Onnistuja vai epäonnistuja?

Minifitness_AloeVera_dietTyössäni törmään usein naisiin, jotka haluavat epätoivoisesti pudottaa painoaan. Osa onnistuu paremmin kuin toiset, vaikka edellytykset olisivat yhtä hyvät. Jos edellytykset ja mahdollisuudet olisivat yhtäläiset, miksi toinen onnistuu ja toinen ei?

Lähdin kisaprojektiini monestakin eri syystä, mutta yksi motiiveistani oli periaatteessa sama kuin kaikilla painonpudottajillakin; Motiivi onnistua itseään varten. Mikä määrittää kuka saa tuloksia ja kuka ei? Millaisia tuloksia on mahdollista saavuttaa jos onnistumiselle luo ITSE riittävät olosuhteet? Onko onnistumisella tekemistä stressin, työkiireiden, lapsiperheen pyörittämisen, tai vaikka yrittäjyyden osalta? Onko jokin aika elämästä ehkä otollisempi aika saavuttaa näitä tuloksia? Olen oppinut tämän oman kisaprojektini aikana millaista on oikeasti pudottaa painoa pitkäjänteisesti ja mitä kaikkea asioiden onnistuminen minulta voi pahimillaan (tai parhaimmillaan) vaatia. 

Koen päässeeni helpolla. Mutta onko se ollut sitä jonkun toisen silmillä katsottuna? En usko. Asennoituminen ja sinnikkyys tulevat esiin painonpudotuksessa. Olosuhteet ovat varsin usein haasteellisia (kyllä, meillä kaikilla), mutta ainakin suurin osa ON järjestely- ja asennekysymys. Kisaprojekti ei kaadu jos en saa joskus työkiireiden vuoksi dieettiä pilkulleen oikein. Se ei kaadu pieniin asioihin, vaan kokonaiskuva ratkaisee. Jos treenejä skippailee ja joka päivä syö vähän ohi, ollaan jo harmaalla alueella. Kehosi on viisaampi kuin sinä! Silloin on kyse nimenomaan siitä tärkeimmästä, eli motiiveista. Kukaan muu ei pysty sitä sinuun istuttamaan, ei edes valmentajasi. Kukaan muu ei pysty ajankäyttöäsi ja menojasi priorisoimaan, paitsi sinä. Minifitness_citylook_adidas

Höllääminen ei ole sallittua jos mielii onnistua, mutta järkeä saa käyttää. Se ei suinkaan tarkoita, että menisit sieltä mistä aita on matalin. Elämän ei kuitenkaan tarvitse olla kituuttelua oli kyseessä kisaprojekti tai se painonpudotus. Jos sinulla on MOTIIVI, et näe asiaa kuten ulkopuolinen. Et KOE asian olevan kamalan hirveä juttu, vaikka se sinua koettelisikin. Vähän sama kun ihminen pakotettaisiin harrastamaan lajia, josta hän ei pitäisi lainkaan, mutta toiselle se taas olisi paras henkireikä josta hän nauttii suuresti.

Väittäisin olevani maltillinen ja omaavani suhteellisen hyvän lähestymistavan mitä painonpudotukseen ja kehonmuokkaukseen tulee. Elämä ei pyöri tämän ympärillä vaikka siihen panostaisinkin paljon. En hifistele tai hullaannu. Jalat tukevasti maan pinnalla on hyvä lähtökohta oikeastaan missä tahansa asiassa. Tärkeintä on se että tavoite on itselleen tärkeä hyvästä syystä – ulkonäköpaineet eivät ole mielestäni tarpeeksi hyvä syy. Miksi? Se ei ole välttämättä ole yhtä pysyvä motiivi, kuin syvemmältä tulevat motiivit, kuten painonpudotuksessa esimerkiksi terveydelliset seikat. Minua motivoi monet asiat kuten ura, osaaminen ja itseni haastaminen. 

Minun ei tarvitse todistella kenellekään muulle yhtään mitään tällä, eikä perustella miksi teen ja mitä teen. Tämä on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista huomioida oli tavoite mikä tahansa. Kun teemme jotakin itseämme varten, jaksaa se kiinnostaa. Kisoihin tähdätessä tätä pitää tehdä itselleen ja ihan muiden syiden vuoksi kui että kokisi itsensä hyväksytyksi. Jos hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, on hyvät edellytykset onnistua missä vain oman elämänsä haasteessa – vaikka sen unelmien vartalon saavuttamisessa jos se on mitä sinä itse haluat. Minifitness_onnistuMinifitness_outfit_relax

Me luomme itse olosuhteet joissa elämme päivittäin. Näin me myös määrittelemme paljon onnistummeko jossakin tavoitteessa vai emme. Kuvittele että olet juuri ihastunut ja haluat viettää kaiken aikasi uuden ihanan ihastuksesi kanssa. Pyrit luomaan olosuhteet niin aikataulujen kuin kaiken muunkin suhteen tämän yhteisen olemisen ympärille. Saatat luoda kaiken sen ympärille ja koet silti sen tuovan lisää onnellisuutta ja iloa elämääsi. Näin koen itse kärjistetysti liikkumisen – rakastan sitä ja inspiroidun itseni haastamisesta. Haluan kuitenkin AINA nauttia elämästä ja sen tarjoamista elämyksistä. Tämä kisaprojektini on ehdottomasti yksi niistä elämyksistä, joka on paitsi ottanut, myös antanut. Olenko joutunut luopumaan jostakin? Jos karkkipussit, juhliminen ja illalliset lasketaan niin kyllä. Jos mietitään kuinka ison henkisen ja fyysisen matkan olen tehnyt ja mitä on vielä edessä, voittaa tämä kaikki ne heikommat hetkeni. Tosiaan, minullakin on ollut niitä päiviä kun on tehnyt mieli jäädä sohvalle makaamaan. Motiivi on nostanut minut ylös, ei valmentaja.

Virheitä saa tehdä. Minäkin teen niitä jatkuvasti kisaprepilläni. Epäonnistun, mutta nousen. Jatkan ja saan rupisista polvista vain lisää jaksamista jotta vielä onnistuisin. Tämä on oma matkani, ei kenenkään muun. Tämä on itseäni varten, ei ketään muuta varten. Koettelemuksista huolimatta en ole menettänyt uskoani koskaan. Jos emme usko itseemme ja omiin kykyihimme, kuka muukaan sitten uskoisi? Kannattaa muistaa tämä – se mikä tuo suurimman palkinnon itselleen, on usein vaikeimpien ponnisteluiden ja efortin takana. 

Onnistuminen on siis ihan jokaiselle meistä mahdollinen. Jos vain olet valmis. Loistavaa maanantaita tyypit <3 -E

Housut – BikBok / Paita – Cubus / Reppu – BikBok / Kengät – Adidas Yeezy Boost / Lasit – Fendi 

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

32 vastausta artikkeliin “Onnistuja vai epäonnistuja?”

  1. Bongasin sut kuluneella viikolla salilta, ja pakko sanoa että damn it on kyllä kova paketti tulossa, wau! Tsemppiä vikoihin viikkoihin 🙂

  2. Jälleen hyvä teksti Eevi! Tästä on kyllä tullut aivan lemppari blogi:)
    Haluisin kysyä yhdestä lisäravinteestä, eli L-Arginine, osaatko kertoa onko siitä hyöyä mitenkään? Treenaan kyllä kovaa joten haluaisin laajentaa lisäravinteihin muutakin kuin perus protskuu. Jokapaikassa sanotaan että sillä tulee kova lihaspumppi mut onko sillä pumpilla nyt sitten mitään tekemistä lihaskasvun ja -kehityksen kanssa?

    • IHANA Vera <3 Ei ole itselläni käytössä, en koe tarpeelliseksi 🙂 -E

  3. Aivan upea ja ajatuksia herättävä teksti jälleen kerran! Itsekkin aloittanut keväällä kisavalmennuken ja itsekkin ajatellut kyseisiä asioita paljon. Tsemppiä kisoihin! <3
    Kysymys vielä ohi aiheen, mutta olen käsittänyt, että osa kisaajista käy välillä testaamassa mm veriarvoja ym. Oletko itse käynyt vai koetko turhana ? 🙂

    • Kiitos Iida ja tosi kiva kuulla <3 Olen joo mukana sellaisessa testiryhmässä. Kerron siitä myöhemmin lisää! -E

  4. Moikka! Sori jos tätä on kysytty tai oot sen jo ilmottanut, mut missä siis kisaat? Lahden fitnessmessuilla vai? 🙂

    • Moikka Iida,
      Eli ensin Jyväskylässä ensi viikon viikonloppuna ja sitten toivottavasti vielä Lahdessa SM-kisoissa! 🙂 -E

  5. Tää on mun eka kerta kun kommentoin jonkun blogia. Oon lukenu sun blogia jo jonkun aikaa ja tää on noussu ehdottomasti yli muiden. Sulla on upee taito kirjoittaa, ottaa kauniita kuvia, olla kauniina niissä kuvissa, rohkaista ja avautua vaikeimmistakin aiheista. Itse koitan löytää tasapainoa ja motivaatiota hyvinvointiin, eikä se ole helppoa mutta pienistä palasista ja tahdon voimasta se (toivottavasti) löytyy. Tahdon sanoa sulle, että oot aivan huippu, jatka samaan malliin ja onnea kisoihin!! <3

    • Moikka Vauhkis,
      Ihan superia että kommentoit! Näitä nimittäin arvostaa itse kirjoittaja äärinmäisen paljon <3
      Toivon että saat täältä tsemppiä ja inspistä hyvinvointiisi. -E

    • Pakko vielä jatkaa, että aivan huippua että vastaat lukijoiden kommentteihin. Se on varmasti aikaa vievää puuhaa, mutta itse ainakin tulin hyvälle mielelle sun vastauksesta. 🙂 sait mut jatkamaan kommentointia jatkossakin. 😉

  6. Moi! Voi vitsit miten mahtavaa tekstiä – jälleen kerran. Ja tää nyt kyllä jotenkin niin osui ja upposi, oma painonpudotusprojektin tiimoilta saa vähän väliä olla puolustelemassa tekojaan muille. Taisin just tajuta ettei tarvi. Oot muutenkin aivan supermotivoiva persoona, sun blogia on ihana lukea ja sun elämänasennetta ei voi kun ihailla! 🙂 Tsemppiä kovasti jatkoon sulle Eevi! 💪😊

    • Moikka Katja,
      Ihana kuulla 🙂 Ei missään tapauksessa tarvitse – keskityt vaan omaan tekemiseen ja siihen mikä on sulle tärkeetä. Kiitos tsempeistä <3 -E

  7. Hyvä teksti, Eevi! 🙂 Oot kyl kova mimmi ja kovassa tikissä jo nyt, varmasti pärjäät kisoissa pitkälle! Tsemppiä! 🙂
    Oot mun lemppari.:)

  8. Hieno kirjoitus, taas kerran!
    Vaikka jokainen onkin vastuussa omasta toiminnastaan on huomionarvoista ympäröidä itsensä sellaisilla ihmisillä jotka tukevat tavoitteitasi.
    Jostain syystä yhden laihdutus, rapakunnosta-rantakuntoon jne. projektit saavat aikaan paljon myös negatiivista palautetta. Toiset suorastaan tuntuvat toivovan epäonnistumistasi!

    Heikkona hetkenä väärä seura saa motivoituneenkin ihmisen raiteiltaan. Siksi on tärkeää että kaltaisesi ihmiset pitävät fiilistä ja focusta yllä ja jaksavat tsempata esimerkillään.
    Me emme tunne, emmekä todennäköisesti koskaan tule tapamaan kasvotusten. Olet kuitenkin todella tärkeä osa elämääni ja näin ollen myös tulevaisuuttani. Tänään kylvetty niitetään tuonnempana. Kiitos.

    • Näinhän se valitettavasti menee :/ Olen kyllä todella kiitollinen kaikesta tuesta mitä olen saanut läheisiltäni <3
      Kiitos ihanasta kommentista – ihan mieletöntä jos kykenen tekstieni kautta jotenkin inspiroimaan ja herättelemään -E

  9. Ihana kirjoitus! 🙂 Oot niin positiivinen ihminen, voi että!
    Kun sulla on nuo ripset, kuinka kauan ne pysyy sulla? Missä käyt laittaa nuo? 🙂 Ja haha käykö sulle niin, että oma silmä tottuu omiin isoihin räpsyihin ja eivät ne näytäkkään niin suurilta enää? Kiitos jo etukäteen, jos ehdit vastaamaan! 🙂

    • Moikka Aino,
      Kiitos kaunis <3 Käyn kerran kk huollossa, volyymit pysyy kyllä tosi hyvin. Käyn Blue Lagoonilla Kampissa. Ja tosiaan joo tottuu ajan kanssa.
      -E

  10. Ai että sun kirjotuksista tulee aina niin hyvälle mielelle! Tää anto lisää motivaatiota omalle reenaukselle. Paljon tsemppiä kisoihin 🙂

  11. Hei, aattelin kysästä haluisitko tehdä postauksen tai jakaa jotai vinkkejä salille jalka- ja erityisesti pepputreeniin? Vai voiko sulta saada ihan henkilökohtaisesti vinkkejä esim. s-postilla? Aloin käymää salilla ja ois kiva saaha sellane ohjelma jolla saa oikeesti tuntumaa lihaksiin! 🙂 niiku toistot, painot yms! Treeni-intio siulle <3

  12. Moikka! Oot kyllä tosi positiivinen ja sun tekstejä on tosi ihana lukea. 🙂 ite oon siinä tilanteessa, että haluaisin laihduttaa, mutta en vain tiedä miten voisin aloittaa. Rakastan herkkuja tosi paljon ja voisin elää niillä 🙁 . Olen nuori joten en tiedä mistä voisin saada apua laihduttamiseen (laihduttamista yli 20 kg). Osaisitko sanoa mitä mun pitäis tehdä/ mistä voisin saada apua? Kiitos!

  13. Meinas ihan itku päästä tätä tekstiä lukiessa. Tekstissä oli paljon sitä, minkä itsekin on vihdoin ja viimein 25 veenä hokannu. Usko itseensä ja rajojen ylittäminen. Kyllä! Ne ovat ne, jotka viimeinkin ovat minut juuri menneenä kesänä saaneet onnistumaan lajissa juoksu. Lajissa, jota en iki maailmassa olis uskonu alkavani harrastamaan. Olen sisimmässäni aina ollut liikunnallinen. Liikkuminen on kuitenkin ollut hyvin ailahtelevaa. Oon alottanu liian korkealta ja kovaa ja uskoa ja motivaatiota ei ole löytynyt tarpeeksi. Kunnes tämän kesän kesäloman alettua lähdin kävelylenkille. Oli pidettävä kuntoa yllä. (Olen työssä, jossa kävelen/ seison yleensä koko päiväni) Ei tuntunut pelkkä reipas kävely missään.. Oli pakko ottaa ensimmäiset juoksuaskeleet… Nyt 3,5 kk myöhemmin takana on onnistumisia ja epäonnistumisia, onnistumisia… uuden oppimista, mm. Levon ja treenin suhde, minkä kivun kans juoksee, minkä ei… Ym! Mutta usko itseensä on saanut mut etenemään asiassa. Kiitos kun jaksat vastailla meidän lukijoiden teksteihin. Annat paljon tietoa ja positiivista energiaa niin monelle 🙂

    • Ihan loistavaa kuulla!! Just näin 🙂 Ihana kuulla teidän oivalluksia ja onnistumisia. -E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta