Utopiaa

Minifitness_stronisthenewskinny_puma_runninshoesStrong is the new skinny. Olet varmasti kuullut tästä, siltä tältä ilmiöltä ei ole voinut sulkea korviaan tai silmiään. Yhä useammat jumppatasolta lähteneet liikkujat asettavat itselleen kisatavoitteita – hienoahan se on ja varsin kunnianhimoista, mutta onhan siinä nurjakin puolensa. Tarvitseeko kisata ollakseen vakavasti otettava treenaaja? Oletko muuten täysi läppä trikoissasi ja glittereissäsi?

Miksi osa meistä naisista sitten uskoo pääkopassaan vieläkin siihen, että syödä ei saa. Minähän lihoan, apua. Et sinä lihoa mistään muusta kuin niistä karkeista ja epäsäännöllisestä, riittämättömästä ruoasta. Puhdas ja monipuolinen ruokavalio ei ole se lihottava loitsu, eikä sekään valitettavasti yksinään kasvata sinulle Arnoldin hauiksia. Kyllä siihen lihasmassan kasvattamiseen saadaan ja joudutaankin tekemään työtä enemmän kuin moni meistä on edes valmis ahertamaan. Puhdas totuus on se, että monella ei kantti ja pää kestä. Tai terveys. Miten nämä kaikki näkemykset voivat olla molemmat niin kaukana toisistaan ja kuitenkin molemmat niin yhtä väärässä?

Minifitness_juoksukusi_puma”Kävin nyt kuukauden salilla ja voimatasot on nousseet jo niin, että oli pakko lopettaa. Etten vain vahingossakaan kasvaisi isoksi”

”Aloitin kesää kohden projektin, jossa laskin ruokamäärät mahdollisimman alas. Karsin myös hiilarit hyvin alas. Teen lenkkejä 5 kertaa viikossa”

Ensinnäkin vieläkin, et sinä kasva. Meistä on ehkä 0,1 prosenttia sellaisia mutanttiyksilöitä, joiden tarvitsee vain käskeä lihasta kasvamaan ja se tottelee. Hyviä geenejäkin tuolta toki löytyy. Ihannetilanteessa rasvaa ei juuri kerry ja lihas kasaantuu nätisti. No minä en ole niitä wonder womaneita. Voih muistan kyllä vielä ne kultaiset päivät, kun päkki näkyi yrittämättä. Heikko lenkkini on edelleen jalat. Massa tuntuu liukuvan reisistä jonnekin ihan muualle. Salin lattialle? Vahvuuteni on yläkroppa, mutta sitäkin on hakattu monia vuosia. Jalkani eivät tottele muita käskyjä kuin ”juokse tai kovaa”. Voih kaivan teille vielä ne rimppakinttu kuvani spagettikäsillä!

Eniten olen kauhuissani tytöistä, joilla ajattelumalli pyörii laihuuden ihannoimisessa. Tarkoitan tällä sitä syömättömyyttä. Haluan kertoa niille yhden asian. Söin todennäköisesti aika samoin kuin sinä joskus. Vähän ja hyvin tarkasti. Vähän hiilareita ja lima poskella hyppelehtien juoksupoluilla. ”aaa tämä on niin siistiä”. Ei se oikeasti ollut. Ollaan vakavia. Takapuoli kertoo kaiken. Noi jätkät näkee tuolla kaupungilla kyykkäätkö vai juoksetko. Onko sitä pakaraa vai ei. Sitten se tärkein – näytän muuten pirun paljon paremmalta tapaukselta nyt, kuin hihhuli puunhalaajana. Syön myös tuplasti  enemmän ja lihastakin löytyy. Niin ja oli minulla vielä punainen tukkakin silloin. Lyhyt.

Joten vaikka kesällä olisikin tosi kiva tehdä vaan lenkkiä, älä laiminlyö lihasharjoittelua. Sen ei tarvitse olla välttämättä sitä perus hauiskäännön tuijottelua ja sen pussailua, vaan se voi olla myös jotain toiminnallisempaa. Kiertoharjoittelut ovat erittäin hyvä, tehokas ja monipuolinen tapa rasittaa lihaksistoa – se ei ole tylsää, sillä eihän siinä ehdi puuskutukseltaan mitään edes pohtimaan? Oletko käynyt ohjatulla toiminnallisella tunnilla? Lihakset tuovat ryhtiä, voimaa ja muotoa kehoon! Ei se tarkoita että sinunkin kuuluisi olla ISO. Minä toivon sitä kasvunpyrähdystä edelleen joka ilta. Jaloissani on edelleen kasvukipuja 😉

Fitnesstukku_magazine_finland_minifitness_expertpanelAina tässä hommassa on eväitä, joita työstää lisää. Mikäläisen picnic-kori täyttyy jokaisen päivän jälkeen ihan uusilla eväillä. Tämä on päättymätön tie, jota pitää janota. Monilla se lopahtaa ja saattaahan se lopahtaa vielä minullakin, eihän sitä tiedä. Tosin nyt minusta tuntuu, että mitä enemmän kolikoita tähän possuun syötän, sitä ahnaammaksi se tulee. Se haluaa säästää ja paljon!Mutta oikeasti ystäväni, tee asioita omalla intohimollasi ja draivillasi. Tee sitä, mistä sinä saat fiilistä ja voimaa. Mutta pliis tee sen juoksun lisäksi myös vähän lihasvoimaharjoitteita.

Kesäkondikseen voi hakea vinkkejä uudesta Fitnesstukun lehdestä, josta löytyy kaksi aukeamaa lukijoiden esittämiä kysymyksiä ja meidän eksperttipanelistien vastuksia. Minifitness on käynyt vastailemassa kinkkiseen kysymykseen mm siitä, tarvitseeko niitä jalkoja erikseen treenata jos niillä kuitenkin juoksee? 😉 Lehden saa tilausten yhteydessä mukaansa. Tulen kirjoittelemaan sinne myös jatkossa!

Koska haluan tukea teitä myös kovasti kohti teidän omia tavoitteitanne, arvon yhdelle lukijalle mahtavan Fitnesstukun lisäravinnepaketin! Kerro minulle sinun oma juttutoiveesi, josta haluaisit täällä kerrottavan. Toteutan näistä parhaan idean ja paketti lehden kera lähtee myös idean kuningattarelle! (miksi ei kuningaskin voisi osallistua bikinipepun perässä)

Arvonta päättyy tiistaina 8.4.

Kiitos kaikille kommenteistanne. Niitä tulikin hirveä määrä ja ideoita tuli PALJON. Iso kiitos <3 Onni suosi tällä kertaa nimimerkkiä Kmatilda. Hänen toivepostauksensa tullaan julkaisemaan piakoin aiheesta matkustaminen ja treeni. Voittajalle on ilmoitettu sähköpostitse.

Minifitness_Fitnesstukku_arvonta_bikinishapeMinifitness_fitnesstukku_arvonta_bikikuntoon

 

”Massan mukana on mukavaa, mut siihen pystyy kuka vaan”

Nyt ne pyörät pyörimään! Vielä on aikaa neiti Näpsät -E

 

 

*Arvonnan tuotteet saatu yhteistyössä Fitnesstukulta

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

160 vastausta artikkeliin “Utopiaa”

  1. Haluisin kysyä, että onko täsmä treeniä ongelmakohdille esim. Jenkkakahvat vai meneekö ne samalla kun treenaa muutakin kroppaa eritoten jalkoja ja pakaroita? Toinen juttu, mistä oisin kiinnostunut on ohjelmajako? Kuinka monesti viikossa voi ja kannaattaa treenata esim jalkoja jotta maksomoisi lihaskasvun?

  2. Joku eri lajien vertailu (hyvät/huonot puolet, mitä kehittää, mitä kannattaisi tehdä tukevana harjotteluna yms.) olisi hauska! En tiedä meneekö liian hankalaksi, mutta olisi kiva, jos vaikka haastattelisit lajien harrastajia, jotka kertoisivat sitten enemmän 🙂 Lajit nyt voisivat olla melkeimpä mitä vaan.. perinteisestä jumpasta vaikka crossfittiin, jalkapalloon ja joogaan 🙂

  3. Hei! Omat lajini ovat ”harrastelijafitness” ja maratonit. Näiden lajien yhdistäminen tuottaa jo lähtökohtaisesti haasteita ollessaan niin erilaiset. Olisi kiva lukea erilaisten lajien yhdistämisestä järkevässä tasapainossa. Kiitos!

  4. Haluaisin jutun esim omista viikon urheiluistasi, kuten esimerkkiä omista saliohjelmistasi. Olis hauska kuulla, mimmosilla ohjelmilla treenaat esim yläkroppaa!(:

  5. Moikka!
    Itse haluaisin vinkkejä puristusvoiman kehittämiseen sekä ranteiden vahvistamiseen. Tuntuu, että lihakset jaksaisivat paljon enemmän, mutta kädet eivät jaksa pitää tankoa..

  6. Mistä löytäisi urheilullisen miehen? Vinkkejä ja rohkaisua etsintään ! 😉 😀

  7. Treeni- ja liikevinkit etenkin yläkropalle olisi kivoja, ja postaus lemppari treenimusiikista! 🙂

  8. Hei!
    Itse olen todella kova käymään erilaisilla ryhmäliikunta tunneilla.Suosin eniten Les millsin bodycombattia,cx,pump ja rpm! Olen ns. addiktoitunut kulkemaan näillä kyseisillä tunneilla ja olenkin jättänyt salilla reenaamisen todella vähäiseksi. Aiheeksi olisi siis mukava saada ryhmäliikuntatuntien sekä kuntosaliharjoittelun yhdistely järkevällä tavalla 🙂

  9. Mulla on alakropassa eniten rasvaa ja lihaksia. Haluaisin päästä rasvasta eroon että pääsisin eroon sanonnasta ”persjalkanen” jota inhoan ylikaiken. Tuntuu kuitenkin että rasva lähtee aina ensimmäisenä kaikista muista paikoista…! Olisi kiva saada erilaisia peppulihasliikkeitä tänne 🙂

  10. Moikka!
    Olisi kiva lukea siitä, miten löysit oman motivaatiosi tämänhetkiseen elämäntapaasi, sekä siitä, miten motivoida itsensä aloittamaan kun ympärillä vilisee ”ihanteita”? 🙂

  11. Moi! Kaipailisin vinkkejä seuraavaan tilanteeseeni: Treenannut olen n. vuoden verran ja opetellut siinä ohella syömään oikein. Eli ihan kuten sinäkin sanoit, syön nyt ainakin tuplasti, ellen kolminkin kertaisen määrän entiseen verrattuna 🙂 Muuten kroppa muokkautunut hyvin ja lihasta tullut roppakaupalla, mutta ongelma on keskivartalo. Miten saada keskivartalo timakaksi ja kapeaksi. Koska täytyy myöntää, että vanha elämäntyyli, kitukaloreilla eläminen ja pelkkä aerobinen piti vatsan hyvinkin kapoisena. Nyt kun katsoo sivuprofiilia peilistä, niin tuntuu että sieltä kuvastaa paljon paksumpi keho :). Mikä siis tehokkainta treeniä keskivartalolle ja millä konstilla tiristää rasvat pois, kun painon puolesta pudotettavaa ei juurikaan olisi.

  12. Hei!
    Olen yhden lapsen äiti ja ollut todella ylipainoinen. Olen täysin hurahtanut liikkumiseen ja treenaamiseen. Olen hankkinut kunnon ptn ja tavoitteena olisi parin vuoden päästä tähdätä kisoihin. Intoa on vaikka muille jakaa vielä vuodenkin jälkeen. Tuloksia on tullut jo mukavasti ja lihastakin saatu läskin tilalle, mutta ne raskausarvet vatsassa. Olisi mielenkiintoinen saada lukea niistä ja kuinka niistä voisi päästä eroon tai edes häivyttää.

  13. Rasvaprosentin laskeminen ja sen matalana pitäminen olisi mielestäni tarpeellinen postauksen aihe! Käytännössähän varmaan kaikki tietävät että pitää kuluttaa enemmän kuin syö yms. mutta ihan käytännön asiaa askel askeleelta- tyyliin sun kaltaselta kokemusta omaavalta ois jees. Varsinkin näin kesää kohti kun mennään niin kyllä soisi niitten lihasten erottuvan vähän paremmin…

  14. Olisi kiva saada juttu siitä, mitä lisäravinteita tulisi ”tavanpulliaisenkin” käyttää, tarjontaa ja mainontaa on niin paljon että siinä viidakossa mennöö nuppi pahemman kerran sekaisin että mitä oikeasti tarvitsisi ja mitä ei. Tavanpulliaisella viittaan 3krt painoharjoittelua/vko + aerobiset, eli sitä yleisintä treenaajakuntaa, jolla tavoitteena saada lihaksistoa ja kiinteyttää (myös polttaa sitä ylimääräistä rasvaa (+tuhota appelsiini-iho) 🙂

  15. Hei! Itse pidän liikunnasta ja olenkin löytänyt monia erilaisia mieleisiä lajeja viime vuosina. Mieleeni heräsikin kysymys siitä, että miten yhdistellä tavoitteellinen treenaaminen esim. lihaksen kasvatus ja kestävyyskunnon kehittäminen, ilman että vain treenaa vähän sieltä sun täältä. Lähinnä tarkoitan tätä että tykkään juosta, käydä salilla ja erilaisissa jumpissa, mutta pelkään että ongelmani on se, että treenaan liian hajautetusti eikä mikään ominaisuus kehity kunnolla….

  16. Mielelläni haluaisin saada vinkkejä hyvistä välipaloista. Haluan tietoisesti vähentää maitotuotteita, joten rahka ja marjat -välipalasta on tarkoitus luopua. Se on ollut todella helppo vaihtoehto, joten jotain lähes yhtä vaivatonta pitäisi keksiä tilalle. Välipala tulee arkisin nautittua töissä, joten smoothie ei tässä tapauksessa käy, kotona niitä tulee kyllä tehtyä 🙂

  17. Minua kiinnostaa tietää enemmän psyykkisestä kunnosta liittyen saliharjoitteluun/urheiluun. Niin hyvä vaikutus kuin ne huonotkin.

  18. Lukisin mielellän lisää salitreeniä tukevasta harjoittelusta. Kaikille meille salipirkoille inspiraatiota siitä, mitä kaikkea voisi treenailla lihasvoimaharjoittelun lisäksi. Muuta kun vain juosta jolkotella 🙂

  19. Hei!
    Tahtoisin lukea esim treenimusasta! Lisäksi myös hiilareiden määrästä dieetatessa.. Tuntuu, että niitä pitää syödä, mutta palaako rasva sitten? Lihasten kasvatus hanskassa, nyt pitäisi saada tulokset kesäksi näkyville 😉
    Tietenkin jtn sun lemppari arki-ruokareseptejä olisi kiva nähdä 🙂
    Ihana blogi, lemppari, jatka samaan malliin! 🙂

  20. Vau ihan paras postaus! 😀 tuli jotenki tosi hyvä mieli tästä 🙂

    Semmonen postaus olis kiva missä olis kuvia susta vuosien varrelta ja kertosit vähä et mitä oot niihin aikoihin tehny liikunnan ja ravinnon suhteen 🙂

  21. Ensinnäkin, iso kiitos kaikesta siitä informaatiosta jota olen tästä blogista saanut elämäntapaani! 🙂
    Minua kiinnostaisi perussalitreenien ohelle kaikki muutkin ”vaihtoehtoiset” urheilulajit. Ei välttämättä tärkeintä ole se urheilullisuus vaan ennemminkin hauskanpito ystävien kanssa ilman laiskottelua tai baareja 🙂
    Synttäripostaus jossa kävitte seinäkiipeilemässä innoitti minutkin ystävieni kanssa seinäkiipeilemään melkein heti sen jälkeen, joten muitakin samantyylisiä vinkkejä olisi kiva saada!

  22. Heippa!

    Itseäni on pidempään mietityttänyt välipäivät. Olen urheiluvamman pakottamana ”joutunut” siirtymän pelkkään salitreeniin – ennen viikkoon kuului aerobista useampana päivänä, ja esimerkiksi bodycombatissa väsyi koko kroppa siihen malliin, että oli pakko huilata ainakin päivä. Nyt siirryttyäni uusiin rutiineihin, joissa treenaan ylä- ja alakropan erikseen, on välipäivien määrä jäänyt huomaamatta lähes nollaan – tänäänkin huomasin treenanneeni 6 päivää putkeen. Venyttelyllä ja foamrollerilla on kropan toinen puolisko taas valmiina ylihuomiseen koitokseen, sillä olen elämäntilanteessä, jossa tähän palautteluun riittää reilusti aikaa. Pitkän intron jälkeen siis: välipäivien tarve monijakoisessa salitreenissä harrastelijatasolla! Ja levosta, palautumisesta ja hieronnasta ym. olisi ylipäätään hyödyllistä kuulla, sillä ainakin itselläni jää niin helposti kehonhuolto, jos jokin paikka ei ole _aivan_ jumissa. Riittääkö venyttely ja rullailu?

    Vaikka aihe ei olisikaan voiton arvoinen, olisi ihanaa jos inspiroituisit tästä jotakin kirjoittamaan! Jos jollakulla on mielessä jokin hyvä kirjoitus, olisin kiitollinen linkistä, sillä on alkanut tosissaan mietityttää se, kuinka kroppa jaksaa, vaikka tuntuu että puhtia riittää treeniin. Kiitos! 🙂

  23. Ok, kommentoin nyt ensimmäistä ja viimeistä kertaa blogiisi. Olen jo hyvin useiden postaustesi perusteella kyseenalaistanut a) bed:stä/sh:sta todellista parantumisestasi b) neuvoja, joita hyvin useat täältä lukevat (hienoa, jos joku kokee saavansa niistä itselleen apua) c) suhtautumistasi liikuntaan, ravintoon ja terveelliseen elämäntapaan. Olen jatkanut kuitenkin blogin lukemista sen toivossa, että koska vaikutat kai tekeväsi työksesi (?) jotain liikuntaan ja ravintoon liittyvää, että jotain fiksua, järkevää ja mielestäni paikkansa pitävää tietoa blogiin tulisi – noh, näin ei ole käynyt. Joten ihan näillä perusteilla lakkaan viimein seuraamasta blogiasi. Seuraan mieluummin blogeja, joita kirjoittavat mielestäni terveen, ihailtavan ja hienon elämänasenteen sekä kattavan tiedon omaavat henkilöt, tai muuten vaan ihanilta vaikuttavat persoonat. Terkuin, vaikeasta sh:sta toipunut (löytyy sekä tietoa että kokemusta terveellisestä elämästä, ravinnosta ja liikunnasta), joka ei valitettavasti ole samaa mieltä hyvin monesta asiasta kanssasi (siis huom, mitä asioita kirjoitat ja tuot esille blogissa, tämän kautta saa varmasti vain murto-osan lukea ja sinussakin on kyllä varmasti paljon enemmän kuin se, mitä täällä kirjoitat).

    • Oisit Tuuli voinut sitten edes sanoa, mitkä jutut sinun mielestäsi eivät sitten ole järkeviä ja paikkaansapitäviä? Sen sijaan, että tulet tänne valittamaan jostain, kukaan ei nyt tiedä oikein mistä. Koska itse taas pyörin yhden todella kovatasoisen fysiikkavalmentajan seurassa paljonkin ja saan sieltä uusimmat tutkimustulokset ja parhaat näkökulmat ja vinkit hyvinvointiin. Ja Eevin blogia seuraan juuri siksi, että täältä tulee sitä ihan samaa asiaa kuin tältä fysiikkavalmentajalta, mutta vaan vielä iloisemmassa, helpommin ymmärrettävässä ja motivoivammassa muodossa.

      Eevi, älä kuuntele näitä party poopereita, sun blogia on aina tosi kiva lukea! 🙂

  24. Hei! Minua kiinnostaisi juttu joka sisältäisi ruokaohjeita erilaisia tavoitteita tukemaan. Esimerkiksi olisi ruokaohjeita dieettaajille ja lihasmassan kasvattajille erikseen ja juttua tehtäessä olisi otettu huomioon raaka-aineiden ekologisuus ja myös kasvissyöjät ja vegaanit. Varsinkin vegaaneille sopivia reseptejä ei ole juuri näkynyt. Resepteissä voitaisiin hyödyntää myös superfoodeja!

    Myös terveestä suhtautumisesta ruokaan voisi kirjoittaa.

  25. Moikka! Sulla on upee kroppa ja elämäntyyli. Oon itsekkin treenari ja saan hyviä vinkkejä aina sun blogista. Mun idea ois sun tehä semmonen postaus missä kerrot sun erilaisia motivaatio tehosteita mitkä toimii sulla! Miten pääset aina sängystä ylös salille? Mikset jätäkkään tätä päivää välistä? Mistä sulla tulee se fiilis että ”mä haluut treenata”? Kerro postaus miten saisit ne jotka ei oo löytäny urheilun iloa aloittamaan etsimään sitä.

  26. Heippa, itse haluaisin ehdottomasti lukea unen ja levon tarpeesta treenatessa! Luin jo aiemmin että sinullakin tuota uupumusta on havaittavissa. Se on se puoli, joka monella kaataa täysin hyvät yritykset päätyä tavoitteisiinsa, sillä keho ei lepää riittävästi. Itselläni on pitkiä työpäiviä, junamatkat päälle ja sitten vielä se treenit….tähän kun koittaa vielä muun elämän lisätä ympärille niin soppa on valmis. Paljon tulisi levätä/nukkua yössä ja entä ne leopäivät? Tätä tietoutta kaipaisin 🙂

  27. Mooikka!
    On tullut treenailtua tässä vuoden päivät ja on tullut mietittyä, että kuinka paljon enemmän moni muu käyttää vapaa-aikaansa salitreenaamiseen. Jo nyt oma aikana tuntuu olevan kortilla, vaikka treenailen 1-3 kertaa viikossa salilla. Siispä haluaisin kysyä, mitä jos et olisi treenannut niin paljon? Mihin olisit käyttänyt sen ajan? Koetko, että olet jäänyt jostakin paitsi tai olet menettänyt jotain? Voittaako plussat miinukset?

  28. Moi! Olisin erittäin kiinnostunut sun omasta matkastasi nykyiseen kuntoon. Ihan siin alkutilanteestä tähän päivään. Olen itse käynyt kuntosalilla puoli vuotta mutta erittäin epäsäännöllisesti. Olisi siis mukava nähdä jonkun toisen muutos että itselläkin riittäisi tahdonvoimaa samaan. Kaikki läheiset sanoo laihaksi mutta silti siinä lihasten päällä sitä rasvaa löytyy ettei vähäisistäkään lihaksista nauttimaan pääse. Tälläisestä aiheesta siin olisi todella mahtava lukea. Olen blogisi avulla saanut jopa itseä niskasta kiinni että salillakin ihan hyvin irvistelemään pääsee. Ruokatottumuksetkin on muuttunee parempaan suuntaan ja osa kiitoksestä kuuluu sinulle.:) salilla käynti on myös huomattavasti parantanut tämän nuoren tytön itseluottamusta ja sen myötä elämää.

  29. Moi, mua kiinnostaa sun mielipide ja ehkä jopa oma kokemus nettivalmennuksiin, niiden hyviin ja huonoihin puoliin, sekä kilpadiettailun, kiristelyiden ja massakausien eron ja miten löytää oma kultainen keskitie tuloksiin ja terveelliseen normaaliin elämään. Tuntuu olevan niin kamalan vaikeaa löytää sitä sellaista. Ja mistä sitä tietää syökö tarpeeksi ja mikä on tarpeeksi monipuolista sekä sopivaa juuri sille omalle itselleen. Millainen olo pitäisi olla kun kaikki on oikein vai mistä ylipäätänsä edes voi tietää mikä on hyvä? Onko esimerkiksi ruuan punnitseminen joka päiväisessä elämässä jopa ehkä haitallista? Voiko tälläisestä ehkä seurata vakavia syömishäiriöitä tai muita vastaavia? Miten näitä saisi vältettyä? Mikä on puhdasta ruokaa ja mikä ei? Kaikenlaista tälläistä tietoa olisi mahtava saada esille tai edes jonkinlaista pohdintaa sinun näkökulmastasi 🙂

  30. Hei kiitos kivasta blogista! 🙂 Haluaisin nähdä postauksen vaikka ” normaalin ihmisen terveellisestä elämästä”. Voihan elää terveellisesti ja hyvin ILMAN fitness tavotteita ynnä muuta? Onko fitness aina terveellistä siitäkin haluaisin kuulla ja jos saisi kokemuksia entisiltä fitness ihmisiltä olisi aivan mahtavaa! Jaksaako kukaan sellaista elämäntyyliä KOKO elämänsä? Välillä kun lukee blogeja riittämättömyys kasvaa, vaikka liikunkin päivittäin hyötyliikuntaa sekä ihan salilla käymistä , jumppia, juoksulenkkejä, uintia.. Ja pyrin syömään terveellisesti.

  31. Itseäni kiinnostaisi juttu aiheesta milloin terveellisyys muuttuu sairaudeksi? Kaikilla tuntuu olevan päällä tää trendi syödään hyvin muutaman tunnin välein terveellistä ruokaa +kaikki maailman superfoodit. Siinä vaiheessa kun kaikki pyörii sen ympärillä et syö varmasti puhdasta ruokaa ja milloin ja miten niin tämäkin kehittyy sairaudeksi. En osaa oikein selittää asiaa,mutta ymmärrät varmasti mitä haen.

  32. Heippa!
    Mä toivoisin postausta siitä miten olet siirtynyt terveelliseen/treenaajan ruokavalioon? Menikö sinulta kauan rutinoitua uusiin ruokatottumuksiin, säännöllisyyteen ym. Kuinka kauan sinulla menee tottua uusiin ruokamääriin esim massasta dieetille ja toisinpäin?
    Olisi myös kiva jos postaisit samalla pari perus päivällis/lounas reseptiä esim. Kanasta, jauhelihasta sekä kasviksista. Omalla kohdallani ruuan teko ongelma alkaa heti kun ei saa käyttää marinadeja, eikä kasvisvisliemikuutioita ym. valmis ruokia.

  33. Moi. Itseäni kiinnostaisi kauheasti salitreeni vinkit tukemaan muita harrastuksia. Harrastan itse ratsastusta ja aikaa tallilla tulee vietettyä 6-7 päivää viikossa, mikä tarkoittaa myös sitä, ettei salille ole mahdollista päästä kuin ehkä muutaman kerran viikossa. Uskon, että monelle voisi olla hyötyä yksinkertaisesta salitreenistä joka suoritetaan muutaman kerran viikossa kaiken hifistelyn sijaan. Toinen hyvä kohderyhmä olisi istumatyötä tekevät kiireiset uraihmiset. Loisto blogi sinulla muuten! Ensimmäinen fitness/terveys blogi mitä aloin seuraamaan 🙂

  34. Heippa!

    Olen innokas matkustelemaan ympäri maailmaa ja asunkin tällä hetkellä muualla kuin Suomessa. Kaipaisin postausta siitä miten pitää treenirutiini yllä reissujen (lyhyiden mutta myös pidempien) aikana? Sulla on varmasti myös omakohtaista kokemusta. Itsellä tuppaa ainakin lämpimään kohdistuvien lomareissujen aikana jäädä liikkuminen vähälle.

    Kiitos hyvästä blogista 🙂

  35. Lihashuollosta olisi kiva saada aina lisää tietoa. Parhaimmat venyytykset, foam rollerin oikeaoppinen käyttö (kuvat!), mahdollisesti jopa lisäravinteet apuna…

  36. Juttu syvistä lihaksista, niiden treenaamisesta ja tärkeydestä vammojen ehkäisyssä. Varsinkin alkuvaiheessa, ja siitähän ne harjoitteet sitten kulkee mukana koko ajan.. Itse tehnyt sen virheen että hakenut vatsalihaksille sitä erottuvuutta, ja luullut sen olevan vahvuutta. Eli korsetin merkityksestä tässä touhussa. Toisena juttuna selän kuntoutus. Muistan lukeneeni selkäongelmistasi, ja juttu niiden hoidosta ja ennaltaehkäisystä olisi kiva. Jotain olet kyllä kertonutkin, täytyy se vielä kaivaa täältä esiin, jos saisi vinkkejä 🙂
    Kiitos huipusta blogista, ja hyvää kevättä 🙂

  37. Moikka! Haluaisin lukea postauksen, jossa käsittelisit sitä miten juoksu ja salitreeni toimivat yhdessä, vai toimivatko. Itsellä on nämä kaksi intohimoa, ja ahdistaa jo valmiiksi kun ajattelen, että ne vain syövät kehitystä toisiltaan. Olisko mahdollista yhdistää nämä jossakin muodossa niin, että salitreeni tukisi juoksemista tai juokseminen salitreeniä, ettei kumpaakaan tarvitsisi täysin lopettaa vaan voisin rauhassa jatkaa näiden intohimojeni harrastamista…?

  38. Treenijaot ja sun näkemys niistä olis mielenkiintoista. Toisaalta myös naisten ravistelu tässä ”en halua lihaksia/laihtua, haluun kiinteytyä”-myytissä vois olla kivaa 😉

  39. Hei! Kerran kirjoitit aiheesta ” kyllä jalkoja voi treenata vaikka olkapää olisi kipeä”. Tämä jäi mieleeni, koska helposti jätän treenit väliin, jos kyynerpää on kipeä ja se on aika usein kipeä. Eli aiheena voisi olla jotakin tyyliin, milloin kipu todella estää treenaamisen ja milloin sitä vain käyttää tekosyynä lintsaamiseen.
    Hieno blogi!
    jaana

  40. Moi. Mä oon 16-vuotias tyttö ja mä just toivoisin saavani itteeni lisää massaa etenkin just jalkoihin! Käyn salilla ja juoksemassa. Toivoisin postausta miten saisi painoo lisää terveellisesti, ylipäätäänkin kertoisit enemmän n
    painon lisäämisestä nuoremmilla. Eli en tarkoita sitä fitness kilpailijoiden massan lisäystä vaan just tällästen nuorten tyttöjen 🙂 sellanen postaus olis kiva! 🙂

  41. Motivointivinkkejä kaipailen! Eli miten saat pidettyä paletin kasassa kun oot koko ajan menossa ja treenaamassa? Sen tiedän, että jaksaa treeanata pitää syödä ja nukkua hyvin. Oma ongelmani on se, että turhaan hifistelen ruoissa ja ”vapaa-iltana” aikani menee joko kaupassa ja kokatessa.. joten rentoutumiselle ei jää juurikaan aikaan kun pitää mennä jo nukkumaan.
    Olisi kiva lukea miten sinä valmistelet ruoat yms. valmiiksi niin, että kerkeät treenata ja rentoutua.

  42. Mua kiinnostais jos sulta löytyis jonkinlaisia vinkkejä sellaiseen tilanteeseen, kun painoa on tippunut vuoden aikana n. 25kg ja ihan ymmärrettävästi nahka on jäänyt sen jäljiltä lerppumaan… 😀 Oon 22-vuotias tyttö, joten luuletko ihon palautuvan vielä osittain ennalleen ja millaisia tehotreenivinkkejä suosittelisit?

  43. Moi!
    Musta olisi hirmu kiva lukea enemmän sun työstä. Millainen on perusarki? Millasta on toimia PTnä ihmisten kanssa? Onko sulla jotain tulevaisuuden suunnitelmia? jne. En toki tarkoita mitään liian yksityisiä asioita 😉

    Ihanaa kevättä ja kesän odotusta sulle!

    -Anne

  44. Olisi kiva saada juttua kuinka paljon liikuntaa on tarpeeksi. Ja siitä miten yhdistellä kuntosaliharjoittelu, ryhmäliikuntatunteja ja kuinka paljon lenkkejä kannattaa tehdä että kunto pysyy yllä ja mutta että lihakset kasvaa. Ja onko ryhmäliikuntatunneilla mitään merkitystä lihasten kasvussa vai toimiiko siihen pelkästään saliharjoittelu. Ja kiitti kivasta blogista! 🙂

  45. Kesä ja grillikausi kun on lähestymässä, niin olisiko kevyitä ja terveellisiä reseptejä grilliin? Itse olen aiemmin lähinnä mennyt grillatut kanankoivat ja kesäkurpitsat – linjalla, mutta uudet ideat kyllä piristäisivät 🙂

  46. Heippa! Minua kiinnostaisi lukea millainen sinun `normaali` päiväsi on ja tietysti kuvien kera. Kirjoitat mukavaa ja asiallista blogia.

  47. Hei,
    minä olisin kiinnostunut crossfitistä, onko sinulla siihen kosketuspintaa? Jos ei niin olisi kiva saada ohjelma kunnon peppureeniin, bikinit on jo ostettu..

  48. Minua kiinnostaisi ruokavalio ja liikunta millä tavalla kannattaisi syödä ja liikkua ! Saliohjelma vinkkejä ja kuinka saa motivaation pysymään!

  49. Hei ja kiitos taas hyvästä jutusta. Löysin blogiisi ihan vähän aikaa sitten ja tämä juttu ehdotus voi olla jo tietenkin läpikäyty, mutta minä kaipaisin käytännön vinkkejä siihen miten toimia lisätessään painoja kuntosalilla, kun koko sarjan läpivieminen ei vielä onnistu. Aluksi tämä oli tietenkin helppoa, kun kehitys tapahtui huimaa vauhtia mutta miten myöhemmin olisi hyvä toimia? 🙂 Olet upea roolimalli nuorille naisille ja mielestäni tuota syömisen korostamista ei voi koskaan liikaa toitottaa, sen verran pinttyneet naisten ruokailutottumukset näyttävät olevan.

  50. Moikka,
    Mikä ihana ja etenkin hyödyllinen palkinto 🙂
    Ideoita löytyi heti muutama:
    – Monessa liikuntaan ja terveyteen painottuvassa blogissa on jo hetken aikaa hehkutettu Hiit-treenejä. Teetkö sä sellaisia? Mikäli joo, olisi todella mielenkiintoista tietää siitä SUN HIIT:istä enemmän.
    – Mikä on mielestäsi hyvä jako saliohjelmalle? Tämä tietenkin on yksilöllistä riippuen lihasten palautumisesta ja ylipäätään treenikerroista, mutta minkä itse olet kokenut parhaimmaksi ja miksi?
    – Herkkureseptejä dieetin ajan ruuista.
    P.S. Haluan vielä mainita: Sun blogi on todella hyvä! Teksteistä huokuu se kuinka sä oikeesti tiedät asioista ja kuinka suurin osa postauksista perustuu faktaan, eikä vaan hyväksi koettuun omaan mielipiteeseen. Eli keep up the good work! 🙂

  51. Ai että mä sitten tykkään näistä sun kirjotuksista! Et selittele mitään turhaa, vaan puhut juuri niistä asioista, joita monen päässä varmasti pyörii! 🙂 Olisi kiva tietää enemmän sinun historiastasi, esimerkiksi liikkumisestasi, syömisestä ja muutenkin siitä, minkälainen olit nuorempana? 🙂

  52. Haluaisin kuulla, että miten saada kaikki tarvittava ravinnosta, vaikka onkin dietillä? Mitä ottaa purkista suoraan ym. Itse olen vielä gluteenittomalla ja pyrin syömään vähän maitotuotteita.

    Olen sairastellut tämän vuoden puolella jo muutaman kerran ja minusta tuntuu että en saa ruokavaliosta kaikkea tarvittavaa. Välillä olo on ihan väsynyt ja sitten on taas flunssaa. TAHTOO TREENATA !

    Niin ja vinkkejä etureisien treenaukseen? Erilaisia liikkeitä kotona ja salilla. Oon niin paljon kuullut jo peppupuhetta, mutta vinkkejä etureisiin en ole kauheasti saanut. 🙂

  53. Aikas hyvä aihe olisi kirjoittaa mahdollisimman vähämaidollisesta ruokavaliosta/ruoista/välipaloista. Jokaisella kun tuntuu olevan ongelmia, kun on alkanut vetää maitotuotteita kaksin käsin. Eli siis olisi esimerkkejä ruoista/välipaloista, jotka ovat maidottomia, mutta VASTAAVAT ravintoarvoiltaan samaa kuin maidolliset, mm. maitorahkan korvaaja 🙂 maidottomana kun ne kalorimäärät tahtoo karata taivaisiin, jos saa protskumäärät natsaamaan 🙂

  54. Toivoisin kollaasi tyyppistä postausta sinun treenivaatteista sekä kehityskuvakollaasi. Mukava olisi myös joskus saada mukaan vähän kauneusasioita ja saada meikkivinkkejä eri tilanteisiin; kuntosalille, juhliin,arkeen. 🙂

  55. Lukisin mielellään vinkkejä siitä kuinka arkiruuat saa helposti suunniteltua ja tehtyä niin, että ruokavalio pysyisi kasassa lapsiperheen hektisessä arjessa. Tällä hetkellä teen parin päivän ruuat kerralla, mutta oma proteiinipitoinen ruokavalio, lasten allergiat ja miehen nirsoilu tuottaa päänvaivaa 🙂 Liiankin usein töistä kotiin tullessa tarjolla on ”vain” tonnikalaa ja salaattia tai epäterveellistä pöperöä – nälkäisenä alkaa houkuttaa kaikki muu kuin rahka ja raejuusto!

  56. Olisi kiva kuulla mistä sinä saat ise motivaatiota ja mitä kaikkea olet treenannut/harrastanut ennen ja nyt ? + hyvä vatsalihas treeniohjelma 🙂

  57. Moi! Haluaisin lukea kattavan paketin synnytyksen jälkeisestä treenaamisesta, etenkin vatsojen osalta!

  58. Mä tykkäisin saada paljon ruokaohjeita, miten voi tehdä terveellistä ja simppeliä mutta maukasta ruokaa (ja tietysti edullisesti). Ja tietysti myös nopeasti valmistuvat eväsruuat, ettei tulisi sorruttua kiireen keskellä siihen ”menen ruokalaan syömään ja koska maksan tästä yli kympin niin ahdan itteni täyteen hillarihöttöä ja kohta on paha olla ja nälkä taas tunnin päästä”. 😀 Tietysti myös jumppaohjeet kiinnostaa, ja se miten olisi fiksua yhdistää bodypump/combat/muita ryhmäliikuntatunteja saliharjoitteluun. Ja varsinkin jumppa/liikuntaohjeita tällaiselle toimistorotalle joka istuu paikoillaan 8h päivässä. Ei taida olla ihan se optimaalisin juttu käydä vain rääkkitunnilla ja muuten istua perseellään. 😛

  59. Aloitin itse kuntosalilla käynnin viime syksynä, ja olen juuri kertomasi juoksija. Juoksin viime kesänä maratonin ja aloitin sen jälkeen hullun juoksemisen ajatuksissani, että ensi vuonna parannan aikaa…Juoksin itseni aivan loppuun. Minulla oli jo vuoden ajan pyörinyt mielessäni salilla käymisen aloittaminen, mutta jotenkin vanhaan tuttuun juoksuun oli helppo tuudittautua. Nyt olen kuitenkin aloittanut aktiivisen salilla käynnin ja rajoittanut juoksun vain aamulenkkeihin. Juoksusta en koskaan pysty luopumaan, sen teidän jo nyt sanoa. Mutta miksi kirjoitin tämän kaiken, niin olisi kiva nähdä sinun muutos tarinasi. Siitä saisin varmasti lisä motivaatiota, että ehkä joskus minäkin voin näyttää lihaksikkaalta, enkä vain luurangolta jolla on nahka luiden päällä. Vinkkejä erilaisista smoothieista olisi kiva saada, sitten juttuja treenivaatteista, superfoodeista, lisäravinteista, levon merkityksestä( itselle vaikea pitää täysin lepopäiviä), raakasuklaa reseptejä ym. terveellisiä herkkuja, venyttelystä (liike esimerkit, että osaisi koko kropan venytellä+aika), sitten tietenkin on ihana kuulla lisää juttuja ihan perusarjesta johon on yhdistetty treenaus ja terveellinen ruokavalio ja ehkä tärkein juttu itselleni olisi se että miten paljon aerobista liikuntaa on riittävästi, ettei se vaikuta negatiivisesti lihaskasvuun (:

  60. Olisi kiva kuulla ja nähdä kuvien kera SINUN tarinasi tuohon kuntoon, toki sitä olet täällä sivuuttanut monessakin jutussasi, mutta semmoinen kattava kirjoitus tästä kiinnostaisi. Kiinnostaisi myös nähdä se lyhyt ja punainen tukka, heh 🙂

    Mukava olisi myös kysymyspostaus joka olisi jaettu kategorioittain esim, ruoka, treeni ja sitten muutkin asiat, vaikka tämä treeniblogi onkin niin lifestyle tyyppisiä juttuja voisi olla tässä myös mukana ja ehkä joku muu läheisesikin voisi vastailla kysymyksiin 🙂

    Kesän tullessa toki kaikki viimeiset ja OIKEASTI tehokkaimmat kiinteytys vinkit ja terveelliset kesäherkku vinkit ovat tervetulleita! Todella hauska ja laadukas blogi sinulla, olen saanut paljon vinkkejä ja tekstejä on kiva lukea, kivoimmat postaukset kuitenkin ovat ehkä olleet kuvapostaukset reissuistasi 🙂

  61. Toivoin tätä jo aiemmin mutta miksi en lisäisi tähänkin: haluaisin lukea liikkuvuusharjoittelusta, joka tukee hyvin salireenejä! Mielestäni se on hyvin tärkeää, mutta valitettavan usein tuppaa jäämään vähemmälle…. Esim liikkuvuusharjoittelun vaikutuksesta lihaksiin, salitekniikkaan yms. 🙂

    Allekirjotan kyllä koko postauksen! Viisauta sanoja taas sulta ! 🙂

  62. Blogilista oli näköjään tehnyt kepposen ja heittänyt mut suoraan ties miten vanhaan guacamole aiheiseen postaukseen. 😀 Kommentoin siis siihen, mutta ehkä se sieltäkin päätyy sinun silmillesi. Pointti kuitenki oli, että mukava ja innostava blogi sinulla!

  63. Mua kiinnostais lukea erilaisista liikkuvuusharjoitteista. Itse olen huomannut, että venyttelyistä huolimatta kroppa alkaa kangistua ja pitäs osata käyttää punttiksen lisäksi treeniaikaa myös liikkuvuuden parantamiseen! Oisko hyviä vinkkejä?

  64. Haluisin nähdä videopätkiä treeneistä. Ne motivoi mielestäni eniten ja mahdollistaa itselläkin tekniikan kehittymistä. Harmittavan vähän näissä blogeissa näkee videopätkiä. Kiitos kivasta blogista ja kivaa kevättä 🙂

  65. Jotenkin tästä kirjoituksesta jäi vähän naiivi kuva, että kaikki treeni olisi vain oman ulkonäön buustausta varten. ”Takapuoli kertoo kaiken. Noi jätkät näkee tuolla kaupungilla kyykkäätkö vai juoksetko. Onko sitä pakaraa vai ei. Sitten se tärkein – näytän muuten pirun paljon paremmalta tapaukselta nyt, kuin hihhuli puunhalaajana. ”
    Pakko kommentoida sen verran, että minulle esimerkiksi on aivan sama a) mitä mun takapuoli kertoo b) mitä jätkät kaupungilla siitä näkee. Mielestäni treenin tulisi olla enemmänkin nautintoa ja hyvää fiilistä ennen kaikkea siitä itse treenistä eikä niinkään pelkkää ulkonäön kohennusta. Toki ulkonäkö on varmasti monelle tärkeä osa treenimotivaatiota ja saa ollakin, mutta pidemmän päälle luultavasti monella syntyy intohimo itse treeniin ja fiilikseen, jonka siitä saa. Ja pidemmän päälle treenistä saatu hyvä fiilis luultavasti kantaa pidemmälle kuin pelkkä ajatus timmeistä pakaroista. Näkisin ulkonäon kuitenkin enemmän treenin sivutuotteena kuin itse päätarkoituksena. Toisaalta, kaikkien unelmavartalo ei edes ole se bikinifitnesskissa, vaan juoksijan kroppa vaikkapa tyyliin Allyson Felix. Kaikki juoksijat ei hypi lima poskella lenkkipolulla hiilareita polttamassa, vaan juuri intohimosta juoksemiseen. Joillekin intohimo syntyy juoksuun, toisilla siihen salitreeniin. Se ei silti tarkoita, että kumpikaan treenimuoto olisi yhtään huonompi. 🙂

    • hyvin sanottu. kiinnitin huomiota samaan asiaan.. ja siihen että onko nyt sitten huonompi ihminen jos ei kyykkää.. ei tosiaan kaikki halua olla milään bikini fitness miltä tää kyl alkaa pikku hiljaa näyttää..

    • Hyvin muotoilit sanoiksi mun ajatukset, täällä särähti korvaan tuo kohta myös! Haluaisitko vähän avata mitä tarkoitit? Jäi vähän sellainen olo, että kyykkää ja ole hyvännäköinen tai juokse ja olet puunhalaaja. Itse olen juoksija ja tykkään kyllä pyllystäni.
      Jottei ihan mene negistelyksi, niin tykkään sun blogista kyllä muuten valtavasti! Aina on kiva huomata täällä uusi juttu 🙂

  66. Heippa! Tämä saattaa olla vaikeampi kysymys, mutta olen jo pitkään treenannut kolmijakoisella ohjelmalla, niin että jalka päivä on 2 kertaa viikossa mutta pyrin tekemään aina hieman erilaisen treenin, lisäksi kerran viikkoon käyn yhdessä jumpassa (bodypump) sekä aerobinen on spinning inttervalli tunti. Tavoitteena on tietenki olla treenatun näköinen, eli samalla kun lihasta kasvatan niin pyrin pitämään rasvaprosentin pienenä. (Eli todella pitkä aikainen prjoketi) olen kyllä jo saavuttanut paljon tuloksia, mutta edelleen töitä jatketaan! Ongelma onkin se kun peppua on yritetty kasvattaa ahkerasti ja sen takiahan kuuluu syödä ja paljon, mutta esim vatsalihakset hieman näkyy ja haluanki niiden näkyvän, joten mitään normaalia massa kautta ei ole. Voiko se peppu siis kasvaa tällä menetelmällä? Kesä on tulossa ja haluan ainakin että se on timmi ja pyöreä ja sen verran lihaksikas että työn jälki näkyy! En siis mitään valtavaa kyykkypeppua jonka päällä heiluva rasvakerros 😀 tähän kaipaisin treeni vinkkejä sekä myös syömis.. Unohdanko kauheat raskaat painot ja keskityn tekemään enemmän toistoja? Kiitos avusta jo valmiiksi! 🙂

  67. Moikka.. toivoisin juttua siitä, kuinka voi vahvistaa yliliikkuvia niveliä tukevia lihaksia. Itse olen taistellut vuosikausia reumaattisten nivelkipujen ym. kanssa ja viimeisen puolen vuoden ajan keho on oireillut monin tavoin niin paljon, että treenaamisesta ei tule juuri mitään. Vanha sanonta ”urheilija ei tervettä päivää näe” pätee siis ainakin minuun, koska liikunta on tällä hetkellä todella kivuliasta. Rakastan juoksua ja salia, joten toivon taas pian pääseväni kunnon treenaamisen makuun. Vain silloin voin tuntea voivani hyvin. Uskon, että ymmärrät, mitä tarkoitan 🙂 En myöskään usko, että olen ainoa, joka hyötyisi niveliä tukevan treenin ohjeista, koska etenkin aloittelevat liikkujat usein hajoittavat paikkojaan ennen kuin keho tottuu liikuntaan ja oppii oikeat liikeradat.

  68. Itseä kiinnostaisi se, miten saada rasvaprosentti tippumaan menettämättä lihaksia.

  69. Heippa! Olisi kiva tietää, kun puhutaan niistä kevyemmistä viikoista, joita täytyy tietyin väliajoin pitää, että minkälaista liikuntaa/minkä verran niillä viikoilla olisi hyvä maksimissaan suorittaa 😀 Ongelmanani on toisinaan liikaenergisyys, joka ajaa minua viikosta toiseen painamaan samalla tahdilla, ja lepohan on äärettömän tärkeä kehityksen kannalta..

  70. Moi,
    kirjoitat aina mahtavan suorasanaista tekstiä! Siitä pointsit!
    Juttutoiveeni liittyisi lisäravinne ja palari/pre-work out liemien viidakkoon. Tuntuu aivan mahdottomalta tietää mitä merkkiä ja mallia ostaa ja mistä. Mitä ainesosia ainesosaluettelosta pitäisi kytätä jne. Onko jotain 8esim makeutusaineet) mitä pitäisi välttää. Entä CLA/Green tea jne. Huh, tää on loputon taival.
    Ja niin, onko noilla nyt sitten ylipäänsä mitään merkitystä kehityksen kannalta?

  71. Kerro joku täsmäliike alleille. Kaikki muut paikat alkaa oleen hyvässä kuosissa kiitos monipuolisen kuntosaliharjoittelun.

  72. Moikka! Treenivideo olisi todella kiva sekä vinkkejä kuvien kera eri liikkeistä kuntosalilla! Ja puhtaan ruokavalion perusteet:)
    p.s. Sulla on mielestäni tosi laadukas blogi. Tekstit ovat aina mielenkiintoisia ja täynnä asiaa sekä kuvat ovat laadukkaita ja hienoja! Olet todella hyvä inspiraatio itselleni ja varmaan monelle muullekkin:) Kiitos siitä!

  73. Hyvä postaus! Taas kerran 😀 Tykkäsiin myös todella paljon tuosta edellisestä postauksestasi liittyen kompressiosäärystimeen. Käytän niitä itse juostessa ja spinningissä, mutta ehkä nyt tajuaisin laittaa ne myös salille.

    Toivoisin juttua palautumisesta. Siitä, millaista harjoitusta sillon kannattaisi tehdä? Itse treenaan monesti viikossa vaihtelevasti, mutta se palauttelu meinaa unohtua täysin. En tokikaan väännä rautaa viidesti viikossa, vaan käyn ohjatuilla tunneilla (toiminnallista treeniä, Combatia, spinningiä, Pumpia) sekä juoksemassa ja salitreeniä tekemässä.

  74. Hei! Kesä lähestyy ja samoin monet reissut ja ns. ”huolettomampi elämä”. Kesällä ei aina tee mieli oleskella salilla sisätiloissa eikä ruokailutkaan aina suju säännöllisesti. Olisikin kiva lukea siitä, miten lomat ja pyhäpäivät vaikuttavat treeneihisi ja ruokavalioosi. Omasta mielestäni repsahdusten ei tulisi karata käsistä, mutta on kuitenkin kohtuullisissa rajoissa salittava kehollekin vähän lomaa ja rentoilua ilman aikatauluja.

    Lisäksi joku videopostauskin olisi kiva, sillä videoista välittyy usein aidompi kuva bloggaajasta 🙂

  75. Moikka!
    Mua kiinnostais kuulla siitä miten saada ittensä salille/lenkille niinä päivinä kun ei millään huvittaisi treenata. Miten sä tsemppaat itteäs vai tartteeko sun edes? Motivoiko sua treenin jälkeinen fantastinen olo vai sovitko treenitreffit, jotta on pakko mennä? Treeni alkanu itelläni vihdoi kulkea, mutta odotan sitä viikkoa taas kun sohva tuntuu ylivoimaisen houkuttavalta ajatukselta. Elokuussa odottaa elämäni ensimmäinen maraton Helsingissä, joten tsemppi vinkkejä tarvitaan 🙂

  76. Moi, mä ite toivoisin postausta missä kerrot omien treenies aikatauluttamisesta. Itse kerkeän treenaa sillo ku haluun ku ei oo töitä mut esim työssäkäyville jonkilaista tsemppii et mis välis kannattaa mennä salille tai lenkille. Sitte esim jos sulla on huono päivä ja pitäis jaksaa treenata vaikkei kiinnosta nii millee sillo saat motivaation palaamaan? Ja miten palkitset ittees ilman herkkuja.

  77. Haluaisin lukea enemmän sun treeneistä, eli miten treenaat, missä ja milloin. 🙂

  78. Haluaisin juttua kehonhuollosta. Vaikka sitä nyt varmaan onkin ollut 🙂 Treenijutut myös kelpaavat aina. Esimerkiksi lempiliikkeet eri lihasryhmille.

  79. Hei,

    Haluaisin lukea postausta sinulta esim. esimerkiksi raskaanolevan liikunnasta, tms. erityisryhmän liikkumisesta 🙂

    p.s. kiitos innostavasta blogista…

  80. Heippa! Olisi mahtavaa lukea omasta matkastasi tuosta punahiuksisesta puunhalaajasta, nykyiseen elämäntilanteeseen, urheilullisesta näkökulmasta peilaten. Siitä mikä sai mielesi muuttumaan ravinnon määrän ja urheilun laadun suhteen. Jne.

  81. Minua kiinnostaisi saada tietää millainen on sinun ihannevartalosi, ja mihin pyrit nykyisellä liikunnalla,lyhyemmät ja pitemmät tavoitteet? Mitä luulet miten nykyinen liikkumisesi vaikuttaa tulevaisuuteesi?

    🙂

  82. Moi,

    Mikä olisi sun mielestä hyvä suhde lihastreenille ja puunhalailulle? Tavoitteena timmimpi kroppa ilman sen suurempaa painon pudotusta.
    Kiitos mahtavasta blogista! Erityisesti kirjoituksesi sosiaalisista suhteista on ollut todella mieltä avartavia. Tukeva ja positiivinen lähipiiri on todella tärkeä ja itse voi vaikuttaa ketä omaan lähipiiriin kuuluu.
    Ihanaa viikonloppua!

  83. Vinkkipostaus siitä millasia tavotteita vois matkanvarrelle itselleen laittaa. Salitreenejä harrastan, mutta mulla on ongelmana, etten oikein keksi mitään konkreettista tavoteltavaa. Painoa ei tarvi pudottaa tai nostaa enkä ole mihinkään kisoihin menossa tms. ja kroppakin on jo melko hyvässä kuosissa. Tuntuu että treeni sais lisäpuhtia siitä että olisi joku konkreettinen juttu mihin tähtää. 🙂
    Ps. Blogin kuvat on todella hyviä. Niitä on ilo katsella 🙂

  84. Hei! Toivottavasti tämä toive ei täysin huku tänne kaikkiin viesteihin. Haluiasin tietää venyttelystä. Milloin olisi paras venytellä? Hetikö salitreenin perään vai vasta myöhemmin kotona? Kuinka pitkät venytykset olisivat optimaalisia lhasten palautumiseen ilman että venyvät ns. liikaa?
    Kiitos!

    -Anni

  85. Moikka :)!

    Minua kiinnostaisi erityisesti postaus ulkomaanreissuilla tehdyistä sali-/ tai aerobisistatreeneistä.
    Kunnon postaus tehokkaasta jalkatreenistä olis kans tosi jees !
    Sun postauksia on muutenkin niin kiva lukea, kun ne on sisällöltään tosi monipuolisia ja ajatuksia herättäviä 🙂

  86. Heips. Lukuisin mielelläni unen tarpeesta ja treenien sujumisesta kiireidenkin keskellä. Itse treenaan n. 5 päivänä viikossa salilla tavoitteenani vahva ja hyväkuntoinen vartalo, josta saan olla ylpeä…mutta joskus kiire painaa päälle, tekemättömät hommat kasaantuu ja väsymys kaatuu niskaan..kuinkas silloin saat hyödyn irti jos taistelut umpiväsyneenö kelloa vastaan? 🙂

  87. Moikka! olis kiva kuulla mistä itse saat motivaatiota ja mistä kaikki sun energisyys oikeen kumpuaa? 🙂 myös jotain vinkkejä kotona tehtävään treeniin olis kiva saada! 🙂

  88. Toivon, että tekisit jutun lisäravinteista. Siitä miten niitä itse käytät ja myös siitä, kuinka pitkälle voi treenaamisen kanssa mennä ilman niitä. Olen aktiivinen liikkuja ja toivon saavani kerrytettyä lihasmassaa, mutta en tiedä pätkääkään lisäravinteista, varsinkaan lisäproteiinin tarpeellisesta määrästä. Nykymedia maalaa kuvan, jossa ”kaikki” käyttävät proteiinijauheita ja -juomia. Voisi olla hyödyllistä monelle, että kertoisit millaiseen tarkoitukseen ne ovat. 🙂

  89. Hei! Ensiks on pakko sanoo, että sun blogi on ihan huippu!
    Musta olis kiva, jos tekisit postauksen salille pukeutumisesta ja treenivaatteista. Että miks salilla pitäisi olla pukeutunut uusimpiin ja hienoimpiin treenivaatteisiin, miks tavalliset lökärit ei muka ”kelpaa”, tai kun tästä tälläytymisestä salille on tuntunut tulevan uusi trendi. Ois kiva kuulla sun mielipide asiasta. 🙂

  90. Heissan! Mua kiinnostaisi lukea liikunnan määrästä. Siis että kuinka paljon on jo liikaa? Onko normaalia liikkua pariakymmentä tuntia viikossa. 😀 Myös treenimusasta ois mahtava lukea! 😀

  91. Moi! Täällä kaipaillaan vinkkejä kesätreeneihin. Vietän kesällä monta viikkoa mökillä ihan korvessa, jossa lähin sali on noin 50 km päässä. Siellä tulee siis vaan usein pelkästään lenkkeiltyä. Mitä lihaskuntotreeni ideoita olis tuollaisiin ”alkeellisiin” oloihin? 🙂

  92. Mä haluisin lukea sun kehityksestä 🙂 Mikä antoi kipinän treenaamiselle? Onko taustalla olleet teini-iän narukädet vai luokkatovereita pöreämmät muodot? Millaisesta tytöstä ja miten on kehittynyt tuo hehkeä nainen joka olet tänään?

  93. Kiva postausaihe olisi siitä, että miten sinä koet itsesi ja koko tämän fitnessmyllyn. Koetko olevasi esikuva ja tavoitemalli vai tsemppari muille?

  94. Haluaisin lukea juttua istumatyöntekijöiden liikuntasuosituksista. Kiinnostaisi saada tietoa siitä, mikä on sopiva määrä liikuntaa, jos tekee viitenä päivänä viikossa istumatyötä. Voiko esim. joka päivä käydä jumpissa ilman että tulee ylikuntoon. Lisäksi kiinnostaisi lukea ylikunnosta, voiko tavallinen liikkuja sairastua siihen.

  95. Moikka! Mua kiinnostaisi lukea oikeanlaisesta hengitystekniikasta ja sen kehityksestä liittyen maksimi hapenottokykyyn ja maksimisykkeeseen jne. Kovasti kiinnostaa myös millaisella treeniohjelmalla itse treenaat, ihan sarjojen ja toistojen määriä myöten 😉

  96. Hei!
    Minua kiinnostaa eniten ravintoon liittyvät tekstit. Etenkin tällä hetkellä omat ajatukseni on hieman sekavat.. liityin kuntosalini neljän hengen ptn tehoryhmään, treenaamme ptn kanssa 2 kertaa vkossa ja uudet ruokaohjeet tulee joka viikko. Treenit ptn kanssa ovat kovia ja lisäksi treenaan itse 2-3kertaa niiden treenien lisäksi. Ruokavaliossa on noin 1400-1500kaloria/päivä ja musta se tuntuu ihan liian vähältä siihen nähen että mun yksi tavote oli lihaskasvu. Nyt oon alkanu ite lisäileen ruokaan hiilareita kylläkin koska se on musta ihan ok! Ja se velä, että ryhmässä on myös yksi ylipainoinen ja sitten pari meitä lihaskasvuakin tavottelevaa ja ruokaohjeet on meillä kaikilla täysin samat.. Eli ruokajutut kiinnostaa, sulla ne on semmosia maalaisjärkisiä ja sun terveellien suhde ruokaan on musta verikuuud!

  97. Olisi huippua jos tekisit pienen kesäksi ”bikini kroppa”/”bikini peppu” haasteen lukijoille, kun tässä on rantakeleihin hetki aikaa ! Tarkoitan että kyseessä voisi olla muutama vinkki ruokailuun ja helppoja harjoitusliikkeitä millä saisi esim. nopeasti nesteet ja turvotuksen laskemaan kehosta, sitten voi hyvillä mielin astella rannalle kun keho on hieman solakoitunut, jos ei ole kerennyt aloittaa vielä kesäkuntoon 2014 projektia ! :))

    Blogisi on mahtava, hyvää kevättä ja tulevaa reissua! ^^

  98. Mää haluaisin kovasti lukea jotain saliharrastusta helpottavia vinkkejä, koska itse olen vasta-alkaja siellä ja kaikki neuvot ovat tarpeen. Lisäksi olisi oikein kiva kuulla, vinkkejäsi seuraavaan tilanteeseen: asun kotona enkä pysty päättämään onko lounaaksi noutopizzaa vai jotain terveellisempää ja kovasti haluaisin pudottaa painoa muutaman kilon ja syödä terveellisemmin. Äidilleni ei kelpaa, jos laitan itselle jotain terveellisempää ruokaa jostain käsittämättömästä syystä. Tilanne on hankala ja haluaisin kuulla, onko sinulla jotain ideoita.

  99. Hei,
    Kysyn nyt itselleni tärkeän kysymyksen. Olen kärsinyt äskettäin vakavasti anoreksiasta mutta olen parantumaan päin. Olen innostunut fitneksestä, mutta en halua sen menevän överiksi. Minulla on paljon eri lajipohjaa. Ja lihaksiakin on jo syntynyt salilla käynnistä. Nyt kysyisinkin minkälainen viikoittainen salijako, muu urheilu olisi sopivaa siinä mielessä, että uskaltaisin jälleen syödä paljon ilman pelkoa lihoa? Haluaisin kovasti esimerkkejä terveellisestä elämästä, urheilun ja ruuan tasapainosta ja muusta rauhoittumisesta niiden välillä.

  100. Haluaisin juttua omasta urheilutaustastasi ja kuntosaliliikkeiden tekniikoista, kuten ihan perus kyykky, maastaveto, rinnalleveto. Tuntuu, että monilla (kuten itsellänikin) on nämä tekniikat hieman hakusessa ja siksi treenit eivät ole ehkä niin tehokkaita. Mulla on ainakin kyykyssä ongelmana, että alaselkään alkaa sattumaan helposti.. Johtuisikohan väärästä tekniikasta?

    Löysin blogisi ihan hiljaittain ja vaikuttaa todella ihanalta! Olen saanut täältä hurjasti motivaatiota ja inspistä! 🙂

  101. Haluaisin lukea näkemyksiäsi fitness-urheilun henkisestä puolesta? Plussia ja miinuksia? Milloin koko touhu menee jo yli vai voiko fitneksen elämäntapana säilyttää ”henkisestikin terveellisyyden rajoissa”? Ympärillä kaverit ja tutuntutut myös treenaavat kisalavat tähtäimessä, ja paistattelevat sosiaalisen median suosiossa, tunteeko siinä ”tavallinen” (ei-kisatavotteita) salihiiri itsensä huonommaksi kisaajien rinnalla? Voiko fitness muuttua jollain tapaa sairaudeksi/pakkomielteeksi vai onko kaikki vain mahtavaa nykyistä parempaa elämäntapaa verrattuna entiseen?

    Itse olen havahtunut viime viikkoina tajuttuani että ajatukseni pyörii fitneksen ja oman viimeisen vuoden aikana muotoutuneen elämäntavan ympärillä 24/7. Treenaan aktiivisesti, syön säännöllisesti ja puhdasta ruokaa, toki välillä herkutellen. On superfoodeja joka lähtöön ja fitnesstukun paketteja saa kantaa kotiin tämän tästä. Myös oikeastaan kaikki työn ja treenin ulkopuolisesta ajastani kotona kuluu salitreeniin liittyvien juttujen lukemiseen yms. ”fitness-sivistämiseen”. Tuntuu, ettei voi ”tietää liikaa”. Välillä iskee ahdistus, ettei mikään riitä.

  102. Voisit testata kaikki fitnesstukun whey-80 proteiinien maut ja antaa niistä arviosi. Ja vaikka laittaa järjestykseen top3 suosikkimaut 🙂

  103. Olisi kiva kuulla ajatuksiasi vertailusta. Oma hyvinvointi lähtee oman pään sisältä, mutta välillä on vaikea olla vertaamatta omia suorituksiaan muiden tekemiseen. Varmasti varsinkin monille naisille hyvin yleistä verrata itseään muihin, millasia liikkeitä muut tekee salilla, millä painoilla, mitä ne syö, paljon ne liikkuu, miltä ne näyttää.. loputon lista 😀 Tärkeintähän on muistaa että niillä muilla ei ole mitään väliä, mutta miksi se on välillä niin vaikeaa?

  104. Ois kiva saada juttua tehokkaista vatsalihasliikkeistä, joita ei tarttis pumpata monia kymmeniä että tuntuu 😀

  105. Haluaisin postausta kehonhuollosta ja siitä kuinka sinä hoidat tämän osa-alueen. Pidin kahvakuulatreeni-postauksesta, joku tälläinen toinen toiminnallinen treeni ulkona olisi myös kiva idea!

  106. Mahtava postaus, kiitos 🙂
    Itse saliharjoittelun ja kiinteytymisen + lihasmassan hankinnan juuri aloittaneena olisin kiinnostunut juurikin siitä miten olisi hyvä aloittaa. Olen lastenhoidon ja työnohella käynyt salilla 2-3 krt viikossa ja aerobinen liikunta on nyt vähemmälle jäänyt. Oli kauheaa huomata kuinka paino vain nousee, vaikka syömiseen olen kiinnittänyt enemmän huomiota. Jostain sitten lukenut että verimääräkin lisääntyy, mutta kyllä tässä pihalla on 😀

  107. Huhhuh ei voi muuta sanoa kuin että täyttä asiaa taas postaus täynnä! Haluaisin lukea mielipiteitäsi (kenties kokemuksiasi??) siitä kuinka mielestäsi juurikin tämä lenkkeily vaikuttaa punttaamiseen ja toisinpäin. Mitkä ovat ne suurimmat haasteet ja kuinka niistä pääsee yli kun päätetään että nyt halutaan se äässi minkä ohi miesten katseet eivät vain voi harhautua ja jota jokainen nainen pakonomaisesti vilkuilee kateellisena. Nykyisen lattanan Miley Cyruksen-bootyn tilalle halutaan siis muotoja ennemmin pallosta kuin kuutiosta ja ollaan valmiita hikoilemaan kuin raiskaaja muuallakin kuin lenkkipolulla, mikä on se first step? Mistä sen draivin saa päälle että uskaltautuu karjuvien miesten keskelle ”äijäosastolle” kyykkäämään silloin kun ei vielä omista perää joka huutaa ”SHE SQUATSSS!” ?

  108. Moikka,

    Mua kiinnostaisi kuulla veden määrästä ruokavaliossasi. Tuleeko tankattua 3litraa päivässä vai riittääkö vähempi? Miten pidät huolta, että kaikki tulee juotua? Jossain vinkkasitkin, että kuplavesi voi auttaa, itse en vaan tykkää siitä yhtään.

    Toinen mikä kiinnostaa, on pikaiset välipalat. Jos olet kaupungilla ja iskee nälkä, niin mitä nappaat kaupasta koriin?

    Siinä muutama idea 🙂

  109. Nyt on ainakin postausideoita jatkossa sulla! 🙂 tämä blogi on ihana aarrearkku, mihin on ihana aina palata ja tuntuu että kaikkeen löytää vastauksen.
    olen erittäin samoilla linjoilla kanssasi tosi monessa asiassa, kuten juuri tuo kisaamisinto. mua kuitenkin kiinnostaisi lisäravinteet ja niiden käyttö – tarvitseeko niitä ns. normaali yksilö? Jos tarkoituksena on syödä mahdollisimman puhdasta ja ravinnerikasta ruokaa, kyseenalaistan hieman lisäravinteiden käyttöä..

  110. Ajankohtainen postaus, varsinkin näin keväällä kun kaikilla tuntuu olevan tavoitteena se bikinikunto, joka on tietysti hieno juttu 🙂 Mä lukisin mielelläni juttua sun huoltavista treeneistä ja lepopäivien kulusta ja niiden jaottelusta viikkoon 🙂

  111. Heip. Mä kaipaisin jotain juttua treenaamisen ja ”laihduttamisen” yhdistämisestä. Joskus tuntuu, että on aivan mahdoton yhdistää laihduttamista suurehkoihin treenimääriin. Hirveän vaikea löytää sitä kultaista keskitietä, että söisi niin, että jaksaisi treenata, mutta niin, että se kroppakin kiinteytyisi siinä samalla.

  112. Minua kiinnostais lukea seluliitistä eroon pääsemisestä. Mulla on pepussa ja reisissä sellua ja on ollut jo vaikka kuinka kauan. Syön terveellisesti ja juon paljon vettä. Vaikka rasvat olisivat melko alhaalla niin sellua kuitenkin löytyy. Onko ainoa ratkisu ongelmaan viedä rasvat niin alas että sellu katoaa? Entä jos se ei ole enää terveellistä? Pitääkö sitten vaan oppia elämään sellujen kans tai kokeilla kalliita hoitoja? Olisi mahtavaa saada vastauksia kun en oikeen mistään ole löytänyt niitä.

  113. Moi Eevi 🙂

    Musta olisi kiva lukea valmentajan esittelypostaus ja muutenkin kuulla valmentajan merkityksestä motivaatioon ja koko projektiin yleensä. Paljonko valmentajan palkkaaminen yleensä maksaa ja miten homma käytännössä toimii.

    Tykkäilen paljon blogistasi! 🙂 Kiva kun postailet niin usein.

  114. Haluaisin kuulla miten tikkujalkaisuudesta ja kätisyydestä pääsit eroon ja mikä sut sai kyllästymään olemaan laiha ja vinkkejä miten fiksusti lähteä kerryttämään painoa ja lihasmassaa :)! Oot ollu todellinen motivoija ja kiitos kaikesta!!

  115. Olisi mahtavaa kuulla sinun lihashuollosta, mitä oot kokenut hyödylliseksi ja mitä et, mitä tekisit ehkä toisin lihashuoltosi suhteen jos sinulla olisi enemmän aikaa käytettävänä, millainen lihashuolto on sinusta tehokkain minkäkinlaisen treenin jälkeen, millaisia uusia lihashuolto juttuja haluaisit kokeilla!

    Eli monipuolista lihashuolto postausta kaipaisin.

  116. Hei!
    Olisi todella kiva juttu kuulla sinun omasta saliohjelmastasi (: olisi myös kiva kuulla sinun mielipiteitäsi ja ehkä kokemuksiasikin erilaisista taistelu/kamppailu lajeista ,nyrkkeilystä, vapaaottelusta ja tämmöisistä jutuista (: joku venyttelyyn liittyvä juttu voisi olla myös mielenkiintoinen.

    Ps. sulla tuntuu olevan todella hyvä asenne ja järki kohdallaan! Jatka samaan malliin haha 😀

  117. Itse olen vasta aloittelija tämän kuntoilun suhteen. Yli vuoden ajan on käynyt niin, että välistä innostun viikoksi tai pariksi urheilusta ja sit into lopahtaa, mutta nyt olen sen 3kk liikkunut aktiivisesti. Se alkaa näkymään jo vatsa- ja käsilihasten paranemisessa, mut jalkojen treenaaminen on edelleen mysteeri. Kysyisinkin hyviä treenivinkkejä siihen, kuinka saisin jalkoihini lihasmassaa 🙂

  118. Kommentoinpa minäkin, kun kerran tätä blogia lueskelen 😀 Itseäni kiinnostaisi noin aloittelevana saliihmisenä saada vähän tietoa erilaisista laitteista tai liikkeistä, mitä ihan perussalilla voi itsekseen tehdä. Omat ideat ovat hieman rajoittuneita, juoksumattoa ja askelkyykkyjä. Aina kun ei ole sitä salihenkilökuntaakaan auttamassa ja muiden treenejä ei viitsi ihan hirveästi häiritä.

    Kiinnostaisi myös tietää, onko sellaisestä täristinlaitteesta mitään hyötyä 😀 Salin nurkassa on joku ihme laite jota en ole kokeillut, mutta huhujen mukaan siinä seistään ja se tärisyttää kroppaa ja sen pitäisi sitten kiinteyttää… vähän skeptisesti ajattelen kyseisen laitteen vaikutuksista, mutta mikä onkaan totuus?

  119. Haluaisin jutun jossa neuvotaan tarkasti oikea tekniikka perusliikkeille salilla.

  120. Minua kiinnostaisi postaus salilla reenauksen, airobisen liikunnan ja esim. juoksemisen yhteen sovittamisesta. Samassa postauksessa voisi myös käsitellä lisäravinteita missä vaiheessa niitä kannattaa käyttää (esim. CLA+ ja kreatiini) ja miten ne sopivat yhteen ja onko niiden käyttäminen tarvittavaa/suotavaa. Tuon tyylistä postausta ei vielä taida löytyä ja kevään tullessa monet pohtivat oikeanlaista tapaa sovittaa reenit yhteen 🙂

  121. Alipainoisen henkilön syöminen ja treenaus massanhankinnassaja lihaksien hankinnassa- ois mielenkiintoista lukea jos saisit jonkun tekstin tosta aiheesta väsättyä!

  122. Moi olipa taas tosi kiva postaus ja täyttä asiaa!:) ehdotuksena olisikin tän postauksen myötä että kertoisit jonkun suht yksinkertaisen koko kropan yleistreenin juoksijalle. Itsellä juurikin se ongelma että kesällä tekee mieli vaan juosta ja lihaskunto harjoittelu jää vähän varjoon.. 😀 eli siis joku kuntopiiri/kahvakuulaus/ joku muu vastaava yleis treeni juoksijalle;)

  123. Moikka! Olet aikaisemmin kertonut avoimesti syömishäiriötaustastasi. Haluaisinkin kuulla enemmin näkemyksiäsi ja kokemuksiasi siihen liittyen. Lisäksi olisi mielenkiintoista lukea pohdintoja yleisesti psyykkeen ja ruumiin hyvinvoinnin yhdistämisestä, sen haasteista ja vaikeuksista.

  124. Lihaksen kasvatuksesta olis kiva lukea,ruokailuun, treenaamiseen ja lihashuoltoon liittyen mm. 🙂

  125. Heippa!!
    Keväällä sitä aina jotenkin himpunverran enemmän saa lisäenergiaa treeneihin ja tulee tehtyä monipuolisempaa harjottelua.. nyt kun vauhti on kovimmillaan olisin (Niinkuin tuossa blogin uusimmassa kirjoituksessakin jo asiasta mainitsit) kiinnostunut lukemaan enemmän kehonhuollosta, hyviä venyttelyvinkkejä, rullausta yms. näin pysyis kroppa vauhdissa mukana!

    Sulla on todella inspiroiva, värikäs ja iloinen blogi – ilo lukea!! Nautinnollisia treenejä ja aurinkoa!!!
    ^^ Emma

  126. Kaipaisin postausta tarkemmin kehonhuollosta sekä erilaisista venyttelyliikkeistä!

  127. Sulla on kyllä upea blogi ei voi muuta sanoa, todella ispiroiva kaikin puolin:) jäi vaan mieltä askarruttamaan kun sanoit kärsiväsi vieläkin kasvukivuista. Kun itse luulin kasvukivuista kärsivän, mutta niiden jatkuessa lääkäri totesi ettei kasvaminen tuota kipuja. Fysioterapian kautta todettiin pettävät lonkat. Tuli vain huoli ettei vain sinulla ole nivusista varpaisiin ulottuvia satunnaisia kovia särkyjä, jotka saattavat olla vakavempaa. Aurinkoista kevättä sinne!!:)

  128. Sulla on aivan ihana blogi ja olen sen avulla saanut motivaatiota lihaksen kasvatukseen ja oikeanlaiseen syömiseen :). Sun asenne on aivan mahtava ja oletkin kertonut aiemmin siitä, että joskus olet ollut negatiivisempi. Itse haluaisin oppia positiivisempaa asennetta elämään ja haluaisin myös oppia hyväksymään ja arvostamaan itseäni. Olen yrittänyt muuttaa ajattelu tapaani mutten oikein tiedä miten saisin sen onnistumaan. Haluaisinkin kuulla tarkemmin kokemuksiasi siitä kuinka sait aseenteesi muuttumaan. Itse tavoittelen kaikessa täydellisyyttä, vaikka tiedostan ettei se ole mahdollista. En oikein tiedä mistä tämä johtuu ja kuinka oppisin hyväksymään sen etten voi olla täydellinen. Täydellisyyteen pyrkiminen syö voimiani ja toisaalta vain huonontaa tulosta, koska ajattelen heti alussa että en kuitenkaan voi saada niin hyviä tuloksia kuin haluaisin. Haluaisin kyetä nauttimaan jo saavutetuista tuloksista enkä tuijottamaan vain pelkkää tavoitettani (joka on yleensä liian korkealla). Hirveän sekava viesti tuli, mutta toivottavasti ymmärsit mitä ajoin takaa 🙂

  129. Moikka ja kiitos kivasta blogista! 🙂 Toivoisin blogausta siitä, että miten palata sairastamisen jälkeen treenaamisen pariin. Itse harrastin salia 3krt/vk ja juoksua 3krt/vk, mutta nyt olen ollut hirveässä angiina kierteessä ja olen ollut sairaana ja antibioottikuurilla neljä kertaa kolmen kuukauden sisään. Liikuntaa en ole juuri lainkaan päässyt harrastamaan, kun olen ollut koko ajan joko toipumassa tai sairaana. Heti kun olen päässyt vauhtiin, on seuraava kierros streptokokkia jo alkanut. En tietenkään uskalla heti lähteä samaan malliin treenaamaan, etten saa mitään jälkitauteja tai liian kova aloita, mutta vinkkejä siis kaipaisin siihen, että miten portaittain olisi fiksuinta sairasviikkojen jälkeen palata vähitellen normitreeniin. 🙂

  130. Moi, itselläni on välillä motivaatio hukassa kuntosali treenaamisessa, olisi kiva kuulla miten sinä pidät omaa motivaatiota yllä?
    Haluaisin myös kuulla miten pystyt ajattelemaan aina niin positiivisesti? Miten sait muutettua ajattelusi negatiivisesta positiiviseksi? 🙂

  131. Tykkään tosi paljon sun blogista ja kirjotustyylistäs! Oon yleensä melko negatiivinen ihminen, ja kaipaisin postausta jonka avulla pääsisin eroon tästä negiksenä olemisesta ja jaksaisin ainakin yrittää olla niin ihanan positiivinen kun sä oot! Lisäksi ois kiva jos kertoisit omista salitreeneistäs ja jakaisit oman ohjelmasi, koska kaipaisin treeniinkin uusia vinkkejä! Nykyisen ”ohjelmani” oon itse vaan tehnyt ilman mitäään ammattiapua, joten vinkit olis tarpeen!

  132. Mahtava kilpailu! Haluaisin tietää lihaskuntoharjoittelusta tarkemmin: sarjoja tehtäessä on tietenkin tärkeää, että määrittelee painot oikein sarjapituuden kanssa, jotta jaksaa tehdä koko sarjan loppuun. Kuitenkin tulee niitä tilanteita, jolloin se ylätalja ei vaan enää laskeudu tai prässissä ei vaan saa sitä kelkkaa enää ylös, jolloin joutuu hieman vetämään henkeä välissä. Kuinka paljon tämä haittaa pitkällä aikavälillä kehittymistä? Kuitenkin sarjan kaikki toistot tehdään, ainoastaan esimerkiksi neljässä sarjassa kolmen sijaan.

    Myös oman painon kiertoharjoittelu kiinnostaa- mikä on mielipiteesi: jos liikuntaohjelmassa lukee kiertoharjoittelun kestävän 45 min, mutta sen saakin suoritettua loppuun jo 25 minuutissa, onko tämä hyvä vai huono? Periaatteessa on tehnyt kaiken vaadittavan, mutta aerobinen liikunta kestää tällä tavoin paljon vähemmän aikaa.

    Kiitos hienosta blogista!

  133. Haluaisin vinkkejä alakropan parhaiseen kiinteytykseen ja kropan tasapainotukseen. Ongelmani on se että olen hoikka yläkropasta, jossa myös lihakset jonkin verran erottuvat, mutta alakroppa on selvästi isompi ja peittyy pohkeista pehvaan rasvan alle. Teen paljon aerobista ja punttia (salia ja crosstreeniä ym.) mutta mitään ei tapahdu alakropan pehmeydelle, vaikka voimaa siellä onkin.

  134. Mooikka!
    Olis kiva jos postaisit erilaisia protsku reseptejä smoothieista joita voi tehdä blendereillä. Selkä ja käsi reeneistä myös kaipais lisää vinkkiä!

  135. Blogisi on niin monipuolinen ja kattava että ideoinkin jotain täysin kuntoilusta poikkeavaa.

    Eli minusta olisi mukavaa lukea käyttämistäsi kauneudenhoitotuotteista ja -rutiineista. Eihän se riitä että on kroppa kunnossa, jos naama kukkii näppylää ja treenitopin alla kesii hikinäppylät 😉

  136. Moikka! Ihan ekan tykkäsin tosi paljon postauksesta! Ja tänne blogiin tahtosin vinkkejä lihashuollosta eli hyviä venytyksiä ja foam rollerin käyttöä yms. Koska tuntuu että blogeissa saliohjelmia, treeni ohjelmia riittää mutta lihashuollon korostaminen jää aina vähemmälle. Joten olisi huippua jos sinä ottaisit sen puheeksi. 🙂

  137. Mun mielestä olisi kiva idea kehittää postaus esimerkiksi, 7 erilaista pikatreeniä. Eli joka päivälle olisi oma pikatreeninsä, johon ei voi sanoa että kun ei ole aikaa 🙂 Nyt kun on kevät niin osahan voisi olla ulkona toteutettavia. Ja lomallahan nämä ulkotreenit vasta tuleekin tarpeeseen.

  138. Ruoka ja kaikki ravintoon liittyvät postaukset kiinnostavat aina, samoin yleiseen hyvinvointiin (liikunnan ohella) 🙂

  139. Mä kaipaisin vinkkejä HIIT-treeniin, jonka vois tehdä ulkona, ja mieluiten kehonpainolla tai vaikka kahvakuulankin kanssa. Ja lihashuoltopostaus olis kanssa tosi jees!

  140. Toivoisin ”killeri” pepputreeni postausta. Olen pitkään käynyt salilla ja harrastanut juoksua. Salitreenini on keskittynyt yläkroppaan, mutta nyt kun olen aloittanut myös jalkatreenit on juoksukin saanut uutta potkua. Haluaisitko myös jakaa soittolistasi? Uusista biiseistä saa aina lisää tsemppiä! Kiitos innostavasta blogista =)

  141. Mä tykkäisin lukea ruoan maustamisesta ja suolankäytöstä. Mulla on itellä aina samat perusmausteet (pippurisekoitus, curry ja chili) mitä ruokiin laitan ja tuntuu et kaikki ruoat maistuu aikalailla samoilta oli sitten kyseessä kasvikset, kana tai liha 😀 Siks oiskin kiva kuulla vinkkejä hyvistä mausteista, joilla sais ruokailuun vähän vaihtelua. Lisäks ois kiva lukea minkälainen suola ois hyvää esim. ruususuola vs merisuola.

  142. Minua kiinnostaisi kuulla, että pidätkö lukemisesta ja millaista kirjallisuutta suosit? Haetko treeni- tai ruokavaliovinkkejä kirjoista, vai kuluuko vapaa-aikasi kokonaan liikunnan parissa? 🙂

  143. Mä haluaisin juttua rasvanpoltosta ja sen palamisesta. Törmään aika usein keskusteluihin, joissa tytöt valittavat sitä, miten dieetillä ollessa on vaan löysistynyt, peppu on pehmeämpi ja tuntuu roikkuvan, masukin on jotenkin höttöä, jne. Sitten mietitään, että onko tässä nyt tullut vaan lihottua, vaikka vaikutuksen olisi pitänyt olla täysin päinvastainen. Siihen on yleensä joku tullut sitten lyhyesti sanomaan, että ennen sulamistaan läski pehmenee. Mut mitä oikeasti tapahtuu? Meneekö juttu noin, voisko tän esitellä hieman luotettavimmin termein? Ja jos ei mene, niin huijataanko me sitten itseämme uskomalla tuohon?

  144. Heip.

    Minua kiinnostaisi kovasti lukea levosta ja palautumisesta. Tarkoitan ihan lähtien treeneissä settien välistä aikaa, treenipäivien ihanteellista palutumisaikaa, palauttavaa unta ja lepoa, sekä ihan myös siitä, että onko kuinka hyvä/huono pitää treenaamisesta taukoa ja minkälaista taukoa.

    Lisäksi kiinnostaisi lukea ja kuulla vinkkejä siihen, että mitä jos edistymistä treenissä ei tapahdu.

  145. Moikka! Haluaisin tietää mitkä olisivat hyviä lihaskuntoliikkeitä refluksia sairastavalle. Minulla todettiin refluksi noin vuosi sitten ja on ollut vaikeaa löytää hyviä liikkeitä missä paine ei kohdistuisi vatsaan niin hirveästi (keskikropan liikkeet?). Olen yrittänyt netistä etsiä tietoa tästä ja se on ollut hyvin suppeaa. Olisi myös kiva jos voisit kertoa ruokavaliosta mikä olisi refluksikolle hyväksi, urheilun ohella. Kiitos jo etukäteen jos päätät tästä juttua tehdä 🙂

  146. Heippa!
    Juttutoiveeni liittyy kehonhuoltoon. Joskus kirjoittelitkin noista rullahommista, mutta en muista nähneeni mitään venyttelyvinkkejä. Mitkä olisivat tärkeimmät venytykset? Venyttely lepopäivinä, joo vai ei? Tapahtuuko lihaksessa mitään enää minuutin kestäneen venytyksen jälkeen (tarkoitan siis että onko väliä venyttääkö vaikkapa etureittä minuutin vai viisi)? Ja ylipäätään olisi kiva saada uusia ideoita, ettei aina venytä tiettyä lihasta samalla tavalla, kun keho varmaan tottuu siihenkin?

    Toinen mikä kiinnostaisi olisi juttu HIIT-treenistä.

    Lopuksi vielä kiitos parhaillaankin monipuolisesta juttutarjonnasta 🙂

  147. Ihan ekana: kiitos motivoivasta blogista! Musta olis tosi kiva, jos kirjoittaisit sellasen tarkan jutun dieettaamisesta. Treenaan itsekin kovaa, ja ensimmäistä kertaa yritän dieettiä (johtuu kaverin haasteesta). Vaikka tiedän aika paljonkin treenaamisesta ja siihen liittyvistä asiosta, olen nyt huomannut, että oikeastaan olen aika hukassa. Missä suhteessa rasvaa, hiilaria, proteiinia? Tarvitaanko aineenvaihdunnan ylläpitämiseen tankkauspäiviä? Tänää mietin, että saanko syödä hedelmiä jne. Sellainen juttu tai juttusarja olisi tosi kiva! Ei mikään laihis vaan oikeasti ammattilaisen kirjoitus siitä, miten lihas säilyy ja rasvat lähtee. Paljon löytyy miehille suunnattuna vinkkejä, mutta olisi kiva saada aiheesta kirjoitus treenaavan naisen näkökulmasta. 🙂

  148. Oot tosi kiinnostava ja inspiroiva fitness-bloggaaja monesta näkökulmasta:

    Syömistausta (= toipuminen tuolle upealle tasolle) – asennemuutos jonka olet tehnyt (=ei ole helppo juttu), hemmetin järkevä suhtautuminen treeniin ja fitness-elämään (= harvinaista) – oot todella kaunis ja tyylikäs nainen (=inspiraatiota pukeutumiseen) ja niin edelleen. Mua kiinnostaisi kuulla sun esikuvista ja niistä ihmisistä / tahoista / kokemuksista, jotka on inspiroinut sinua näissä muutoksissa ja sun matkalla. Sieltä voisi löytyä paljon opittavaa.

  149. Mä en ainakaan halua lukea yhtään peppujuttua enää! Siis peppuhan on pop, mutta niitä juttuja tulee joka tuutista jo 😀 Sen sijaan näin kesän lähestyessä kiinnostaisi lukea kultaisen keskitien etsijöille vinkkejä, miten tasapainottaa treenaaminen ja terveellinen elämä sosiaalisen elämän kanssa. Kaverit houkuttelevat jätskille ja terassille ja totaalikieltäytyminen ei houkuttele, koska sitten niitä kavereita ei näe koskaan, mutta miten vastustaa jäätelön kutsua?
    Toinen mikä kiinnostaa, on kehonhuolto. Venyttely, jooga, foam rollaus jne ja kaiken tämän ajoittaminen salitreenien kannalta.

  150. Olisi kiva kuulla mietteitäsi liittyen tähän fitnekseen ja ”omalla keholla kisaamiseen”. Etenkin mitä mieltä olet tästä väitteestä, että vain kauniit naiset voivat osallistua niihin? Itse en ainakaan viellä ikinä ole noissa kisoissa bongannut edes ns keskivertonaista, vaan yleensä lavoilla tuppaa hymyilemään blondeja bondityttöjä timmillä kropalla varustettuna. Ja tässä et sinäkään ole poikkeus, hirvittävän kaunis olet, ja propsit viellä brunesta tukasta 😉

  151. Kiitos kivasta blogista :)) Toiveena olis saada postaus sun treeniohjelmista! Erityisesti alavartalolle, se kun tuntuu olevan mullekin se hitaasti kehittyvämpi osa..!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta