Q & A – Nyt saa kysyä

Minifitness_kysyEn ole vähään aikaan tehnyt kysymys-vastaus postausta. Tajusin tässä itseasiassa viimeisestä vierähtäneen jo vuoden verran. Vitsi että aika meneekin nopeaan! Sellaista on kovasti toivottu ja näitä teidän toiveita täytellään taas tälläkin viikolla.

Nyt on teidän aika puhua ja kysellä minusta jotain sellaista mitä ette vielä tiedä, mutta olette aina halunneet kysyä! Asialliset kysymykset julkaistaan ja niihin saadaan vastauksia tämän viikon aikana. Kysymyksiä saa laittaa torstaihin saakka, joten saa tykittää!

Tähän loppuun ajattelin mainita pari asiaa joita et ehkä vielä tienyt minusta..

– Minulla on vartijan ja järjestyksenvalvojan kortit. Taisi muuten molemmat mennä vanhaksi kesäkuussa. Olen käynyt myös erikoisvoimakoulutuksen, jossa todellakin heitin lähes kaksimetrisen miehen mattoon. Se joka sanoi että se on pituudesta kiinni oli väärässä;) Järjestyksenvalvojan hommiin päädyin vedostani veljeni kanssa – hävisin sen. Olin mm U2 keikalla lavan edessä ”turvaamassa” poikien selustan – tai edustan. 

– Minut ristittiin jo tarhassa Pikku Myyksi, sillä muistutin sitä kuulemma kovin. Tarhakirjassani sanotaan minun olleen (jo tuolloin) tulta ja pippuria, eikä pienuudesta ollut tietoakaan. Olivat tarhantädit kyselleet meikäläisen kiukutellessa että ”Eevi olitkos sinä eilen telkkarissa”? Olin tokaissut tiukasti että ”niimpäs muuten olinkin”. Pikku Myyn seikkailut. On siinä meidän äidillä ollut kyllä kestämistä.

– Tanssin päivittäin hullunkurisia tansseja. Yleisönäni on usein toimistolla Eve ja kotona Dan. Muistan tehneeni sitä jo pienenä. Tavoistaan ei vain pääse eroon, vai mitä äiti? Teen sitä usein ollessani yliväsynyt tai innoissani – kuten kaikki lapset. Show pystyyn! Saatan myös vokalisoida kauniisti laululla, jonka keksin sillä hetkellä päästäni.

– Käytän navigaattoria jopa keskustassa kävellessäni. Olen kävellyt Eerikinkatua auton navigaattori kädessä. En tunne häpeää, enkä katujen nimiä. Sain Danilta paljon pisteitä kun pyöräilin uuteen kotiin ilman karttaa. Ei kuulemma olisi itse osannut. Minifitness_mansikkakesä

Love, E <3

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

93 vastausta artikkeliin “Q & A – Nyt saa kysyä”

    • Voiko laihtua jos katsoo ” burn fat ” videoita ja tekee samalla ne liikkeet mitä siinä tekee? Oletko itse kokeillut?

  1. Kuinka montaa kertaa viikossa treenaat sali muodossa ja aerobista treeniä? Millainen ruokavaliosi on? Miten sun ja danin tarina sai alkunsa? Millainen tyttöystävä olet omasta mielestäsi? Millainen on yleensä tavallinen arkipäiväsi? 🙂

  2. Sanonta/lausahdus jota vihaat?
    Voitko kysyä Dania sanomaan susta 5 ”outoa” faktaa tai sun outoja toimintatapoja tms?
    Vaki ruokakauppasi?
    Mikä oli sun unelmiesi ammatti pienenä?

    Oot huippu bloggaan!!<3

  3. Kaikille varmasti tulee hetkiä, kun tekee mieli luopua tavoitteistaan ja jäädä vaan makaamaan. Onko sulla ollut tällaisia hetkiä fitness-elämäntyylin ja varsinkin nyt kisaamisen kanssa? Puhuit esimerkiksi keskivartalostasi heikkoutena, onko ollut aikoja kun peiliin katsoessa luovutusajattelu on saanut vallan ja sokeriset ja rasvaiset herkut ja sohvalla löhöäminen on vienyt voiton? Monet varsinkin terveellisen elämäntyylin opettelun alkuvaiheessa törmäävät tällaiseen vaiheeseen, ja olisi mielenkiintoista kuulla sinun kokemuksiasi, ja miten näistä hetkistä on konkreettisesti selvitty? 🙂

  4. ensinnäkin pakko sanoa, että nuo mansikkakuvat ovat aivan ihania.

    Kysymyksenä lähinnä, mistä saat motivaatiota tai mikä saa sut jatkamaan eteenpäin ?

  5. Onko julkisuuteen vaikeaa suhtautua? Ja oletko päätynyt nykyisiin kuvioihin(fitness, pt-hommat, Helsingissä asuminen) ns. vanhingossa ja oliko sulla vielä 5 vuotta sitten erilaiset suunnitelmat? Oot mahtava ihminen kiitos siitä!

  6. Mikä on ollut rankin koettelemuksesi/vaiken asia elämässäsi ja miten selvisit siitä ?

  7. Lempibiisit tällä hetkellä?
    Onko suositella joitain hyviä kirjoja?
    Millä herkuttelet?
    Mitä mieltä olet herkkupäivästä? (siitä että yhtenä päivänä viikossa syö mitä haluaa)
    Millainen olisi sinun täydellinen päivä?
    Oletko yhtään kiinnostunut yliluonnollisista asioista?
    Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?
    Miten hemmottelet itseäsi?
    Miten rentoudut?

  8. Voiko koko alakropan eli jalat kokonaan treenata kahesti viikossa salilla?
    Pieneneekö tissit jos treenaa rintaa?
    Montako kertaa viikossa olis hyvä käydä lenkillä?

    Olet ihanan positiivinen aina ja tosi kiva lukee sun blogii aina <3

    • Tiedätkö mitään korealaisista artisteista esim. Bigbang, 2ne1 tai vaikka girls generation? 😂

  9. Heippa! Millä yhtä edullisella ja nopsalla tuotteella voisin korvata rahkan ruokavaliossa? Se närästää niin pahasti, että pakko saaha joku korvike.

    • Pystyisitkö laittamaan mitään videota jossa meikkaisit itseäsi esimerkiksi arki meikkiäsi tai jotain sellaista?

  10. 1. Suomen top 3parasta kuntosali
    2.menistikö fitnesspväkirjat jatko osalle jos pyydettäisiin?
    3.mitä mieltä olet alipainoisen/anoreksiasta toipuvan ihmisen treenaamisesta salilla?voiko mielestäsi esim bmi15-16
    4.miten määrittelet lepopäivän?

  11. Onko sulla vielä kisojen jälkeisiä suunnitelmia? Kuka sua valmentaa? Voisitko tehdä semmoisen kulupostauksen, että paljonko on mennyt rahaa tuohon fitnessharrastukseen?
    Oot mahtava persoona, olit mun lemppari Fitnesspäiväkirjoissa!

  12. Pakko näin alkuun sanoa että sulta oon saanu ihan hirveesti motivaatiota! ♡ Ite alkanu käymään salilla sun blogia seuraamalla ja fitnesspäiväkirjojen ansiosta. Oot mun esikuva! 🙂 Miten saisi treenatrua takareisiä,en kauheesti pidä mavesta kun ei alaselkä tunnu kestävän? 🙁 Entä mitä kaikkia liikkeitä voi tehdä että alaselkä vahvistuisi? Paljon tsemppiä sulle Eevi, oot ihan älyttömän ihana ja aito ihminen, jatka samaan malliin! 🙂

  13. Mikä on vaatekokosi?
    Mitä koulutuksia olet käynyt? (ihan lukiosta ja amkeista lähtien)
    Aiotko kouluttautua lisää? Jos, niin mitä?
    Paljonko juokset cooperissa/paljonko olet parhaimmillasi juossut?
    Montako leukaa vedät?

    • Miten voi tietää olenko ylipainoinen? Ja mitä ylipaino oikeastaan tarkoittaa? Näytänkö silloin läskiltä tai jotain? 🙁

  14. Minkä ikäisenä aloitit minifitnesin?
    Miten pystyy harjoittelemaan 1500m juoksua varten (juoksutesti joka pidetään yläasteella) olen yrittänyt lenkkeillä,mutta on sellainen sairaus että alkaa sattumaan polviin ja nilkkaan kun juoksee (tuokin tapahtuu vain välillä)?
    Ps. Ootte söpö pari Danin kanssa👌

  15. Miten Eevi laiskottelee?:) ja tietenkin mikä on sun pahe? Aurinkoista viikkoa sinulle!:)

  16. Hei! Tässä ois tällainen yksi kysymys: Minkälaista treeniohjelmaa suosittelisit 15.v tytölle, joka on urheilullinen ja osaa perus lihaskuntoliikkeet.

  17. Tuleeko sulla ns. valaspäiviä eli olo on vaan järkyttävän turvonnut ja peilikuva ottaa päähän? (Eiköhän kaikilla naisilla ainakin kerran kuussa… 😉 ) Miten selviät niistä?

    • Hei minä olen Emilia! Ja kysyisin sinulta nyt kun olen 16v vanha niin minkälaista laihdutus ohjelmaa minulle suosittelisit? Burn fat videoita vai lenkkejä vai mitä??!😝

  18. Moikka, Mitä itseruskettavaa käytät jos käytät? Ja mitä blogeja seurailet? Postaustoiveena olisi ”treenaaminen raskauden jälkeen”, itse olen 8.kuulla nyt raskaana niin olisi ajankohtaista, ja varmasti monelle muullekin. 🙂 oot ihanan positiivinen tyyppi.

  19. Moi Eevi!
    Haluaisin pari juttua kysyä sulta…
    Eli jos et olisi nyt personal trainer, missä ammatissa olisit?
    Mitä mieltä olet Jutta Gustafsbergin laihdutusohjelmista ja menetelmistä?
    Oletko läheinen perheesi kanssa?
    Onko sinulla koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia syömisten kanssa?
    Ylhäällä joku taisikin jo kysyä samaa, mutta mikä on vaatekokosi? (Olen suunnilleen samanpituinen kuin sinä ja mielenkiinnosta kyselen)
    Miksi päätit lähteä kisaamaan fitneksessä? Kauanko olet ajatellut kisaamista ja mikä sai lopullisen päätöksen aikaan?

    Kiitos vastauksista jo etukäteen!:)

  20. Olet puhunut paljon vatsan toiminnasta. Mitkä ruokavalio muutokset ovat toimineet sinulla? Oikean ruokavalion löytäminen on pitkäkestoinen prosessi, johon en itse vielä ole löytänyt parhainta ratkaisua.
    Mitä mieltä olet mentaalivalmennuksen tärkeydestä kilpa- vs. harrastelijaurheilussa?
    Hyvää viikkoa:)

  21. Mikä on kengänkokosi?
    Mitkä ovat mittasi? (Rinta, vyötärö, lantio)
    Mitä ruokaa et ikinä (enää) söisi?
    Mikä on noloin tapaus mikä on sinulle sattunut?
    Oletko ikinä tehnyt raskaustestiä? (jos liian henk. koht, ei tarvi vastata) 😉

  22. Helou!
    Millainen on sun viikottainen treeniohjelma off seasonilla ja nyt dieetillä? Minkä kokoisilla painoilla teet sarjoja ja monella toistolla?

    Kiitos etukäteen ja tsemppiä tulevaan 🙂

  23. Moi! Oon 15v tyttö ja haluaisin liikkua ja treenata enemmän. Tuntuu että motivaatio puuttuu eikä koulujuttujen takia usein jaksa iltaisin lähteä kotoa mihinkään. Mistä olis hyvä alottaa?:)
    Eevi oot upee ja ihanan positiivinen ihminen!<3 sun postauksia on aina ihana lukea!:) mikä on se juttu, joka auttaa sua jaksamaan ja ajattelemaan positiivisesti?:)

  24. 5 omasta mielestä parasta ja huonointa piirrettä itsessä ihmisenä?
    Lempitreeni salilla ja miksi juuri se on lempitreenisi?
    Mikä on tärkeintä, mitä olet oppinut treenaamisen myötä? (esim. ootko ollut joskus ylikunnossa ja sen jälkeen oppinut pitämään lepoa suuremmassa arvossa)
    Heikkoutesi ja vahvuutesi salilla

    Kiitos sulla Eevi huippukivasta ja innostavasta blogista, jota on aina mukava seurata! :—) Tsempit kisoihin!

  25. Miten fitnesskilpailuihin pääsee ”käsiksi”? Mistä pitää siis aloittaa? Tiedän että pitää olla tiimi ja niin mutta.. täytyykö ensin hankkia valmentaja ja pitääkö olla jo tikissä kunnossa? Ja paljonko valmentaja yleensä kustantaa? Itsellä haaveissa parin vuoden sisällä kilpailut mutten oikein käsitä koko konseptia, help me Eevi! 🙂

  26. Mikä on sun ehdoton lempiherkku, siis ei mikään terveysherkku..tai miksei sekin jos ei muusta välitä.
    Mikä on sun arki ruokailussa terveellinen lempiherkku? Esim itsella rahka ja tuoreet mansikat:)
    Sun blogi on aivan loistava! Jatka samaan malliin:)
    Ps. Joku ruokapäiväkirja postaus vois olla hauska. Tai päivä sun kanssa postaus.

  27. Siun pirteys antaa kyllä aina uutta puhtia omaa arkeen ja tekemiseen, kiitos siitä! 🙂

    Mietiskelin tuossa, kun joku kyseli silikonien haitasta, niin onko siulla siis silikonit?
    Nii ja sitten sellasta, että mitkä on siun vahvuuksia ruokailun, arkielämän ja treenaamisen suhteen?

    Minkälainen sisustustyyli siulla on? ootan innolla nimittäin postausta valmiista kodistanne! <3

  28. Heips!

    Ootko kova herkuttelemaan ja onko sun lemppari herkut jotain terveellistä vai ei ja mikä on sun lemppari herkkuasi?
    Onko sulla jotain hyvää kikkaa, miten sais vatsalihakset näkyviin? Itselläni on kyllä tosi hyvässä kunnossa, mutta juurikaan ei minnekään näy…
    Ja loppuun vielä, että aiokko jatkossa tehdä enemmän videoita? Niitä on ihana kattella 😀

    Oot ihan huippu tyyppi <:3

  29. Moi!

    Millaset pt-hinnat sulla on?
    Teetkö etävalmennusta/ nettivalmennusta?
    Mikä jännittää tai mitä odotat eniten ekoissa kisoissa?
    🙂

  30. Kiitos ihanasta blogista 🙂
    Olen itsekin aika mini, 156. Saat näyttämään itsesi kuvissa paljon pidemmältä ja
    kannat vaatteet hienosti päälläsi kun itsellä tuntuu aina lyhyys rajoittavan
    tiettyjen vaatteiden käyttöä, esim. mekot.. Miten teet sen, vinkkejä? 🙂

    Toinen kysymys treenaamisesta; lyhyt varsi korostaa myös reisiä, niin miten jalkoja kannattaa
    treenata jos haluaa reisien ympärysmittaa kaventaa, paljon toistoja kevyemmillä vai aerobista?
    Ylipainoa ei siis ole ja yläkroppa ihan timmissä kunnossa.

  31. Miten tutustuit julkkikseen eli daniin ?
    Menitkö johonkin urheilu opistoon
    Etkö käynyt ammattikoulua tai lukioo
    Kauanko kesti päästä pt:ksi eli montako vuotta meni lukea ja harjoitella pt:ksi
    Voisiko kanssasi mennä joskus treenaamaan tai ulos lenkille
    Millainen palkka personal trainerilla on?

  32. Miten normaalipainoinen ihminen voisi päästä ns. ”kainaloläskeistä” eroon? Vai voiko niitä saada pois jos sellaiset omistaa? 😀 Käyn ahkerasti salilla mutta tuntuu että niitä vaan ei saa millään pois…

  33. Mitä liikkeitä ja urheilumuotoja suosittelisit pt:nä että reidet ja pepun saisi timmiksi? Onko tiedossasi jotain erityistä vinkkiä selluliitin pois saamiseksi? (Olen siis ihan suhteellisen normaalipainoinen tyttö 58/165)

  34. Moi!
    Oot tosi positiivinen ja fitnesspäiväkirjoista sain insipiraatiota sinusta! Haluaisinkin kuulla hyviä rintalihasliikkeitä naisille, kun juttua kuulee ettei penkki ole liikkeistä se parhain. 😀 Olis myös kiva kuulla muitakin treenejä, erityisesti pakara-, hauis- ja ojentajatreenejä. Oot mahtava!😊

  35. Miten sut vois saada työn puolesta kiinni? Jos olisin kiinnostunut pt-valmennuksesta. Oot niin kannustava ja inspiroiva! Ja mikä on hintaluokka 😁

  36. Kuinka tapasitte Danin kanssa? 🙂
    Onko sulla rintaimplantit?
    Minkä rotuinen sun koira on?

  37. Hei Eevi! Minua kiinostaa tietää, jo fitnesspäiväkirjoja katsellessa noussut kysymys, eli kuinka tulot riittävät kaikkeen fitness elämäntyylin liittyviin menoihin? On salijäsenyys, terveellinen ruoka, lisäravinteet, treenivaatteet, PT, kehonhuoltoa, ehostus, hiukset, kynnet, rusketus, hampaidenvalkaisu ja paljon, paljon muuta. Kysymykseni tarkoituksena, ei ole kritisoida ja jotenkin ihailen fitness elämäntyyliä eläviä naisia vaikka itse olenkin kaukana siitä. Mutta tulee sellainen olo, että APUA vararikkoon joutuu jos sille tielle lähtee. Tottakai liikunnan ja ravinnon kuuluu olla ensisijalla mutta onko sinulla vinkkejä kuinka pitää kukkaro balansissa? 🙂

  38. Minkälainen treenijako sulla on tällä hetkellä ? Mikä omasta mielestäsi paras lihasryhmien jako 4-jakoisessa ohjelmassa?

  39. Mitä vanhenemisen merkkejä huomaat jo itsessäsi? Liikunnallisesti/henkisesti/fyysisesti esim? 🙂

  40. Moikka Eevi ja hyvää alkanutta syksyä! Tää kysymys on saattanut tulla jo monta kertaa mutta miten sulla on aikaa kaikelle tälle (työ, treenaminen, blogaaminen)?
    Oli varmaan mahtavaa olla mukana fitnesspäiväkirjoissa😄 Oli varmaan sinustakin harmillista kun tänä kesänä oli näin surkeat kelit minullakin ulkona treenaaminen jäi vähemmälle kun ainakin täällä päin satoi koko ajan😣 Milloin päätit että aijot rueta fitness uralle treenasitko jo lapsena/nuorena ja oletko pelannut joskus jossain joukkueessa? Mahtavaa syksyä ja tsemppiä joka treeniin!

  41. Mikä on Eevin pahe? 🙊 Mikä on sellainen asia jota et voi vastustaa? Millainen on perheesi? Pidätkö peilikuvastasi?

  42. Hahaa, tanssit ja laulut – mäkin teen sitä 😀 huolimatta siitä että mun melkein 10v tytär valittaa, että mä nolaan sen (niinhän mun kuuluukin tehdä) ja että kenenkään kaverin äidit ei tee sitä (no ei kai, ne onkin mua 10v vanhempia tosikkoja). Ja mies epäilee, että mulla on mt-ongelmia (mitäs otit sen hulluimman muijan) 😛

  43. Mua kiinnostais tuo miten saat ajan riittämään kaikkeen, työ,treenaaminen,bloggaus, siinä samassa ku pitäis parisuhdettakin pitää kunnossa ja kaverisuhteet. 😀 tuntuu että itsellä on vaikeeta saada aikaa edes kahdelle asialle.
    Miten tutustuitte danin kanssa?
    🙂

  44. Moikka!! 🙂

    Millainen on sun ”perus” aamiainen kun treenaat? Kuinka monta kertaa liikut viikossa? Tykkäätkö juosta ulkona kesällä? Voiko fitnesskisoihin osallistua vaikka ei aikaisempaa kokemusta kisoista?

  45. lantion,vyötärön ja rinnan mitat?:) käytätkö enempi rahaa ruokaan vai vaatteisiin,miksi? millainen tyyli sulla on? tykkäätkö ylipäätänsä seurata muotia?

  46. Mikä on sun normaali off paino entä kisapaino?:) Mikä sun vaatekoko on offilla?

  47. Pakastatko kesällä marjoja talvea varten? Minkä verran ja sokeroitko niitä tai ”maukastatko” niitä jotenkin muuten?

  48. Kerro vähä uudesta kodista? Mistäpäin, minkä kokoinen, sisustus yms. Ja että onko jotain rempattavaa 🙂 kuvia olis ihan super saada 🙂

  49. Oot saanut paljon jo kysymyksiä, oothan niin ihastuttava ihminen 🙂
    Olen miettinyt mikä mahtaa olla rasvaprosenttisi? Vaikka ihan tälläkin hetkellä ja muutenkin olisi kiva tietää esim. millasta rasva% tavoittelet kun olet täysin kisakondiksessa?

    Minkä suuruisilla painoilla teet hauiskääntöjä?

    Tämmäset ollu mielessä, että olisi kiva tietää. Itse myös hieman hurahtanut fitnekseen, alkumetreillä vasta 🙂

  50. Oli varmaan huippua olla mukana Fitnesspäiväkirjat-sarjassa. 😊 mikä sai sut lähtemään siihen mukaan?

  51. Mikä asia sua kaduttaa? Esim joku mitä oot joskus sanonut tai jättäny tekemättä?

  52. Mikä kamera sulla on käytössä? Ootko aina tykänny kuvata sekä olla kuvissa? 🙂

  53. Hei!
    Mitä lisäravinteita suosittelet lihasta haluavalle, mutta samalla kiinteytyjälle? Ja kannattaako syödä montaa eri lisäainetta päivässä?

  54. Hepsankeikat kaunokainen 🙂

    Tätä on mahdollisesti kysytty jo mutta kun en jaksanu alkaa käymään kaikkia läpi niin ni…
    1. Kerro pitkästi opiskelu historiastasi, hyviä ja huonoja muistoja kouluun liittyen, lempiaineet, mikä motivoi jaksamaan, teitkö aina tunnollisesti läksyt ja luitko kokeisiin ja jne? 🙂
    2. Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on? Haaveiletko jo lapsista, kuinka monta lasta haluat?

  55. Moikka Eevi! 🙂 Katsoin fitnesspäiväkirjaa ja sen avulla löysin blogisi ja kerta heitolla siitä tuli yksi suosikeistani! Teksteistäsi välittyy iloinen persoonasi ja mieleton asenteesi itseäsi ja liikuntaa kohtaan! Blogistasi saa motivaatiota omaan elämäntapa remppaan kummasti. Kysymyksinä haluaisinkin heittää, että kauanko olette Danin kanssa olleet yhdessä ja kuinka monta kertaa viikossa harrastat liikuntaa? 🙂

  56. mitä mieltä olet siitä kun melkeinpä missä tahansa sosiaalisessa mediassa hehkutetaan että ”näillä liikkeitä saat jenkkakahvat lähtemään / sisäreidet pienenemään” ja sitten ihmiset tekevät kyseisiä liikkeitä odottaen tuloksia? Uskotko että jotkut tietyt liikkeet voivat oikeasti saamaan esim jenkkakahvat katoamaan?

  57. 1. Mistä tietää koska on oikeasti liian rasittunut treenaamaan ja mikä on vaan kovaan harjoittelemiseen kuuluvaa väsymystä? Mittaatko itse esim. leposykettä tms? Jos esim eilispäivän jalkatreenin jäljiltä on aivan töööt, voiko kuitenkin turvallisin mielin treenata esim. yläkroppaa?

    2. Kuinka ihosi/päänahkasi kestää jatkuvaa suihkussa ravaamista? Mitä tuotteita itse käytät?

    Kiitos positiivisesta ja kannustavasta blogista ja kaikkea hyvää sinun ja perheesi syksyn!

  58. arkimeikkisi olisi kiva kuulla? miten puolestaan meikkaat ”ulos”/juhliin?:)

  59. Kuinka sä ja dan tapasitte? Onko treenaminen koskaan tuntunut siltä ettei se olekaan se juttu? Voisitko laittaa vaikka tänne jotain esim pakaratreeniin kuuluvia liikkeitä?😋😋

  60. Moii,
    Täällä yksi blogisi innokas lukija!
    Ootko koskaan pohtinut, miksi useilla fitness- naisilla on vaalea/blondiksi värjätty tukka? Osaatko vastata tähän? Itse asia alkoi mietityttää, kun monia blogejakin seurailen 🙂
    Iloista elokuuta! 😀

    • Saisko jotain meikkivideota tänne ois kiva meikata samallalailla kuin sä kun oot niin harvinaisen kaunis!😆👊❤

    • Paljonko personal trainerin palkka on? Ja kestikö pitkään ennen kuin tulit personal traineriksi? Hyviä viikonloppuja!😊

  61. Moikka moi! 🙂
    Kysyisin saako sulle lähettää johonkin sähköpostia jos tulee jotain kysymyksiä ruokavaliosta taikka treenaamisesta?

  62. Voisitko jakaa omia keskivartalolihasliikkeitä sekä tehokkaita pakaraliikkeitä? Miten saa sixpäkin esiin tai kuinka saavuttaa litteä vatsa? 🙂

  63. Mikä on sun paras motivaation lähde/mikä motivoi sua liikkumaan ja menemään salille?
    Mitä tykkäät niistä zeropointin säärystimistä? Mitä hyötyjä koet niistä?
    Silloin kun et ole kisadietillä syötkö ”vapaasti ”?
    Pidätkö vapaapäiviä urheilusta?
    Kerro asioita jotka ärsyttää sinua salilla reenatessa.

  64. Moi! Mitä ei dietillä olevan tyypin kannattaisi treenin jälkeen syödä? Onko hyvä jos syö salitreenin jälkeen protskua, itse syön siis salitreenin jälkeen yleensä maitorahkan? 🙂

  65. Minkä merkkiset sun valkoiset kuulokkeet on ja onko ne bluethooth kuulokkeet? Ootko ollu tyytyväinen niihin? 🙂

    • Ne on Bosen ja semmoiset suhteellisen pienet 🙂 Isot näyttäisi tyhmältä mun pienessä pääässä haha! Oon ollut kyllä tosi tyytyväinen -E

    • Tästä löytyy jo postausta 🙂 Kannattaa käyttää haku-kenttää! -E

  66. Tuosta sinun jalassa olevasta tatuoinnista haluaisin kysyä… 🙂 että minkä ikäisenä otit sen ja mitä siinä lukee vai onko se jokin merkki joka symboloi jotakin?! Kiitos jo etukäteen jos vastaat❤

    • Olin parikymppinen 🙂 Halusin sen muistuttavan minua siitä mikä on elämässä tärkeää <3 -E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta