Pantteritrikoilla lisää voimaa?

kauppakeskuskaari_minifitness_treenivaatteet_trendit Tiedätte kuinka hulluna olen treenivaatteisiin. Onko sillä oikeasti kuitenkaan mitään väliä millaisissa rytkyissä sitä treenaa ja hikoilee? Minusta on. Minusta treenivaatteiden tulisi paitsi tuntua hyvältä, niiden tulisi myös kestää kovaakin kulutusta. Pesen treenivatteitani usein ja hyllyt tyhjentyvät nopeaan tahtiin. Siinähän käy aina niin, että sitä pitää eniten aina joistakin tietyistä trikoista ja paidoista. Ostan usein näitä hyväksi toteamiani vaatekappaleita useankin parin eri väreissä. 

Olen huomannut suosivani eri merkkejä sisällä ja ulkona liikuttaessa. Käytän sisällä treenatessa paljon Nikea, Sixdeucea ja Under Armouria. Muita suosikkejani ovat erityisesti ulkona treenatessa niin kenkien kuin vaatteidenkin osalta Columbia ja Haglöfs. Myös Helly Hansenilta löytyy laadukkaita treenivaatteita, mutta niitä löytää harvemmin. Usein valitsen tuotteen lopulta värin, materiaalin laadun, sekä sen ominaisuuksien mukaan. Vaatteen tulee myös istua hyvin, oli se sitten kireää trikoota tai löysää toppia. kauppakeskuskaari-9115 Urheiluliiveissä käytän nykyään enään yhtä merkkiä, sillä se on heittämällä paras mitä eteeni on tullut. Shock Absorber on laadukas ja monipuolinen urheiluliiveihin keskittynyt merkki ja malleja löytyy kuhunkin treeniin omansa. Omistan ainakin viidet eri juoksuliivit, jotka ovat ainoat laatuaan, joissa pysyy tavara siellä missä kuuluukin. Käytän heidän kevyemmällä tuella olevia liivejä usein salilla treenatessa. Toki näiden hinta on hieman korkeampi kuin monien muiden, mutta panostan itse mielelläni laatuun ja tässä kohtaa myös hyvinvointiini. Kyse ei ole pelkästään ulkonäöstä ja mukavuudesta näiden osalta. Liivejä kannattaa ostaa alesta, jolloin ostan usein enemmän kerralla. Näin säästää jo pitkän pennin!

Treeneihin on mielestäni paljon kivempi lähteä kun on itselleen sopivat vaatteet, joissa on mukavaa ja helppoa liikkua. Kävimme Blond Rivets-blogin Kiran kanssa tutkailemassa kauppakeskus Kaaressa Top-Sportin valikoimaa ja löysin sieltä paljon ihania vaatteita, jotka olisi tehnyt mieli sujauttaa päälle. Tällä hetkellä treenivaatteissa kuuminta hottia ovat värit, tekstit ja erilaiset kuosit. Tämä pätee myös kenkien osalta! Sen saattoi helposti huomata liikkeessäkin pyöriessä. Olin kuin karkkikaupassa! Haimme tällä kauppareissulla Kiralle lisää treenifiilistä, sillä neiti on päättänyt aloittaa taas säännöllisen salitreenaamisen. Go Kira!  kauppakeskuskaari-9127 Myös vaatteiden erilaisia ominaisuuksia osataan arvostaa nykypäivänä yhä enemmän. Esimerkiksi veden- ja tuulenpitävyys, hengittävyys ja vaatteen kuivuminen ovat tärkeitä ominaisuuksia ulkona treenatessa. Sisällä liikkuessa myös hankaumattomat pinnat ja saumat, sekä hengittävyys ovat tärkeitä. Materiaalit saavat mielellään olla myös kevyitä ja tietyt leikkaukset ovat ehdottomasti suosiossani. Käytän aina poikkeuksetta lyhyitä tai pitkiä trikoita. Paras yläosa on mielestäni hihaton toppi, jossa selkä on osaksi avoin.

Parhaillaan saan lisää motivaatiota uusien treenivaatteiden myötä! Käyn myös joskus urheiluliikkeissä silloin, kun kaipaan lisämotivaatiota tai treenifiilis on kadoksissa. Joskus olen ”unohtanut” treenivaatteet kotiin ja näin saanut hyvän tekosyyn ostaa uusia 😉 Top-Sportista lähti mukaan tammikuun reissua varten uudet  treenishortsit, sekä kuvassakin näkyvä musta pitkähihainen treenipaita – aika tsemppaava teksti eikö? Oli muuten älyttömässä alessa vielä molemmat. Mini E oli kovin tyytyväinen näistä löydöistä!kauppakeskuskaari-9169

 Kuvat Kira/Blond Rivets

Treenaammeko jopa tehokkaammin kun olomme on hyvä oikeiden vaatteiden ansiosta? Vähän kuin koko päivän saattaa pelastaa se lemppariksi noussut punainen villaneule? Minun kohdalla tämä pitää kyllä välillä ihan paikkansa 😉 Mielemme voi tehä hyviäkin tepposia meille joskus.

Ihanaa perjantaita ja rentouttavaa viikonloppua! <3

 

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

14 vastausta artikkeliin “Pantteritrikoilla lisää voimaa?”

  1. Kyselin jo kiran blogissa, mutta kysyn vielä sinulta :). Mistä tuo ihana takkisi on ostettu?

    Ja kyllä, ihanat treenivaatteet lisää tehoa salilla ja muualla :). Treeni vaatteiden istuvuus on myös tärkeää, better bodies housut puristavat inhottavat jenkkikset vyötärölle, niitä ei voi käyttää kuin ”hoikkina :)” päivinä (matala lantio housut :/ ).

    • Moikka Heidi,

      Tuo on Bik Bokilta ja aivan ihana kyllä juuri nyt (: Käy kurkkaamassa jos löytyisi vielä! Ja komppaan trikoiden vyöräön suhteen sun kanssa täysin, ärsyttävää jos ne ovat liian alhaalla. isot murheet meillä 😉 -E

  2. Kun kerran bloggaajat opiskelevat ahkerasti valokuvaamista ja on aikaa käydä myös hamstraamassa ilmaiskamaa paikasta jos toisestakin pientä mainosta vastaan, niin miten olis välillä keskittyminen tekstiin ja oikeinkirjoitukseen? Etenkin yhdyssanavirheet kiinnittävät tosi räikeästi huomiota vähän joka toisessa blogissa nykyään.

    • Komppaan edellistä oikeinkirjoituksen osalta. Olisihan se jännä nähdä, miten trikoisiin pukeutunut pantteri lisää voimaa. Se tosin jäi epäselväksi, kenen voimaa trikoopukuinen pantteri lisää?

    • Muistutuksen tähän, että tämäkään postaus ei ollut yhteistyössä toteutettu, joten näistäkin tuotteista on itse maksettu.
      Kiitos kuitenkin palautteesta, luulen että itse kehityn tässä näiden kaiken suhteen vähitellen paremmaksi ja yritän tsempata tekstin suhteen – tämän otsikon kohdalla oli ihan vain kämmi luonnoksen ja tämän julkaistun välilla. En kuitenkaan itse ota tällaisia niin vakavasti, sillä se ei ole blogin tavoitekaan. -E

  3. Treenivaatteilla tosiaan on väliä! Kyllä kauniissa vaatteissa reeni vaan kulkee paremmin. 😀 Ja pakko huomauttaa ne on pantteritrikoot, eli yhdyssana 😉

    • Samaa mieltä Ellu! Joo tosiaan, en tiedä mistä tuo välioli tuonne lipsahatnut, kun omassa versiossani se oli kyllä yhteen 😀
      -E

  4. Oli ihan pakko klikata tää kirjotus auki ku kiinnosti otsikon perusteella et onko täällä pantteri jolla on trikoot vaiko pantteritrikoot. Aika iso ero 😀

    • Haha hyvä tytöt! Tämä välilyönti ei ollut tässä tapauksessa kyllä tarkoituksellinen 😀 -E

  5. Moikka ! Oon löytänyt sun blogin vasta hetki sitten ja tästä on tullut ihan mun lemppari! 🙂 Ja oon ihan samaa mieltä sun kanssa, treenivaatteilla tosiaan on väliä 🙂 Ja kyllä on ihmisillä pienet murheet, kun jaksaa valittaa yhdyssanavirheestä…. Ilmeisesti kuitenkin ymmärsitte mitä tarkoitettiin, joten mikä ongelma.

    • Moikka Annika,

      Tosi kiva kuulla (: Toivottavasti pysyt mukana myös jatkossakin! -E

  6. Moi!

    Pakko tulla vaan sanomaan että, huolimatta pienestä välilyöntivirheestä otsikossa, olet yksi parhaiten kirjoittavista ja helpoimmin luettavista bloggaajista. Tuo otsikkovirhe oli selkeästi vahinko, muuten tekstisi on miltei virheetöntä ja vielä kauniisti tyyliteltyä. Kiitos siitä. 🙂 T. Tuleva äidinkielenopettaja
    Ps. Treenivaatteet todellakin vaikuttavat reenin energiatasoon, saan aina lisävoimia hyvännäkösistä ja -tuntusista kuteista!

    • Moi Tuuli,

      Kiitos ihanasta ja tsemppaavasta kommentista <3 Hyvä ope! -E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta