TRAVEL PLANS

minifitness_bikini_poolday_travellingMatkan varrella on tapahtunut taas paljon ja asiat eivät ole menneet ihan suunnitellusti – mutta se ei yllätä ainakaan minua lainkaan. Siihen on nimittäin jo tottunut, että asiat saattavat elämässä muuttaa suuntaa. Erityisesti näin kisakaudella muutoksilta ei vain voi välttyä!

Meidän oli tarkoitus lähteä Even kanssa ensi viikolla Kanadaan, mutta matka oli pakko peruuttaa meidän osaltamme. Tämä täysin siitä syystä, että nyt on painettava hommia täällä kotona, sillä kisoihin on aikaa enää alle kuukausi. Kisakauteen mahtuu aina takaiskuja ja nyt niitä on todellakin ollut. Kovien vatsavaivojen kestettyä kuukauden verran oli laitettava asiat tärkeysjärjestykseen. Asiaa ei auttanut yhtään syysflunssatkaan. Kisat ovat nyt ykkösenä. On kurottava aikaa kiinni.

Tottakai matkan peruuntuminen harmittaa, mutta toisaalta kun vaakakupissa on itselleni tärkeä, selkeä päämäärä, oli valinta helppokin. Vaikka itse reissussa kaikki sujuisikin treenien ja ruokavalion suhteen mutkattomasti, on lentämisessä aina omat riskinsä. Se esimerkiksi alentaa vastustuskykyä ja toiseen maahan matkustaessa myös bakteerikanta suolistossa muuttuu. Lentomatka on myös todella pitkä ja matkustaminen vaatii aina veronsa. Liian isot riskit näillä eväillä, joten nyt oli selvät sävelet karsia turhat riskit pelistä pois. Reissu olisi sijoittunut harmillisesti ehkä pahimpaan mahdolliseen aikaan.

Aina on kuitenkin hyvä olla jotain mitä odottaa. Avasinkin Momondon ja päädyimme Even kanssa suunnittelemaan seuraavaa reissuamme. Eipä mennyt kauaakaan, kun lentoliput oli jo varattu. Seuraava seikkailu alkaa tammikuussa! Arvaattekin ehkä jo minne. Se on suosikkini. Siellä on maailman parasta ruokaa ja upeat maisemat. Siellä on myös täydelliset puitteet treenailuun. Capetown, nähdään taas pian! Ihana nähdä myös Saaraa pitkästä aikaa. Oi että meillä tulee kivaa! Nappaan myös teidät mukaan reissuun tottakai.

Nyt kuitenkin keskitytään tähän hetkeen ja kisoihin. Enempää ei voi antaa kuin kaikkensa, oman parhaan suorituksensa näillä eväillä jotka on annettu <3 -Eminifitness_bikinifitness_eeviteittinen minifitness_bikinilove minifitness_bikinibody_todieforbikini

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

3 vastausta artikkeliin “TRAVEL PLANS”

  1. Hyviä kuvia! (Muuten, asialla ei ole tokikaan ole suurta väliä mutta Capetownhan on suomeksi Kapkaupunki- kuten Tukholmaakaan ei kutsuta Suomessa Stockholmiksi tai Lontoota Londoniksi. Sen sijaan vaikka Göteborg on Göteborg eikä vaikka Köötinpori : o )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta