AIKAKONEESSA

minifitness_minisuomiMiksi menneisyyttä tulisi kaivella? Sehän on mennyttä, emmekä pysty vaikuttamaan kuin tähän hetkeen. Edes tulevaisuudessa tapahtuvat asiat eivät ole meidän käsissä. Lapsuutemme ja nuoruutemme on kuitenkin aikajakso, johon olisi jokaisen hyvä palata jossakin vaiheessa elämäänsä. Meillä jokaisella se on erilainen. Toiset ovat kokeneet koviakin asioita, joihin pieni ihminen ei olisi välttämättä ollut millään tavalla valmis.

Usein lapsuuden läpikäyminen tapahtuu kolmenkympin korvilla. Sinne palataan kun itse ollaan valmiita hankiselle kasvulle. Ollaan valmiita kohtaamaan ne lapsuuden haamut. Se matka ei aina nimittäin ole ihan helppo. Tämä aihe tuli mieleeni katsoessamme tyttöjen kanssa perjantai-iltana Vain Elämää-jaksoa, jossa Miklu kertoi rankkoja kokemuksiaan lapsuudestaan ja kuinka nuo kokemukset häneen silloin vaikuttivat. Ne myös muokkasivat hänestä sellaisen kuin hän on tänä päivänä.

Muutos ei ole koskaan mikään itsestäänselvyys. On matkattava takaisin lapsuuteen jos haluaa muuttaa tai ymmärtää aidosti omia toimintamallejaan, käyttäytymistään ja reagointitapojaan. Toki iän myötä kasvamme, mutta syvimmät muutokset eivät tapahdu jos emme ole valmiita hyppäämään. Tämä on tärkeää paitsi itseäsi varten, myös läheisiäsi ja itseasiassa koko maailmaa varten. Meidän energiakentät vaikuttavat ihan kaikkeen minkä keskellä olemme ja elämme. Voit itse päättää millainen on sinusta huokuva energia maailmaa ja itseäsi kohtaan.

Kun alkaa muuttamaan omaa elämäänsä ja työstämään omia puutteitaan tapahtuu ihmeellisiä asioita myös ympärilläsi. Muutos tapahtuu kun näkee ensin omat puutteensa, hyväksyy virheensä ja haluaa kehittyä ihmisenä nimenomaan itseään varten. Ei ketään muuta varten. Silloin muutos on pysyvä ja säteilee kaikkialle. Tärkeintä on olla täysin oma itsensä ja pyrkiä kehittämään niitä omia vahvuuksiaan ja avata lukkojaan tullakseen kokonaisemmaksi. Elääkseen vieläkin enemmän!

Asiat jotka ovat tapahtuneet menneisyydessäsi eivät ole aina hyväksyttäviä mutta ne on silti osattava antaa jossakin kohtaa anteeksi. Niistä on päästettävä irti. Meidät on muokattu lapsena sellaiseksi kuin olemme, halusimme tai emme. Sitä emme pysty muuttamaan, mutta pystymme vaikuttamaan siihen miten toimimme nyt.minifitness_fila

Joitakin jo varhaisessa kasvuvaiheessa opittuja toimintamalleja tai tapoja on joskus vaikea muuttaa. Joskus mietin itse sitä miksi minä haluan käydä omaa lapsuuttani läpi ja siellä kohtaamiani vaikeuksia? Onko järkeä kaivella ja avata niitä arpia? Ehdottomasti. Koen kykeneväni sitä kautta ymmärtämään omaa itseäni paremmin tänä päivänä.

Olen käynyt näitä asioita itse läpi mentaalivalmentajani kanssa, jonka kanssa olemme käyneet niin urheilijan elämääni, kuin myös muuta elämääni läpi. Joskus on hyvä katsoa asioita täysin ulkopuolisen silmin. Olen myös käynyt Rosen-terapiassa, jossa käydään kehoon pakkautuneita energioita läpi ja vapautetaan niitä ulos. Se on kehonterapiahoitoa, jossa käsitellään jännittyneitä lihaksia pehmeästi. Hoito auttaa tiedostamaan lihasjännityksiäsi ja hengitystapaasi – onko se ehkä pinnallista? Hoito lisää ymmärrystä omista toiminta- ja reagointitavoista ja mahdollistaa sitä kautta muutoksen. Siellä sen kaiken ulos päästäminen on itselleni kanava, joka avaa niitä lukkojani. Lukkoja, jotka haluaisin kovasti pitää kiinni, koska se olisi helpompaa. Helpompi ei ole kuitenkaan avain kasvuun ja oppimiseen. Opettelen tuolla ilmaisemaan tunteitani ja päästämään kaikki tunteet ulos. Se on auttanut. Lihasjännitykset ovat helpottaneet ja hartiat ovat keventyneet. 

Rosen-hoitomenetelmän hyötyjä
 
  • rentoutuminen
  • tunteiden tunnistaminen
  • fyysisien kipujen ja kireyksien helpottuminne
  • itsetuntemus lisääntyy
  • ymmärrys omaan jaksamiseen ja rajoihin hahmottuu paremmin
  • yleinen hyvinvointi ja luovuus kasvavat
  • opit ymmärtämään omi atarpeitasi yksilönä ja löydät uusia polkuja elämääsi
  • stressi ja väsymystilat lievittyvät

Hoitoa hyödynnetään useissa tapauksissa ja monipuolisesti. Itse käyn siellä kun olo tuntuu oikealta ja vastaanottavaiselta. Mitään ei ole hyvä pakottaa, sillä silloin muutoksia ei tapahdu.minifitness_mini_gowithyourgut

Näiden energioiden ja asioiden avaamisen jälkeen olen kuitenkin aina oivaltanut jotain todella merkittävää, joka on yksi askel lisää kohti muutosta. Haluan kyetä kasvamaan ihmisenä, jotta minä voin paremmin ja jotta läheiseni voivat paremmin. Tällä on dominoefekti ihan kaikkiin täällä. Mitä useampi meistä uskaltaa ottaa askeleen kohti oman elämänsä syvempää kehitystä, sitä parempi paikka meillä täällä on. Säteilemme hyvää oloamme ulos joka päivä!

Äitini ei ymmärtänyt miksi kaivelen vanhoja asioita, jotka ovat jo tapahtuneet. Ei hänen tarvitsekaan ymmärtää, riittää että minä ymmärrän. Olen nähnyt jo itsekin sen mitä tapahtuu jos asioita ei käsittele vaan niitä vain kantaa mukanaan. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Muistakaa tuntea ja ilmaista itseänne! Meillä on koko elämä aikaa oppia ja kehittyä.

-E <3

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

2 vastausta artikkeliin “AIKAKONEESSA”

  1. Voi miten usein mäkin oon kuullut ton – miksi näitä vanhoja pitää kaivaa ja käydä läpi, eikö voi vain antaa olla? Olen huomannut, että siihen liittyy aina, väistämättä, jonkinlainen syyllisyydentunne tässä kommentoijassa. Miksi et voisi antaa olla, koska minä haluaisin antaa olla, että tein/en tehnyt/sanoin/en sanonut jotain. Heille siinä on lukko, jonka kiinni pitäminen on helpompaa, eivätkä he voi ymmärtää että minä haluan saada sen asian tai kokemuksen käsiteltyä niin, että voin ihan oikeasti ja aidosti sanoa, että oli ja meni, antaa olla. En pelkästään teeskennellä, ettei sitä muka ollutkaan.

    Ja sitten kuitenkin ne ihmiset kiertää sitä samaa kehää, havahtuu välillä pohtimaan miksi taas kävi näin, mutta kun sitä asiaa vaan ei voi käydä läpi, purkaa ihan osiin ja myöntää rehellisesti edes itselleen, että näin se meni, tältä se tuntui ja tätä siitä seurasi, niin ollaan jatkuvasti samanlaisessa tilanteessa. Yksi mun ystäväni on juuri tällaisessa kierteessä parisuhteidensa kanssa, kun ei missään vaiheessa pysähdy käsittelemään asioita ja tapahtumia niin jokainen uusi on samanlainen kuin edellinenkin, ja joka kerta on se sama ihmetyksen aihe: kuis tää ny taas tällee meni? Ja kun erehtyy sanomaan, että tässäkin suhteessa ainoa sama asia kuin siinä edellisessä (ja niissä kymmenessä sitä edeltävässä) olet sinä itse, seuraa parin kuukauden mykkäkoulu ja selän takana haukkumista oikein urakalla.

    Tietysti toinen ääripää on takertua niihin menneisiin – pitää niistä niin tiukasti kiinni ettei uskalla tai haluakaan päästää irti. Mä itse tajusin vasta suurin piirtein 4v sitten, sun ikäisenä, että vaikka paljon asioita olin käsitellyt jo aikaa sitten, oli sellaisiakin, joista mä en halunnut päästää irti. Mä oon tänne ennenkin tilittänyt vaikeaa äitisuhdettani (oon julkisesti kyllä puhunut siitä muutenkin paljon), ja se miten vilpittömän vihainen mä äidilleni olin oikeastaan kaikesta, oli pitkään sellainen asia josta en halunnut päästää irti. En vaan halunnut, koska ajattelin että äiti jotenkin vapautuisi jostain ikiaikaisesta rangaistuksesta jos mä lakkaisin sanomasta että mä vihaan sitä kotkaa enkä oo ollut missään tekemisissä koko ihmisen kanssa vuosikausiin, kun tuli puheeksi mun äiti. Sitä kävi silloin tällöin, koska yllättävän usein mun kaltaisille nuorille äideille tultiin ensin ihastelee vauvaa/taaperoa ja sitten todettiin, että ”sun äitisi on varmasti onnellinen kun on jo päässyt mummoksi” tai jotain vastaavaa (kyllä, tätä tekee eläkeikää lähestyvät lapsenlapsia kuumeisesti odottelevat naisihmiset). Melkein neljä vuotta sitten olin nuorimman lapseni kanssa liikkeellä, kerrankin vain vauvan kanssa, ja päätin että käydään katsomassa joulumyyjäisiä bussia odotellessa, ulkonakin oli tosi kurja keli olla ja pääsisi ainakin sisätiloihin. No mä siinä sitten katselin jotain käsityökojua, ja myyjä tuli siihen esittelemään vauvojen villasukkia jne., ja mä totesin hymyillen että mä oikeastaan jäin vain katselemaan näitä kuvioita ja tekniikoita, kun näitä kaikkia tämmösiä on meillä kyllä ihan riittämiin mutta nämä on kauniita. Myyjä siinä kuikuili vauvan vaunuihin ja tokaisi jotain että noin suloiselle kaverille varmasti mummot kutoo mielellään vaikka kuinka paljon, ja mä vastasin että oikeastaan mä kyllä kudon itse, miehen äiti kun ei osaa kutoa ja mun äiti on jo kuollut. Mun onneksi se myyjä sekoitti pasmansa niin että pääsin livistämään siitä tilanteesta selittelemättä enempää, mutta kieltämättä järkytyin itsekin, että sanoin niin, koska eihän mun äiti ollut kuollut. Se oli kyllä elossa, mä en vaan tiennyt missä se asui, mutta tiesin että se on sairas ja hyvin huonokuntoinen ja tiesin että siskoni piti yhteyttä yhteen ihmiseen, joka puolestaan piti yhteyttä äitiin. Mulla meni kaksi viikkoa siihen että mietin että miksi mä olin sille ihan vieraalle ihmiselle väittänyt että äiti olisi kuollut, ennenkuin sain soitettua siskolle ja kysyttyä tietääkö hän äidin voinnista. Ei kuulemma mitään uutta ollut kuullut, mutta hän voisi kysellä. Seuraavana päivänä siskolta tuli viesti, että äiti on kuollut sinä aamuna. Sillon mä oikeastaan tajusin, ettei tuntunut miltään: mä olin kuvitellut että olisin helpottunut, jotenkin mystisesti vapautunut, vahingoniloinen, mutten ollut mitään. Ihan kuin olisi heittänyt kolikon pohjattomaan kaivoon, se vaan katosi eikä aiheuttanut mitään reaktiota, koska mitä mun elämään olisi vaikuttanut millään tavalla jonkun siihen kuulumattoman juopon kuolema? Myöhemmin oon ymmärtänyt, että se viha oli luisunut irti mun näpeistä ilman että mä edes huomasin, ja että mä olin tavallaan väärässä koko ajan kun ajattelin että äiti vapautuisi jos mä ”luovutan”. Mun äiti kuoli hyvin tietoisena siitä, ettei kukaan tule käymään hänen haudallaan, koska hän itse ajoi kaikki pois sitä suurta vapautta tavoitellessaan (äidin mielestä hänellä oli oikeus tehdä mitä huvitti, koska hän on vapaa, itsenäinen yksilö). Mä uskon, että äiti myös siinä vaiheessa tiesi olleensa niin väärässä kuin mahdollista.

    Hahaa, tulipa taas eepos 😂

  2. Kilpailetko fitness kisoissa Nordic fitness expolla lauantaina vai sunnuntaina? Kun oltais tulossa kahtomaan ni olis hyvä tietää😃☺

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta