Kohti kesää

Minifitness_beach_mexico

Tänään käynnistyi oma kesäkauteni. En puhu nyt terassikaudesta, vaan lenkkikaudesta. Töölönlahtea olikin ollut jo vähän ikävä. Vielä se on vähän harmahtava ja jäinen, mutta aurinko lämmitti tänään aamulenkillä jo kutsuvasti. Sorsatkin olivat selvästi päättäneet, että nyt se alkaa. Kevät tulee menemään hujauksessa, voin haistaa sen. Tämä kevät poikkeaa hieman viime keväästä. Vuosi sitten tähän aikaan aloitin nimittäin dieetin kohti kesäkuntoa. Tänä vuonna sitä ei tavoitella, vaan sinne vaan päädytään. Omalla painollaan. En ole nimittäin löysäillyt sohvan pohjalla ja odottanut ihmettä tapahtuvaksi. Olen toki myös oppinut viime vuodesta. 

Treenaaminen sujuu paremmin kuin moneen vuoteen ja ennätykset paukkuvat. Voisiko tyytyväisempi edes olla? Voisi. Selässäni ei kipinöi eikä kukaan hakkaa sitä nuijalla. Terveenä on siistiä. Siinä rytäkässä unohtuu kuulkaas ne mahdolliset löllykät lanteilla. 

joo7

Joskus se oma tavoite voi myös muuttua matkan varrella. Senttien tarkkailu unohdetaan ja huomio kiinnittyykin kaikkeen muuhun. Ainut mikä pysyy samana on motivaatio. Siitä ei pääse eroon! Sitä saattaa tällä rennolla otteella jopa huomata, kuinka ylittääkin ne aikaisemmat tavoitteet – rentouden saa säilyttää, vaikka töitä samalla paiskisikin. Osaan kuitenkin olla itseäni kohtaan myös lempeä ja jos tänään tuntuu olo oikeasti löysältä, suon itselleni sen lepopäivän. Ihan ilman mitään itsensä salaista piiskaamista, tai huomaamatonta pihistelyä ruokapöydässä. 

Olen treenannut ja syönyt terveellisesti myös tämän menneen syksyn ja talven. Enpä siis stressaanu kesän tulosta, sillä kyllä se kesä ja kesäkuntokin tulee sieltä hiljalleen. Parhainta on tässä vaiheessa huomata, kuinka kroppa on muovautunut viime vuodesta. Eri mallisena mennään, ihan ilman pakkopullaa! Siistiä. Liikkuminen on siistiä! Edelleen.

Jos tämä ei mennyt omalla kohdallasi ihan putkeen, onneksi sinulla on se minun viime vuotinen vaihtoehtoni. Ei sekään huono ole! Ensi vuonna osaat tämän jo. Muista mennä kesää kohti terveys edellä, vaikka vauhti olisikin sen satasen verran. Kesäkuntoja tulee ja menee, terveys on vähän mutkikkaampi kaveri.

Kesäfiilistä voit käydä kurkkaamassa meidän Los Angelesin matkalta, täältä.  

-E <3

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

8 vastausta artikkeliin “Kohti kesää”

    • Hei kaunis, tuli tässä mieleen yks kysymys! Ku mä en oo vielä löytänyt sitä elämäntapaa, johon ne epäterveelliset herkut ei kuulu ja kyllä, mun vaan tekee niitä mieli, niin! Ehkä vielä joskus oon tossa tilanteessa kun sä 😉 Kuinka usein saisi herkutella? Haluaisin muutaman kilon pois ja syön nyt noin 1600-1900kcal päivässä:) Mutta joo vaikka haluan kiinteytyä niin tämä on itselleni paljon helpompaa jos sillon tällön saisi herkutella! Eikä niin että kuukaus tai kaksi oikein tiukasti ja sitten syön kun mikäkin!

    • Hei ihana Emmi <3 Kuulostaa tosi tutulta - mulla vaikutti paljon se, paljonko kaloreita tuli muuten syötyä. jos kroppa joutui säästelemään, tuli myös ylimääräisiä himojakin. Toki se himotkin on usein ihan normaalejakin silloin tällöin (: Sun kalorimäärät kuulostaa tosi alhaisilta, joten himot voi johtua ihan siitä. Itse nostaisin mieluummin tuota päivittäistä kalorimäärää hiilareiden osalta, jolloin saattaa olokin helpottaa 😉 Parin viikon välein herkuttelu toimii ainakin mulla hyvin -E

  1. Eevi oot ihana! <3 sun postaukset saa mut aina uudelleen ja uudelleen tajuamaan, miten bikinikropasta stressaaminen ja itsensä rääkkääminen vie luultavasti kauemmas tavoitteesta kuin hyvällä mielellä ja rennolla fiiliksellä tekeminen. Pitää itekin muistaa nauttia ja luottaa siihen, että oikeilla valinnoilla kroppa muovautuu kuin itsestään!

    • Kaisa <3 Ei se sieltä ainakaan tosiaan stressillä tule, se on nähty 🙂 Nauti olostasi ja elostasi!! -E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta