Ravintoni kulmakivet

Minifitness_foodpuzzleRuokavalioni koostuu aika lailla samoista asioista ympäri vuoden. Perusruoka pysyy aina ja suurimman osan vuodesta syön aika vapaasti – vapaa ei kuitenkaan tarkoita epäterveellistä. Minulla on vuosien aikana tullut tietynlainen runko syömiseen niin vahvaksi, että 5 ateriaa kuuluvat ihan jokaiseen päivään – olin sitten kipeänä tai hirveässä kiireessä. Myös keskittyminen on hankalaa mikäli vatsa kurnii jatkuvasti. Valitsen terveellisiä vaihtoehtoja yksinkertaisesti siksi, että voin paremmin ja oloni on paras mahdollinen. Oikeat motiivit tehdä asioita saavat meidät aidosti motivoitumaan ja lopulta myös sitoutumaan. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin oma terveytesi? Pelkät ulkonäkökeskeiset motivaattorit kuten laihana pysyminen eivät usein ole parhaita tapoja ylläpitää yhtään mitään. Se ei ole pysyvää. 

Kuinka varmistaa riittävä veden juonti?

Helpoin tapa ylläpitää veden riittävää saantia on kantaa AINA mukana sheikkeriä, sillä se on tarpeeksi iso. Juon sen tyhjäksi hetkessä. Vettä kuluu 3-5 litraa, riippuen päivän aktiivisuudesta ja hikoiltujen lätäköiden määrästä. Työpisteen luona muistan juoda aina eniten, sillä sheikkeri on aina vieressä muistuttamassa. Sheikkerin hyöty on myös siinä, että vaikka se sattuisi kaatumaan pitkin pöytiä (on tapahtunut monesti), ei ole vaaraa menettää arvokasta läppäriään toimintakyvyttömäksi. Vedet eivät pääse leviämään mihinkään! Suosittelen kaikille työpisteläisille jotka eivät halua keräillä märkiä dokumentteja kerran viikossa ja kuivatella näppäimistöä hiustenkuivaajalla.

On myös turha kuvitella, että illalla voisi juoda koko päivän edestä. Sellainen määrä nestettä ei pysty imeytymään kehoon kerralla ja siksi tasainen nesteen saanti onkin tärkeää. Itse vähennän veden juontia aina iltaa kohden, jotta saan nukuttua yön yli ilman heräämisiä. Vesi pitää aineenvaihdunnan käynnissä, kuljettaa ravinteita, sekä se myös puhdistaa ja virkistää kehoa. Jo pienikin nestevaje voi heikentää suoristuskykyäsi. Minifitness_aamiainen

Pyöriikö ruoka punnitsemisen ympärillä?

Blogiini tuli kommentti, jossa lukijani kyseenalaisti elintapojani. Hän oli nimittäin lukenut lehdestä että punnitsen kaikki ruokani – Hänen ikäväkseen jutun pointti oli mennyt täysin ohi. Punnitsen ruokani kisadieetillä ja nyt kyseessä on tosiaan kisadieetti.

Usein myös jos aloittaa uuden ruokavalion, on hyvä punnita ainekset viikon tai pari, jonka jälkeen silmä on oppinut hahmottamaan oikeat määrät. Normaalisti kun en valmistaudu kisoihin tai muuhun, syön vapaasti ilman vaakaa. Sen varaan ei kenekään pitäisi elämäänsä minun mielestäni laittaa!

Kuinka välttyä syömästä liikaa?

Tiedän annoskokoni jotka sopivat minulle, jolloin on myös helppoa pysyä kunnossa. Tärkein asia itselleni on, että koskaan normaaleissa olosuhteissa ei tulisi jäädä nälkäiseksi. Jos ihmisellä ei ole mitään hajua paljonko 60 g riisiä on lautasella, kannattaa punnita raaka riisi kerran niin silmä tietää sen. Silloin on helpompaa myös arvioida paljonko ruokaa olisi hyvä syödä että pysyisi haluamassaan kunnossa ilman liikakiloja.

Ruokaa tulisi pureskella kunnolla ja siihen tulisi keskittyä. Jos katselee samalla Tv:tä tai plärää puhelinta, ei ole syönyt tietoisesti. Voi olla, ettei osaa edes vastata kysymykseen miltä ruoka maistui? Kuinka sitten voisi ymmärtää koska on täysi ja välttyä ylensyömiseltä?

Salaattia ja kasviksia saa syödä runsaasti, voit täyttää puoli lautasta niillä. Saat niistä suojaravintoaineita ja ne täyttävät vatsan vaikka kaloreita ne sisältävätkin vähän. Kasvikset ovat ehdottomasti listallani yksi tärkeimmistä asioista pysyä terveenä joka heijastuu vastustuskyvystä ihan ihoon saakka. 

Ruoka lihottaa?

Oikea ruoka ei lihota, mutta jos sitä syödään yli oman kulutuksen, sekin lihottaa. Miettikääpä jos makaisin vain X-asennossa koko päivän kulutukseni olisi 1280 kcal. Se vastaa muutamaa ruokailua! Tähän kokonaisuuteen täytyy laskea mukaan ihan kaikki arkiaktiivisuus ja treenaaminen. Kokonaiskulutukseni vaihtelee lopulta päivittäisellä tasolla aika vähän, sillä minulla on tietty rytmi johon on tottunut. Mutta jos minun kokoinen (157,5 cm ja 53 kg) voi syödä 2400 kcal lihomatta yhtään, saa sitä ruokaa oikeasti syödä aika kivasti. Niin kivasti että joskus sitä kellahtaa sohvalle voitokkaana lautasen tyhjennyksestään. Puhdasta ja oikeaa ruokaa saa siis syödä yllättävän paljon! Sitä ei kannata pelätä.Minifitness_dinnertime

Miksi paino nousee ja kehitystä ei tule?

Naisilla yleisiä ongelmia on a. herkut b. veden riittämätön saanti c. syödään liian vähän d. vältetään hiilihydraatteja e. tuijotetaan vaakaa. Liikutaan kyllä paljon! Olen joskus ollut yksi niistä, jotka treenasivat aivan hulluna ja juoksin 10 km lenkkejä 40 minuuttiin eikä tuntunut missään. Söin lounaaksi salaattia ja kanaa. Aamuisin söin puuron. Huono ja huono! Missä proteiini ja missä hiilarit? Entä hyvät rasvat? Silloin tietotaitoni ei ollut vielä sillä tasolla mitä se on nykypäivänä. Kulutin itseäni ja lihaksiani. En voinut kehittyä.

Hiilihydraatit kuten pasta, peruna, riisi, leipä, kaurahiutaleet ovat todella tärkeitä rakennuspalikoita myös lihaksistolle. Ilman niitä proteiinin on vaikeaa toimia yksin. Ne eivät ole mikään mörkö, joita tulisi vältellä. Puhtaat hiilihydraatit eivät lihota kunhan niitä ei syö kattilallista. En ole vielä tavannut naista, joka olisi lihonut riisistä? Olen tavannut naisen joka on lihonut epäsäännöllisistä ruokailutottumuksista, huonoista valinnoista ja liian pienistä ruoka-annoksista. Keho voi helposti ajatua säästöliekille, jolloin se pitää kiinni kaikesta ravinnosta mitä sille annetaan. Siksi säännöllinen ja riittävä ruokailu on tärkeää, joita myös kehosi osaa arvostaa.Minifitness_suhteeni ruokaan

Onko herkuttelu kiellettyä jos haluaa pysyä kunnossa?

Kun en noudata dieettiä, toimii 5/7 kaava itselläni parhaiten. Syön arkisin puhtaasti ja oman mallini mukaan, mutta viikonloppuisin voin käydä ravintolassa tai nauttia kahvilassa kakkupalan. En kuitenkaan käytä tätä optiota joka viikko, vaan täysin fiiliksen mukaan. Jos ei tee mieli kakkupalaa, miksi söisin sen? Kun oppii sanan kohtuus merkityksen voi lopulta syödä aika vapaasti ilman että keho tai oma olo kärsisi. Tämä tapa toimii minulla hyvin. 

Onko kakkuhimo todellista?

Kuuntelen hyvin paljon kehoani. Usein jos huomaan himoitsevani jotain päivästä toiseen, tiedän sen johtuvan jostain muusta kuin aidosta sokerinhimosta. Se johtuu usein hiilihydraatin tarpeesta, jota joskus saattaa tarvita enemmän. Silloin nostan hiilarin määrää maltillisesti (syön esimerkiksi hieman enemmän riisiä lounaalla) ja huomaan sen vaimentavan heti myös nämä kakkupalan huutelut sisälläni. Kehollamme on selkeät viestit, niitä tulee vain opetella lukemaan oikein. Puhdasta sokeria meidän kehomme ei tarvitse, mutta hiilihydraatteja kyllä. 

Näitä ruoka-aiheisia juttuja on kyselty paljon ja seuraavassa postauksessa onkin luvassa oma ruokapäiväkirjani kuvien muodossa.

Nauttikaahan viikonlopusta! <3 -E

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

32 vastausta artikkeliin “Ravintoni kulmakivet”

  1. Kiitos hyvästä jutusta – tämä valaisi ravintoasioita! Jotkut sanovat, että ruokailu on jopa 70 % ja treeni 30 % painoarvolla kehityksestä. Alan vähitellen uskoa syömisen tärkeyteen.

    • Kyllä ehdottomasti pitää paikkansa! 🙂 Ruoalla on iso merkitys -E

  2. Hyvä postaus! Nää asiat tuntuu välillä niin monimutkasilta, mutta kirjotit kuitenkin selkeesti perus asioita, ei liikaa hifistelyä. Sellanen kysymys ruokien punnitsemisesta että mitataanko esim riisi ennen keittämistä vai sen jälkeen?

    • Siihen pyrin Laura, hienoa että se tulee perille niinkuin toivon 🙂 Kaikki painot on aina raakapainoja.
      -E

  3. Eevi, ei liity aiheeseen mutta minkä rotuinen maailman söpöin koirasi on?! 🙂 Se pieni on valloittanut täysin Fitness päiväkirjassa! Samanlainen on saatava! <3 Kiitos paljon vastauksestasi! 🙂

    • Moikka Noora,
      Lolassa on cihua ja cottonia <3 Se on ihana tyyppi! -E

  4. Niin hyvä kirjoitus! Olin itse mukana puolen vuoden ryhmätreeniporukassa ja sieltä jäi itselleni kiinteytyneen kropan ja hyvän olon lisäksi käteen juurikin entistä vakiintuneemmat ruokailutottumukset. Ne jäivät minulle tavaksi, kroppa tottuu hyvään oloon, minkä oikeasta ravinnosta (ja liikunnasta) saa. Toki välillä tulee herkuteltuakin, mutta sokeria en juuri ”harrasta” , saan siitä nykyään kaamean olon ja suurempina määrinä (sitäkin tuli tuossa kokeiltua;) ”krapulan”….

    • Ihan mahtava juttu Merja! Pysyviä muutoksia, niillä mennään eteenpäin ja tehdään muutos 🙂 Ja tiedän tuon krapulan, ihan kamala 😀
      -E

  5. Hyvä postaus ja mielenkiintoinen blogi. Kivaa, kun päivittelet blogia usein 🙂 sulla on ihana asenne ja innostavia kirjoituksia!

  6. Jäin miettimään tuota omaa ”kakkuhimoa” joka nostaa päätään varsinkin treenipäivien jälkeen. Mun viikko koostuu siitä että käyn päivittäin 3x 30-60min vaunulenkkiä, 1-2krt vk crosstraining kestävyys treeneissä ja joskus vielä 1xjuoksulenkki/vk. Lisäksi myös vauvan imetys taitaa kuluttaa jonkinverran. Nesteitä juon tarpeeksi, mutta tuota makeanhimo asiaa jäin miettimään josta kirjoitinkin toiseen postaukseesi. Vauvani maha tulee kipeäksi jos mätän vähänkin liikaa rahkatuotteita ja epäilisin että mun keho taas kaipaisi enemmän niitä.. Pieni purkki rahkaa ja raejuusto pääaterioilla ei taida ihan riittää.. Riisiä, perunaa, kaurapuuroa ja leipää menee paljon, hassua kyllä kun ennen niitä vältteli 🙂 nyt ei voisi kuvitellakkaan olevan ilman! Tykkään näistä sun ruoka aiheisista postauksista! 🙂

    • Moikka Outi,

      Imetys vie yllättävän paljonkin, 250-500 kcal riippuen hieman. Siinähän on yksi ateria 🙂
      Kokeile lisätä kasviksia ja hieman ruoan määrä. Tsemppiä sinne mamalle ja kiitos kivasta palautteesta <3 -E

  7. Jos aamupuuro ja salaatti kanalla ei ole terveellistä, mikä on ?
    itse luokittelen ketjuruokalat ja muut roskaksi, maistuvatkin pahalta, mutta salaatti kananmunilla ja tonnikalalla kuuluu kyllä arkeeni, kuten puuro joskus jos tuntuu. miten hakoteillä näillä ollaan, vai mitä se sitten pitäisi olla, niin paljon työnnetään joka tuutista nykyään vaan lisäravinteita ja raakaruokaa, en sano ettenkö arvostaisi puhtautta, en vaan tunnu sitten kuitenkaan juuurikaan siitä ymmärtävän ?

    Huippu blogi, mukana ollaan päivittäin, aurinkoa :*:*:*

    • Oikea ruoka on parasta! Joku tykkää hifistellä, itse pyrin kulkemaan kaiken keskellä 🙂 Tärkeintä on että itsestään tuntuu hyvältä
      Super, kiitos tuesta <3 -E

    • No ei todellakaan 🙂 Painoa on turha tuijotella, oma olo kertoo kaiken -E

  8. Juokistko tosiaan 10 km 40 minuuttiin? 😀 sitten sulla ois ollut naisten puolimaratoni ennätysaika ? 😀

    • Joo omalla kellotuksella ja mittauksella 🙂 Midnight run oli virallinen josta tuli 46 luokkaan, eli ei se ihan kauheasti heitä ainkaan 😀 Ei sillä tahdilla pystyisi puolikasta kyllä vetämään! Puolikkaaseen mulla meni aika paljon enemmän haha -E

  9. Ihana lukea sinun juttujasi!Täällä yksin ”taistelen” tämän kokonaisuuden hallitsemisesta.Sinun juttuja kun lukee tulee sellanen olo et kyllä mä tässä vielä onnistun..jotenkin tsemppaavaa, innostavaa.Kiitos!

  10. Voi… Mulla on ongelmana koholla olevat sokeri ja trigly-arvot, sairastan myös kilpirauhasen vajaatoimintaa. Joskus näiden sairauksien oireet menee sekaisin. Mutta oon huomannut että ehkä nuo koholla olevat sokerit teettää niitä suklaan himoja ja tekee yleensäkin mieli imelää. Voiskohan tässä luulossa olla perää?
    Kannattaako näillä sairauksilla syödä hiilareita vastaavasti kuin olet kirjoituksissa neuvonut? 🙂 kun moni taas kehottaa väittelemään…

    • Moikka Piia,
      sairaudet ovat asia erikseen ja kannattaa käydä asiantuntevalla lääkärillä asiasta juttelemassa 🙂 Joissakin tapauksissa saattaa olla hyvä syödä maltillisemmin hiilareita (kuten ehkä tapauksessasi) mutta ne ovat aika tapauskohtaisia juttuja. -E

  11. Moikka!
    Pakko oli tulla kommentoimaan, miten tää oli mulle hirmu tsemppaava ja motivoiva postaus! Itelläni on syömisongelmia ja todellakin hiilarit kuten peruna, pasta, leipä, muusi, riisi on mulle iso mörkö. Pelkään niiden lihottavan ja niiden sijasta syön näkkäriä, puuroa, salaatteja, keittoja… Liikunta on ollut tauolla ongelman vuoksi. mutta salikortin hankittua olen pyrkinyt siellä käymään muutama kerta viikossa. Huomaan kuitenkin, miten omalla ruokavaliollani/määrillä en meinaa jaksaa.
    Tässä oli niin paljon hyviä faktoja, joita itse epäilee, mutta sun kirjottamana niistä sai tsemppiä ja rohkeutta! Pelkään myös syöväni liikaa, mutta oikeasti tarvitsisin varmasti tuplasti sen mitä nyt ruuasta saan. Kiitos tästä postauksesta! Fitness päiväkirjat ohjelma on myös tsempannut mua hirveesti terveisiin ajatuksiin ruuasta ja liikunnasta ja rentoutumisesta 🙂

  12. Eevi olet hyvin isnpiroiva ihminen, joka on auttanut minuakin saaman motivaatiota! Olisiko sun mahdollista tehä jonkinmoinen kotitreeni-, ja ruokavalio postaus? Jossa voisit kertoa mitä kannattaa syödä ja mitä kehon eri lihaksia kannattaisi treenata, jos ei pysty menemään kuntosalille. Olisiko tälläinen postaus mahdollinen? ❤️

    • Postaukseen voisit myös lisätä tärkeitä asioita, nukkuminen ja muut tärkeät asiat! ❤️

    • Moikka Wilma,

      Hyvä toive, kiitos siitä 🙂 Kyllä varmasti tulossa <3 -E

  13. Hei,

    Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että mikä olisi sopiva iltapala kovaa treenavalle? Minulla on tarkka treeniohjelma ja pysyn ruokavaliossani. Minulle ei kuitenkaan ole koskaan tehty mitään ruokaohjelmaa koska sen olen ajan kanssa räätälöinyt itse itselleni sopivaksi ja ongelma on se, että kaikki suosittelevat maitorahkaa.
    En kuitenkaan syö maitotuotteita aknen takia niin olen koittanut keksiä vaihtoehtoja. Eniten pohdituttaa, että jos esimerkiksi keitän kananmunia, mikä on sopiva määrä niitä? Onko liha vaihtoehto?
    Ruokavaliossani on tiettyä johdonmukaisuutta, mutta iltapala on aina se mikä vaihtelee, luultavasti vähän liikaakin. Joskus tulee syötyä protskulettuja, joskus kananmunaa, joskus kaseiinia pussista, joskus tonnikalaa ja se harmittaa, että en ole vielä keksinyt yhtä hyvää iltapalaa mikä todella toimisi ja saisin kaiken välttämättömän siitä irti.
    Olisiko jotain vinkkejä? 🙂

    • Moikka,
      Maitotuotteiden tilalle on paljon muitakin vaihtoehtoja. Illalla esimerkiksi munat/munakkaat, erilaiset whey-pohjaiset smoothiet on myös ihania.
      Liha on ehdottomasti myös hyvä 🙂 Kokeileppa vakiinnuttaa iltapalasi hetkeksi ja fiilistele huomaatko eron esimerkiksi viikossa. Nosta määrää/muuta laatua jos tuntuu siltä. Ei siitä sen vaikeampaa kannata tehdä 🙂 -E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta