I Love Me-messuille! Kerro oma tarinasi 23.9 mennessä, voittajille ilmoitan henkilökohtaisesti sähköpostitse. Voit osallistua kisaan suoraan kommentoimalla tähän, tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen [email protected]

 

messut

Ihanaa viikkoa kaikille, odotan innolla vastauksianne <3 

-Ennimanni

 

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

52 vastausta artikkeliin “I Love Me -messuliput jaossa”

  1. Elämä jatkuu aika samalla tavalla vaikka syksy tuleekin – koitan pitää treeni- ja ruokapuolen kunnossa opiskelujen ohella 🙂 Haasteita varmasti tulee eteen mutta kyllä niistä yli päästään!

  2. Oon tän vuoden aikana hurahtanut totaalisesti nyrkkeilyyn ja halu kehittyä on hurja. Lupasinkin itselleni, että nyt syksyllä skarppaan vielä enemmän monipuoliseen ja terveelliseen ruokavalioon, joka tukee reenailuja. Tähän lisäksi tarpeeksi lepoa, niin eiköhän ala tapahtua 🙂

    Nuo messut on kyllä yks vuoden parhaimmista tapahtumista! Kevyesti hurahtaa päivä kierrellessä 🙂

  3. Syksylle tavoitteet on saada kuukausia jatkuneet selkäongelmat paremmaksi kuntoutuksella ja pienenä haaveena että vuoden lopussa saisi vielä tehtyä kunnon salitreenejä ilman kipuja 🙂

  4. Aijon antaa itselleni enemmän aikaa rentoutumiseen ja lepäämiseen. Kroppa selvästikkin kaipaa sitä kiireisen kevään ja kesän jälkeen. Otan treeniohjelman tueksi/lisäksi enemmän palauttavia kävelylenkkejä raittiissa ilmassa sekä renoutus/venyttely -hetkiä.

  5. Osallistun ensi keväänä ensimmäisiin body fitness -kisoihini junorisarjassa, ja katse on kovasti siellä tavoitteessa. Nyt syksyllä siis aion panostaa ihan täysillä tähän tavoitteeseeni, niin kuin olen tehnyt kyllä tähänki asti, mutta nyt vaihdetaan vielä pikkusen isompaa vaihdetta silmään 😉

  6. Syksy on mulle aina uudistumisen aikaa.. Tänä syksynä aion jatkaa rakasta CrossFittiäni johon oon täysin hurahtanut, pistää seuraavan vaihteen hommassa päälle ja ehkä saisin joululahjaksi itselleni vedettyä yhden leuan! Kelasin myös tiputtaa mun ”vikan vitosen” joka vielä keikkuu aikasemmasta -30kg painonpudotuksesta ja kelasin testata touhuun paljon puhuttua 5:2 -dieettiä (inhoan tuota sanaa). Ei tahdo kaloreista enää nyhjästä ettei reenit (ja ne rakkaat leuanvetolihakset) kärsi :D! Syksyksi on niin ihana asettaa projekteja (huom. ei paineita!) ja vaatia itseltään vähän enemmän kesän hölläilyjen jälkeen. Mut anyways, messuille olis tosi kiva päästä, oon ollut aikasemminkin ja ovat kyllä hyvät! Kiitti Eevi muuten mahtavasta blogista!

  7. Tänä syksynä aion kuunnella omaa kehoani enemmän, antaa sille energiaa paremmista lähteistä sekä rakastaa sitä enemmän.

  8. Moikka.
    Itseeni panostaminen joutuu tänä syksynä koetukselle toden teolla.Olen menossa jalkaleikkaukseen ja taukoa liikunnasta tulee olemaan vähintään 6-8vkoa.Se on paljon aktiiviselle liikkujalle ja mietinkin miten pää kestää.Täytyy yrittää kehitellä mielekästä puuhaa esim.lueskella paljon. Ja tietysti ruokavalioon täytyy kiinnittää erityishuomiota kun ei tule kulutettua niin paljon.

  9. Nyt syksyn koittaessa toivon että ylitän itseni niin urheilun kuin opiskelujenkin saralla 🙂

  10. Syksyn tullen aion panostaa ennenkaikkea hyvään oloon, sekä liikkumisen iloon. Kuten jo postauksessa mainitsit, eivät jatkuvat jojoilu -taistelut hyödytä ketään.

    Oman juttuni olen löytänyt Crossfitista, sekä piiitkistä ja rentouttavista lenkeistä.

    Itse olen tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan -elämäntapamuutosta takana vuoden verran! 🙂

  11. Syksy on ihanaa aikaa! Mun syksyyn kuuluu salilla ja kauheasti tekisi mieli mennä pelaan koripalloa pitkästä aikaa. Saas nähdä uskallanko…

  12. Pidän syksystä todella paljon. Aion antaa itselleni entistä enemmän aikaa venyttelyyn, kehon huoltoon ja rentoutumiseen. Nämä jäivät kesällä turhan vähälle panostukselle liian useasti. Aion panostaa hyvään oloon ja raivata kalenterista tilaa omalle ajalle.

  13. Aion tänä syksynä panostaa entistä enemmän kehonhuoltoon ja oman kropan kuuntelemiseen. Polveni tulehtui noin 2 kuukautta sitten pahasti, ja vasta viime viikkoina olen päässyt kuntouttamaan sitä. Treenimotivaatio on huipussaan, mutta treenaus on aloitettava maltillisesti ja kroppaa kuunnellen. Olen oppinut sen, että terveyttä ja liikuntaa oppii arvostamaan aivan erilailla, kun sitä ei voikaan harrastaa. Tulevana syksynä pyrin venyttelemään joka ilta edes hetken ja nauttimaan jokaisesta liikuntahetkestä. Syksyn projektini onkin siis kehon kuunteleminen ja sen vahvistaminen.
    Messut kuulostavat aivan mahtavilta, olisi superia päästä sinne ja samalla saisi hyvän syyn matkata Helsinkiin täältä Länsi-Suomesta 🙂

  14. Itselläni on takana 15 kilon painonpudotus ja tavoitepainossa olen ollut keväästä asti. Nyt syksyllä haluan löytää tasapainon terveellisen ruokavalion, treenin ja levon suhteen. Etenkin yöuniin aion panostaa, koska viime kevät meni kovaa treenatessa, tiukalla ruokavaliolla ja 4-5 tunnin yöunilla ja voin sanoa olleeni aika väsynyt. Lihasten kasvatus on sitten sellainen pidemmän aikavälin tavoite millä ei ole niin kiire. Hiljaa hyvä tulee. Olisi mahtava päästä hemmottelemaan itseään messuille 🙂

  15. Itse aion syksyllä panostaa niin fyysiseen kuin henkiseen hyvinvointiini!
    Vähennän turhaa sokeria (lue: karkkia..kröhöm) ja lisään kuntosaliharjoittelun ohelle lenkkeilyä, joka on valitettavasti jäänyt kokonaan. Lisäksi pyrin välttämään turhaa juhlimista, sillä se sekoittaa niin kropan kuin päänkin.
    Yleisesti yritän ottaa rennosti kaiken suhteen, yritän olla stressaamattta ja nauttia siitä mitä sillä hetkellä teen. Liiallinen suunnittelu lisää stressiä.

    Elää hetkessä. Nauttien.

  16. Juuri tulin salilta, jossa kävimme PT:n kanssa läpi elämäni ensimmäisen saliohjelmani, jonka seurauksena olisi tarkoitus saada suora ryhti. Eli syksy kuluu selän suoristamisessa, tuloksia tehden 🙂

  17. Kesän alussa aloitettu urakka PT:n kanssa jatkuu hyvässä vauhdissa 🙂 Syksy kuuluu PT:n ihanassa rääkissä, kesäloma tosin otti veronsa 🙂 Palkinto kiiltää silmissä kun ensi vuoden puolella pääsee ostamaan uusia vaatteita \o/ 🙂
    Nyt jo jätesäkillinen mennyt kirpputorin pöydälle 🙂

  18. Näin syksyn tullen on paras hetki ottaa aikaa itselle ja parisuhteelle. Joka viikko suosittelen varaamaan aikaan omalle hyvinvoinnille ja omille ajatuksille. Tää tarkoittaa mun kohdalla tottakai hierontaa 🙂 ja sitten parisuhteen virkistykseksi jotakin yhteistä liikuntatuokiota vaikka kiipeilemään olisi kiva keretä 🙂

  19. Mun elämässä on alkamassa uusi sivu, jos näin voisi sanoa. Olen viimein innostunut salilla käynnistä, terveydestä ja muusta, ja tuntuu että olen nyt vasta alkanut elämään. Tähän aion panostaa: elämiseen.
    Olen kotihiiri, joten minun on ollut vaikeaa lähteä kotoa minnekään. Tapahtumat ja uudet ystävät, koulu jne saavat jaksamaan kokeilemaan uusia asioita, joka on hyvin tärkeää. 🙂 olen onnellisempi kuin ikinä.

    Aion mennä I love Me -messuille. Parhaimmat messut koko vuonna, olen mennyt jo 5:nä vuotena peräkkäin eikä niihin kyllästy ikinä!

  20. Syksyn tavoitteena on jatkaa terveellistä elämän tapaa ja olen luvannut itselleni löytää uuden liikunnallisen kiinnostuksen, ja se oli helpompaa kuin kuvittelinkaan…kokeilin nyrkkeilyä ja totaalisesti rakastuin lajiin ja nyt innolla pusken salitreenillä, nyrkkeilyllä sekä vanhoilla tutuilla lajeilla uinnilla sekä juoksulla kohti kesää 2014. Vähän ennen loman alkua täytän 20 vuotta, joten lupasin itselleni että kesä 2014 on minun kesäni. Sekä selkäleikkauksesta toipuvan äitini kannustus puskee eteenpäin, koska hän tietää että pystyn siihen vaikka pari takapakkia on tullut muutaman vuoden aikana…mutta nyt en aijo katsoa taakseppäin, koska siihen olen aina kompastunut. Hyvää syksyä, ja pakko sanoa että blogisi on hyvin tsemppaava ! 🙂

  21. Aion luvata itselleni gradun teon ohella panostaa liikuntaan tänä syksynä, että jaksaa sitten pimeyden keskellä paremmin ja muutenkin tulee kokonaisvaltaisesti parempi olo 🙂

  22. Samalla tavalla jatketaan ku ennenkin 🙂 kovaa treeniä ja tavotteena ois ennen kaikkea saada enemmän unta niin jaksaa läpi tän syksyn…

  23. Aion panostaa graduun niin tylsältä kuin se kuulostaakin ja saada sen valmiiksi jouluun mennessä. 🙂 Ja siinä sivussa muistaa hoitaa itseäni treenillä ja oikealla ravitsemuksella.

  24. Tänä syksynä aion ennen kaikkea kuunnella kehoani ja helliä mieltäni, mikä ei kaltaiselleni touhupäälle ja tavoittelija-luonteelle ole aina ollut itsestäänselvyys. Panostan laadukkaaseen liikuntaan ja lähen urheilemaan, silloin kun siltä tuntuu, en pakota itseäni salille tai himotreeniin liikakilojen pelossa tai pakonomaisesta tunteesta johtuen. Panostan kehoa ja mieltä hellivään ja haastavaan fyysiseen flowjoogaan, nautin uimatreeneistä antaen veden vastuksen hivellä kehoani ja pidän keskivartalostani huolta salitreenillä. Vähintään yhtä paljon panostan, myös lepopäiviin, jolloin pidennän joka iltaisia venyttelyjäni ja rullailen pilatesrullalla avaten sidekudoksiani ja lihaskalvoja. Ruokin kehoani ravintorikkaalla ruoalla enkä stressaa turhasta, vaan uskon että elämä kantaa.

  25. Hei ja kiitos inspiroivasta blogista! I love me-messut ovat minulle samalla synttäriviikonloppu, sillä 11.10 tulee täyteen 25 vuotta ja olisi mahtavaa päästä synttäripäivänä käymään messuilla parhaan kaverin kanssa 🙂 Tänä syksynä niin kuin aina lisään liikuntaan muutamia eri ärsykkeitä eli uusia lajeja, ja lisään aerobista rutkasti. Salikäynti kun on jo vuosia kuulunut omiin lempijuttuihin, mutta tanssitunnit, kiipeily ja parkour tuovat lisämaustetta kaamosaikaan. Tällä reseptillä toivon ettei marraskuussa ole ihan vetämätön olo 🙂

  26. Minun syksyn tavoite on kouluun panostaminen. Mulla alkoi juuri toinen vuosi yliopistossa, ja olen päättänyt, että nyt alan tehdä töitä niin, että stressi ei yllätä tenttiviikon lähestyessä. Tavoitteena paremman arvosanat ja parempi osaaminen kuin viime vuonna 🙂 Ohessa tietty pitää muistaa ne terveelliset elämäntavat ja treeni, ei muuten tuu mistään mitään, mutta toi koulu on nytten se mitä pitää petrata! 🙂

  27. Syksyn tavoitteena on saada reenit kulkemaan säännöllisesti ja panostaa myöskin paljon kehonhuoltoon joka on jäänyt todella vähälle.
    Kun on suurin piirtein säännölliset työajat niin ei olettaisi että olisi vaikeaa saada reenit kulkemaan säännöllisesti, mutta itse aina keksii paljon kaikkea muuta tärkeää. 🙂

  28. Terveellisten elämäntapojen ylläpitäminen on minun tavoitteeni syksylle. Kevään ja kesän aikana opitut asiat liikunnasta ja ruokavaliosta kun jäisivät nyt käytäntöön ja hyvän olon tunne vaan lisääntyy. Potkua tähän operaatioon saisi varmasti tuolta messuilta 🙂

  29. Mulle kävi kesän aikana päinvastoin, sain muutaman kilon painoa tiputettua! Nyt panostamaan lisää liikuntaan ni tavoite kiinteä kroppa on lähempänä kuin koskaan! 🙂 Suuri tavoitteeni on myös löytää tasapaino opiskelujen, työn, liikunnan ja muun vapaa-ajan välillä.

  30. Syksyn myötä panostan uneen, läsnäoloon ja koulu-vapaa-aika tasapainoon. Eli jätän tv:n katselun vähemmälle, en tingi yöunista, panostan läsnäoloon -olin sitten koulussa, treenaamassa, töissä, kavereiden luona, poikaystävän kainalossa- ja tasapainotan koulun ja vapaa-ajan niin etten istu kirja nenässä kaikkia viikonloppuja, mutten myöskään makoile kaikkia viikonloppuja läpi. Kova halu kun on valmistua pian 🙂

  31. Tänä syksynä aion panostaa itseeni! Palkkasin itselleni PT:n ja maanantaina olisi vuorossa ensimmäiset yhteiset treenit 🙂 Vaikka PT oli omille tuloilleni todella suuri menoerä, yritän kovasti muistuttaa että se on satsaus itseen ja uskon tuon rahan vaikuttavan siihen, että tulee niin sanotusti treenattua koko rahan edestä 🙂

    Ruokailut on mennyt ihan jees ja olen antanut itselleni lauantaisin herkutella ja polttaa tupakkaa jos tekee mieli.

    PT teki minulle myös omien tavoitteideni lisäksi (ainakin yksi täysin itse vedetty leuka, pyörempii pylly ja spagaati) omat tavoitteet (40 kiloa penkkipunnerruksessa, ääk!) ja niitä sitten ahkerasti treenaillaan 🙂

  32. Syksyllä aion taas panostaa kunnolla urheiluun kesän rentoilun jälkeen. Ensi kesänä viimeistään olen rantakunnossa kun täksi kesäksi en tavoitteisiini päässyt. Aion vihdionkin tehdä liikunnasta pysyvän elämäntavan 🙂

  33. Messut kiinnostavat minua erityisen paljon, sillä niiden sisältö vaikuttaa todella monipuoliselta! Olen tulossa kaukaa pohjoisesta kerrankin pääkaupunkiseudulle työmatkan vuoksi juuri tuohon aikaan, joten olisi aivan mahtavaa yhdistää kaksi asiaa yhteen reissuun ja päästä tuonne tapahtumaan, sillä kotikaupungissa ei tosiaankaan järjestetä mitään vastaavaa! Syksyn tavoitteena on päästä takaisin kunnon lenkkeilyyn ja kuntosaliharjoitteluun. Treenasin kunnolla kevään sekä kuntosalilla että lenkkipolulla. Kesällä tuli toki ulkoiltua ja tarkoituksenani oli aloittaa sali jälleen elokuussa, salikäynnitkin jo maksettuna. Olen kuitenkin ollut jo neljä viikkoa flunssassa, joten kunnon kohennus on ihan jäissä… =( Harmittaa kovasti, rauhallisia kävelylenkkejä vain voin tehdä ja toki ne piristää henkisesti. Tarkoitus on siis ekaksi saada itseni terveeksi ja toiseksi päästä taas treenaamaan! Kolmanneksi toivosin pääseväni noille messuille, koska samanlaisia ei varmaan tulla meille pohjoisin ihmisille koskaan järjestämään =)

  34. Aion panostaa vesijumpan aloittamiseen , ensin vähän rauhallisemmin ja sitten useamman kerran viikossa, ajattelin 2-3 kertaa viikossa koko talven ajan. Tavoitteena olisi pudottaa n.5 kg talven aikana, niin en hengästy niin helposti ja kävely olisi reippaampaa, olen nyt lievästi ylipainoinen ja minulla on krooninen astma, elikkä tavoitteellisuus kyllä löytyy. Sitäpaitsi olen vuosia sitten harrastanut vesijumppaa ja uimista , se on oikeasti kivaa!!!!!!!!!

  35. Syksyn tullen pyrin syömään mahdollisimman terveellisesti sekä liikkumaan voinnin mukaan. Terveelliset elämäntavat ovat olleet osa arkeani pitkään, mutta nyt yritämme lääkärin kanssa saada kilpirauhasongelmani kuriin. Positiivisella sykkeellä eteenpäin! 🙂

  36. Kiireisen kesän jälkeen se tulee ikään kuin pelastamaan grillijuhlilta, mökkiviikonlopuilta, veneilyreissuilta, festareilta .. nimittäin viileä ja rauhoittava syksy. Minun tekee silloin mieli laittaa terveellistä ruokaa, suunnittella taas uuden kauden liikkumisia, ilmoittautua johonkin uuteen harrastukseen. Lenkkikengät löytävät jalkani taas useammin ja viikonloppuaamut aloitetaan reippailulla läheisellä kotieläintilalle, jossa käyn morjestamassa possuja ja antamassa viikonlopun herkkuaamiasesta osan heillekin. Siellä mussuttavat omenaa ja näkkileipää, kun minä lähden kotiin juosten – ja hymy kasvoilla.
    Avot, syksy! Tervetuloa taas .. jo sinua odoteltiinkin! 🙂

  37. Olen käynyt satunnaisesti joskus Terveys- ja Kauneusmessuilla. Olisin kovin kiinnostunut syksyn tullen taas katsomaan mihin suuntaan messut ovat kehittyneet. Olen aloittanut televisiosta tulevan Namaste-joogan, johon olen tullut ihan riippuvaiseksi. Paljon kun ei voi tehdä pahojen tuki- ja liikuntaelinvaivojen vuoksi, mutta joogasta on tullut hyvä mieli ja rentoutunut keho.

  38. Tänä syksynä panostan juoksemiseen, joka on nilkan huonon kunnon vuoksi ollut tauolla pitkään. Ensi syksynä tavoitteena on juosta puolikas maraton Tallinnassa, joten se mielessä lähdetään tänä syksynä aloittamaan treenailuja 🙂

  39. Tänä syksynä olen luvannut itselleni paljon kehonhuoltoa ja riittävästi unta vastapainona aktiiviselle arjelle. Hyvinvointivalmentajana ja toiminnallisena ohjaajana täytyy välillä muistutella itseäni oman jaksamisen tärkeydestä; vain sillä tavoin voi täydellä potentiaalilla auttaa muita. Tasapainoa siis tekemisen ja levon välille 🙂 I Love Me -messut ovat sopivasti synttäriviikonloppunani, joten liput olisi mitä parhain koppi!

  40. Perusterve ihminen on ollut puolikuntoisena pari vuotta. On tuskallista kun ei saa lähteä lenkille! Nyt on pakko tehdä jotain, muuten ei housut mahdu jalkaan. Rakennan itselleni ”treeniohjelman” venyttelytunneista, pilateksesta ja hieronnasta.

  41. Tänä syksynä yritän kaiken kiireen keskellä pitää huolta itsestäni…lenkkeilyä pirteässä syyssäässä, puntin nostelua salilla sekä kehonhuoltoa takkatulen edessä. Myös ruokailuun olen kiinnittänyt huomiota, vaikkakin silloin tällöin sallin herkkupäivän itselleni..välillä pitää olla myös armollinen itselle.. 🙂 Tästä on hyvä lähteä kohti syksyä…

  42. Tämän syksyn tavoitteenani on ottaa intervalliharjoittelu juoksulenkeillä säännöllisesti mukaan treeniviikkoon. Rankkaa mutta koukuttavaa koska täysillä painelemisen jälkeen on ihanan väsynyt ja rento fiilis 🙂

  43. Itselläni raskas kevät ja kesä takana, 6 kk dieettiä ja bf-junnukisat vajaa kolme viikkoa sitten takana, joista tuliaisina 7.sija 🙂 Näin ollen odotan syksyä kovasti; kiireettömyyttä, rentoutumista, ystävien kanssa ajanviettoa, pitkään nukkumista viikonloppuisin, kynttilöitä ja elokuvia ehkä hieman herkutellen 🙂 Tietenkin treenit jatkuu myös ja tavoitteena kasvattaa pieniä lihaksiani isommiksi 🙂 Päätin myös olla parempi tyttöystävä miehelleni, joka on tätä dieettihirmua jaksanut ja tukenut joka käänteessä <3

  44. Aion panostaa enemmän terveellisen ruoan valmistamiseen. Varsinkin kun minulla on taipumusta masennukseen, niin koitan huolehtia riittävästä vitamiinien ja kivennäisaineiden saannista. Ravinnolla kun on aika suuri vaikutus mielialaan. Myös liikuntaa yritän lisätä.

  45. Syksyn tavoite on saada itteä niskasta kiinni parissakin asiassa jotta jaksaa paremmin: oikutellut polvi kuntoon, opinnäytetyö tehtyä ja pidettyä terveellinen ruokavalio lipsumatta.

  46. Syksyn tavoitteissa olisi vihdoinkin tehdä liikunnasta osa elämää. Vaikka normaalipainoinen olenkin, en ole koskaan harrastanut säännöllistä liikuntaa ja nyt iän kertyessä kroppa kaipaa jo selkeästi tukea lihaksistoon. Puhumattakaan aineenvaihdunnasta ja yleisestä jaksamisesta. Askeleet on pieniä, ei mitään repäisevää kuntokuuria vain pienin askelin siihen, että liikkuminen olisi miellyttävää ja liikkumaan olisi mukava lähteä.

  47. Haluaisin jatkaa hyvin alkanutta painonpudotustani. Painoa on kuitenkin vielä niin paljon pudotettavana.

  48. Syksyn tavoitteena on jatkaa saliharjoittelua, johon kesällä innostuin. Käynnissä on kiinteytysprojekti ja muutoma kilo olisi painoa pudotettavana. Salitreenien ja spinningin vastapainoksi olen aloittanut hotjoogan, joka ihanasti rentouttaa kiireiden keskellä. Pientä motivaation hiipumista ollut ilmassa. Fitnessblogeista saa kivasti motivaatiota omaan tekemiseen.

  49. Aion tänä syksynä ottaa elämältä kaiken vastaan. En stressaa tulevaa talvea, vaan nautin ja elän jokaisena päivänä. Talven synkkyyden unohdan liikunnan voimalla ja läheisten seuralla. Syksyn aikana panostan parempaan oloon, mieleen, ystäviin, liikuntaan ja hyvään ruokaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta