Dieetin mukaiset herkut

Minifitness_astetta helpompi dieettiDieetti on tuonut esiin minusta pienen luovuushiirulaisen. Suorastaan niksipirkan! Tämä ilmiö on esiintynyt usein keittiössämme. Olen myös aika fiiliksissä uuden asuntomme keittiön laskutilasta ja siitä, että kaappeihin oikeasti mahtuu kaikki kipot ja kupit nätisti. Isompi ruokapöytä oikeuttaa myös astiaston laajentamiseen, tai jopa uusimiseen.

Voisin veikata kisojen jälkeen minun olevan se meidän kööketin keittiöpäällikkö. Syrjäytän meidän mestarikokin siis ainakin hetkellisesti. Dieetillä saa tosiaan käyttää mielikuvitusta enemmän kuin tavallisesti, sillä makroista ja kaloreista on pidettävä kiinni. Dan ei ole ollut kovin innokas kokkailemaan minulle näin dieetillä, joka on kyllä varsin ymmärrettävää.

Olen pyhittänyt viikonloppuisin lautaselleni jotain muuta kuin kanaa, tonnikalaa tai jauhelihaa. Eilen söimme Lindan kanssa koko viikonloppuisen yökyläilyn kunniaksi karitsan sisäfileetä, josta sain ravintolatason pisteet! Tajuttoman mureaa ja maukasta, jonka lopputulos yllätti jopa meikäläisenkin. Taidot siis edelleen hallusssa! Vähärasvaista lihaa löytyy siis helposti tuoretiskeiltä. Valkoista kalaa on mennyt myös paljon. Mausteilla ja yrteillä saa tehtyä ihmeitä.

Sitten näihin omituisiin dieetiläisen keksintöihin. Keksin niinkin tavallisen asian kuin ruoan turvottamisen nesteen avulla – olen kyllä ihan varma että en ole ainut joka tätä puuhastelee. Riisi kannattaa turvottaa kunnolla ja erityisesti se aamupuuro kannattaa mieluummin keittää kattilassa kuin heittää pikalähetyksenä mikroon – se turpoaa siinä jopa kolminkertaiseksi! Todella, tämän havaitseminen teki minusta ärsyttävän iloisen! Hyvää itsensä (ja dieetin) huijaamista ja vielä ihan sallittua.Minifitness_kevyt smoothie_dieetti

Tiedätte kuinka rakastaisin tehdä smoothieita. Eräänä iltana sitten nokkeluuksissani – kun oli ihan pakko saada se smoothie – kehitin todellisen dieettiläisen herkun, joka on nostattanut hymyn huulille useammin kuin kerran. Se on myös ihanan makea, eikä ole makroilla tai kaloreillakaan pilattu.

Yhdistelin dieetin mukaisia aineksia. Normaalisti en käytä kalorittomia tuotteita, mutta tässä vaiheessa alkoi nekin jo kelpaaman. Kaloriton hillo! Löysin omenanmakuista, vadelmaa ja karamellidippiä. Ah kuinka esanssista! Smoothieen se jotenkin ihanasti kuitenkin tuo sitä makeutta ja esanssisuuskin unohtuu ensimmäisellä hörpyllä. Tarkentaisin vielä, että pelkällään hillo ei todellakaan ole makuelämys. Valitettavasti.Minifitness_dieettiläisen smoothie_kevyt

Sitten siihen ihanaan suolaiseen hyvään. No tämä voi kuulostaa vielä vähän hullummalta! Ihastuin vihreään tankoparsaan Alicantessa ja olen hullaantunut siihen täysin. Niimpä leffaa katsellessani piipersin sitä tankoparsaa ja päälle heitin karkeaa suolaa! Niin siis todella simppeliä mutta maistui niin hyvälle. Okei, alkaa makunystyrät ehkä tykkäämään jo vähän kaikesta. Siihen kylkeen voi aamiaiselta säästää vaikka viisi tuoretta mansikkaa! Ihanan gourmeeta. Minifitness_parsaherkku

En siis ole luopunut näin dieetilläkään täysin näiden herkkujen taikomisesta, vaikka mahdollisuudet ovatkin olleet todella rajalliset.

Vinkki! Makeanhimoon auttaa lakritsiuute – yksi teelusikallinen voi tehdä ihmeitä. Olenhan tuoreiden lakujen ystävä. Kouvolan laku ei kelpaa, sen pitää olla sitä Porvoolaista. Tämä jauhemainen ”Dieettilakukin” menee paremman puutteessa…

Joten kyllä, aina on se toinen vaihtoehto 😀

Ihanaa sunnuntaita tyypit <3 Ps. Tänään ehtii vielä käydä äänestämässä vuoden blogia! Äänestäjien kesken arvotaan Pro Rajala tuotepaketti, lahjakortti Hotelli Torniin ja liput säkenöivään gaalaan. Pääset äänestykseen tästä.

Kiitos kaikille äänestäjille!

Minifitness_BlogAwards_2015

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

19 vastausta artikkeliin “Dieetin mukaiset herkut”

  1. Moikka! Täysi tumpelo keittiössä ilmottautuu! Voisitko tehdä postauksen sun dieetti ruokavaliosta esim. ihan perusjuttuja mitä vihanneksia syöt, miten maustat ja valmistat ne jne. itse haluaisin oppia paremmaksi ruuanlaittajaksi, nyt kun rouskutan vaan pelkkää porkkanaa tai parsakaalia niin alkaa vähän tökkimään 😀 toinen kysymys, johon ei ole pakko vastata jos on liian ”henkilökohtainen”, mutta osaatko antaa karkean arvion, kuinka paljon valmistautuminen kisoihin maksaa (biksut, sokerointi, meikki, kengät jne)? 🙂

    • Tästä on hieman omassa postauksessa ihan 🙂 En osaa vielä mitään arviota heittämään, täytyy kisojen jälkeen laskeskella ja ynnäillä! Kerron kyllä heti kun
      kisat ohi 😀 -E

  2. Niin super ihana blogi että pakko äänestää. Niin mukavaa lukemista näin heti sunnuntai aamuna. Kiitos Eevi! Ja jatka samaan malliin, olet ihana!

  3. Hahaa, Oletpa tosiaan herkut keksinyt mutta kaikki keunothan ovat sallittuja 😀 ja joo, Walden farmin tuotteet paljaaltaan ei toden totta vastaa ihan sitä mitä vois luulla 😀

    • haha sanoppa muuta Tuija 😀 Joo EI, niitä täytyy oppia tunettamaan vähän 😉 -E

  4. Hauska lukea muidenkin ruokahörhöilyjä 😊 mä oon niin laiska ruoanlaittaja ettei tosikaan, välttelen sitä parhaani mukaan. Eli meillä syödään vaan pakastuskelpoista ja tuoreeltaan syömäkelpoista sapuskaa, ja silloin kun teen ruokaa niin teen 16-20 hengen annoksia, joista 3/4 osaa menee pakastimeen odottamaan. Ite en edes syö lämmintä ruokaa, jos kahvia ei lasketa, vaan kaikki menee kylmänä ja tuoreena 😄

  5. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan punnitse&säästä-kaupoissa myytäviä lakritsanjuuritikkuja. Ne on siis 100% sitä lakritsaa itseään, ei mitään lisättyä sokeria tms..Ja kun ne on sellasena paksuna tikkupötkönä,niin menee ihan heittämällä tikkarista!Itse nakertelen niitä aina leffassa tai muuten vaan,kun kaipaa jotain terveellisempää herkkua! 🙂
    Rutkasti tsemppiä kisoihin, ilo on seurata sinua!En yhtään epäile,ettetkö voisi saavuttaa elämässäsi ihan mitä tahansa-olet huipputyyppi! Välität aitoa ja tasapainoista hyvää oloa. Kaikkea hyvää syksyysi! <3

    • OI mikä vinkki, kiitos Martta <3 Pakko etsiä käsiini heti.
      Kiitos myös mahtavasta palauteesta, teki maanantaista astetta paremman! -E

  6. Minä ainakin jo odotan että nämä kisahommat saadaan pakettiin ja pääsee lukemaan muistakin aiheista

  7. Sulla oli näköjään samaa hilloo kuin mullakin. Hieman se oli pettymys, mutta menee kyllä rahkan kanssa banaaniproteiinilettujen välissä. Tota juomaa pitää kyllä kokeilla, kuulostaa hyvältä. Itse keitän puuron mikrossa, kun yhtä annosta en jaksa kattilassa keittää. Siitä tulee kyllä pehmeää ja hyvää, kun täydellä teholla vähintää 3 min antaa olla mikrossa. Vaatii ison astian sillä kiehuu muuten yli :D.

    • Moikka Jaana,
      Joo sanoppa muuta 😀 Smoothiessa tosiaan toimii kyllä hyvin! Joo hei kokeilin tota tänään ja sekin toimii näköjään! Vettä saa tosiaan olla aika paljon ja 5 minuuttia sai mikrossa lymyillä 😀 -E

  8. Moi! Ei liity tähän mitenkään mutta mun oli pakko tulla kertomaan, että se sun vinkkaama viherjuomajauhe on ihan parasta! Oon nyt pari päivää ottanut sitä ja mun mahan turvotukset on kadonneet sen myötä! Syön suht terveellisesti mutta maha on aina jostain syystä ollut turvonnut mut eipä oo enään. Joten kiiitos kovasti vinkkauksesta! 🙂

  9. Oot kyllä ihan oikeassa niin motivaation kuin ruokavalion luovuudenkin suhteen! Jännä miten ajatukset muuttuu kuin itsekseen vaikkei kilpatasolla hifistelekään. 5kk ja 5 vaatekokoa pienemmäksi eikä entisellä sipsihirmulla tee mieli yhtä (!!!) maistiaista enempää vaikka on nenän edessä. Mansikoita vaan pakastimesta ja suu messingille 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta