Hammaspeikkoja ja keijuja

*Yhteistyössä Oral-B

eevi_dubai_Minifitness_hymy

Minulla on jäänyt pienimuotoinen kammo hammaslääkäriä kohtaan. Uskon löytäväni täältä sielunsiskoja, joita kummittelee myös edelleen ne lapsuusajan hammaspeikot? Muut olivat innoissaan, kun minibussi tuli noutamaan meitä koulun pihalta. Minä olin kauhuissani, koska tänään se taas tapahtuisi. Se täti poraisi taas mun hampaita. Minulla on aina reikiä. Tämä johtui siis vain ja ainoastaan siitä, että pesin hampaani huonosti. Yksi asia siellä kuitenkin oli kiva juttu. Siellä sai laittaa aina ne makeat aurinkolasit ja piirtää liitutaululle väriliiduilla. Niin ja rohkeudesta sai aina sen kiiltävän eläintarran, jonka sai ylpeänä lisätä tarrakirjaan kotona. Ihania lapsen pieniä iloja! Myös hammaskeijun vierailu yöllä oli usein tuottoisa, ainakin 5 markkaa! Sillähän mentiin joko Tiimariin ”tuhlaamaan”, tai kipsalle ostamaan 50 pennin karkkeja. Tällä palkalla suostuin luopumaan maitohampaistani. Lahjonta on ehdottomasti lapsenkasvatuksen viisauksia.

Kävin viimeisen kerran hammaslääkärillä 3-vuotta sitten. Sinnekin tuli mentyä vähän väkipakolla. Onnekseni minulta ei löytynytkään reikiä ja pääsin pois ilman hikilaikkuja paidassani. Kun sain tiedon mahdollisesta yhteistyötä Oral-B:n kanssa, olin toki innoissani, mutta samaan aikaan hieman kauhuissani. Luvassa olisi taas hammaslääkärikäynti. Ääk. Yksi positiivinen tarkastus takana ja turvana, uskaltauduin lähtemään haasteeseen mukaan. Kuten olen maininnut, hymy on ihmisen kaunein tai kauhein asuste. Halusin ottaa tämän yhteistyön vastaan, sillä suun hyvinvointi on tiiviisti yhteydessä meidän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme.

Minifitness_samsung_Galaxy S5

Totuudenpaikka. Saavuin hieman hikisenä Kaivopuiston hammaslääkäriaseman vastaanotolle. Tämä pelokas tyyppi sisälläni sai kuitenkin väistyä nopeasti. Pelkoani laimensi huomattavasti ihastuttava henkilökunta, jotka ottivat minut ystävällisesti vastaan. Tuli olo, että he ovat aidosti kiinnostuneita minusta. Ehkä ne eivät satuta. Myös miljöö sai minut rauhoittumaan, sillä se oli kotoisa. Kaukana siitä steriilisestä, kaikuvasta tilasta vailla sielua. Siellä kuulin jonkun jopa nauravan! En juossut karkuun, vaan jäin jopa tyytyväisenä odottamaan vuoroani. Herranen aika, olenko jopa hieman innostunut?

Käynti hammaslääkärillä oli kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Jes, kaksi pyöreää nollaa putkeen – reikää siis. Olen oikeasti parantanut tapani hampaideni huoltamisessa. Huolellisuus kannattaa! Niin ja sitten kun sen harjauksen yhdistää vielä vessanpöntöllä istumiseen ja peilistä tuijotteluun, niin aika kuluu kuin siivillä. 

A014_C035_0427V0

Oletko tarkistanut koskaan, kauan sinä peset hampaitasi? Olen nyt tässä viikon verran harjaillut Oral-B:n uudella Smart Seriessähköhammasharjallani ja tuijotellut tuota kelloa, johon ilmestyy harjausaikani ja hymiö – joko surullinen, tai iloinen. Olen saanut vastaan toistaiseksi vain hymyjä ja jopa silmäniskuja! Se kello on jotenkin palkitseva, niin oudolta kuin se kuulostaakin. Tämä on nyt se minun liitutaulu värillisillä liiduilla! Taidan edelleen olla se pikkutyttö, jota innostaa pienimuotoinen palkitseminen. Hammaslääkärilltä ei tarttunut tällä kertaa mukaan tarroja, vaan iso kasa minikokoisia hammastahnoja! Tätä minä kutsuisin aikuisen palkitsemiseksi reippaudesta. 

Luulen että olen selättänyt sisäisen hammaspeikkoni vihdoin. Toivottavasti myös sinä olet pohtinut suun hyvinvoinnin vaikuttavan koko kehoosi. Kerron myöhemmin mitä muuta hammaslääkärikäyntini paljasti hyvinvoinnistani – tämä on mielenkiintoinen juttu, joten pysyhän kuulolla. 

Hymyile. Se tekee sinut ja hänet onnelliseksi <3 -E

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

8 vastausta artikkeliin “Hammaspeikkoja ja keijuja”

  1. Tykkäsin sun blogista ennen. Nykyään tää sun blogi on muuttunut kyllä ihan helvetin kaupalliseks skeidaks, liirumlaarumin mainostusta kerta toisensa perään. Valoja tauluun.

    • Valitettavasti samaa mieltä 🙁 kirjoitukset alkaa jollain tarinalla, joka jatkuu jonkun jutun mainostamisella..

    • Heippa Terpukka,

      Tosiaan, yhteistyössäkin toteutetut postaukset ovat minulle tärkeitä asioita, jotka liittyvät hyvinvointiimme.
      Kirjoitan aiheista, jotka kiinnostavat minua, myös yhteistöiden osalta. Uskon tämänkin aiheen olevan hyvin ajankohtainen myös monille lukijoistani (:

      Yhteistyöt on aina merkitty jutun alkuun, joten jos ei niistä yleisesti vain pidä, niitä ei tarvitse lukea sen pidemmälle. Toivoisin kuitenkin lukijoiden ymmärtävän, että tämäkin blogi, on nykyään minulle työ. Tästä syystä teen myös yhteistyötä eri tahojen kanssa ehkä enemmän, kuin joskus aikaisemmin. Myös blogini on kasvanut, joten silläkin on vaikutuksensa. Haluaisin muistuttaa, että yhteistyö-postauksien prosentuaalinen osuus kaikista postauksista on kuitenkin hyvin pieni, sillä näitä tulee 1-2/kk. Suurin osa on siis kaikkea muuta! (: Peace, E (:

    • Kiitos Piia kommentista (: Tosiaan, yhteistyössäkin toteutetut postaukset ovat minulle tärkeitä asioita, jotka liittyvät hyvinvointiin.
      Täällä en kirjoita mitään tai mistään, joka ei liikuttaisi minua henkilökohtaisesti. Kiitos tsempeistä <3 -E

  2. Mielestäni tämä oli oikein mainio postaus, koska on tärkeää tuoda esille se tosiasia, että suun terveys vaikuttaa todella paljon yleisterveyteemme. Pidin etenkin tästä lauseesta: ”Suun hyvinvointi on tiiviisti yhteydessä meidän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme”, koska se on täysin totta! Ei riitä, että hampaat ovat ULKOISESTI hyvännäköiset, vaan huomio tulisi kiinnittää hampaiden sekä ikenien TERVEYTEEN. Toivottavasti mahdollisimman moni ymmärsi tämän postauksen ytimen. 🙂

    T. suuhygienistiopiskelija

    P.S. Myös harjauksen keston (väh.2min) muistuttamisesta plussaa 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta