Yksi vuosi lisää rakkautta

Minifitness_aamiainen_lomaEn edes muistanut omia syntymäpäiväni. Tai sitä siis että ne on tänään. Siinä vaiheessa kun toinen astelee ruusu ja lahjapussukka kädessä sängyn viereen muistan – tänään olen 26! Ei kriisiä, vielä.

Lahjapussista löytyi sheikkeri, riisiproteiinia ja proteiinikakku. Kyllä, täältäkin löytyy näköjään moista! Herasta valmistettu kakku, joka oli varmaan paras herakakku ikinä. Kostea koostumus ja tyrmäävän hyvä maku jäljittelivät ihan tavallisen kakun asemaa. Se oli ehkä jopa parempaa näin omien makunystyröideni mielestä. Olin onnellinen kakusta. Ja ruususta. Ja tästä miehestä.

Näin 26-vuotiaana on hienoa nähdä oma kasvunsa ihmisenä. On myös hyvä huomata, kuinka paljon asioita on tehnyt ja mihin on tullut. On äärinmäisen tärkeää arvostaa niitä ihmisiä, jotka ovat kulkeneet vierelläni pitkään, tai vähän vähemmän aikaa. Ne jotka kuuluvat lähipiirini, kuuluvat siihen aina. He eivät ole koskaan lähteneet, eivätkä lähde. On ollut myös niin tärkeää huomata, että elämässä voi vielä edelleen löytää sielunsiskoja. Aamulla avatessani puhelimeni itku ja nauru vuorottelivat. Ääniviesteistä instagram-kuviin ja sydänkuvioisiin viesteihin. Love you all. En voisi toivoa mitään enempää. Synttärit saavat minut aina niin tunteelliseksi. Vähän niinkuin joulukin.Minifitness_proteiinikakkuMinifitness_synttäriaamu

Tänään olisi vapaasyönti. Viimeisiä sellaisia ennen dieetin starttia! Iik. Kohta ollaankin jo kisalavalla. Nopeasti tämä aika tulee menemään. Flunssa painaa vielä vähän edelleen, mutta onneksi se on ravistellut minua kuitenkin aika hellällä kädellä. Ajatteli varmaan antaa vähän armoa näin lomalaiselle ja synttärisankarille. Nyt ei tee oikeastaan mitään höttöä mieli. Erityisesti silloin kun olen sairaana, tekee vain mieli ladata kehoon mahdollisimman paljon terveellisiä juttuja. Eilispäivän aikana tulikin lipiteltyä tuorepuristettuja mehuja ja popsittua levää, inkivääriä ja marjoja. Tyhjennettiin apteekin luontaistuotehyllytkin. Jos minun Unkarin lukijoillani on hyviä paikallisia vinkkejä, vinkatkaa kiltit! Dan sanoi eilen, että olisipa kamalaa jos olisin mykkä. Tulipahan kerrankin ikävä minun jatkuvaa pälätystä ja hekottelua. 

Tämä onkin tämän vuoden ensimmäinen flunsssa. Olinkin jo täysin unohtanut sen olemassaolon. Kurkkukipu taltutettiin jo eilen, joten olo on sinällään vähän parempi. Tänään otetaan varmaan aika iisisti ja ehkä vähän shoppaillaan. Se on nyt parasta lääkettä, ainakin jos minä saan päättää! Yllättävän hyvät shoppailumaastot täällä, pääsin jo eilen hyvään vauhtiin.

Terkkuja kaikille! -E <3

 

Synttäriviikot

Minifitness_Garciajeans_travelling (kopio)Monet lukijoistani varmasti muistavatkin, kuinka meillä on Danin kanssa tapana järjestää aina syntymäpäivänä toisillemme jotakin erilaista. Syntymäpäivääni on enää yksi päivä, mutta synttäriviikkoni sai alkunsa jo lauantaina sukulaisten vierailulla. Tiedän, olemme ehkä vähän hulluja. Tai sitten vain perusteellisia! Synttäriviikkojen ajatuksena ei ole mammona, vaan yhteinen kallis aika. Tiesin Danin tuovan minut jonnekin jossa viipyisimme kolme päivää. Käytimme tästä työnimeä ”Kerava”.

En ollut uskonut hetkeäkään että kohteemme olisi Kerava, vaikka se vasta erilaista ja omaperäistä olisikin ollut! Yllätys ei kuitenkaan säilynyt kentälle saakka, sillä Danin isä vahingossa lipsautti minulle määränpäämme. Oma arvaukseni Köpiksestä meni pieleen, mutta tilalle tuli jotakin muuta mielenkiintoista! Budapest.

Minifitness_travel_sportStarttasimme loman Kämpin ruokaisalta brunssilta, jonka lahjakorttia olin säästellyt syntymäpäiviäni varten. Sieltä suuntasimmekin suoraan kentälle. Muutaman tunnin lento sujui mutkattomasti sinivalkoisilla siivillä.

Viimeiset ovet avatuivat ja oli aika etsiä uloskäynti ja jonottaa taksia. Tuloaulassa on ihmisiä, jotka odottavat jotakuta saapuvaksi. Osalla heistä on nimilappu kädessään. Toivon joka kerta että minun nimeni lukisi jonkun lapulla. Tämä samainen ajatus ehti tulla jo mieleeni, kunnes se tapahtui! Pieni asia, iso ilo. Meillä oli pieni karvainen tyyppi vastassa ja se kuljettaisi meidät suoraan määränpäähän ilman ongelmia! Ihanaa. Tosin en tiennyt lainkaan mihin menisimme ja mitä tekisimme näiden kolmen päivän aikana. Se tästä juuri jännittävää tekeekin! On myös ihanaa kun ei tarvitse suunnitella itse mitään. 

Nyt istuskelen aamukahvipöydässä omalla parvekkeella ja tuijottelen vanhaa Pyhän Tapanin kirkkoa. Majoitumme huoneistohotellissa 7 Seasons, jolloin saamme valmistaa omat aamiaisemme. Huoneistomme on ihanan kodikas ja tulen viihtymään täällä hyvin. Ikäväkseni sain flunssaisen olon heti lentämisen jälkeen ja tämänpäiväiset treenit ja kylpylä täytyy siirtää – toivottavasti pääsen tästä pöpöstä eroon ja pian! Positiivisella mielellä aion kuitenkin viettää tämän lämpimän päivän piknikillä ja Budapest Eye-maailmanpyörässä. Täällä on ihanan vihreää ja lämpötila +24! Aikahyppy kesään on sateisen Helsingin jälkeen enemmän kuin tervetullut!

Ps. Muistakaa katsoa tänään Fitnesspäiväkirjat klo 21 Avalta! Teemana on läheiset <3

-E