Sydän heittää kärrynpyöriä

En osannut odottaa kosintaa Blockfesteillä, saatikka sitten Ratina Stadionilla. En ajatellut sen tapahtuvan edes vielä tänä vuonna! Sydän pomppasi kurkkuun ja heitti kärrynpyöriä kun kuulin Danin pyytävän minua lavalle. Ei hemmetti, mulla oli just hyvä juttu Even kanssa kesken – se oli ensimmäinen lause jonka taisin siinä yllättyneenä tokaista. Mitähän se nyt oikein haluaa…MF_kihlat

Ensin pääni mietti kiitospuhetta, mutta hyvin nopeaan valkeni todellinen tarkoitus. Kun Danin ääni petti ja hän polvistui eteeni, ajattelin vain että tapahtuukohan tämä nyt muka oikeasti – voinko olla vain pahoissa dieettihuuruissa? Kaikki tuli niin isona shokkina, ettei siinä ehtinyt oikein rekisteröimään mitään. Olen unohtanut yleisön ja äänet. En muista mitään muuta kuin sen että siinä vaiheessa kun huomaan alkavani itkemään, laitan aurinkolasit silmille – coolius on kuitenkin aika tärkeää, haha. En aluksi edes tajunnut vastata kosintaan mitään, nyökyttelin ainoastaan. Dan kysyi uudestaan ”no, tuutko mun vaimoksi”? No joo!

Muistan vain miettineeni ettei sillä kuitenkaan mitään sormuksia ole. Mistä se tietäisi muka millaisen hankkisi ja minkä kokoisen. Sellaisen se kuitenkin takataskustaan taisi vetäistä ja sain maailman kauneimman renkaan nimettömääni. Se on valtavan kaunis, kuten oli kosintakin.Minifitness_uniikki_kihlat Minifitness_kihlat2

Kosintaa oli kuulemma jo harkittu viime vuoden Blockfesteillä, mutta nyt tänä vuonna se sitten kuitenkin tapahtui. Nyt oli täydellinen ja oikea hetki. Luulin elämän olevan siistiä mutta siitä tuli jotenkin taas vielä vähän upeampaa! Tätä fiilistä on niin vaikea kuvailla sanoin. Koen olevani äärinmäisen onnekas ja kiitollinen. Sain maailman parhaan miehen ja parhaimman kosinnan, mitä en olisi voinut itse edes mielessäni kuvitella! Olin kyllä joskus maininnut, että mieluummin sormus kaurapuurossa kuin imelästi lomalla piknikillä. Pääsi yllättämään minut kyllä täysin ja se on mielestäni jotenkin ihan superhienoa ja unohtumatonta. Miespisteitä ainakin sata!

Blockfesteihin liittyy niin paljon tunteita yhteisiltä vuosilta, että siitäkin syystä se oli näin jälkeenpäin ajateltuna täydellinen paikka kosinnalle. Oli ihan parasta päästä juhlimaan tätä tapahtumaa heti ystäviemme kanssa! Eikä tarvinut yhtäkään tekstiviestiä laittaa kosinnasta sukulaisille. 

Ps. The Blog Awards Finland 2015 -blogikilpailun yleisöäänestys on nyt auennut ja on kunnia olla ehdolla sport-kategoariassa. Olen äärinmäisen kiitollinen kaikista äänistä! Äänestää voit tästä. 

Haluan kiittää teitä kaikkia ihania kaikista onnitteluistanne! Kiitos mielettömästi ja oli aivan ihana nähdä teitä myös Blokeilla <3 Te olette huippuja. Kiitos että olitte mukana yhdessä elämäni parhaimmista hetkistä. Love, E

 

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

44 vastausta artikkeliin “Sydän heittää kärrynpyöriä”

  1. Olen jo pitkään seurannut sun blogia, mutta tämä on ensimmäinen kommentti ikinä. Oon myös pitkään tykännyt Danista ja sen söpöys vaan maksimoitu Fitnesspäiväkirjaa seuratessa. En kestä kuinka ihania te ootte yhdessä! Sä oot myöskin mielettömän inspiroiva mitä tulee sun elämäntyyliin. Oon saanut paljon ideoita omiin treeneihin, ruokaan ja kaiken tasapainottamiseen. Onnea superisti! <3

  2. Oltiin ystävän kanssa yleisössä fiilistelemässä Danin keikkaa, ja herran pyytäessä sut lavalle käännyttiin kiljaisten toistemme puoleen ja huudahdettiin varmaan yhteen ääneen ”apua meinaako se kosia!?” Kyyneleet siinä vierähti molempien poskille teidän onnea katsellessa, mietittiinkin että harvemmin sitä on festarit aloitettu itkemällä, Danin keikka kun oli ensimmäinen mitä silloin lauantaina saavuttiin katsomaan. 😀 Oli aivan ihanaa olla todistamassa tuollaista rakkauden täyteistä hetkeä. Olette ihanan aito ja toisillenne sopiva pari, ja rakkaus huokuu teistä kilometrien päähän. Toivon koko sydämestäni teille onnea tulevaisuuteen ja ihanaa hääsuunnitteluaikaa! <3

  3. Paljon onnea teille molemmille💕 oli ihanaa olla todistamassa tätä ihanaa hetkeä! Täytyy kyl nyt mainita, että olen uniikin suuri fani ja mua kosittiin samana päivänä, kun sua, mikä tosin on aika ihana sattuma ja tiiän kyllä ettei asia liity mitenkään siihen!

    Paljon onnea vielä teille💕💕

  4. Onnea ja rakkautta Eevi ja Dan! Kyyneleet silmissä sain todistaa kaunista kosintaa.

  5. Valtavan paljon onnea teille molemmille! 💞 Sydän jätti melkein lyönnin väliin täälläkin kun huomasin mitä on tapahtunut.

  6. Paljon paljon onnea teille molemmille!!!💞💘💞
    Olet ihan äärettömän aidon ja mukavantuntuinen tyyppi, sun blogia on ilo seurata. Siitä saa paljon motivaatiota itselleenkin! 😊

    Paljon tsemppiä tulevaan kisaan!💪

  7. Ihan mielettömästi onnea teille molemmille! I wish you all the love in the world ❤️

    – J

  8. Mä niin arvasin että mulla jää vaikka mitä näkemisen arvoista näkemättä kun päätin, että Blockfest jää väliin, mutta kai se oli ihan hyvä syy että käytiin sen sijaan tapaamassa mun isää ehkä viimeisen kerran lasten kanssa (ei olla muutenkaan usein tavattu, ja nyt on hoidoista huolimatta syöpä jumahtanut paikoilleen, vaikka parempi sekin kuin että leviäisi…), ja tää uutinen kyllä toi iloa ja valoa meillekin asti 🙂 ja pääsin sanomaan omalle miehelle että näin se olis pitäny tehdä, meillä ei mennyt sinne päinkään 😉 onnea ja iloa teille molemmille!

  9. Tuhannesti onnea kauniille parille! Aika cool kosinta.
    Olen seurannut tätä blogiasi siitä lähtien kun ”vahingossa” aloin seuraamaan Fitnesspäiväkirjoja, olen kahlaillut vanhempiakin kirjoituksiasi läpi. Vaikka olen lähes tuplasti sinun ikäisesi, olet kuitenkin iloisella ja kannustavalla tavallasi saanut muumioikäisen norsunkin ylös sohvalta ja uudelleen urheilun pariin. Olen siis pyöräyttänyt neljä lasta ja paikat alkoivat hiljalleen hajota, mutta niin se vaan lenkille lähtö aluksi hissuksiin helpottaa kroonista kipua. Kiitos siis kannustavista kirjoituksistasi, jatkan niiden lukemista kyllä edespäinkin. Ja onnea vielä tulevalle yhteiselle taipaleellenne, täällä yhteistä sohvaa on kulutettu jo 16 vuotta ja hyvin pyyhkii edelleen! Olette te vaan aika söötti pari!

  10. Oikein paljon onnea teille molemmille! Satuin katsomaan keikkaa telkkarista ja kyllä siinä tuli itselläkin tippa jos toinenkin linssiin kosintaa seuratessa! Oli kyllä aivan mahtava yllätys. 🙂

  11. Onnea ihanille kyyhkyläisille. Onnellisista hetkistä saanet vielä sen ekstravaihteen kisadietin loppuajalle 💪💖😍

  12. Onnea teille molemmille, ootte aivan ihana pari! Liikuttuneena yleisössä todistettiin teidän suurta hetkeä.

  13. Kyllä silmäkulma kastui kun näin videon kosinnasta, Oikein pljon onnea teille molemmille

  14. Niin paljon onnea!!<3 en kyllä lauantaina kyyneliltä säästynyt katsellessani Blockfestien lähetystä telkkarista! :')

  15. Et ollut ainoa joka rupesi itkemään. Niiiin super paljon onnea, oltiin tulossa ihan kasvotusten jonkin ajan päästä kosinnan jälkeen sanomaan onnea kun tulitte dänin kanssa tent stagen bäkkäriltä pois mutta kipitittekin takaisin sinne 😂😂 mutta paljon paljon onnea ❤️❤️ Maailman ihanin pari

  16. Paljon onnea ja iloa elämäänne, Eevi ja Dani! 🙂 Olette kyllä niin symppispari, jotenkin ulkopuolisellekin välittyy se teidän keskinäinen kemia ja rakkaus – niin suloista <3 Kuin luodut toisillenne!

  17. Oon kosinnasta lähtien oottanu tätä postausta ihan tohkeissani! ja nyt alan luultavasti seuraavaks sit odottamaan hääsuunnittelu- postauksia, hah. Onnea teille hirveesti, ootte aivan ihana pari. Kaikkea hyvää 🙂

  18. Jännä huomata kuinka iloinen voikaan olla jonkun muun onnellisuuden ja rakkauden puolesta ❤

  19. Onnea!! <3

    Aloin vasta Fitnesspäiväkirjojen myötä seuraamaan sun blogia, ja vähän laiska kun oon kommentoimaan niin en sitäkään oo saanut aikaseks. Nyt oli vaan pakko onnitella ja kiittää siitä että sulla on pysyny jalat maassa ja oot noin symppis ja lämminsydäminen! Tsemppiä loppu rutistukseen ennen kisoja ja etenkin niihin kisoihin!

    Oot ihana!

  20. Super paljon onnea molemmille!!! Olitte kyllä niin söpöjä siell lavalla että itku tuli! Ihanaa ja vielä paljon onnea! 💖💖💖💖👍💏💍

  21. Valtavasti onnea! 🙂 olin Blockeilla eturivissä ja onnenkyyneleet vaan vieri silmiin, kun näki teidän onnen. Aivan ihanaa!

  22. Me tultiin Blockeille just 3minuuttia ennen kosintaa, loistava ajoitus että päästiin todistamaan tätä tapahtumaa. Kyllä siinä silmäkulmat kostui, oli niin liikkis hetki! Ihanat te

  23. Olin yleisössä kun tää upee hetki koitti. Se oli niin uskomattoman sykähdyttävä ja unohtumaton hetki ja itseltäkin taisi onnenkyynel tirahtaa :’)! Paljon paljon onnea vielä teille <3!!

  24. Mulle tapahtui sama reaktio kun näin pienen videon tästä ja nyt kun luin tätä eli herkistyin. Onnea niin paljon teille ! Ootte aito ja ihana pari ♥ Harmittelinkin sitä kun ois ollu niin kiva päästä Blockeille, oli varmasti huippua !:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta