Mirror mirror on the wall…

Miksi emme koskaan ole tyytyväisiä? Vai tuleeko tälle koskaan oikeaa loppua? Tarkoitan sitä, kun asetamme itsellemme aina uusia vaatimuksia. Kutsumme niitä usein myös väärällä nimellä, tavoitteiksi. Eteenpäin meneminen on aina hyvä juttu, mutta pysähdytäänpäs hetkeksi. Miten oma peilisi voi?

Kuinka moni on katsonut jotakin vanhaa kuvaa ja todennut jotakin sellaista omassa kehossaan, josta ei yksinkertaisesti vain pidä? Minä ainakin olen. Törmäsin vanhaan kuvaan, jossa olen todella laiha. Lähinnä ihmettelen, olenpas laiha ja löysä. Spagettia ilman lihaksia. Niin ne omat ihanteet omaa kehoaan kohtaan muuttuvat. Olin kuitenkin varsin tyytyväinen peilikuvaani tuolloin.

Minifitness_LA Food_LA_minifitness

On myös aikamoista itsensä piiskaamista katsoa vanhoja treenikuvia. Silloin kuvan oton aikaan nimittäin ajatteli, että olenpas hyvässä kunnossa. Tottakai ne myös motivoivat, sillä näin voi huomata myös oman kehityksen. Olen aikajanaa selatessani huomannut, kuinka vuosi vuodelta paranee. Se miellyttää minun simääni jotenkin paljon enemmän ja sehän on tärkeintä. Mutta se mitä ajan takaa tällä itsensä piiskaamisella on se, kuinka haluamme aina lisää. Aina jotakin enemmän.

Tyttö ja myös lautaskoot kasvavat kuukausien vieriessä. Pohdinkin tässä, olemmeko koskaan tyytyväisiä vai haluammeko jatkaa kehittymistä aina vain lisää? Tuleeko fitness-urheilijoilla esimerkiksi koskaan pistettä, jossa he voisivat sanoa olevansa valmiita. Valmiita omasta mielestään? Voi meitä ja meidän vaatimuksia itseämme kohtaan. Tuleeko meistä suuruudenhulluja sekopäitä, vai onko tämä kaikki vain hyvästä? Kyllähän ne vaatimukset pitävät meidät ainakin liikkeessä…Minifitness_mansikkaOlemmeko liian ankaria itseämme kohtaan myös sen suhteen, miten haluaisimme meidän menestyvän ja etenevän yleisesti elämässä? Eikö vapaata vaihdetta ole olemassa? Self-lehdessä oli tehty tutkimus, jossa tarkasteltiin millaisia vaatimuksia me itse itsellemme asetamme nykypäivänä. Miksi mikään ei riitä? Tiedättekö mikä siitä itseriittoisuuden puutteesta seuraa? Masennus ja burn out. Onneksi me emme täällä Suomessa sentään harrasta juurikaan 12 h työpäiviä ja 20 minuutin pikaisia dinnereitä. Puhumattakaan niistä kaikista dieetti-villityksistä ja muista hömpötyksistä. Apua. Sain nimittäin seurata tätä elämäntapaa hyvin läheltä viikon verran Losissa. 

Sanotaan aina kuinka suomalaiset ovat hissukoita ja naama nutturalla. No kyllä tämä ilmasto tekee aika nöyräksi. Pari muutakin asiaa tuohon listalle voisi toki lisätä. Silti meistä kovin moni jaksaa pysyä positiivisena ja saavuttaa unelmiaan. Tämä leijonalauma on oikeasti täynnä energiaa ja fiilistä! Sen kesä meistä viimeistään paljastaa. Tänään paistoi aurinko ja sen energian saattoi jo vähän maistaa.IMG_5282

IMG_5296

Yhden asian haluaisin auringon ja terveellisen ruoan lisäksi roudata mukanani Losista. Ihmisten pyyteettömän kohteliaisuuden. Voi mikä itsetunnon kohotus maa!! Ja pakko lisätä vielä se, että ei tuijoteta ihmisiä hijaa kuin zombiet, vaan voidaan ehkä sanoakin jotakin. Ihan sama vaikka se olisikin tuntematon Pirjo.

Ne kehut eivät olleet sellaisia pakon edessä saneltuja. Ainakaan ne eivät tuntuneet sellaisilta lainkaan. Yhtä hyvin se tyyppi olisi vain voinut kävellä hiljaa ohitseni sanomatta tuota kohteliasta lausetta, mutta sanoipa sen silti. Kiitos, teit päivästäni juuri niin paljon paremman! Otetaanko mallia tästä?IMG_5303

 Peilikuvaan vaikuttaa siis toki myös ympäristömme, jossa elämme…

-E <3

 

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

12 vastausta artikkeliin “Mirror mirror on the wall…”

  1. Voi Mini, miten oikeaan kohtaan postauksesi osuukaan! Juuri tänään aamuna kriiseilin painonnousua 52->54kg ja muuttunutta, plösähtänyttä ulkomuotoani. Kaipaan niin lihaksia ja kiinteää, timmiä kroppaani, jonka saavutin mutta niillä seuraumuksilla, että vedin itseni ylikuntoon :/ Tänä aamuna paino oli korkeimmillaan vuosiin ja voi että kuinka oma peilikuvani ahdisti, farkut samoin! Mieluummin valitsisin korkeamman painon, mutta timmimmän kropan kuin nykyisen plösön, kevyen/jonkun mielestä alipainoisen rimpulan. Huh, avautuminen. Millä sanoin tai teoin potkisit/auttaisit minua PT:nä eteenpäin?

    • Moikka Jossu,

      itseasiassa minusta tuntuu että tiivistit sen juuri itse aika hyvin – ei ole hyvä olla. Sen pitäisi olla hyvä porkkana taas siihen, että pääsee hommaan kiinni (: Stressaaminen painosta on myös todella turhaa – muista että löllöstä pääsee aina lopulta eroon, joten mitään mahdotnta tai rakettitiedettä tähän ei tarvita. Ainoastaan se oma päätös ja halu (: Tsemppiä nyt ja ylös vaan <3 Siellä me jokainen ollaan joskus aina oltu -E

  2. Olen tässä elämän saatossa huomannut, että tilanteet vaihtelee, jos ei nyt vuosittain niin muutaman vuoden sykleissä. Itsellänikin oli ikäisenäsi tarve kehittää kroppaa ja kävinkin ahkerasti salilla poikaystäväni kanssa. Sitten kolmekymppisenä saimme muksuja ja ei enää juostukaan salilla vaan tehtiin paljon kävelylenkkejä vaunuja/rattaita työnnellen tai sitten pyöräillen.
    Nyt kun on parikymmentä vuotta kulunut niin taas alkoi salilla kulkeminen =D Tai itse asiassa pari vuotta sitten herättelin vanhan harrastukseni henkiin. Ja pidän siitä taas kuin hullu puurosta. Nyt kun on itselle aikaa, palataan taas tällaisen hieman itsekkään harrastuksen pariin. Itse asiassa lihaskunnosta on nyt hyötyäkin eikä se pelkästään ole vain ulkonäköseikka. Selkä- ja hartiakivut ovat taakse jäänyttä elämää kun lihaskunto on parempi. Tosin kyllä seuraan kehittymistäni myös peilistä. Naama rupsahtaa mutta kroppa vaan paranee =)

    • haha ihana kommentti Virpi – ja varmasti niin totta! Voin niin hyvin uskoa tuon kuinka perheeseen keskittyy ja sitten kun taa aikaa itselleen tulee enemmän, hurahtaa sitä taas helpommin ajan kanssa uudestaan (: On hyvä että elämässä on näitä eri vaiheita. Superia myös kuulla omia fiiliksiäsi näin nykypäivänä – mikä on muuttunut ja mitä mieltä on itsestään (: Kiitos kommentista -E

  3. Niin ja tuosta amerikkalaisten ihmisten kohteliaisuudesta täytyy sanoa sananen. Olin vuosi sitten vierailemassa tyttöystäväni luona San Josessa. Asuin perheen kanssa ja ulkoilutin päivisin heidän saksanpaimenkoiraansa. Kyllä oli mukava kun ihmiset kehuivat koiraa ja kyselivät sen ikää, nimeä yms. Ja se, että pelkästään vain tervehditään tuntematonta vastaantulijaa, niin sekin oli aivan ihmeellistä. Siitä jäi sellainen fiilis itsellekin, että josko jatkaisi Suomessa samaa tapaa. Kyllä se toimii Suomessakin jos vain itse viitsii olla aloitteentekijä 😉
    Kehun usein koiria, lapsia tms mikä herättää huomioni. Poikkeuksetta ihmiset ovat ilahtuneita. Jopa nuoret ihmiset jos heille mainitsee jotain positiivista. Ei hassumpi tapa ollenkaan.

    • Oi ihanaa Virpi! Ehdottomasti, kyllä se täälläkin toimii ja usein ihmiset ovat varsin ilahtuneita tästä ”poikkeuksellisesta” käytöksestä 😉
      Ihan mahtavaa. Kiva kun kommentoit! -E

  4. Moi Eevi! Ensinnäkin, kiitos siitä että tuot treeniblogeihin sellaista kivaa todentuntuista juttua 🙂 Kuvat ovat tosi eläviä ja tekstit syvällisiä – kovin monissa blogeissa kun riipaistaan vain pintaa ja keskitytään liikaa siihen hyvinvointiiin, unohdetaan että täydellisillä kuvilla ja aina hyvin kulkenella treenillä ei luoda lukijoille motivaatiota vaan epärealistisia käsityksiä muiden elämistä ja reeneistä. Tykkään siksi tosi paljon tyylistä jolla kirjoitat ja pohdin asioita vähän syvemmin 🙂

    Vaatimusten ja tavoitteiden pohdinta on tosi aiheellista. Tuskailin itse samojen ongelmien kanssa kun tein ”uudenvuodenlupauksia”, jotka päätin muuttaa ihan konkreettisiksi tavoitteiksi. Mielestäni tällaiset pienet, sopivasti pilkotut tavoitteet kannustavat tsemppaamaan esimerkiksi liikunnassa, mutta halusin itsekin siitä ulkonäkökeskeisyydestä pois ja keskittyä siihen missä asioissa haluan tulla vahvaksi ja kuinka lisään liikkuvuutta 🙂 Enemmän voi lukea osoitteesta bit.ly/tavoitteita. Postaus on vasta sarjansa ensimmäin, mutta jatkoa seuraa!

    Kiitos vielä 🙂

    • Moikka Hanna,
      Miten ihastuttava palaute, kiitos siitä <3 Joskus yön pimeinä tunteina sitä pohtii omaa blogiaan ja sitä, millaisena sen haluaa pitää ja miten sitä haluaisi myös kehittää eteenpäin. Blogia joka ei iske teihin lukijoihin, on vähän turha pitää. On siis ihan oikeasti todella hyvä saada teidän lukijoiden fiiliksiä tästä!
      Ihan mahtava tuo sun ajatus uudenvuodenlupauksesta - mennään pintaa syvemmälle! Ne lupaukset ovat tuottoisia, sillä muutokset sisällä tekevät myös ulkoisia ihmeitä.

      Kiitos kommentista Hanna (: -E

    • Moikka Nina,

      Löysin sen Losin reissulta! En kyllä yhtään muista mistä :/ -E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta