SAMA DIEETTI, ERI EVÄÄT

minifitness_homelook_garciajeansOlet varmasti kuullut ja kokenut itse kuinka joku ruoka, treeni tai muu tepsii alkuun kuin häkä, mutta yhtäkkiä se pettääkin meidät. Tuo hyväksi havaittu ruoka-aine, joka laittaa vatsan aamuisin toimimaan. Tai se supertehokas HIIT-treeni, jolla laihdutit kilo kaupalla muutama vuosi sitten? Kehomme on älykäs kone. Sitä ei vain pysty huijaamaan. Sirkushuveja kehiin kiitos!

Kehomme kanssa joutuu keksimään uusia temppuja ja monesti joustamaan ja venymään suuntaan jos toiseenkin. Oli kyse dieetistä, treenistä tai jostain ihan muusta, joudut vastakkain kehosi ja oman pääsi kanssa. Myös itse koin tämän vahvasti tälläkin kisadieetillä. 

Sama dieetti, mutta eri eväät. Ihan mielelläni olisin samoilla hyviltä maistuvien eväiden turvin lähtenyt työn tekoon, mutta kun keho päätti päättää puolestani vähän muuta. Sanotaan että aloitus on helppoa, mutta jatkaminen ei. Osaksi totta. Pahimpaan kastiin menee kuitenkin tässä tapauksessa lopetus. Viikot kuluvat ja niitä laskiessa iskee paniikki – paniikki, joka pitäisi rauhoittaa ja suunnata tuo energia tekemiseen ja keskittymiseen. Helppoa vai ei? Miksi tähän kiireeseen edes pitää päätyä – taas?

Kisadieetit ovat aina erilaisia, vaikka niitä olisi takana kuinka monta tahansa. Ei voi sanoa, että ensimmäinen tai toinen olisi helpompi, sillä kaikki kokemamme on niin yksilöllistä. Kokonaisuuteen ei vaikuta pelkästään kropan toiminta, vaan myös se pääkoppa. Sain tälle dieetille paljon positiivisia asioita, joita ei löytynyt eväspussistani viime vuonna. Sinne on tipahdellut kuitenkin niitä mätiä omenoita enemmän kuin vuosi sitten! Ota tai jätä on pelin henki. Minähän otan!minifitness_home_diet

Dieettiin oli vaikea päästä kiinni niin elämässä tapahtuneiden asioiden johdosta, kuin myös kehoani kohdanneiden ongelmien vuoksi. Siksi painottaisin kaikkia uusia kisaajia pohtimaan, onko elämäntilanne otollinen kisaamiselle? Toitotin tätä myös itselleni tänä vuonna useammin kuin kerran. Viime vuonna homma oli vesiselvä, nyt se vaati paljon järjestelyjä.

Aikataulu tuntui venyvän ja venyvän. Aika kuluu, mutta minä poljin paikoillani – pitkään. Olin kuitenkin päättänyt, että minä vien tämän pelin. Kun sain kehoni toimimaan ja terveyteni loisti vihreää valoa, oli pääkopan aika. Siitä se olisi nyt kiinni! Epäonnistumisista nousee todellinen menestys. Mitä enemmän vaikeuksia kohtaamme elämässä, sitä lujempi usko ja arvostuskin meillä itseämme kohtaan kasvaa. Oli ainut tie uskoa itseensä ja omaan tekemiseen. Luottaa kehoon täysin.

Työkaluja on hiottu ja vaihdeltu. Tismalleen samat tehot, treenit tai ruokavaliot eivät toimineet enää – tai oikeastaan ne eivät olisi ajallisesti riittäneet. Homma piti kasata uudestaan. Malttia vaadittiin, koska pelin lopettaminen ei kuulu vaihtoehtoihini ellei terveydentila sitä vaadi.

Viime dieettiäni muistellessa voin sanoa että se oli uuvuttavan pitkä. Tämä toinen kisadieetti jäi uhkaavan lyhyeksi, mutta se sai minut kyllä paiskimaan töitä sitäkin kovemmin. Keskittyminen on kaikki kaikessa. Jos pääkoppa ei ole siinä hetkessä ja takemisessä täysin kiinni, ei kroppakaan tottele. 100 % on annettava ja nyt voin sanoa itselleni, että niin olen tehnyt ja tulen tekemään vielä seuraavatkin kaksi viikkoa.

Moni ajattelee tässä vaiheessa, että hei enää kaksi viikkoa, mitä siinä ehtisi? Minä ajattelen, että vielä kaksi viikkoa – siinä ehtii tekemään ja kehittymään vielä vaikka kuinka jos itse haluaa sitä tarpeeksi! Sinne mahtuu itseasiassa aika monta treeniä, ruokaa ja tuntia. Mitä tähän enää sanoisi…toimin parhaiten tuli perseen alla.minifitness_koti_motivaatio_dieetti

Epäonnistumisia ei tule pelätä. Päätin tekeväni kaiken niin hyvin kuin suinkin kykenisin kaikista mahdollisista eteen tulleista muuttujista huolimatta. Tästä kaikesta opittiin ja paljon! Polvet ruvella, mutta pystyssä ollaan! Menneet oli vain kylmästi haudattava ja uusiin taisteluihin valmistauduttava.

Vanhan taakkaa ei voi kantaa selässään, jotta keskittyminen ja motivaatio säilyy vahvana. Olen tyytyväinen panokseeni näillä eväillä. Tein varmasti parhaani. Enempää en voi itseltäni vaatia ja aion olla pirun ylpeä ja tyytyväinen itseeni kahden viikon päästä Lahdessa! Toivottavasti näen siellä myös teitä, yhtiä suurimpia tsemppareitani <3

Tänä viikonloppuna onkin karsinnat Jyväskylässä, jossa olin itsekin viime vuonna. Tsemppiä sinne kaikille! 

”The arrow that hits the bull’s eye is the result of 100 misses”

Linkki BLOGI-äänestykseen!tbaf_2016_nominated_white_fi

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

6 vastausta artikkeliin “SAMA DIEETTI, ERI EVÄÄT”

    • Moikka S,
      8 ja 9.10 Lahdessa 🙂 Ben Weider Cupissa ja SM-kisoissa sunnuntaina! -E

    • Moikka Aino,

      Koska voitin viime vuonna, ei minun tarvitse karsia 🙂 -E

  1. Ihana sinä!
    Tää postaus jotenkin huokui niin paljon positiivisuutta ja oikeanlaista suhtautumista asioihin (näkee asioiden valoisat puolet eikä jää vellomaan ongelmien kanssa), että oli pakko tulla kommentoimaan! 😀 Vaikka postaus liittyikin kisadieettiin/urheiluun sain silti todella paljon lisämotivaatiota edessä häämöttävään isoon tenttiin. Tietyssä pisteessä sitä alkaa epäilemään, etteivät aika ja lukeminen riitä, jolloin koko opiskelusta ei mahda tulla mitään. Mutta niin kuin postauksessa toit esille, sitä on vaan annettava kaikkensa ja ainakin voi sitten olla ylpeä siitä, että teki parhaansa. Katsottavaksi jää kuinka pitkälle se sitten riittää 🙂

    Tulipas pitkä viesti, mutta täytyy vielä loppuun todeta, että vaikutat kyllä upealta ihmiseltä, jolla on asenne kohdillaan. Kiva, kun jaksat postailla ja motivoida teksteilläsi lukijoita 🙂 Ihanaa syksyä sinne <3

    • Moikka Aleksandra,
      Kiva kun tulit 🙂 Ihan mahtavaa että sait vähän poikkeavastakin aiheesta omaan elämääsi ja tärkeään tenttiin motia! Aivan parasta.
      Tsemppiä kovasti sinne ja hoida homma maaliin <3 -E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta