Kaksi tuntia aurinkoa

Minifitness_EilatEnnen myrskyaallon tuloa Eilattiin, pääsimme nauttimaan kahdeksi tunniksi Danin kanssa auringosta. Täydellistä palautumista ja rentoutumista. Se teki todella hyvää kropalle ja mielelle muuten kovin hektisen aikataulun ohessa.

Sää jatkunee loppuajan sateisena, joka on varsin omituista täällä. Edes itse sääennuste ei osannut ennakoida tätä tulevaksi, joten matkalaukuista ei juurikaan löydy kuin pieniä hepeneitä. Luvassa siis shoppailukierros (en tosin pistä pahitteeksi). Kuvaamisen osalta tämä sään muutos mutkisti suunnitelmia aika paljon. Nautitaan siis näistä aurinkoisista kuvista jos ei muuta<3Minifitness_sun_Eilat

Isrotel hotelli oli varsin miellyttävä allasalueen ja aamiaisen osalta. Jos sinne suuntaa, kannattaa huone bookata alimmasta kerroksesta. Huoneen terassilta pääsee nimittäin pulahtamaan suoraan altaaseen ja huonekin on hieman muita parempi. Yritimme vaihtaa perushuoneemme tähän, mutta harmiksemme se ei ollut mahdollista – ensi kertaan siis! Aamiaisen tarjonta oli aivan mieletön. Raikkaiden salaattien kirjo ja oman omeletin kokoaminen sai minulta täydet pisteet. Puuroa täällä ei ilmeisesti saa oikein mistään, joten se kannattaa napata mukaan jos on yhtä addiktoitunut kuin minä.

Hotellin salilla ei pystynyt tekemään muuta kuin aerobisia treenejä, joten oli aika avata kaikkitietävä Google. Kunnon salia saimme kyllä hetken etsiä, sillä netistä bongaamamme kuntosali Pulse oli muuttanut vuosi sitten – tästä ei tietenkään löytynyt mitään mainintaa. Lopulta oppaamme avulla löysimme kuitenkin oikeaan paikkaan ja saimme tehtyä todella hyvän selkätreenin. Paikalle oli eksynyt myös Israelin oma bodari, joka ainakin väitti minulle olevansa yksi maan kovimmista. Hän intoutui sen verran lajitaustastani, että päätyi kovan puhetulvan jälkeen esittelemään omia kisakuviaan puhelimestaan. Mitäs siihen sitten sanoisi, ”wau?”. Hauska tyyppi, hauskoissa speedoissa.

Nyt on aika jättää taakse Eilatin täydellinen allasalue ja siirtyä kohti Tel Avivin kaupunkia. Edes kaupungista toiseen siirtyminen ei ilmeisesti meitä pelasta, vaan saderintama tuntuu seuraavan meitä varsin sitkeästi. Minifitness_Hotel_Isrotel_Eilat Minifitness_Israel_Isrotel_eilat Minifitness_Eilat_Isrotel_Hotel

Säälle emme valitettavasti voi tehdä mitään, joten silloin pyritään tekemään kaikkea mitä näissä puitteissa pystyy. Tämä positiivinen ajatus sai kuitenkin hetkellisesti väistyä, sillä olen kamppaillut kovien vatsakipujen kanssa koko viime yön. Autossa istuminen tuntuu lähes vastenmieliseltä. Onneksi kuume nousi vain hetkellisesti – ehdin jo pelätä sitä pahinta, sairaalareissua.

Tein kuitenkin ilmeisen kovan ihmeparantumisen yön aikana. Tämä kaikki johtuu ilmeisesti teeheni sujautetuista jääkimpaleista, joita en edes itse huomannut umpinaisen purkin vuoksi. Mutta nyt voin jo onneksi paremmin ja olen todella kiitollinen tästä paremmasta voinnistani.

Vatsani ei tosin ihan näytä omaltani. Muistutan viimeisillään raskaana olevaa tulevaa äitiä! Kiva kivikimpale ja olokin on sen mukainen. Ei onneksi kuitenkaan enää lainkaan niin kivulias ja nyt pystyn jo toimimaankin turvotuksesta huolimatta.

Nämä varsin kivuliaat hetkeni osoittivat jälleen kuinka ihana mies minulla onkaan. Dan hieroi vatsaani ja valvoi urhoollisesti kanssani. Olemme molemmat aika rättiväsyneitä, mutta kyllä tämä tästä. Teveyttä ja hyvää oloa osaa taas arvostaa (ja tätä miestä vain entistä enemmän). Minifitness_Bikini

Huonolla säällä voi ainakin todella hyvällä fiiliksellä treenailla pimeällä salilla (ja sitten shoppailla). Kunhan olo helpottuu, on suunta tästä vain ylöspäin!

Muutama päivä vielä aikaa, joten mahdollisuuksia on onneksi vielä <3 

Bikinit – Nelly*täältä

-E

*sisältää mainoslinkin

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

31 vastausta artikkeliin “Kaksi tuntia aurinkoa”

  1. Ihania kuvia! ❤ Harmi, että teille osui tuollainen ilma! 🙁 Sussa ihailen kuitenkin juuri tuota, positiivisuutta ja sitä, että ei jäädä tuleen makaamaan! Tsemppiä teille sinne!

  2. Voi Eevi, nyt oli kyllä huti lausunto. ”Muistutan viimeisillään raskaana olevaa tulevaa äitiä! Kiva kivikimpale ja olokin on sen mukainen.” Olen itse viidennellä kuulla raskaana ja voin kertoa ettei olo ole todellakaan kovin viehkeä: vatsa on pinkeä ja pullea, omat vaatteet eivät ole aikoihin mahtuneet päälle ja niiden päälle ihan perus-raskaus-oireina akne naamassa, rinnassa ja selässä sekä muutama suonikohju jaloissa. Olen 29-vuotias urheilullinen nuori nainen ja luen blogiasi mielelläni, mutta tuo kommentti rupesi luvalla sanoen vit****maan: olet varmasti turvonneen vatsasikin kanssa melkoisen kaukana raskaana olevasta naisesta. älä siis puhu asioista, joista et tiedä vaan keskity mieluummin niihin, joista tiedät.
    Toivottavasti vatsakipu ei kuitenkaan pilaa loppulomaa, nauttikaa!

    • Eevi tarkoitti mielestäni vatsansa muotoa, eikä koko olemustaan.. Kylläpä on ihmisillä pinna kireällä 😀

    • Juurikin näin Henna 🙂 Ilmeisesti en osannut ilmaista tätä kovin hyvin 😀 Onneksi joku ymmärsi -E

  3. Komppaan Viivin kommenttia, tuskin muistutat lähellekään raskaana olevaa naista…

    Mutta mukavaa lomaa!

    • Kyllä jotkut jaksaa takertua pieniin asioihin! 😀 sanavalinta Eeviltä ehkä vähän hassu, mutta jokainen ymmärsi varmaan pointin!

    • Enimmäkseen mietin tässä sitä minkälaista kehonkuvaa se välittää, jos noin hoikka nainen sanoo näyttävänsä ”pullealta”.

    • En ihan tätä tarkoittanut kuitenkaan 🙂 Lähinnä vatsani oli niin suuri että olisi voinut moni erehtyä -E

  4. Hahaa, mä hetken mietin että postaan Eeville kuvan mun mahasta kun olin viimeisillä viikoilla raskaana kolmannesta lapsestani – 157cm pitkä nainen on muuten ihan helevetin iso sillon, kun vatsassa potkii reilu 4,5 kiloinen kakara, enkä usko että ihan niihin mittoihin pääsit (kyllä, vatsanympärys oli 163cm, oli pakko mitata) 😂 mutta oikeesti, huumorintaju on yleensä eka joka häviää raskausaikana. Sen onneksi saa takaisin, vaikka monta muuta asiaa menettääkin lopullisesti. Enkä mä ees löytäny sitä kuvaa mistään.

    • Täällä on vähän harmaata, mutta kuulemma säästyttiin pahimmalta kylmyydeltä hetkeksi? 😀 -E

  5. Moikka 🙂
    Aivan ihania kuvia sinulla ja harmi etteivät säät ole suosineet.
    Sellaisen halusin vain sanoa, että olet mulle iso inspiraation lähde ja sinun ja Sofia Ruusilan ansioista päätin vihdoin itseni kanssa, että kyllä minä nyt lähden kisaamaan bikini fitneksessä 🙂 kauan on jo muhinut mielessä, mutta teidän kahden kisamenestys sai motivaation vihdoin tehdä tämä lopullinen päätös 🙂 joten kiitos inspiroivasta blogista ja onnea kisoihin!
    http://fitlifebyveera.blogspot.fi/?m=1

  6. Olisi kiva saada joskus postaus jonkinlaisesta salitreenistä 🙂
    Hienoja kuvia ja ihanan näköinen paikka! viihtykää :3

    • Kiitos toiveesta Tiina 🙂 Kisojen jälkeen varmasti tulossa paljon juttuja! Kiva kun olette aktiivisia -E

    • Moikka Sanna,
      Joo tykästyin niihin ihan täysillä 🙂 Noi värit on niin raikkaat! -E

  7. Moi eevi! Mitä mieltä oot, onko 155 cm pitusella naisella mitään mahkuja pärjätä/ päässä fitness kisoihin esimerkiksi? Kuinka pitkä itse oot?

  8. Löysin blogiisi vähän sattumalta ja luin yhdeltä istumalta useita kirjoituksiasi. Oot ihanan pirteä ja sain sulta inspiraatiota lähtee jatkamaan diettiä ja tavoittelemaan vähän timmimpää kroppaa. Kiitos näistä kirjoituksista ja resepti vinkeistä. Ihanaa loppuvuotta!

    • Ihana kommentti Piia <3 Super mukavaa kuulla uusien lukijoiden tulosta! Toivottavasti pysyt seurassamme myös jatkossa -E

  9. Apua mitkä nostalgiat tuli tästä postauksesta! Ite olin tuolla ihan samasessa hotellissa 2008 ja siitä asti on kyllä kovasti yrittäny päästä takasi. Muutenkin Eilat kaupunkina on ihan mahtava! Ja muutenki siun blogi on niin innostava, kiitti positiivisuudesta jota jaat täällä 🙂

    • Oi IHANAA Jenni <3 Mitäs tykkäsit allasalueesta? En ole varmaan ikinä nähnyt mitään niin ihanaa 😀 Ps. kiitos ihanasta palautteesta -E

    • Allasalue oli parasta! Varsinkin kun olin sillon paljon pienempi niin olin siellä kyllä ekana aamulla ja vikana illalla. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta