Hiusvesi – liikkujan pelastaja

Tästä hiusten puhtaana pidosta on kyselty paljon. Jatkuva hikoilu tuo omat haasteensa hiuspohjan puhtaana pitoon, hyvinvoinnille ja pesuväleille. Olen totuttanut hiukseni viikottaiseen pesuun, eli pesen hiukset laadukkailla tuotteilla kerran viikossa kunnolla. Levitän, vaahdotan ja pesen shampoon pois kaksi kertaa, jotta saan hiuksen ja päänahan oikeasti puhtaaksi ja kaikki hiustuotteet pois kokonaan. Tämä tuplapesu kannattaa ihan oikeasti, sillä eron kyllä voi huomata samantien.

Pidennän pesukertoja helpolla kikalla, jonka olen todennut omassa käytössäni äärinmäisen hyväksi ja toimivaksi –  ja nyt jaan sen myös teille! Monet ovat varmasti käyttäneet kuivashampoota ja itse olen testaillut monia eri merkkejä. Kuivashampoon lisäksi käytän kuitenkin hiusvettä, jota saatan käyttää päivittäin – sen käyttö on myös vähentänyt kuivashampoolla leikkimistä huomattavasti. Weledan Hair Tonic on äärinmäisen helppo tapa raikastaa päänahkaa ja hiusta treenien jälkeen. Se toimii vähän samalla tapaa kuin kasvovedet iholla.
Minifitness_weleda_hairtonic

Weleda Revitalizing Hair Tonic with Rosmary (100 ml 22,95 euroa).Tuotetta on saatavilla mm. Ruohonjuuresta, Hyvinvoinnin Tavaratalosta ja Sokokselta.

Weleda Revitalizing Hair Tonic on Weledan vanhimpia luonnonkosmetiikkatuotteita ja se on ollut markkinoilla jo yli 90 vuotta muuttamattomana ja eri hiuspohjille toimivana tuotteena. Se auttaa niin kuivuuteen, rasvaisuuteen, hilseeseen, hiusten ohentumiseen, hiuspohjan kutinaan kuin ärsytykseenkin. On se kummallista kuinka itse en tiennyt himoliikkujana hiusveden olemassa olosta edes! Minusta tuntuu siksi myös siltä että tämä voi olla teille monelle muullekin uusi tuttavuus ja toivottavasti myös uusi arjen helpottaja. 

Hiusvesi on luonnollinen vaihtoehto kuivashampoolle, joka myös hoitaa hiuspohjaa ja antaa hiuksille tuuhean, puhtaan tunteen. Käy loistavasti myös silloin, kun ei ehdi (tai siis jaksa) pestä hiuksia ja haluaa raikkaan tunteen päänahkaan, sekä hieman kohotusta hiuksille.

-E <3 

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

42 vastausta artikkeliin “Hiusvesi – liikkujan pelastaja”

  1. Kuulostaa huipulta! Miten paljon tuotetta käytetään kerral ja miten levitetään ym? 🙂

  2. Ihan älyttömän hyvä vinkki, kiitos! Ja viimeisille metreille ennen kisoja (ja kisoihin) rutosti onnenkantamoisia. Hyvin sie vedät!

  3. Lienee tyhmä kysymys mutta miten tarkemmin kuvaillen hiusvettä käytetään? Kaadatko ensin kämmenelle ja sitten vain hierot päänahkaan? Ja paljonko kerralla suunnilleen laitat hiusvettä? Kiitos paljon tästä vinkistä! 🙂 🙂

  4. Hei kuinka kauan suunnilleen tuommosella pullolla pärjää? Oon kuullut tästä jo aikaisemmin, mutta ei ole jostain syystä tullut vielä hankituksi. Mulla ongelmana on kuivat ja helposti haarottuvat latvat ja rasvottuva juuri… Että se jatkuva peseminen ei ainakaan auta niitä latvoja mutta ei sitä viitsi likasella päälläkään olla 😀

    • Mulla on sama ongelma! Oon saanu helpotettua sitä vähän sillä että latvoihin hieron päivittäin tipan tai kaks argan-öljyä ja päänahan rasvoittuminen väheni hiustenpesun vähentämisen myötä, nykyään pärjään vähintään 5 päivää pesemättä hiuksia ilman rasvaista päänahkaa ja tuolloin viidentenä päivänä latvat tuntuu ihanan pehmeiltä 🙂

    • Oi miten loistava uutinen! 🙂 Tosiaan se päänahka tottuu siihen mitä me sille tarjotaan. Jos tukkaa pesee koko ajan rasvoittuu se myös herkemmin -E

  5. Eevi jes, kiitti tästä vinkistä!! Oon maailman laiskin hiustenpesijä eikä mua koskaan huvittais mennä ees suihkuun. Kuulostaa varmaan karsealta, mutta oon aina inhonnut suihkua, varsinkin hiustenpesua 😅 Käyn kyllä säännöllisesti suihkussa, no worries! Mut tää tulee ehdottomasti käyttöön! Itse ihmettelen ihmisiä jotka pesee päivittäin hiukset kunnolla, ei sekään hyvää varmaan hiuksille tee..

  6. Olen kuullut hiusvedestä myös mutta vielä ei oo tullut koitettua. Itsellä kuivashampoo tekee tukasta puhtaan näköisen mutta ei anna sitä puhdasta fiilistä. Tätä voisi siis kokeilla, kiitos vinkistä 🙂

  7. Mä yritin muutama vuosi sitten käyttää itse laimentamaani rosmariinivettä raikastamaan talvipäätä. Tuoksu oli vaan niin voimakas, ettei oikein työympäristööni sopinut. Onkohan tässä kovin vahva tuoksu?
    Jee, luomuainekset!!

    • Moikka Kati,
      Kyllä se tuoksu aika voimakas on, mutta omaan nenääni kyllä ihan ok 🙂 -E

  8. Kiitos Eevi superhyvästä vinkistä! Tätä aion kokeilla. Mulla on kuivuuteen ja hilseilyyn taipuvainen päänahka ja liika pesu ei ole hyväksi. Oma vinkkini kuivapäänahkaisille on Body Shopin inkiväärishampoo. Se rauhoittaa päänahkaa eikä tule hilsettä yms. 🙂

    • Oi hei kiitos kovasti omasta vinkistäsi! Kuulostaa jotenkin tosi freesiltä tuo inkivääri 🙂 -E

  9. Hyvä Eevi! Luonnonkosmetiikkaa, jee!! 🙂 Mie oon ihan hurahtanut luonnonkosmetiikkaan. Kantsii miettiä, että minkälaisilla aineilla kehoaan ja hiuksiaan tulee hoidettua. Ps. Oot ihanan positiivinen tapaus ja tsemppiä kisoihin! Oot tehny mielettömän työn!

  10. Kiitos ihanasta vinkistä! Tämä pelastaa kyllä mun treenit: on yksi tekosyy vähemmän, miksi ei voi mennä salille 🙂 Mulla on paksut hiukset ja niiden kuivaus on ikuisuusprojekti, mutta jatkossa siis eipä tarvitse pestäkään niin usein. Aurinkoista viikonloppua ja tsemppiä kisaprojektiin, näytät superilta!

  11. Ostin juuri samaisen putelin Belgiasta hintaan 8,99! 😳 Mut siistii, nyt hiuksille uutta!

  12. Oon yrittänyt metsästää tätä kyseistä tuotetta ja missään ei ole tai on loppunut!😔
    Jotkut myyjät kysyny liikkeissä että onko joku uus tuote kun eivät ole tietoisia ollenkaan tästä!!
    Mistä saan yhden pullon ilman että tarttee lähteä maailman ääriin matkustamaan? 😂

    • Netistä nyt ainakin luulisi löytyvän jos kaupat on tyhjänä 😀 -E

  13. Nettikaupasta saa tilattua edullisesti, esim. Feelunique etc. 13,80e ja ilmakset postarit! Täältä espanjasta bongasin just 11,30e hintaan. 🙂

  14. Hei

    Oletko käyttänyt tuotetta pidempään vai saanut sen Weledalta ilmaiseksi bloginäkyvyyttä varten?
    Joskun sillä on vaikutusta miten tuotteista kirjoitetaan. Mutta varmasti hyvä tuote!

    • Moikka Hanna,
      Kuten tekstissä mainitsin, olen käyttänyt tuotetta muutaman kuukauden ja todennut hyväksi 🙂 Oma vinkki siis tosiaan kyseessä.
      -E

  15. Kuten moni muu, mäkin olisin kaivannut vähän perusteellisempaa käyttökuvausta tuotteesta, ja tekstistä saa käsityksen, että mainostat vain tuotetta ilman, että olet pitkään edes testannut. Vähän kaipaisi yksityiskohtaisempia kuvauksia tuotepostauksissasi. 😛 (Tää siis ihan positiivisena asiana, koska sun blogia on kiva lukea ja moni ottaa mallia sun jutuista :).)

    • Moikka! Olen samaa mieltä Kaisan kommentin kanssa. Jäin miettimään, miksei kahteen ensimmäiseen kommenttiin ole vastauksia. Minuakin kiinnostaisi vähän tarkempi kuvaus, miten tätä tuotetta käytetään. Kiitos vinkeistäsi 🙂

    • Tai siis kommentteihin, joissa aiheesta on kyselty. Ei ne ollutkaan juuri kaksi ensimmäistä 😀 mutta kuitenkin

    • Moikka Jossu,
      Jäi vastailu hieman kesken, pahoitteluni viiveestä 🙂 Eli olen itse hieronut sitä kevyesti kämmenien väliin ja laittanut ihan normaalisti tyveen hiusta ikäänkuin nostellen. Toivottavasti tämä avasi hieman? 🙂 -E

  16. Oi mikä vinkki!!! Kiitos superisti, taidankin poiketa heti matkalla hakemaan!
    Ja tietysti viime metrien tsempit kisoihin, en malta oottaa minkälaisia supertyttöjä tällä kertaa nousee lavalle!! 🙂

  17. Kiitos vinkistä Eevi! Kävin ostamassa Helsingin keskustan Stockalta viimeisen pullon lauantaina, eli ilmeisesti joku muukin oli lukenut tämän postauksen 🙂
    Joku kysyi että miten tätä käytetään. Itse kaadoin vähän kämmenelle salitreenin jälkeen ja ihan vaan hieroin siitä päänahkaan, ei siis hiusten pituuksiin. Raikasti oloa kummasti, enkä edes ensimmäisenä ”pesemättömänä” päivänä laittanut kuivashampoota. Toisena päivänä laitoin jo kuivashampoota lisäksi, mutta sitä ei tarvinnut mielestäni niin paljon kuin yleensä, koska olo oli jo raikas. Oikeastaan tuo tuoksukin oli ihan kiva, ehkä vähän hammastahna tai suuvesi tuli mieleen 😀

    • Oho, aikamoista! Joo tosiaan olen itse ainakin hieronut kämmeniin ja sitten puristellut hiuksen tyveen sitä 🙂 Ihana että koit toimivaksi
      kikaksi, minusta se on ihan paras – tuoksu ei ehkä niin ihana kuin tosiaan voisi olla 😀 -E

  18. Toi kerran viikossa peseminen ei oo kuitenkaan kauheen hyväks hiuspohjalle. Hiustupet päänahassa tukkeutuvat talista ja kaikesta muista aineista mitä päänahkaan tungetaan (esim. kuivashampoo), jolloin myös hiukset eivät pääse kasvamaan. Kannattaa lisätä vielä toinen pesukerta viikkoon! Mutta on todella hyvä, ettet pese hiuksiasi liian usein. Kaks kertaa viikossa on just sellanen, mitä kaikkien kannattais tavoitella! 🙂 Ei yhtään enempää, eikä vähempää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta