Maidoton kuukausi käänsi elämäni

FITFASHION BLOKKARITKuva A-lehdet/Joonas Vuorinen

Olen suhtautunut erilaisiin ruokavaliokokeiluihin aina sopivan skeptisesti. Olen kuitenkin päätynyt kokeilemaan detoxia ja mehupaastoa kerran aikaisemmin. Näillä saattaa saada aikaan hetkellisiä hyötyjä. Kun puhutaan ihan päivittäisestä ruokavaliosta, voi osa suosia kasvisruokavaliota ja osa taas esimerkiksi proteiinipainotteista. Puhutaan kuitenkin paljon maidottomasta ja gluteenittomasta ruokavaliosta ja tuntuu että liian moni lähtee jahtaamaan näitä liian hepposin perustein. Se mikä trendi on valloillaan, sillä mennään. Siinä kohtaa meneekin jo pieleen, sillä kunkin ruokavalio on yksilöllinen. Toiselle toimii joku ja toiselle toinen.

Olenkin siis ollut vahvasti sitä mieltä, että jos et voi hyvin, kokeile. Jos huomaat eron, hienoa! Jos homma luistaa, miksi lähteä edes kikkailemaan. Tästä päästäänkin maidottomaan ruokavalioon, jota kokeilin vähän jopa huomaamattani. Sen seuraukset olivat aika massiiviset…

Minifitness_meksiko

Minifitness_detox_smoothiet_3 päivän kuuri_keho puhtaaksiOlen ollut se vatsaongelmainen niin kauan kuin muistan. Vaikka vaihdoin aikoinaan laktoosittomaan ruokavalioon lääkärillä havaitun laktoosi intoleranssin myötä, vatsavaivani olivat arkipäivää. Metsästin kuituja mahdollisimman paljon ja join vettä litratolkulla. Vähensin punaisen lihan syöntiä ja aikataulutin vedenjuontini ruokailujen ympärille. Ostin Aloe Veraa ja psylliumia hyllyt täyteen. Chia-siemenet tuntuivat olevan paras ystäväni ja ne auttoivatkin hetkellisesti hyvin. Pysyvää ratkaisua ei kuitenkaan löytynyt liikkumisesta, eikä ruokavaliostakaan. Tein kaiken oppikirjan mukaan, mutta siltikin vatsa pönötti. Vessaan pääsyä saattoi aamuisin juhlia, mutta siihen se kyllä sitten aina jäikin. Seuraava kunniakierros olisi vasta huomenna.

Ollessani kuukauden Meksikossa ja Losissa, vietin kuukauden maidottomalla ruokavaliolla. Kotona se tuntui jotenkin liian vaikealta aloittaa. ”Mitä mä sitten syön kun raejuustoa ja rahkaa ei ole”. Tämä on varmasti se ensimmäinen ajatus monelle meistä. Onneksi tämä pakollinen maidottomuus tuli, sillä sen kuukauden jälkeen alkoivat hommat muuttua. Turvotus oli tipotiessään, kurkun jatkuva karheus ja liman eritys olivat poissa (yhteydessä myös kurkunpään tulehduksiin) ja vessassa sai käydä 2-3 kertaa päivässä. Olin ihmeissäni. Päätin jatkaa maidottomalla myös kotona ja kasasin päässäni vaihtoehtoisia ruokia maitotuotteiden tilalle.Smoothie_minifitness_puolukka

Minifitness_piknik_smoothie_helpot eväätProtskujauheet, kananmunat, leikkeleet ja smoothiet ovat tulleet jäädäkseen. Yhtäkään rahkapurkkia tai raejuustoa en ole syönyt ja sen kyllä huomaa ja tuntee olosta. Skeptisyyteni sai tämän asian osalta kenkää ja tämä todella toimii minulla. Aikaisemmin olin jo vähentänyt maitotuotteiden kulutusta huomattavalla tasolla, joka toki hieman auttoi. Vatsan optimaaliseen toimintaan pelkkä vähentäminen ei kuitenkaan ollut riittävä keino. Luulin tämän olevan hankalaa, mutta en osaa edes kaivata rahkaa tai raejuustoa.

On edes vaikea selittää sen ilon määrää, joka minut valtasi tämän oivalluksen myötä. Vatsani näyttää koko päivän normaalilta, eikä raskausvatsaa tarvitse pelätä kesken kuvauksien. Tärkeintä on kuitenkin se, että oloni on paljon parempi ja ruoansulatusjärjestelmä toimii normaalisti. Lomalla huomasin myös punaisen lihan vähentämisellä olevan kohdallani positiivisia vaikutuksia ruoansulatukseen ja yleiseen olooni. Suosin kuukauden ajan paljon valkoista kalaa, joka oli aivan huippu hyvää Meksikossa! Ah, ai että kaipaankin sitä Garlic Fishiä. Taidankin tunkea tänään valkosipulia lautaselle.Kesän herkut_melonijuoma_minifitness_kevyetjuomat

Minifitness_punajuurijuoma_detox_paasto_kehon puhdistus

Ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta.

On olemassa erilaisia vastauksia. -E <3

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

78 vastausta artikkeliin “Maidoton kuukausi käänsi elämäni”

  1. MAHTAVA KIRJOITUS!!! Oon itsekkin pitkään miettinyt, että lopettaisin nuo maitotuotteet, käyvät ikävästi mahaan mullakin :/ Mutta juuri tuo sama kysymys on sitten koko ajan päässä: ”Mitä mä sitten syön välipalaks jos ei ole rahkaa tms..” Eli; ois IHANAA, jos voisit tehdä vaikka toisen postauksen aiheesta, tai vaikka tähän vastata typistetysti, että mitä kaikkea tosiaan voi syödä kun sitä rahkaa ei ole :D! Olisin tästä tosi kiitollinen <3 Ja tiedän, että netti varmasti pursuaa vinkkejä tähänkin, mutta ihana olisi kuulla vinkkejä "ihan oikean ihmisen" suusta(Ja vieläpä erittäin motivoivan ihmisen suusta) <3 KIITOS!

    • Moikka Jenska,

      Täytyy koostaa näistä oma postaus vielä (: Vaihtoehtoja kyllä on, niihin täytyy vain tottua! Kiitos kommentista ja kokeile ihmeessä jos tuntuu yhtään siltä <3 Eipä siitä mitään häviä -E

    • Täysi varmaan itsekkin kokeilla kun itse kärsin vatsa ongelmista myös jos toimisi kiitos vinkistä

  2. Itse kanssa taannoin ihmettelin iltaisin, että miksi vatsa on kuin olisin syönyt kokonaisen ranskanleiväpötkön. Aivan turpea. Ja söin niiiin terveellisesti iltapalaksi rahkaa. No se rahka oli se mikä sai mahan turpoamaan.

    Nyt vatsa toimii kun on vähentänyt maidon käyttöä ja lisännyt chia siemenet ja msm-jauheen päivittäiseen käyttöön.:)

    • Moikka Suvi,

      Kuulostaa tosi tutulta! Tosi ihanaa että löysit avun ja helpotuksen oloosi <3 -E

  3. Aloitin itse n. 2-3 viikkoa sitten maidottoman ja mä oon huomannu samoja asioita. Mullakin oli laktoosiintorelanssi, mutta vatsan turvotukseen ja muihin maha ongelmiin ei auttanu vaan laktoosittomat tuotteet. Päätin, että pakko ruveta kokeilemaan jotain muuta. Heti kun alotti maidottoman rupes huomaamaan eroja. Maidoton onnistuu aika helposti. Mutta mitä sä laitat smoothieen? Ennen oli niin tavallista että laittaa rahkaa. Käytätkö soija/kaura jugurttia tms.? Mietin, että jos haluaa pudottaa painoa niin onko ne hyvä vai huono juttu?

    • Moikka Noora,

      Laitoin tuohon alle muutamia juttuja (: Onneksi vaihtoehtoja tuntuu nykypäivänä olevan kiitettävästi! Tsempit sinne <3 -E

  4. Olisi huippua jos voisit jakaa joitakin reseptejä maidottomista aamupaloista ja välipaloista! 🙂

  5. Mua kiinnostaa myös maidoton ruokavalio, mutta vaikea karsia sitä kahvista ja protskujauheesta. Säkin kirjoitit käyttäväsi herajauhetta eli maitopohjaista, joten ilmeisesti ihan täysin maidoton ei ole sullakaan? 🙂 oon maistanut muita protskujauheita mut ne vaan on niin järkyttävän makuisia, että siinä ei kyl pysty tinkimään xD

    • Moikka Nina,

      Voihan kahvin kanssa juoda onneksi muutakin kuin maitoa (: Tosiaan heran tuntuu kroppa kestävän hyvin, se onkin ainut maitotyyppi. Toki sen tilalla voi käyttää riisiproteiinia tai hamppua. Ne kannattaa kyllä hurauttaa smoothien muotoon, tulee kyllä niin oikein maistuvaa (: Banaanilla saa vanilijan makuisen riisiproden toimimaan tosi kivasti. Tsemppiä 😉 -E

    • Itse olen etsinyt maidotonta protskujauhetta ja olin jo luovuttaa kun kaikki oli niin järkyttävän makuisia..Kunnes löysin lihaproteiinin! Kokeilin ensin suklaan makuista Scitec Nutritionin 100% Beef Concentrate jauhetta, ihan kamalaa,mutta mansikan makuinen on (omasta mielestäni) tosi hyvää 🙂 Ja caramel vanilla. Suosittelen

    • Oho kiitos Marianne vinkistä! Olen aina ajatellut niiden olevan ihan kauheita 😀 Kokeiluun siis -E

  6. Moikka!

    Todella mielenkiintoinen juttu, ja liippaa hyvin läheltä meikäläisen elämää. Mulla on kanssa ollut vatsavaivoja on-off-tyyliin lähes koko pienen ikäni. Käytän jonkin verran maitotaloustuotteita esim. rahkaa ja raejuustoa ja joitakin muita juustoja syön myös. Suosin kuitenkin esimerkiksi lampaan tai vuohen maidosta tuotettuja juustoja. Suomalaista maitoa tai maitojuomia en juo KOSKAAN. Olen myös huomannut, että maitotuotteiden välttäminen saa vatsan voimaan paljon paremmin! Myös ihoni pysyy paremmassa kunnossa. Yksi tosi mielenkiintoinen oma huomioni on, että ulkomailla mulle ei tule maitotaloustuotteista mitään ongelmia tai vaivoja. Itsellänikin on todettu laktoosi-intoleranssi, mutta ulkomailla voin nauttia maitoa sisältäviä ruokia ihan ”normaalisti”. Suomalaista maitoa muunnellaan melko paljon. Siihen saatetaan lisätä kaikkea ylimääräistä, tai poistaa jotain maidolle ns. ominaisia aineita. Siskoni eli täysin maidottomalla ruokavaliolla monta vuotta, raastavien vatsavaivojen vuoksi, kunnes viisi vuotta sitten tie vei rapakon taakse. Siellä asuessaan hän on taas pystynyt syömään kaikkia maitotaloustuotteita, kuten jugurttia, maitoa, juustoja yms ihan päivittäin. Muutoksen omassa olotilassani olen myös huomannut viettäessäni pidemmän aikaa ulkomailla.

    Ihana että kirjotit tästä! Paljon on ollut juttua maidottomasta ruokavaliosta, mutta jotenkin lähestyit asiaa niin ihanan ”terveestä” näkökulmasta, etkä selvästikkään ole trendiruokavalion perässä kiitäjä (vaikka ei siinäkään mitään väärää ole, kukin tyylillään. :)) Oma suhtautumiseni asiaan on melko intohimoinen, koska olen monta itkua tirauttanut vatsakipujen ja yleisen huonon olon vuoksi… 😀 Vielä toistaiseksi haluan kuitenkin pitää joitain maitotaloustuotteita omassa ruokavaliossani koska en henk.koht. halua ”eristää” itseäni mistään ruoka-aineesta, ellei ole oikeasti pakko.

    Onnittelut tästä ahaa-elämyksestä ja uudesta, kohonneesta, olotilasta! 😉 <3

    • Moikka Kata,

      Kuulostaa niin tutulta. Mulla itselläni oli itseasiassa aivan sama juttu, että ulkomailla ei tullut jäätelöstä tai kreikkalaisesta jugurtistakaan yhtään mitään.
      Tuntuu että ne ongelmat olivat täällä Suomessa 😀 Vitsiläinen! Kiitos kun kerroit näistä omista kokemuksistasi, mielenkiintoista lukea näitä myös itse.

      Olen samaa mieltä kanssasi, älä luovu jos ei ole pakko 😉 Muuten saattaa ne yliherkkyydet vasta alkaakin! Kiitos <3 -E

  7. Kuinka vatsasi sitten sietää hera-jauhoa kun siinäkin on maitoa? Onko se jotenkin vatsalle ystävällisempi kuin esimerkiksi juuri rahka ja raejuusto?

    • Moikka Siiri,

      Kyllä tosiaan on, mutta itselläni tämä toimii, joten en listannut sitä tässä maitotuotteisiin (: Toki yksilöllisiä eroja tuon suhteen on! vaihtoehtoina voi käyttää esim hamppuprodea tai riisiprodea! -E

  8. Kirjoitat maidottomasta ruokavaliosta, mutta herajauhe on tullut jäädäkseen? Mistä luulet herajauheen proteiinien tulevan?

    • Moikka Bitter,

      olen tietoinen tästä (: Hera toimii itselläni ongelmitta toisin kuin tavalliset maitotaloustuotteet. Toki voi senkin tilalla käyttää hamppua, riisiä jne. -E

  9. Heippa E! Tämä kirjoitus tuli loistavaan väliin, sillä itsekin olen paininut turvotuksen ja vatsaongelmien kanssa niin kauan kuin muistan, mutta olen ollut myös hyvin skeptinen kokeilemaan maidotonta ruokavaliota, kun se tuntuu olevan niin suuri trendi nykyään. Täytyy varmaan kokeilla itsekin, jos vastaus kuitenkin löytyisi siitä! Se mitä kysyisin, on se että mitä käytät smoothieissa rahkan tilalla? Ihanaa kevään odotusta!

    • Moikka S,

      Oi miten mahtavaa! Kiva kuulla teidän muiden kokemuksia aiheesta (: Smoothiessa voi hyödyntää kananmunaa, hamppu/riisiproteiinia jotka toimivat hyvin. -E

  10. Moi,
    Mäkin toivon, et korjaat tiedon siitä, että herajauhe sopisi maidottomaan ruokavalioon. Maidossa on pääsääntöisesti kahdenlaisia proteiineja kaseiini- ja heraproteiineja. Maidottoman ruokavalion pohjana voisin suositella soija-, riisi-, kaura ja erilaisia pähkinäjuomia ja myös näistä valmistettuja hapatettuja tuotteita soija”jogurttia”. Näitä tuotteita käytettäessä on kuitenkin hyvä tarkistaa lisätyn sokerin määrä.

    • Ehdottomasti F, tarkennus tähän yllä. Ja kiitos vinkkien jakamisesta (: -E

    • Vanha postaus mutta sen verran kommentoisin tuohon heraprotskuun, että esim. Sami Sundvik on kirjoittanut asiasta ja ilmeisesti kaseiini on maidon proteiineista yleisimmin se, joka ongelmia aiheuttaa eli heraa voi maidottomassa ruokavaliossa monikin käyttää.

    • Jes kyllä Pinja! Tosiaan monet voivat käyttää heraa maidottomalla 🙂 Osalla taas ei vatsa kestä sitäkään -E

  11. Hei tosi hyvä postaus! Ite oon alkanut ihan just maidottomalle jatkuvien vatsavaivojen myötä, ja oon miettinytki et mistä proteiineja nyt saa ja millähän mä kaikki tutut ja turvalliset jutut korvaan, onneksi löytyy vaihtoehtoja sille rahkalle ja raejuustolle ! Innolla ootan kyllä loppuuko tämä turvotus ja vatsavaivat! 🙂

  12. Maidottomalle hyvä välipalavinkki: mantelimaitoa, banaani, vähän jäisiä mangopaloja ja riisiproteiiniä blenderillä sekaisin. Tuo riisiproteiini (ainakin se mitä itse käytän) tulee maksamaan saman verran kuin yksi rahkapurkki. Eli siis jos riisiproteiinipussista saa esim. 25 annosta niin yhden annoksen hinnaksi tulee sama kuin rahkapurkilla. Töihin otan mukaan valmiin blenderillä tehdyn seoksen ja säilytän jääkaapissa, tauolla sitten riisiproteiini sekaan. Banaania melkein vaatii mukaan kun tuo riisi protsku ei maultaan ole ihan parhaimmasta päästä. Banaani tuo vähän makeutta. Ja kaikkeen tottuu. Tuolla samalla välipalalla vähän muunnellen on menty nyt reilu vuosi.

  13. Heips!
    Minua kiinnostaisi tietää mistä saat kalsiumin? Paljon maitotuotteita mainostetaan nimenomaan kalsiumin saannin takia, sitähän saa myös kasvikunnan tuotteista yms, mutta niitä saa vetää kyllä kilokaupalla. Jopa vegaaneilla kalsiumin saanti on suosituksia vähäisempi. Oletko alkanut käyttämään siis kalsiumia lisäravinteena?
    Ihana ja inspiroiva blogi, joka päivä käyn kurkkaamassa onko uutta postia 🙂

    • Esimerkiksi mantelimaito sisältää enemmän kalsiumia kuin tavallinen maito(ja liudan kaikkea muuta hyvää,etenkin jos sen tekee itse yön yli liotetuista luomu manteleista..)Plus luuston kannalta tärkeämpää on riittävä d-vitamiinin saanti,kuin kalsium..Ja maidossa oleva kalsium imeytyy huonosti ja saattaa kertyä verisuonten seinämiin aiheuttaen tukkeumia…Maailma on täynnä maita,joissa maidon juonti/maitotuotteiden kulutus ei ole osa jokapäiväistä ruokavaliota,eikä esimerkiksi osteoporoosi ole siitä huolimatta yleistä sellaisissa maissa. Maidon kulutus on Suomessa epätavallisen suurta. Esimerkiksi Valio on iso bisnes täällä,eikä ruokateollisuudella ja sen koneistolla ole aina puhtaat jauhot pussissa,saati yksilön hyvinvointi kiinnostuksen kohteena/päämääränä.Ravinnon suhteen Suomi elää vielä aikamoisessa kuplassa..Kaikesta tästä löytyy paaaaljon infoa esim.googlettelemalla,jos jaksaa innostua! 🙂

    • Itse käytän mantelimaitoa mutta en ole tajunnut katsoa sen sisältävän enemmän kalsiumia kuin maito. Itse tiedän ja tiedostan nämä maitojen ”haitat” mutta rahkat ja luonnonjogurtti on vaan niiiin hyviä! Itse myös maitotuotteita reilusti vähentänyt ja eron huomannut omassa olotilassa. Kyllä vaihtoehtoja tosiaan löytyy kun tutkii ja etsii. Yksi miinus minkä olen huomannut on että monet soija, manteli yms juomat on hyvinkin usein sokeroituja. Mutta silti hienosti vaihtoehtoja jo kaupoissa 🙂 Tähän liittyen suosittelen katsomaan dokumentin Forks over knives. Löytyy esim netfliksistä ja joitain pätkiä youtubesta.

    • Hyvä pointti Linnea (: Mulla oli hyvin samantyyppinen ongelma, miksi en sitten luopunut niistä aikaisemmin jo. Nyt kuitenkin jälkikäteen ei edes kaipaa (:
      On niin hyvä olla, jolloin se menee kaiken edelle. Toisilla pelkkä vähentäminenkin riittää, itselläni se hieman vain hillitsi oireita. Makeuttamaton mantelimaito on lempparini! Olen itsekin katsonut kyseisen dokkarin, ihan mielenkiintoinen 😉 -E

    • Hyvä Kirsi! Todella hyvää asiaa, kiitos tästä (: Voin pitkälti yhtyä tähän -E

  14. Mahtava kirjoitus. Lähdin lukemaan juuri sillä asenteella että miten ikinä voin luopua juustosta ja rahkasta ja maidosta, niitä kun on pieni ikä tuputettu syötäväksi. Luin hieman oireistasti ja huomasin että kärsin itse aivan samoista oireista. Turvotusta, limaa kurkussa ja käheää kurkkua. Olin jo muutama hetki sitten vaaramaasa aikaa lääkärille siitä syystä kun limaa on kurkussa koko ajan, ja kurkku käheänä ilman syytä. Taisin selvitä ilman lääkärissä käyntiä ja testata maidottomuutta. Eihän se tarkoita että kaikesta tarvitsee luopua loppuiäksi, vaan löytää se oma hyvä olo. Oletko käyttänyt kuitenkin soija tai kauramaitoja tms? vai nekin vaihtanut pois?
    Kiitos inspiraatiosta.

  15. Itse kärsin kanssa turvotuksesta vaikka vettä juon, liikun säännöllisesti, ruokailu on säännöllistä ja ruokavalio puhdasta mutta tuntuu että mikään näistä kaikista keinoista mitä on ei ole auttanut. Olisiko sinulla mitään ehdotusta tähän?:)

  16. Kärsin itsekkin samoista vaivoista. Olen monesti miettinyt miten saisi ainaisen turvotuksen pois ja joka päivä kun katsoo pelistä näkee aina koulupäivän jälkeen turvonneen itsensä. Kuitenki artikkelia lukiessani rupesin miettimään, että miten kalkin saanti luin onnistuu? Syötkö tabletteina ne vai mitenkä?

  17. Moikka! Mua kiinnostais että mitä lekkeiletä suosit? Postaus maitotuotteiden korvaamisesta olis myös huippu 🙂

    Ps. Ihan mahtava blogi! 🙂

  18. Voinko mä olla näin outolintu… Oon koittanu maidotonta, oikeestaan vaan silkasta mielenkiinnosta kun niin moni sitä hehkuttaa. Tulos: vatsa ei toimi, limaisuus el kadonnut yhtään mihinkään, turvotus vakio ja kaupan päälle sain jostain kasvikunnan tuotteesta (herneproteiini tai soijajogurtti) niin kovia vatsan väänteitä että en kyllä enää uudestaan ala testaan kumpi se oli.

    Ihmettelen että oonko mä sit loppujenlopuks se yksilö, jossa on ”vikaa”, sillä kun otin maitotuotteet takaisin niin vatsa osoitti taas tyytyväisyyden merkkejä. Joillekin sit ehkä vaan sopii maito, väitti meidän geeniperimä sitten mitä tahansa. Mut jokaisen kannattas tietysti tehdä niiin kuin itselle sopii, halusin vaan tuoda esille tän mun poikkeavan kokemuksen. En oo missään vielä törmänny siihen et joku hehkuttais maidon soveltuvuutta itselleen, mutta täällä on yksi. 🙂

  19. Hei ja kiitos ihanasta,aidosta ja positiivisesta blogista! Olisi kiva, jos jakaisit hyviä maidottomia välipala ja aamupalavinkkejä. Olisi myös mielenkiintoista nähdä ruokapäiväkirjatyyppine postaus, jossa avaat esim. esimerkkipäivän avulla, kuinka toteutat maidotonta ruokavaliota 🙂 Ihanaa kevään jatkoa!

    • Moikka jenni,

      tähän on tullut paljon toiveita ja näitä tulossa <3 Kiitos ihanasta palautteesta -E

  20. Erinomainen blogikirjoitus! Olen itse huomannut saman, että Suomessa maitotuotteet (erityisesti kerma) aiheuttavat ongelmia, ulkomailla ollessa näistä ongelmista ei ole tietoakaan.

    Aika moni kommentoijista tuntuu kärsivän vatsavaivoista, erityisesti turvotuksesta. Tällaisessa tilanteessa kannattaa kokeilla myös viljojen, erityisesti vehnän, vähentämistä. Itselläni ei riittänyt edes vähentäminen, vaan vasta kun jätti kokonaan pois vehnän, ohran ja rukiin ongelmat loppuivat. Keliakiaa ei ole todettu, mutta lapsuudessa on takana vilja-allergiaa, joten on loogista etteivät viljat sovellu aikuisiälläkään.

    Kannattaa vaan rohkeasti kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, tulokset näkyvät jo muutamassa viikossa jos ovat näkyäkseen. Nykyaikana on myös niin paljon vaihtoehtoja, että esimerkiksi itse en koe joutuneeni luopumaan mistään, vaikka olen jättänyt tietyt viljat pois ruokavaliosta 🙂

    • Hyvä kommentti Tuuli (: Kannattaa lähteä tosiaan liikkelle jostain ja kuulostella oman kropan fiiliksiä. Tsemppiä meille kaikille,
      ei se lopulta niin vaikeaa ole 😉 -E

  21. Mulle viikko ilman maitoa täällä Suomessa tuntui ihan mahdottomalta. 😀 Kaikki välipalat kun koostuivat lähinnä maitotuotteista…Lopulta menikin hermo ja detox jäikin kesken siltä osin. Ulkomailla maidoton usein onnistuu kuin itsestään, mutta ulkomailla, etenkin lämpimissä maissa, aineenvaihdunta muutenkin pelaa niin täysillä, että turvotus lähtee ja kiloja myös! Mutta maitotuotteita mun on kyllä täällä Suomessa tosi vaikea jättää pois. 🙁

  22. Hyvä kirjoitus, ihana että löytyi apu 🙂 itsekin olen vähentänyt maitotuotteita ja huomannut eron, sekä vatsan toiminnassa, että ihon kunnossa, mutta voisin tämän luettuani kyllä itsekin koittaa olla täysin ilman. Aamupuuro vaan ei ole herkkua ilman raejuustoa!

  23. Moikka! Mistä olet hankkinut tuon ihanan smoothie lasin, missä
    on ripa ja kansi, missä on reikä pillille? Olen etsiskellyt sellaista joka paikasta
    tuloksetta..

    • Moikka janni,
      Noita löytyy Chlas Ohlsonnilta! Ihan parhaita (: Tulee varmasti taas näin keväällä/kesällä takaisin valikoimiin -E

  24. ”Ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. On olemassa erilaisia vastauksia.” Niin hienosti sanottu ja erittäin totta!

    Mullakin on taas maidoton jakso menossa. Vuosi sitten jätin jo kaikki rahkat ja raejuustot pois, mutta juusto aina vaan tekee paluun 😀 Ärsyttävää kun tietää, että miten paljon parempi olo on ilman, mutta kuitenkin aina se olttermanni hyppää pöydälle! Why, oh why? 😀

    Kiva olisi lukea sunkin maidottomia välipaloja. Aina saa kuitenkin uutta inspistä muiden kokeiluista 🙂

    • Moikka Ronja,

      oi juusto. Oltermanni ruisleivällä kesäisellä grillillä on parasta! Saa nähdä jääkö se pois 😀 Välipaloja tulossa myöhemmin taas lisää -E

  25. Ihan mahtavaa, että olet löytänyt ratkaisun tuohon ongelmaan ja voit nyt paremmin! Itsekin olen huomannut, että vaikka laktoosi-intoleranttina laktoosia en missään muodossa nauti, ei se poista turvotusta ja kamalaa oloa mitä maitotuotteiden jälkeen tulee. Mun ongelmana on kuitenkin kananmuna- ja manteli+pähkinäallergiat joten maidottoman ruokavalion noudattaminen on lähes mahdotonta :/ maidonjuonnin olen kuitenkin saanut lopetettua, ja on ollut ihana huomata ihon voivan niin paljon paremmin!

    En usein tänne kommentoi mutta kiitos inspiroivasta blogista ja ihanaa päivää sulle!

    • Moikka Emma,

      Kuulostaa tosiaan haasteelliselta, mutta ihanaa että olet kuitenkin löytänyt sopivan balanssin ja hyvän olon (:
      Monilla maidon käyttö näkyy ihossa ja paranee lopettamisen myötä. Ihana juttu siis <3

      Kiitos kun kommentoit, ootte huippuja -E

  26. Hei,
    Vielä sinulle tarkennuksena, että heralla tässä yhteydesssä tarkoitetaan maidon luonnollisia heraproteiineja, aivan kuin laktoosi tarkoittaa maidon luonnollisia hiilihydraatteja. Voidaan siis todeta, että siedät maidon heraproteiinia (se ei siis ole maitotyyppi, vaan maidon ainesosa). Heraproteiinit ovat kemialliselta rakenteeltaan melko pieneä verrattuna muihin maidon ainesosiin. Tälle ei nyt ole teoriapohjaa, mutta mahdollisesti suolistosi (entsyymien) on helpompi hajottaa heraproteiineja tästä syystä, kuin muita maidon ainesosia!

  27. Hei, olipa mukavaa luettavaa.. Laktoosi ongelmaisena ois kyllä kiva saada hyviä vaihtoehtoja välipaloille:))

  28. Hei, olisi mahtava saada tosiaan niitä jotain välipalavaihtoehtoja, itselläni kun on maitoallergian takia nuo maitotuotteet pannassa.. 🙂

    • Tulossa lisää myöhemmin Mira 😉 Kurkkaa letturesepti tähän väliin, nam -E

  29. Moikka!
    Ajattelin myös muistuttaa siitä, että mikäli kärsii ruoka-aineyliherkkyyksistä, tuovat ne mukanaan myös samankaltaisia oireita kuin maito: limaisuutta, kurkun karheutta, pöhötystä, sillä samalla tapaa kuin maitotuotteiden kohdalla myös näiden kohdalla kroppa on jatkuvasti pienessä tulehdustilassa.

    Tsemppiä kaikille ongelmista kamppaileville. Suolistovaivat ovat aina perseestä (hehe) ja ne kannattaa ottaa tosissaan. Suosittelen myös tehokkaita maitohappobakteereja, kuten esimerksi Tr. Ohhiranin maitohappobakteerit.

    • Kiitos Vorni, hyvää asiaa (: maitohapot on ehdoton jee! -E

  30. Jälleen mahtava kirjoitus! Minäkin haluaisin mieluusti kuulla tarkemmin, miten rahkat ja raejuustot voisi korvata syömällä kuitenkin yhtä proteiinipitoisesti 🙂

    • Moikka Elisa,

      Super, kiitos <3 Näitä tulossa siis jatkossa lisää -E

  31. Maidoton ja gluteeniton ruokavalio on kyllä toiminut itsellä pidemmän aikaa jo todella hyvin! vatsavaivat tiessään ja olo mitä mainioin. Kalsium saannista ei tarvitse olla huolissaan koska monet siemenet, kasvikset yms sisältävät paljon kalsiumia. Katsokaapa kuinka paljon seesaminsiemenet sisältävät kalsiumia! Itsellä maitotuotteiden lopettamisen jälkeen nousi myös hb joka aina ollut matala:)

    Itsellä ruokavalioon kuuluu ehdottomasti pähkinät(hyvä laittaa pirtelöiden sekaan jolloin kroppa saa kaiken hyödyn niistä irti kun murskattu aivan pieneksi), siemenet joita laitan aina salaatin sekaan taikka teen niistä siemennäkkäreitä tai siemenvuokaleipää. Leipä puolikin siis ratkaistu:) salaatti, vihannekset, kasvikset, marjat, hedelmät, kvinoa, linssit, pavut yms. Idätän ja versotan myös papuja, linssejä, herneitä; ne jos mitkä on kunnon superruokaa:) kananmunan, kala ja liha tuotteet.

    Itse olen ihastunut Oatlyn juomiin!! Kaurapohjaisia ja sitä löytyy myös jogurttiversiona. Kaakao ja appelsiinimango todella hyviä:) oatlyltä löytyy myös kaurapohjaisia jäätelöitä jos haluaa välillä herkutella.

    Itse en halua käyttää protskuna heratuotteita. Riisiproteiini yms maistuvat yksistään melko pahoille mutta löysin todella loistavan tuotteet joka on vielä hyvää! Kyseessä on Sunwarriorin warrior blend joita löytyy suklaan ja vaniljan makuisena. Täysin vegaani tuote, olikohan siinä nyt hamppu,riisi ja herneproteiinia:) banaania, vettä/manteli tms maitoa ja tätä tuotetta blenderiin ja valmis protskujuoma valmis. Itse tilasin tätä iherbin sivulta koska halvempaa sieltä ostaa kuin esim.lifestä 🙂 Mielestäni on todella mielenkiintoista perehtyä maidottomaan ja gluteenittomaan ruokavalioon ja kokeilla kaikkea uutta ja hyvää:)

    Yksi ehdoton herkkupirtelöni: 1 banaani, 1dl puolukoita, 1 appelsiini, muutama manteli ja rkl pellavansiemeniä. Myös avokado sopii tähän mukaan mutta en laita aina. Vettä sekaan sen mukaan miten haluaa pirtelöt koostumukseltaa olevan. Blenderillä sekaisin ja herkku on valmis! Todella raikas, pirteä ja maukas pirtelö!:)

    • Moikka Kaisa,

      Kiitos hyvästä kommentista 🙂
      Minusta oli aika hassua huomata, kuinka monet miettivät kalsiumin saantia. Tosiaan, kyllä sitä muistakin lähteistä saadaan. Myös luustoa ajatellen meikäläisen luuston rakentaminen on jo tässä iässä hiipunut, joten kaikki sitä rakentava laktoosi on jo nautittu 😉

      Oi ne siemennäkkärrit on ihan parhaita, huh! Appelsiinimangoa on pakko saada kokeilla, kiitos ihanista vinkeistä.

      Kiitos myös tosi paljon protsku-vinkistä, luulen että nämä teidän vinkkaukset ovat tosi hyviä monille. Maku on lopulta se mikä ratkaisee 😉
      Kiitos tästä K <3 -E

  32. Heippa Eevi!

    Minullakin on maidoton elämä avannut ihan uuden maailman, kevyen ja energisemmän. Joka kerta iltapäiväisen rahkan jälkeen olo oli tukkoinen ja vetämätön. Olen jättänyt kaikki rasvattomat maitotuotteet kokonaan pois, rasvaisia juustoja syön lähinnä silloin tällöin, esim viikonloppuherkkuna.

    Vasta maidottomuuden myötä havahduin siihen, kuinka älyttömän pitkiä maitohyllyt ovat Suomessa! Soija, kaura yms muille tuotteille on omistettu tähän nähden naurettavan pieni tila. Tämän lisäksi yhtenä suurena harmituksena on kuntosalini Elixian tämän hetkinen aamupala. Heiltä sai ennen Elovenan pussikaurapuuroa: tavallista tai marjoilla. Nämä ovat nyt poistuneet ja tilalla on kaura+maito puuro. Tämän lisäksi on All Bran muroja, mutta niiden kanssa on vain Valio Plus maitoa tai laktoositonta maitoa. Aamuinen puurohetki oli ihana palkinto treenin jälkeen, nyt pitää syödä puurot kotona. Harmillista kuinka tällainen ”hyvinvointikeskus” ei ota huomioon allergisia ihmisiä. Maitoa maitoa joka paikassa. Ymmärrän, että ruuat tulevat sponssilla mutta silti. Voisivat sopia vaikka uusia diilejä 🙂
    Tykkään hurjasti sun positiivisuudesta, hyvää kevättä sinulle Eevi!

    • Moikka Ella,

      Sulle kävi ihan samoin kuin mullekin! Nyt sitä ihmettelee kun kävelee niiden ohi nappaamatta mukaan mitään – ja rivistö jatkuu ja jatkuu 😀
      Oho, oletko vinkannut heille? Voi nimittäin olla muitakin (: Ihana palaute, kiitos <3 Tsemppiä maidottomuuteen! -E

  33. leikkeleet ovat epäterveellisiä koska ne sisältävät lihatuotteista kaikkein eniten lisäaineita ja natriumglutamaattia. ja jos vähennät punaisen lihan syöntiä, miksi sitten ”leikkeleet ovat tulleet jäädäkseen”? se on kyllä totta, että maitotuotteet tai maito ylipäätään pitää yllä tulehdustilaa kehossa.
    olisi kiva jos voisit näyttää jotain esimerkkituotteita, millä maidon voi korvata?

    • Moikka,

      Riippuu toki paljon mitä leikkeleitä valitsee, onko tuoretta ja kuinka lihapitoista jne (: Kaikelta pahalta ei valitettavasti voi kuitenkaan välttyä.
      Näitä reseptjä löytyy blogista jo muutamia ja varmasti lisääkin tulossa! -E

  34. Löysin pikaisen googlailun jälkeen tämän postauksesi. Vatsan turvotus on vaivannut jonkin aikaa, pääsin siitä pitkäksi aikaa eroon aloitettuani laktoosittomien tuotteiden käytön pari vuotta sitten mutta nyt tilanne on taas vähän kurja. Maidottomassa ruokavaliossa mietityttää ihan oikeasti tuo että mitä syön jos en syö rahkaa 😀 ilman raejuustoa voisi pärjätäkin mutta rahka on nopea helppo jne jne yhyy. Pitääki tutustua noihin sun maidottomiin resepteihin jotka mainitset jollekin vastauksessa kommenttiin 🙂 Varmasti pääkopalle kuin kropalle vaikeampaa luopua maidosta… (Niin kutsuttua kauramaitoa oon kyllä käyttäny kahvissa eli se osio ruokavaliosta on pelastettu hah.) Tuliko sulle alussa mitään himoja rahkaan tai muihin maitotuotteisiin? :’D

    Luen muutenkin blogiasi aina silloin tällöin ja tykkään 🙂 Kivaa syksyä sulle!

    • Moikka Marika 🙂
      Mulla oli ihan samoja ajatuksia alkuun kun sullakin. Ne tosin unohtui jo muutaman viikon jälkeen kokonaan, enkä ole maitoa sen jälkeen edes osannut kaivata 🙂
      Suosittelen lämpimästi <3 -E

  35. Hyvä kirjoitus, kiitti Eevi ! Olen itsekin miettinyt tuon maidon jättämistä vähemmälle.. Itse en osaa juoda kahvia mustana (hyii..ajatuskin puistattaa) joten osaisitko vinkata mikä toimisi hyvin kahvissa?
    Samalla kyselisin onko vinkkejä Vanilja Riisiproteiinijauheen käyttöön..tilasin siinä uskossa että teen siitä iltapäiväsheikit töihin..mutta makuna liian raju mulle… Minkä kanssa kandeis sekottaa että se riisinmaku taittuisi? tai voiko jauhetta hyödyntää johonkin muuhun esim.panareihin ?

    Keep up the good work…sun juttuja on niin kiva lukea kun oot niin perus positiivinen kaikkeen…

  36. Jee, hyvä Eevsku! Ihanaa, että te bloggarit jaatte näitä kokemuksianne suurelle yleisölle, kun oma ”valistustyö” aiheesta on niin vaivalloista. Itsellä kaksi vuotta maidotonta elämää takana, enkä vaihtaisi ikimaailmassa takaisin entiseen. Nyt voin jakaa tätä kirjoitustasi taas eteenpäin niille, joille olen yrittänyt tätä asiaa takoa ja pyytänyt edes kokeilemaan. Kiitos 🙂

  37. Moi!
    Hyvä kirjoitus!!! Itse synnyin maitoproteiinille allergisena ja en ole koskaan syönnyt/juonnut maitotuotteita kuin siedätyksen merkeissä, eikä sekään sitten toiminut. Hyvin urheilu ja elämä kuitenkin sujunut. Hienoa että tämän buumin takia maidottomat tuotteet ovat lisääntyneet valtavasti ja että maidottoman ruokavalion hyödyt tunnistetaan. Maitorahkat ja muut tuovat lihaksen päälle ns. ”pöhön”! Se että ei käytä maitotuotteita tuo siten aikamoisen etulyöntiaseman jos haluaa timmiä ja rasvatonta lihasta. Vatsa kiittää myös. Ja elämä ilman maitoa on kyllä ihan helppoa nykyään! Ennen sai lukea joka ikisen tuotteen tarkasti ja kukaan ei tajunnut että joku voisi olla itse maidon proteiinille allerginen, mutta nykyään maito on merkitty selvemmin tuoteselosteissa ja suomalaiset tajuavat että maitoproteiini tarkoittaa ihan eri asiaa kuin laktoosi. Oli kiva alio on auttanut lukea että maidoton ruokavalio on auttanut ihmisiä!

    • Loppulause kusi koska kone flippaa 😀 Mutta siis hienoa että maidoton ruokavalio on auttanut ihmisiä! 🙂

  38. Foodinin vaniljanmakuista heraa käytän itse maidottomalla ja sitä elimistö kestää hyvin. Ja on hyvä smoothien pohjana, ei muuta kuin vettä ja marjoja ja sekaisin. Siitä on kaseiini poistettu joka on se maidon ongelmien aiheuttaja.

    • Joo samaa olen itsekin kokeillut ja sekin toimii hyvin 🙂 -E

  39. Tosi hieno kuulla, että olet löytänyt ratkaisun vaivoihisi! Se varmasti lämmittää mieltä 🙂 Itse en ole juonut maitoa sen jälkeen kun olen ollut 11 v. (Nyt +40) ja ovolakto-vegenäkin olen ollut kohta jo 20 vuotta. Tosiaan niinkuin sanotkin, niin mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella.. Olen elokuun alusta ollut muutamia satunnaisia kovan juuston muisteluita lukuunottamatta täysin maidottonalla ruokavaliolla. Viljatonta kokeilin puolitoista kuukautta. EI MITÄÄN EROA painoon eikä turvotukseen. Ainoa muutos oli sinä aikana kun vedin hiilarit minimiin että en meinannut jaksaa tehdä mitään. Siksi otin ruisleivän, kaurapuuron ja satunnaisen pastan takaisin mukaan. Nyt siis taas jaksaa, mutta etsintä jatkuu..

  40. Aloitin kuukausi sitten maidottoman ruokavalion. Laktoosi-intoleranssi ollut 30 v. Aloitin Eila tuotteiden käytön, kun niitä tuli markkinoille. Siitä asti puhkesi psori ja aikuisiän akne – jota on hoidettu Tyksissä. Ihotautilääkärit – ei yksikään sen johtuvan maidosta. 13 V- ja ei apua.
    Nyt on ollut ihanaa ilman julmettuja paiseita ja kookosöljy riittää psoriin. Uskomatonta!

  41. Moikka! Aloitin viikko sitten maidottoman vatsavaivojen ja jatkuvan limanuhan takia, josko tästä löytyisi apu 😉 mutta kuinka kauan menee, viikkoa/päivää, eron huomaa olossa jos huomaa? Kuinka kauan sinulla kesti että huomasit positiivisen yllärin olossa? 🙂

  42. Hei Eevi!Mitä proteiinijauheita käytät missä ei ole maitoa?Itsellä kanssa vatsaongelmia,ei tahdo toimia oikein ja turvottaa koko ajan.Olen menossa kuukauden päästä ravitsemusterapeutille ja jos hän osaisi neuvoa maidottoman ruokavalion.Itsellä todettu laktoosi-intoleranssi,mutta olen huomannut että laktoositonkin tekee vatsa oireita.Lapsilla myös on vatsa ongelmia mutta ei ehkä niin pahoja kuin itsellä,heillä myös laktoositon ruokavalion,miehelle käy välillä tavallinen maito ja laktoositon.Seurasin sinua Fitnesspäiväkirjoissa,olet ihana ihminen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 8
Tykkää jutusta