Taikaa ja onnenhiutaleita

Minifitness_paasiainen_palaudutreenista

Kolme elämäni hektisintä viikkoa takana. Kroppani oli ilmoitellut vauhdin tasosta pienillä jutuillaan. Eikä ehkä edes niin kovin pienillä. Selkä kipeänä, joka lopulta selvisi pakaralukoksi. Pakaralukon vuoksi selvisi siihen päälle lonkkanivelen tulehtuminen. Kehon ketjureaktio. Pääkin alkoi olla tukossa asioista ja To Do listoja löytyi jokaiselta seinältä. Oli aika höllätä ja kunnolla. Onneksi loma koitti ja oli pakkoloman aika. Eihän tätä ikiliikkujaa saisi muuten aloilleen lainkaan. Eikä tämä oikeastaan lannista, sillä onhan tässä hyviäkin puolia. Voin treenata yläkroppaa ja luvalla vähän höllätä menoa.

Rakastan pääsiäistä. Rakastan oikeastaan kaikkia juhlapyhiä, sillä niihin liittyy aina tiettyjä traditioita ja fiiliksiä. Se tarkoittaa myös aina rentoutumista ja kiireetöntä aikaa ainakin osittain. Viime pääsiäisenä leivoin pääsiäiskakun, jonka nimesimme persekakuksi. Sen muoto hieman levähti. Joku lukijoista saattaakin muistaa tämän rumiluksen. Mutta se oli mieleenpainuva pääsiäinen, sillä valmistin muutamalle ystävälleni pääsisäisillallisen täydellisestä lampaasta ja yrttimaustetuista uuniperunoista. Hekin muistavat tämän, sillä meillä oli hauskaa.

Mökki pääsiäinen_minifitness_sushi

Mökki pääsiäinen_sushi_minifitness_syntymäpäivät

Tänä vuonna olemme matkalla syntymäpäivänäni, jonka vuoksi juhlimme hieman muutaman ystäväni kanssa jo etukäteen. Tästä alkoi rentouttava pääsiäiseni ja pitkään odotettu loma. Tänä pääsiäisenäkin koristelin kodin muutamalla pupulla ja kanalla, sekä tottakai keltaisilla tulppaaneilla. Kävimme sushilla ja nauroimme itsemme kuoliaaksi omasta mielestämme hauskoilla jutuilla.

Sain ihania lahjoja, joista jokaiselta löytyi oma ajatuksensa. Sain ne teille juttelemani Taikamukit – joku on tainnut käydä lukemassa blogiani. Tiedättekö mistä tietää olevansa oikeassa seurassa, omanlaistensa ihmisten kanssa? Ne vitsit muistaa ja ne hyppäävät päähän välillä yllättävillä hetkillä ja aina yhä uudestaan. Alkaa naurattamaan. Love you girls. 

Mökki pääsiäinen_minifitness_ystävyys

He ovat jaksaneet ymmärtää ja tukea, kun meikäläinen on hieman hermo kireällä ja täysin tavoittamattomissa Whats appi tukossa. He tiesivät mitä tarvitsin. Aino lupasi viedä minut mökille rentoutumaan. Emme jaksaneet ajaa Rukalle asti mökillemme, joten matkasimme tunnin verran Ainon perheen mökille. Se tuntuu omalta paikalta. Siihen vaikuttaa myös ne ihmiset siellä. Sinne on aina ihana mennä. Jo matkalla tunsin lihaksieni rentoutuvan ja mieleni jäi kaupunkiin. Hippivaihde lähti jylläämään heti autosta ulos astuessani.

Mökki pääsiäinen_minifitness_ystävyys2

Mökki pääsiäinen_minifitness

Mökki pääsiäinen_minifitness_ystävyys

Fiilistelen ulkohuussiakin, koska se on mökin juttu. Järvi huutaa rauhallisuuttaan ja me tuijotamme auringonlaskua vierekkäin mitään sanomatta. Emme tarvitse sanoja, sillä hetket välillämme puhuvat puolestaan. 

Lola nuolee poskeani ja ilmaisee oman kiitollisuutensa mökkimatkasta näin. Illalla kuuntelemme pöllöjen ääniä ja ihailemme niskat krampissa tähtitaivasta. Minä paistan meille appiukkoni itse pyydystämää Siikaa, vaikka Aino väittääkin vihaavansa kalan makua. You wait and see. Sen mielestä se oli parasta syömäänsä kalaa.

Mökki pääsiäinen_minifitness_terveellinen pääsiäinen

Istumme takan lämmön hyväileminä ja juttelemme niitä näitä. Kuuntelen tuota takan ääntä, se on niin rauhoittava. Kannamme saunalle kylpemisvedet ja nojaudumme vasten kuumaa pihkaista seinää. Siinä on hyvä, nyt on hyvä. 

Lolakin rakastaa saunaa ja vaatii aina pääsyä ylälauteelle. Iso tyttö. Lola ei lauteelta lähde ennen kuin joku muu on luovuttanut ensin. Pöljä. Siinä se kyhnöttää kiinni minussa ja nuolee hikistä ihoani tyytyväisenä.

Mökki pääsiäinen_minifitness_elovena_herkkuhetki

Dieettikään ei pyöri mielessäni, sillä aivoni eivät halua miettiä mitään. Vaikka sitä onkin tosin noudatettu, eikä pääsiäisherkut ole kuuluneet meikäläisen ruokavalioon. En ole oikein osannut edes kaivata mitään. Okei yhden tankkausherkun söin, koska lihakset olivat niin tyhjät ja kroppa huusi sitä! Elovenan herkkuhetki-puuro. Oli muuten hyvää ja mikä parasta, vielä guilt free! Tämä herkku tyydytti huutavat lihakset ja piti nälän pitkään loitolla. Kurkkaa Elovenan uutuudet täältä!

Olemme nukkuneet 9 tuntia rauhallista ja syvää unta. Olen ihmeissäni ja onnellinen siitä, sillä viimeaikoina olen herännyt 8 tunnin jälkeen kiljuvaan nälkään. Nautimme aamiaista aamuisessa, raikkaassa ilmassa terassilla. Onpa lämmin, minä ajattelen. Kesä on tulossa vihdoin ja nuuhkin ilmaa keuhkoihini. Kahvia Taikamukeista, Elovenaa Taikakupeista ja Ainon isän keräämiä metsämansikoita. Pienet asiat tekevät hetkistä täydellisiä. Tuijotan aamuista maisemaa ikuisuuden miettimättä yhtikäs mitään.

Mökki pääsiäinen_minifitness_elovena_aamiainen Mökki pääsiäinen_minifitness_aamiainen_elovena

Terveellisen pääsiäisen kunniaksi arvon kolmelle lukijalleni Elovenan tuotepaketteja, jotka sisältävät minun TOP-5 annospuuroni! Makuja on monia, mutta poimin sieltä omat suosikkini erilaisiin hetkiin.

Kilpailu on päättynyt. Paketin voitti nimimerkki essiessi. kiitos jokaiselle oman reseptinsä jättäneelle, sain paljon ihania ideoita omalle aamiaiselleni <3

 Sinun tulisi kertoa minulle, miten valmistat oman aamupuurosi? Mikä on se paras reseptisi? <3 Kilpailu päättyy 24.4 torstaina. 

Elovena_minifitness_arvonta_top5puurot

 

Pääsiäispupu E

 

 

 

 

*Yhteistyössä Elovena

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

81 vastausta artikkeliin “Taikaa ja onnenhiutaleita”

  1. Minun aamupuuroni on = Elovena Pika kaura+kuitu. Hiukan ruususuolaa. Nokare kookosöljyä ja ripaus kanelia päälle. Nam!

  2. Joka aamu alkaa luomu- kaurahiutaleista valmistetulla puurolla jonka sekaan heitän uutena tuttavuutena maustamatonta rahkaa. Aivan mielettömän hyvää ja tervetullutta vaihtelua raejuustolle!
    Kantsii kokeilla.
    Lisänä tietty vielä soijalesitiiniä, marjoja ja mehukeittoa. Nams!!

    Kiitti huippublogista ja aurinkoista kevättä

  3. Aamupuurot kätevästi mikrossa ja päälle itse poimittuja vadelmia ja raejuustoa. Herkkua! 🙂

  4. Senhetkisen kärisivällisyyden mukaisesti haudutettua kaurapuuroa + raejuustoa + merisuolaa = <3

  5. Heippa!
    Minä syön aamuisin mikrossa valmistettuja pikakaurahiutaleita joiden sekaan laitan soijalesitiiniraetta ja marjoja 🙂

  6. Aamupuuroni koostuu kaurahiutaleista, kauraleseista (tekee puurosta ihanan pehmeää), pellavansiemenrouheesta (ekstrakuitua), ripauksesta ruususuolaa ja lusikallisesta raakakaakaota. Teen aina puuroni veteen ja kun se on melkein valmista, lisään joukkoon puolikkaan muussatun banaanin. Vielä viimeiseksi lisään jäisiä mustikoita joukkoon (ne viilentävät tulikuumaa puuroa sopivasti), heitän lusikallisen kookosöljyä mukaan ja pilkon loput banaanit päälle. Suklaa-kookos-mustikka-banaanipuuroa – NAM! 😀
    Kiitos tästä mahtavasta blogista muuten, ja ihanaa kevättä sulle! 🙂

  7. Tuunatusta aamupuurosta en tingi edes arkiaamuisin! Käytän kaura, tattari, hirssi tai 4-viljan hiutaleita sekaisin, vehnäleseitä ja venhänalkioita sekä pellavansiemeniä. Ripaus vuorisuolaa. Nesteeksi mantelimaito tai vesi ja mikroon. Jäiset puolukat, maca, msn, omegaöljy, raejuusto (tai munanvalkuaiset jos on aikaa keittää puuroa) kruunaavat herkun ja silloin tällöin vaniljahera maustaa koko soosin ja tekee super prodepitoista tästä aamunavauksesta! Pääsiäisreissullekin otin mukaan pussukan johon mixasin kaikki kuivat jauheet joten on helppo ripotella puuron päälle! 🙂

  8. Puuroni teen joka päivä samoin ja on päivän paras ateria 🙂 Eli 50g kauraleseitä ja vettä mikroon, toiseen astiaan ( astiaan ku lautaselle ei mahdu 😀 ) 250g mautamatonta rahkaa ja 100g puolukoita ja 10g kookosöljyä. Sit kaadan puuron päälle ja kaikki sekasin…ai että on hyvää…

  9. Oma aamupuuroni on vakio ja aina yhtä ihanaa. Päivän paras hetki. Luomukaurapuuroa puolitoista annosta mikrossa valmistettuna, marjoja pakkasesta 50-100 g, 200 g raejuustoa, 1 rkl mantelirouhetta ja päälle reilusti kanelia tai kardemummaa fiiliksen mukaan. Kyllä pitää nälän loitolla lounaaseen asti.

  10. Neljänviljan hiutaleita, leseitä, maitoa ja vettä. Päälle kanelia, välillä myös marjoja jos pakkasesta löytyy!

  11. Mun aamupuuro on ihan tavallista veteen tehtyä Elovenan kaurapuuroa, johon laitan vähän suolaa. Puuron päällä pitää olla ehdottomasti puolikas banaani, yks omena ja iso läjä raejuustoa. Joskus laitan puuroon ihan vaan marjoja, mieluiten mustikoita tai vadelmia ja kesällä tietenki tuoreita kotimaisia mansikoita. Joskus harvoin kaurapuuro tulee syötyä oikean voin ja maidon kanssa, se on niin hyvää! (:

  12. Rakastan tuorepuuroa, eli laitan edellisenä iltana kulhoon kaurahiutaleita ja maustamatonta jogurttia. Pistän sörsselin yöksi jääkaappiin turpoamaan ja lisään aamulla joukkoon esim. hunajaa, mustikoita, vadelmia tms. 🙂 Ja toki syön ihan ”tavallistakin” puuroa marjojen tai voisilmän kanssa!

  13. Paras aamupuuro on spelttimannasta hitaasti ja pitkään keitelty ja haudutettu puuro! <3 Vertansa vailla jo siltään ja yhdessä esim. survottujen mansikoiden kanssa match made in heaven!<33

  14. Mun ehdoton suosikkini on kaurahiutaleista, mantelimaidosta ja luonnonjugurtista tehty tuorepuuro, jonka sekaan pilkon puolikkaan banaanin, pienen tujauksen maapähkinävoita sekä ripauksen vaniljaa ja kanelia! 😉

  15. Arkisin, kun ei oo niin paljon aikaa, niin aamupuuron keitän veteen pikakaurahiutaleista ja päälle marjoja ja/tai hedelmiä. Sillon kun aikaa on enemmän, niin suurta herkkua on makeuttamattomaan mantelimaitoon keitetty kaurapuuro freeseillä lisukkeilla. 🙂

  16. Aamupuuroni nautin veteen keitettynä, jonka jälkeen lorautan tilkkasen maitoa viilentämään kuumaa puuroa. Sitten lisukkeeksi itsepoimittuja vadelmia ja pieni nokare voita. Maailman parasta! Enää sanomalehti ja silloin on hyvä päivänalku! 🙂

  17. Valmistan aina aamiaispuurono hitaasti hauduttaen veteen keitettynä ja lisään siihen pakastepinaattia, mikä kuulostaa oudolle, mutta maistuu erittäin hyvälle, suolaa ja lopuksi rikon joukkoon kananmunan niin proteiininsaanti on taattu. Makeutta lisään banaanin paloilla. Eli ehdottomasti joka aamu kaurapuuroa kananmunalla, banaanilla ja pinaatilla:)

  18. Tuorepuuro on herkuinta. Siinä toimivat erityisen hyvin nuo pikapussit. Illalla siis puuro ja luonnonjugurttia lautaselle, ehkä pakastemarjoja tai hedelmiä (njam mangoille), siemeniä ja mitä nyt kaapista sattuukaan löytymään ja jääkaappiin valmistumaan. Aamulla onkin sitten kiire herkuttelemaan!

  19. Aamupuuro maustetaan mustikkajauheella ja lisätään sekaan pellavansiemeniä. Puuron kanssa nautitaan vadelmia ja raejuustoa. Sen jälkeen on energiaa aloittaa päivä.

  20. Kattilassa haudutettu kaurapuuro, maapähkinä (100% pähkinää) haudutuksen lopussa muhimaan sekaan ja lopuksi päälle kylmää raejuusto, nam 🙂

  21. Valmistan aamupuuroni keittämällä vettä vedenkeittimessä ja kaatamalla Elovena luomu kaura -hiutaleiden päälle 😉 Kaveriksi pakastettuja mustikoita ja baanania, nams 🙂

  22. Aaumupuurona tykkään ihan perinteisestä veteen keitetystä puurosta, minkä sekaan voi sitten lisätä marjoja tai voi sydämen tunnelman mukaan. 🙂

  23. Arkiaamuisin ei yleensä ole hirveesti aikaa, joten teen puuroo aina mikrossa. Sekoitan Elovenan kaurahiutaleita, kolmen viljan leseseosta ja kanelia veteen ja lämmitän mikrossa puoltoist minuuttia! Koska haluan saada myös hyvin protskua aamupalalla, sekotan puuron valmistumisen aikana puol purkkia maitorahkaa, mansikan makuista heraa ja kotimaisia mustaherukoita keskenään ja puuron valmistumisen jälkeen kaadan rahkan sen päälle. Annan puuron olla hetken, jotta mustaherukat vähän sulaa ja syön sitten sen silleen, että joka lusikallisella saa vähän sekä puuroa että rahkaa! Nam!! 🙂

  24. Täytyy kyllä myöntää että mikrossa valmistuu puuroni vaikka parempaa olisi varmasti kattilassa haudutellen. Puurooni tulee elovenan kaurahiutaleita, elovenan kauraleseitä, pellava-marjarouhetta (juuri nyt kaapissa pellava-puolukkarouhe), macaa ja jotain marjoja (yleensä mustikkaa) tai kuivattuja luumuja sekä mehukeittoa tai kaloritonta marjasiirappia… tämä siis yleisin puuroni, huomenna herkuttelen ja syön riisipuuroa 😉

    http://outinfitness.fitfashion.fi

  25. Jokainen aamuni alkaa puurolla. Valmistan eloveenan pikapuuron kiehuvaan veteen, maustan kanelilla (en tavallisella kaupan kanelilla vaan ”oikealla” luomu kanelilla). Lisään puuron päälle raejuustoa, sekä pakkasesta rakkaan äitini poimimia mustikoita, vadelmia ja mansikoita Joskus laitan vielä cashew pähkinöitä puuron päälle tuomaan rapeutta. Nam, aamua odotellessa 🙂

  26. Aamupuuroni sisältää pikakaurahiutaleita, raejuustoa, sokeroimatonta mehukeittoa ja pensasmustikoita. Koko ihanuuden kruunaa 1 rkl mantelivoita! Päivän paras ateria, nam!

  27. Mikrossa joka aamu valmistan. Mehukeitto tai pakastemustikoiden kera. Kaurapuuro parasta <3

  28. Aamupuuroni teen aina mikrossa ja maitoon. Usein se kiehuu lautasen yli mutta ei se mitään…. Puuro ei missään nimessä saa olla paksua liisteriä eikä liian vetistä, sen koostumus on tarkka asia:D Päälle heitän aina mummin kesällä keräämiä vaapukoita, joita hän on minulle lahjoittanut litroittain pakkaseen. Välillä laitan myös hieman mehukeittoa tai macajauhetta puuron sekaan. Jollen syö puuroani noin, niin joskus pilkon sekaan banaania ja laitan sen jo mukaan mikroon. Puuro on niin hyvää 🙂

  29. aamupuuro syntyy joka aamu äidin rakkaudella tehtynä, tunnin hautuneena. kaurapuuro on ihan mieletöntä! sekaan lisään maitorahkaa tai proteiinirahkaa. päälle vielä muutama lusikallinen puolijäisiä mustikoita ja kaikki sekasin mössöksi. ai että on hyvää ja nälkää ei tunnu ennen kouluruokailua. 🙂 jos äiti on aamulla töissä niin mikroon vaan kaurahiutaleita ja vettä ja samat kaveeit joukkoon. 🙂

  30. Tämän hetken ykkös lempparipuuro on niinkin yksinkertainen kuin luomukaurahiutaleita, puolet vettä ja puolet kauramaitoa. Keitto tai mikrotus ja valmiin puuron sekaan loraus kauramaitoa ja pinnalle reippaasti ruususuolaa. Sekoitus, ja maailman paras ja mielettömin puuro on valmis <3

  31. Luomukaurahiutaleita puoliks veteen ja puoliks makeuttamattomaan mantelimaitoon keitettynä:) Mausteeks kalaharin suolaa, kardemummaa ja ceyloninkanelia. Päälle kookosöljyä ja paljon jotain kirpeitä marjoja, esim. punaherukoita tai puolukoita. Sit vielä nokare mantelivoita jos sattuu kaapista löytymään:)

  32. Gluteenittomia kaurahiutaleita, vettä, suolaa ja kattilaan piiiiiitkään hauduttaen. Lisäksi kanelia ja sivuun proteiini-marja-supersmoothie. Ja päivän lehti. 🙂

  33. Mää teen aamupuuron aina nalle ruishiutaleista 😀 päälle vähän mustikoita pakastimesta ja raejuustoa. Ennen raejuusto kuuosti ällöttävältä puuron päälle, mut sit ku sitä uskalsi kokeilla, nii hyväähän se on!

  34. Mun aamupuuro valmistuu veteen mikrossa. Elovenan kaurahiutaleista 🙂 mukaan kaksi munan valkuaista, jäisiä puolukoita ja mustikoita sekä raejuustoa!! Parhautta ♥ 🙂

  35. ihan kattilassa valmistan veteen kaurapuuron. Mustikoita tai muita marjoja lisään pakasteesta lisäksi.

  36. Puurooni kuuluu pikakaurahiutaleet tai Provenan superhyvät kaurahiutaleet, myös Elovena on nam

  37. Kaurapuuro, joka maistuu aamusta toiseen: mikrossa valmistettu, maitoon tehtynä, lisukkeena marjoja tai mehukeittoa, raejuustoa ja omatekemää mysliä. Erityismakua halutessa lisään teelusikallisen makeuttamatonta maapähkinävoita. Nams.

  38. Aamupuuroni valmistuu luomu-kaurahiutaleista ja päälle marjoja sekä raejuustoa. Nam!

  39. Perus neljän viljan puuro ja lopuksi soseutan banaankn joukkoon! Niin hyvää ja antaa puuroon vähän makua, eikä tarvita lisätö sokereita! 🙂

  40. Luottoherkkupuuro on ehdottomasti maitoon keitetty elovenan kaurahiutaleista, sekaan heitettynä kananmunan valkuainen, muussattu (ja mikrotettu!) banaani, auringonkukansiemeniä ja maapähkinävoita<3

  41. Moikka Eevi,

    tässä mun aamupuurotraditio: keitän puuron luomukaurahiutaleista ja vedestä (yleensä mikrossa), paistan pannulla 3 munanvalkuaista kookosöljyssä ja laitan päälle kanelia. Kun puuro on valmis laitan sekaan n. 1 rkl mustista sesaminsiemenistä jauhettua jauhoa (olen tuonut tämän Kiinasta, paikalliset uskovat että mustat sesamin siemenet parantavat mm. hiusten kuntoa merkittävästi) ja sekoitan. Lopuksi vielä paistettu munakanelilätty päälle ja avot. Saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta tosi namia 😛 Herään usein myös aamuisin vesi kielellä, kun en malta odottaa että pääsen syömään tämän setin! 😀

  42. Mun puuro on ollu lapsuudessa suosikkia ja on löytänyt uudestaan tien mun sydämeen! ♡ Neljän viljan hiutaleita veteen keitettynä, makeutus hunajalla, herkkuhetkinä voinokare päälle, sekä isoi kasa mustikoita ja maitoa! 🙂 maitokin menee siis lautaselle. nam!

  43. Lemppari puuro herkkuni on NIIN yksinkertainen mutta aina vaan päivän paras ateria. Teen puuron hyla maitoon (tämän keksin täältä blogista joskus) joka tuo makeutta puuroon. Sekaan banaania, raejuustoa ja marjoja! Työkaverit haukkuu aina että näyttää kun söisin oksennusta. Eivät tiedä mistä jäävät paitsi!

  44. Itse tykkään luomukaurahiutaleista veteen valmistetusta puurosta. Helppo tehdä mikrossa ja syödä marjojen ja jogurtin kera.

  45. Valmistan aamupuuroni neljän viljan hiutaleista veteen tehtynä. Sekaan kookosöljyä. Päälle raejuustoa, marjoja, siemeniä ja vähän maapähkinävoita. Nam!

  46. oma puuroni arkiaamuisin valmistuu kaurahiutaleista ja maitojuomasta. ennen mikroon laittamista annan hiutaleiden hetken aikaa imeytyä maidossa. mikrossa kypsymisen jälkeen puuron päälle pilkotaan banaanit ja lusikoidaan suuhun – NAM !

  47. Keitän maitoon kaurapuuron ja syön mustikoiden tai pilttisoseiden kanssa, nam 🙂

  48. Aloitan jokaisen aamun Elovena annospuuroilla. Itse pidän eniten maustamattomasta versiosta, mutta välillä tulee ostettua makupuurojakin. Puuron kera syön maitorahkaa ja jonkin hedelmän. Pieni kuppi kahvia puuron kanssa vielä, kyllä kelpaa 🙂

  49. myllärin luomua yleensä valmispusseja muuta kuin vesi päälle. jogurtin ja marjojen kera.

  50. Keitän vesi-maito combossa luomu kaurahiutaleita hiljaisella lämmöllä, sekaan ripsu ruususuolaa. Puuron ollessa lähes valmis sekaan 1 tl maapähkinävoita ja 2 munanvalkuaista ja nopea sekoitus ja kuumennus. Sekaan pakkasesta paljon mansikoita (ja mangoja, jos oikein tekee mieli herkutella) ja syödään hitaasti lusikoiden kaapin kivoimmasta kulhosta 🙂

  51. Kaurapuuroa veteen keitettynä kera raejuuston,marjojen sekä lorauksen hunajaa päälle! helppoa ja herkullista aamupuuroa siis 🙂

  52. Keitän ruispuuroa veden kanssa joko mikrossa tai liedellä riippuen aamun kiireydestä. Puuron päälle päätyy useimiten purkillinen raejuustoa, mutta joskus saatan laittaa esim. maapähkinävoita, pähkinöita taikka pilttiä. Puuro on vaan se paras aamupalavaihtoehto mielestäni :)!

  53. Lemppariaamupuuroni syntyy Elovena-kaurahiutaleista, raejuustosta, soijalesitiinirakeesta, ripauksesta ruususuolaa ja puuron päälle paljon erilaisia marjoja ja metsämarjamehukeittoa 🙂

  54. Huomenta!
    Mun aamupuuroni pohjaan kuuluu yleensä kauraleseet + Elovenan kaurahiutaleet sekoitettuna. Kauraleseet loppui ja tein pelkistä Elovenan kaurahiutaleista. Ai että! Mikö mutu-tuntuma suussa! Paljon parempi kuin pelkät leseet ja tuntuipa kivalta syödä! Lisään hiutalepuurooni aina(!) kanelia, jonka lisäksi myös mumseni poimimia vadelmia ja mustikoita, joskus saatan hurjistua ja heittää sekaan piristämään pari puolukkaa!
    Tässä on mulle täydellinen ja maistuva aamupuuro!
    Kiitos muuten tosi inspiroivasta blogista! Käyn joka päivä päivittämässä tätä mun välilehdellä josko olisi tullut uutta postausta 🙂

  55. Aamupuuro tehdään kaurahiutaleista rasvattomaan maitoon ja valmiin puuron sekaan vielä rypsiöljyä, raejuustoa ja marjoja – NAM! (puolitoista vuotta täysin sama aamupala ja vieläkään en ole kyllästynyt 😉 )

  56. Minulla on kaksi aamupuuro reseptiä mitkä käynnistävät päivän parhaiten.
    Viikonlopun herkku aamuihin teen tuorepuuron jo edellisiltana, 1prk maitorahkaa ja elovenan mansikka valkosuklaa puuro, sekoitetaan yhteen ja aamulla taivallinen makunautinto on valmiina, päälle vielä vadelmia jos oikein suun makeaksi haluaa. Paras aamuherkku ja tosi täyttävä ja tervellinen 🙂
    Arki aamuina kaurahiutaleista tehty puuro, raejuustoa, pellavansiemenrouhetta ja mango tai luumu piltti, nami 😛

  57. Joka aamu alkaa pikaruispuurolla johon heitän sekaan pellavansiemeniä. Valmiiseen puuroon hieman vanilja heraa,sokeritonta mustikkamehukeittoa ja raejuustoa päälle. Joskus myös marjoja sekaan. SLUURPS!! 🙂 Joskus syöny samaa myös välipalana ennen reeniä.

  58. Minun ehdoton lemppari aamupuuroni valmistuu kaurahiutaleista, maidosta ja kananmunasta. Kookosöljy kuuluu puurooni ja käy siihen kuin nappi silmään. Päälle ripottelen goji marjoja sekä mulperinmarjoja 🙂 Nam!

  59. Meillä on mieheni kanssa aivan omanlainen ”aamupuuro-rituaali” aina viikolla. Mies laittaa illalla puurohiutaleet ja suolan valmiiksi kattilaan. Aamulla hän herää ennen minua ja käy napsauttamassa vedenkeittimen päälle, laittaa puuron levylle ja kömpii takaisin n. 10minuutiksi viereeni nukkumaan. Sitten minä nousen ylös ja käyn pari kertaa hämmentämässä kattilaa ja laitan puuron meille lautasille. Lopuksi mies kaataa sekaan hieman mustikkakeittoa antamaan makua. Että tällaista puuronkeittoa meillä.

    Meidän ”herkkupuuro” siis koostuu puurohiutaleista, suolasta ja mustikkakeitosta sekä aivan omanlaisesta keittotavasta… 🙂

  60. Valmistan aamupuuroni Elovena luomu kaurahiutaleista, jonka keitän mantelimaitoon. Puuron maustan kanelilla, hunajalla ja mukaan pilkon yhden banaanin 🙂

  61. Moikka!

    Puuro on yksinkertaisesti yksi aamun parhaista hetkistä. Puuroni sisältää luomu kaurahiustaleita, vettä, vehnäleseitä, sokeritonta mansikkakeittoa ja jos oikein haluan heittää ranttaliksi lisään sekaan vielä pensasmustikoita. Nautin mikrossa valmistetun superpuuroni aina aamutv:tä katsellen 😀 En ole eläissäni maistanut pikapuuroa, mutta tuo mansikka-valkosuklaa sai kyllä pasmat ihan sekaisin 🙂 Hyvää kevään jatkoa kaikkille!

  62. Ihana blogi sinulla!!

    Minun veteen keitetty kaurapuuroni
    Saa useimmiten seurakseen valtavan kasan pakastemustikoita, mantelimaitoa, paljon kanelia ja kardemummaa sekä lisäksi toinen valtava kasa raejuustoa. Yleensä myös muuta kuin makua tuomassa glutamiini ja soijalesitiini. Njam. Nyt jo odotan innolla seuraavaa puuro ateriaa.

  63. Mustikat,, mansikat ja vadelmat lautasen alimmaiseksi, sitten keitetty puuro raejuustoineen niiden päälle ja lopuksi vielä kanelia , NAM! Täytyykin tehdä puuroa tänään aamupalaksi 🙂

  64. Arkisin syön mikrossa tehtyä elovena luomukaurapuuroa johon lisään fiiliksen mukaan joko puoli purkkia pilttiä tai marjakeittoa.

  65. Lempparipuuro on tällä hetkellä raakapuuro, jonka teen mantelimaidosta, mustikoista sekä kaurahiutaleista. Lisään joukkoon myös chian-siemeniä ja nokareen mantelivoita tai maapähkinävoita. Parasta se on yönyli tekeytyneenä! Kaikista parasta on se, että nappaan sen usein aamukiireessä sheikkerissä matkaan ja nautin aamupalan toimistolla. Mutta myös perus kaurapuuro maitoon keitettynä marjojen kera toimii aina!

  66. Minun aamupuuroni on ihan tavallinen kaurapuuro, jonka keitän veteen. Joukkoon ripottelen ruokalusikallisen pellavansiemenrouhetta. Päälle lisään puolikkaan banaanin ja yleensä mustikoita, joskus mustaviinimarjoja tai vadelmia. Lopuksi lisään nokareen maapähkinävoita. Helppoa ja hyvää:)

  67. Valmistan aamupuuroni mikrossa kaurahiutaleista ja lisään sekaan marjoja, arkisin ei oikeen ehdi väsäämään kovin kummosia aamupaloja 🙂

  68. Teen aamupuuroni hauduttamalla kauraleseistä ja lisään joukkoon hedelmiä tai marjoja ja siemeniä.

  69. Minun aamupuuroni näyttää tällä hetkellä tältä:

    4-viljanpuuroa, marjoja, paahdettua pellavansiemenrouhetta ja raejuustoa. Tämä komeus maustetaan kanelilla. Hyvää on, ja hyvin jaksaa!

  70. Teen joka-aamuisen aamupuuroni mikrossa sekoittamalla kaurahiutaleita ja vettä, joskus laitan sekaan hieman raakakaakaojauhetta suklaisen maun saamiseksi. Kun puuro on valmista, laitan päälle yleensä raejuustoa ja marjoja. Niin helppoa ja herkullista! 🙂

  71. Oma aamupuurolenmpparini:

    Pohjalle puoliksi luomu kevytmaitoa ja puoliksi sokeroimatonta mantelimaitoa, luomu kaurahiutaleita, ripaus ruususuolaa, kukkurallinen ruokalusikallinen Protein pudding creme caramel jauhetta, tuoreita lempimarjoja (mansikka ihan ykkönen) n 2-3 dl ja ihan pieni ripaus mehiläisen siitepölyä tai luomu juoksevaa hunajaa sedän mehiläisfarmilta + kardemummaa 🙂 Toi on kyllä ylivoimainen ykkönen!

  72. joka aamuinen herkkuni koostuu neljänviljan hiutaleista jotka vanhanajan tapaan keitän levyllä enkä mikrossa. sekaan suolaa ja kookosöljyä sekä pellavansiemeniä ja vehnälesettä. keitettyäni ne lastaan päälle läjän raejuustoa sekä kanelia ja mustikoita. kruunaan herkun sokerittomalla mansikkakeitolla ja nautin kahvin kanssa. tästä aamu vasta käyntiin käy.

  73. Mantelimaitoon keitettykaurapuuro, pieneksi pilkottuja omenan palasia sekaan niin että ne ehtivät pehmentyä ja päälle vielä kanelia. Yksinkertaista mutta parasta!<3

  74. Vedenkeittimellä vesi kiehuvaksi ja sekaan annospussi jotain hyvää marjaisaa puurojauhetta.

  75. Viime aikoina ei ole tullut itse syötyä kuin lähinnä riisipuuroa. Mutta pojalle tulee joka aamu tehtyä puuroa pikakaurahiutaleista. Joskus oikein keittämällä mutta useimmiten mikrossa. Puuron joukkoon marjoja tai hilloa ja maitoa. Kiva arvonta!

  76. Pilkon omenan pikku kuutioiksi ja pehmitän niitä vähän kattilan pohjalla nokareessa voita. Sitten lisään veden ja kaurahiutaleet. Lopouksi maustan kanelilla ja voila – ihana ja helppo kaneliomenapuuro on valmis! 🙂

  77. Aamupuuroni valmistuu mikrossa, Elovenan Vaniljainen omena -kaurahiutaleita ja raejuustoa – siitä on hyvä aamupuuro tehty!

  78. Meillä täysjyväpuuroon tulee itse poimittuja mustikoita ja vattuja sekä raejuustoa. Nam!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta