HIKING – TABLE MOUNTAIN

Minifitness_tablemountain_hikingYksi unelmistani kävi toteen viimeisellä reissullani Etelä-Afrikassa, Kapkaupungissa. Olin vakaasti päättänyt tällä kertaa haikkaavani upealle Table Mountainille, eli suomalaisittain pöytävuorelle. Nimensä se on saanut muodostaan, aika loogista eikö. Toinen maisemaa komistava pienempi vuori Lions Head on minulle edelleen mysteeri. En hahmottanut sitä sitten lainkaan! Pöytä vielä meni.

Googletimme mistä vuorelle kannattaisi kiivetä ja kuinka kauan sinne kestäisi. Valmistauduimme henkisesti tälle hikiselle matkalle. Kilpailuhenkisenä halusin kiivetä vuoren nopeammin kuin Google väitti. Tosin en tiennyt mihin uskoa, sillä osa sanoi tämän kestävän viisi tuntia, toinen väitti että siitä selviää reilussa kolmessa tunnissa. Tähtäimeni oli kolmessa. Korkeutta vuorelta löytyy 1,084.6 metriä. Aloitimme matkamme Kirstenboschin kasvitieteellisestä puutarhasta. Startti alkoi varsin hilpeissä tunnelmissa!

En tosin ollut ottanut muutamia seikkoja huomioon matkallani. 5 litraa vettä repussa sai hien virtaamaan hetkessä. Paita oli litimärkä jo ensimmäisen nousun jälkeen – herraisä, kyseessä oli vasta rappuset! Rakastan kuitenkin niin pimeän paljon tuota hikistä fiilistä, että sain siitä selvästi vain kiksejä. Vauhtini sen kuin kiihtyi. Tahtipalikkana saattoi toimia kädessäni heiluva, vahvassa otteessa oleva paperipussi. Paperipussissa kannoin kalleinta aarrettani, Kapkaupungin parasta Bake Bistron mantelicroisanttia. Toisena virheenä olikin sitten ne valkoiset lenkkarit…Minifitness_travelling_hiking_southAfricaMinifitness_hiking_tablemountainMinifitness_mantelicroisantti_Kapkaupunki Minifitness_Nature Minifitness_hiking_capetown

Sanotaan että välitavoitteet motivoivat. Väitän että croisanttini motivoi minua. Se oli välitavoitteeni. ”Kun olen selvinnyt tasaiselle maastolle, syön tämän”. Sitä tasaista maastoa sai odottaa kaksi tuntia, mutta sieltä se lopulta tuli! Välillä kiipesin tikapuita ja hypin kiveltä toiselle. Takapuoli tulessa kiipesin askelmalta toiselle.

Matkani aikana sain kateellisia katseita ja hymähdyksiä paperipussilleni, jonka sisällöstä voinut kukaan erehtyä. Maistui muuten elämäni parhaimmalta croisantilta. Sen eteen oli tehty oikeasti töitä! Tulipahan muuten tätä muistellessani elvytettyä croisanttihimoni…

Sykemittari huusi, etsin käsilläni sopivaa kohtaa mihin tarttua. 168, antaa jyskyttää! Hiki alkoi maistua suussani jossakin vaiheessa ihan hyvältä. Kivikkoinen osuus oli varmasti haastavin, mutta lyhyistä jaloistani oli kerrankin hyötyä. Homma hoitui varsin ketterästi ja sain useammankin tovin odottaa muuta jengiä hien kuivumiseen asti. Janosin selvästi sitä hikeä ja croisanttiani muita rajummin, sen verran kova tämä kiipeämistahtini oli. Nautin toki myös siitä kun sain olla yksin ajatuksieni kanssa.

Mutta kyllä siinä matkalla maltoin muutaman kuvankin napata – usein siinä vaiheessa kun tarvitsin kartanlukijaamme. Ihan vaan vinkkinä, se kartta kannattaa olla mukana mikäli haluaa välttyä turhalta haahuilulta. Vastaan tuli ainakin kymmenen eksynyttä lammasta (miestä), jotka olivat selvästi tukeutuneet kylttien varaan.Minifitness_hiking_capetown_tablemountain Minifitness_hiking Minifitness_mantelicroissant_hikingMinifitness_sumussa

Valitsimme tavallaan hyvän päivän kiipeämiselle, sillä paahtavassa auringossa olisi homma ollut varmasti astetta litimärempi. Sää muistutti vuorilla Suomen kesää – se vaihtui lämmöstä ulvovaan tuuleen ja sateeseen. Huipulla maisemia ei tosin paljon nähnyt pilviharson ja harmauden peittämän taivaan vuoksi. Fiilis korvasi kuitenkin tässä tapauksessa maisemat, sillä olin onneni kukkuloilla. Matkan varrella tuli nähtyä kyllä niin monenlaista maastoa ja maisemaa, ettei niitä voi unohtaa ikinä.

Ensimmäinen haikkaukseni oli siis varsin menestyksekäs ja Googlen lyöminen oli pieni (ISO) kirsikka kakun päällä. Olimme aikataulusta edellä ja ylhäälle saavuttiin tauoista huolimatta kolmessa tunnissa. Ensi kerralla väitän painavani sen kahteen tuntiin! Syön croisanttini vasta huipulla. Kaloreita paloi melkein 1000, eli muutaman croisantin siinä voi seuraavalla kerralla syödä balanssin ylläpitämiseksi;)

Jokainen meistä odotti kauhulla seuraavan päivän kakat housussa kävelyä. Pelko osoittautui kuitenkin aiheettomaksi, ihme ja kumma! On ilmeisesti kyykätty tarpeeksi joskus…

Olen tässä haaveillut ihan oikeasta vaellusreissusta. En tosin ole kovin kiinnostunut tekemään sitä Suomessa, sillä itikat ja maasto eivät oikein kiehdo tarpeeksi. Onko joku käynyt vaeltamassa jossakin päin maapalloa? <3 

 

-E

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

25 vastausta artikkeliin “HIKING – TABLE MOUNTAIN”

  1. Mahtava meininki! Olin itse juuri viikon Etelä-Afrikassa Georgessa, mutta seuraavaksi on nähtävä kyllä Kapkaupunki! 🙂 Mistä toi sun harmaa paita on? Ihastuin selän leikkauksiin!

    • Suosittelen lämpimästi Heidi 🙂 Se löytyi Capetownin alennusmyynnistä 😀 Ihastuin myös tohon leikkaukseen! Oli joku outo merkki -E

  2. Olin viime kesänä ensimmäistä kertaa Itävallassa Alpeilla viikon vaelluksella. Mahtava reissu, menen uudestaan.

  3. Aina ei tarvitse lähteä maailman toiselle puolelle etsimään mahtavaa maisemaa vaelluspolkuineen – olen kolmena vuotena käynyt kesällä Norjassa trekkaamassa! Ihan huikeita maisemia – korkeuseroja löytyy varmasti, eli kuntoilusta vuorille nousu käy takuulla. Suosittelen etenkin etelä/länsi-norjaa..

    • Oi että, Norja on kyllä varmasti kova 🙂 Ja sinällään helppokin vaihtoehto -E

  4. Uudesta-Seelannista löytyy paljon valinnan varaa; päivävaelluksia sekä usean päivän mittaisia reissuja ja niitä upeita maisemia 🙂

    • Se kyllä kiinnostaisi paljonkin! Löytyihän näitä vaihtohtoja aika paljonkin 🙂 Kiitos siis tästäkin vinkistä, päätyi listalleni -E

  5. Olin itse tsekkaamassa Kreikassa ja kävin valloittamassa Olympus -vuoren! Loppumatka oli kyllä astetta haastavampi, koska siinä joutui hieman kiipeämäänkin. En voi kuin suositella, jos korkeat paikat ei pelota.

  6. Oi että, olen niin kade. Itse vaan joutunut tyytymään Suomessa vaeltamiseen, mutta on sekin parempi kuin ei mitään. Toivottavasti tähän tulee vielä muutos.

    • Ehdottomasti Suvi, onhan Suomessakin upeita maisemia ja paikkoja 🙂 Luonto on niin erilaista -E

  7. Kiitos Eevi vinkeistä Kapkaupungissa matkailuun! Nyt iski hirveä matkakuume itsellekin! 🙂 Jos joskus mietitte matkaa Sri Lankaan niin siellä on ehdottomasti yksi maailman hienoimmista patikointi mahdollisuuksista, nimittäin Adam’s Peak. Nousua vuoren päälle oli muistaakseni n. 12km ja 7500 porrasta! Nousu kannattaa aloittaa yöllä n. klo 2-3 aikaan jotta ehtii vuorelle aamu viideksi kun aurinko nousee. Maaginen hetki jonka tulen muistamaan ikuisesti kun hikisenä ja väsyneenä pääsi näkemään oranssin eri sävyissä hohtavan taivaanrannan vuoren päältä 🙂

    • Hei ihana vinkki Maiju, kiitos siitä <3 Pistetään korvan taakse, kuulostaa sen verran hyvälle! -E

  8. Hyvät eväät oli ja varmasti upea retki! 🙂 Vaellus, patikointi ja polkujuoksu ovat itselleni tuttua puuhaa, kotimme portilta Espanjassa avautuvat monet reitit vuorille. USA:ssa, Alpeilla ja Pyreneillä tullut jonkun verran patikoitua ja vaellettua.

    • oi että kuulostaa hyvältä K! Pakko päästä patikointireissulle pian 🙂 -E

  9. Ite oon käynyt lapissa viikon vaelluksella, ei ollu itikoita! Ainoastaan poroja 😀

  10. Vaeltelut ei kuulu mun lemppareihin, luultavasti siksi että jos ollaan porukalla niin mulla loppuu happi noin kymmenen minuutin kuluttua lähdöstä, koska kälätän koko ajan 😁 vasta viime syksynä ihastuin siihen että menin metsään vaan hengailemaan, yksin. Musiikit korviin ja kun ei siellä ketään muita ollut niin ei ollut kukaan sanomassa ettei sais laulaa tai tanssia 😂

    Silloin kun mä olin nuori, eli vähän dinosaurusten häviämisen jälkeen, käytiin yhellä porukalla syyskuussa Sodankylän metsissä ja tuntureilla samoilemassa. Ei ollut hyttysiä. Toisella porukalla käytiin sit pari vuotta myöhemmin Kilpisjärvellä, Saana-tunturilla ja pikku-Sallan luonnonpuistossa, heinäkuussa. Ei ollut hyttysiä sielläkään, mutta siellä oli lunta. Oltiin ihan pikkusen suu auki, meikäläiset patikoi siellä shortseissa ja topeissa auringonpaisteessa ja yhtäkkiä siinä edessä on lunta, sellainen muutaman neliömetrin kokoinen läntti, että hyvin mahduttiin tekemään lumienkeleitä ja heittelemään vähän lumisotaa siinä – joskin loppumatkasta otetut kuvat on aika hulvattomia, kun jokaisella on persukset märkänä 😂

  11. Espoon Nuuksio Suomessa; klassikkopaikka kahden yön vaellus 10v sitten. Ulkomailla Mallorcalla luonnonsuojelupuistossa ja Lanzaroten tulivuorialueella.

  12. Suomenkaan Lapissa ei ole alkukesästä itikoita, esim saanalla kannattaa käydä 🙂

  13. En oo koskaan vaellusreissulla ollut mutta tehnyt kaksi vaellusta. Eka oli Uuden Seelannin Tongariro Crossingin tehtiin kaverin ja oppaan kanssa muutama vuosi sitten. Se oli mun eka ja pelkäsin kuollakseni kun kesti sen 7-8 tuntia. Onneks oli opas joka piti tauoista huolen (ihan myös turvallisuussyistä oli hyvä olla…) niin ei ollu mitään ongelmaa. Ylösmeno oli ihan fine mutta en osannu varautua että alastullessa tärisyttää.. 😀 Maisemat oli upeet. Noissa maisemissa mm kuvattu Taru Sormusten Herrasta taistelukohtauksia. ( http://www.outsideonline.com/1856836/top-10-new-zealand-hikes#slide-3 )

    Vuos sitten tein toisen vaelluksen Kreetalla, Samarian rotkon. Se on osa Euroopan pisintä jotain vaellusreittiä tai rotkoa tms. En muista enää näitä speksejä.. Mutta tää oli selkeesti rennompi setti kun toi Uus Seelanti, koska tulin alamäkeä koko matkan melkeen. ( voi tehä myös toisinpäin, jos itsenäisesti menee, mutta yleisemmin retkillä tehdään näin päin ) Välissä oli vesipisteitä ja ”eläinpuisto” jossa heppoja ja vuohia 😀 En ollu suunnitellu tätä mun lomaohjelmaan ja mulla oli kenkinä Converset. Voin sanoo ettei ollu nekään hyvät tähän touhuun 😀 Perillä oottaa ranta ja oli kyllä mieletön tunne päästä mereen viilentymään ja ravintolaan syömään vaelluksen päätteeksi. Muistan aina miten auringon kuumentama rantahiekka poltti mun Conversen turmelemat jalat kun hypin hiekalta veteen 😀 Suosittelen kyllä molempia 🙂 Mut erityisesti Uutta Seelantia ”vaellusmaana”.

    • Hei kiitos ihan loistavista vinkeistä <3 Kuulostaa ihan mahtavilta reissuilta Elli -E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta