Kisojen jälkeistä herkuttelua

Minifitness_kisabrunssi_maanantaiMinua aina jopa hieman huvittaa kun joku kysyy syönkö lainkaan herkkuja? Oikeasti, onko sellaista ihmistä edes olemassa joka ei herkuttelisi? Rakastan hyvää ruokaa ja silloin tällöin on ihanaa herkutella. Panostan kuitenkin mielelläni laatuun, eikä se karkkihylly ole minulle se luontainen valinta enää tänä päivänä. Kisoja ennen kävimme tosiaan Lindan kanssa kaupassa ostelemassa valmiiksi herkkuja, joita haluaisimme kisojen jälkeen syödä. Niitä oli muutama…

Lavalta päästyäni olin niin pökerryksissä ja fiiliksissä, ettei siinä mitään syöty. Join vain vettä ja aminohappoja, mutta autossa sain käteeni vihdoin sen kisabanaanin ja mintunmakuisen Quest Barin. AH! Niitä oli himoittu. Siitä suuntasimmekin suoraan syömään Nepalilaista lemppari paikkaani, Maharajaan Töölöön – mahat vedettiin rajaan asti täyteen kyllä. Sunnuntai oli hieman haastava ravintoloiden osalta, koska juuri mitkään paikat eivät olleet auki. Onneksi tämä paikka toimi hyvin rentouden, ruoan ja rauhallisuudenkin puolesta. Ei niissä meikeissä ja väreissä olisi mihinkään ihmisten ilmoille edes kehdannut pamauttaa.

Ilta jatkui. Kova hitti oli löytämäni gluteenittomat ja laktoosittomat Oreo keksin kopiot. Ne jaettiin jokaisen autossa matkustavan neidin (ja Danin) kesken, joten paketti hupeni hyvinkin rivakkaan tahtiin. Onneksi oli kuitenkin jäljellä kaksi muuta suosikkiani. Kuivatut hedelmät, erityisesti kuivatut kookos-mangopallot ovat suurinta herkkuani – niitähän tosiaan metsästettiin ja löysin kaupan hyllyn perältä viimeisen pussin! Olin siis revetä riemusta sillä hetkellä. Ne maistuvat ihan taikinapalloilta, vaikka niiden hedelmäpitoisuus on 82% ja niihin on lisätty vain ripaus ruokosokeria. Kolmas suosikkini, Ginger Peoplen inkiväärikarkit. Kahvinmakuinen, omenanmakuinen ja puhdas tiukka inkivääri toimii aina! Näin saattoi herkutella ilman pahaa oloa ja vatsan väänteitä. Masut täynnä käytiinkin vain saunomassa ja siitä suoraan kiltisti nukkumaan! Minifitness_Citykäytävä_Roberts Coffee Minifitness_kisadieetin jälkeen_ruoka

Maanantaina meillä olikin sitten järjestetty tyttöjen kanssa yhteinen kisabrunssi, joka vaihtuikin ihan mukavaksi kultajuhlaksi! En ole saanut varmaan ikinä kerralla niin paljon kukkia. Olin ajatellut maanantain olevan haastava päivä brunsseilulle, mutta yllättäen lähes kaikki kutsutut pääsivät paikalle ja siinä me käkätimme 15 hengen ryppäässä nauttien ihanasta brunssiplatteristä ja parhaasta seurasta. Hyvät ja aidot ystävät ovat <3

Löysin samalla aivan heittämällä parhaan kahvin, kookoslaten! Aivan mieletön tuttavuus. Ystäväni Aino tietää kyllä aina parhaat kahvit, vitsi mikä vaisto. Olin myös suunnitellut brunssin tarjonnan gluteenittomaksi ja maidottomaksi, joka oli onnistunut Robert’s Coffeelta todella näppärästi. Heidän oma vihersmoothie oli aivan lempparini! Jos et ole käynyt heidän uudessa lippulaiva kahvilassa Citykäytävällä, kannattaa käydä maistamassa tuota kookoslattea! Olin himoinnut pääseväni sinne herkuttelemaan jo tovin, sillä miljöö on niin mieletön. Rento ilmapiiri, josta löytyy mukavia sohvia ja ihania herkkuja. Minifitness_Brunssi_arki_Roberts Coffee Minifitness_voittobrunssi Minifitness_Brunssi_vihersmoothie Minifitness_kisabrunssi

Meillä oli ihan mielettömän hauska ja ihana aamupäivä rakkaiden ystävien kanssa. Olisin voinut jatkaa tuota aamua iltaan saakka, sillä tuntui että puhuttavaa olisi ollut niin loputtoman paljon. Suunnittelemani syksyiset illanistujaiset siirtyvät vielä vähän MM-kisojen vuoksi, mutta onneksi meillä on pimeä ja tunnelmallinen talvi tulossa, jolloin on hyvää aikaa kaikelle sille.

Usein puhutaan kuinka kisadieetin jälkeen lähtee syöminen lapasesta. En voi allekirjoittaa tätä, sillä tuntui että tämä ihana ruokaisa maanantai riitti tyydyttämään kaikki himot. Oli ihana palata ruokavalioon taas tiistaina, sillä siihen freesiin oloon jää todellakin koukkuun. Vaikka en juhlinut voittoani baarissa, tuli se kuuluisa ruokakrapula silti kylään. Yhtään toista krapulaa en olisi kyllä enää siihen päälle kestänyt:DMinifitness_sorbetti_roberts Coffee_citykäytävä Minifitness_kookoslatte_Roberts_Coffee

Sitä paitsi, en edes tiedä mitä olisin enää tiistaina halunnut syödä – muuta kuin sitä tuttua aamupuuroa ja banaania <3 -E

*Brunssin tarjosi Roberts Coffee 

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

21 vastausta artikkeliin “Kisojen jälkeistä herkuttelua”

  1. Voi mitä herkkuja! Loistava tapa juhlistaa kisamenestystä!
    Laatuun kannatta kyllä panostaa. Terveellinen (=terveyttä edistävä) ruoka ei ole vain energiaa vaan nimenomaan ravintoa ja nautintoja, parasta ystävien ja rakkaiden kanssa jaettuna! Ja kuinka paljon kaunis kattaus ja ruokien esillepano tekevätkään.

    • Oli aivan mieletön brunssi <3 Kyllä, täysin samaa mieltä kanssasi -E

  2. Moikka

    Mistä noita gluteenittomia ja laktoosittomia oreo keksikopioita voisi löytää ? 😊

    Mielettömästi Onnea Kullasta, ansaittu on, sun kunto on kyllä huikea. 😊

    • Moikka Taina,
      Löysin Kampin K-supermarketista sieltä gluteenittomalta hyllyltä 🙂 Ihan sairaan hyviä! <3 Kiitos ihana -E

    • Oih, ihanaa. Kiitos vinkistä. Pitääpä etsiä, kun pääsee käymään vähän isommassa marketissa kuin mitä täällä on. 😉
      Olen nimittäin huomannut, että vaikkei mulla ole todettu keliakiaa (käyty ottamassa kokeet sukurasitteen vuoksi), niin ikävä kyllä gluteeniton ruokavalio toimii minulla vaan paremmin kuin tavallinen. Eli miksei myös herkutkin. 😀

      Oon seurannut sun blogia aikaisemminkin, mutta vasta fitnesspäiväkirjojen myötä huomasin sun energian ja positiivisen elämän ajattelutavan, että aloin tykkäämään vielä enemmän.. Ihanaa, että noin positiviisia ja aitoja ihmisiä on olemassa. Olet hyvä esimerkki monille nykyisin niin negatiivisille ihmisille. Susta sais moni ottaa mallia, itseni mukaan lukien. 🙂

  3. Moikka Eevi!
    Olet tehnyt huikean työn lavalle pääsemiseksi. 🙂
    Haluaisin kysellä mielipidettäsi asiaan josta Martina Aitolehti kirjoitteli omassa blogissaan otsikolla ”ihana, kamala fitness”.
    Eli mitä mieltä olet fitneksestä, onko se tervettä urheilua, onko hienoa jos nuoret urheilee ja kilpailee ulkonäkökeskeisesti? Entä mitä mieltä olet riskeistä ja vaaroista, esim kuukautisten poisjäänti.
    Harkitsen vakavasti tekeväni terveyden näkökulmaisen opinnäytetyön siitä, millaisia positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia fitneksellä on nuoriin. Ihanaa jos ehdit vastata 🙂

    • Moikka Julia,
      ’teen varmasti omaa kattavampaa näkemystä tästä myöhemmin 🙂 Jos hetken maltat niin kiva juttu <3 -E

    • K-supermarketista ja Töölö Gymiltä ainakin löytyy 🙂 Ne on ihan parhaita!! -E

  4. Moikka Eevi!
    Eksyin sun blogiin Fitnesspäiväkirjojen myötä ja ollut ahkera, tosin hiljainen seuraaja siitä lähtien, mutta nyt fitness-kisojen myötä mun arvostus on niin korkealle etten voi enää olla kommentoimatta!!
    Uskallan sanoa ihan näin sua henkilökohtaisesti tuntematta, että oot sekä ulkoisesti että sisäisesti ihan äärettömän kaunis ja upea ihminen. Sun positiivinen asenteesi ja suuri ystävällisyytesi ja huomavaisuutesi muita ihmisiä kohtaan on ihailtavaa, ottakaa pliis kaikki Eevistä mallia! Ihan mahtavaa että on sun kaltaisiasi tyyppejä jotka toivovat muillekin vilpittömästi pelkkää hyvää, ja muistavat myös olla kiitollisia kaikista ihmisistä ympärillään.
    Sun kohdalla oon alkanut myös ymmärtää edes vähän fitnessiä lajina, vaikka aiemmin mun oli todella vaikea suhtautua siihen mitenkään myönteisesti. Oon itse kuluttanut liikaa aikaa elämästäni laskemalla kaloreita ja skippailemalla aterioita, ja oon pelännyt että fitness-urheilijoiden suhtautuminen ruokaan on yhtä sairaalloista kun omani joskus oll. Mutta!! Nyt oon seuraillut sun matkaasi fitness-urheilun parissa ja ollut positiivisesti yllättynyt! Sun suhtautuminen sekä urheiluun, ulkonäköön että ruokailuun (no okei ylipäätään elämään) ainakin ulkopuolisen silmin vaikuttaa olevan vahvalla ja terveellä pohjalla. On myös ihanaa kun et koe tarvetta vertailla itseäsi muihin, tai ylipäätään ketään kehenkään, tykkään siitä kuinka painotat yksilöllisyyden ja itsensä kehittämisen tärkeyttä.
    Joten summaruu, oot uskomattoman ihana ihminen ja mulle suuri inspiraation lähde ajatusmaailmasi vuoksi. Kaikkea hyvää sulle! <3

    Ps. Hirmuisesti onnea näin vähän jäljessä kihlauksen johdosta sekä tietenkin sijoituksestasi kisoissa, hyvä sä!!

    • Aivan IHANA kommentti Maiju <3 Nöyrä kiitos. Upea juttu kuulla myös tämän lajini kokonaiskuvan laajeneminen, sillä se on myös ollut yksi tärkeä viesti itselleni henkilökohtaisesti nostaa esiin. Ihan mahtavaa, että kaikki tekeminen välittyy sinne lukijoille ja seuraajille.
      Motivoi itseäni jatkamaan blogini kirjoittamista ja muiden inspiroimista
      Kiitos ja kiitos 🙂 -E

  5. Aivan ihanan näköinen brunssi ! Todella järkevästi toteutit kisojen jälkeiset syömiset. Eihän se edes ole mikään pakko vetää kauheita övereitä 🙂

    • No eikö Tuija! Oli ihan mieletön <3 Oli kyllä niin kiva aidosti nauttia, eikä vetää övereitä ja kärsiä siitä myöhemmin -E

  6. Äh ton kun tajuaisi, ei tartte vetää herkkuövereitä aina perjantaisin ja katua asiaa jo lauantai aamuna :/ vkl ja arkiviikko muuten onneksi menee terveellisemmällä kaavalla.. Ihanan näköinen toi brunssi ja mistä niitä kookosmango palloja saa? 😃

    • Muista kuitenkin Jonsbe, että jos viikosta syö 5 päivää terveellisesti, on se yksi herkkupäivä ihan sallittua 🙂 Mutta toivottavasti ei tarvitse ihan pahaan oloon saakka vetää? 😀 OII kookosmangopalloja löysin K-supermarketista, sellainen violetti pussi Filippiineiltä. IHAN PARHAITA -E

  7. hei eevi! onneksi olkoon voitosta, minusta sinä ansaitsit sen 🙂 saanko kysyä miksi questbarit on kielletty dieetillä? eikö niiden ravintoarvo ole kuitenkin aika hyvä?

    • Kiitos Alisa <3 Tottakai niitä voi välillä syödä, mutta ne eivät pidä kovin hyvin nälkää, joten siksi en niitä kovinkaan usein syö tällä hetkellä. Ne on kyllä niin herkkua! -E

    • no niin ovat! minun tuntemusten mukaan ne pitää kyllä jonkin verran nälkääkin mutta jotenkin niihin vaan tulee himo; kun syö yhden jos kaapissa on toinen tai kolmas on nekin pakko syödä 😀 vaikka en siis tykkää herkuista, niin nuo jotenkin koukuttaa! 🙂 tsemii mm:iin <3

  8. Nyt heti paljastat mitä nämä kookos-mangopallot oikein ovat ja mistä niitä saa!! 🙂

    • Moikka Sannuli! Siis vitsit niitä löytyy ainakin K-supermarketista ja Töölö Gymiltä. Sellainen violetti pussi, Filippiineillä valmistettuja.
      Kuivahedelmähyllystä löytyy, ihan sairaan hyviä <3 -E

  9. Moikka Eevi! Onnea vielä voitosta, sen olit tosissaan ansainnut.. <3 Sulla on aivan ihanan pirteä ja innostava blogi, oot huippu.
    Oon täysin samoilla linjoilla tässä herkkuasiassa. Haluan, että herkuttelun jälkeenkin kropassa on hyvä olo – kun oon pysytellyt poissa niistä "pahoista herkuista" nää viimeset vuodet, niin ajatuskin lähinnä tekee pahaa. Kaikkeen tottuu ja vaikka ihmettelyjä saa toisinaan kuulla, niin ei, kaikkien ei tosissaan edes tee mieli mitään perus karkkeja tai pullahöttöjä sun muita.. :')
    Mistä oot muuten ostanut niitä Ginger People-karkkeja? Ite hamstrasin Tallinnasta jostain luontaistuotekaupasta niitä, myydäänkö Suomessakin? Oli meinaan ihania ja helpottais kovasti tätä syysflunssan kurkkukipua.

Vastaa käyttäjälle Tuija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta