Kurkistus Fitnesspäiväkirjoihin

fitnesspaivakirjat-kansikuva-ei-teksteja-dataHuhtikuu lähestyy kovaa vauhtia ja Fitnesspäiväkirjojen kannet lyödään kohta lukkoon meidän tyttöjen osalta. Tämä on ollut upea projekti ja olen todella kiitollinen että sain olla mukana tekemässä tätä. Ainutlaatuinen matka, jonka aikana on myös itse kasvanut paljon. Myös naiset joiden kanssa olen saanut luoda tätä, ovat kaikki aivan huippuja! He inspiroivat jokainen minua omalla persoonallaan. 

Nyt on ilmestynyt ensimmäinen traileri, jonka voi käydä kurkkaamassa täältä. Sieltä saa hieman esimakua siitä, mitä keväällä on luvassa. Pääsette ohjelman kautta myös paljon lähemmäs minun elämääni ja arkeani. Se tuntuu aika upealta, mutta toki myös jännittää.

 <3 -E

 

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

2 vastausta artikkeliin “Kurkistus Fitnesspäiväkirjoihin”

  1. En malta odottaa et tää alkaa!:) Ihanaa päästä kurkistamaan oikeen kunnolla miltä siellä ruudun toisella puolella näyttää, kun ei blogista niin paljon saa irti:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta