MIELIHALUT KURIIN

img_9947Ihmisen mieltä ei voi pakottaa. Ei edes silloin kun puhutaan omasta hyvinvoinnista. Eikö kuulosta hieman järjettömältä asialta, koska kyseessähän on elämäsi tärkein henkilö ja sinun terveytesi? Tuo kaikki on kuitenkin täysin totta. Kerron sinulle miksi.

Oletko koskaan epäonnistunut karkkilakossa tai jäänyt sohvalle makaamaan treenien sijaan? Minä olen. Käytännössä en ole silloin kyennyt pakottamaan mieltäni tottelemaan. Olen saattanut sen sijaan avata suklaalevyn ja halunnut unohtaa sen mitä olisi oikeasti kannattanut tehdä. Huomenna saatan potea kovanlaatuistakin morkkista, mutta entä sitten? Treenaan huomenna kovempaa. Sitten minä otan taas itseäni niskasta kiinni. Uskon että myös sinä olet kokenut tämän useammin kuin kerran. Se on sallittua. Se on inhimillistä ja osa elämää. Mutta olennaisinta on kuinka pystyt pitämään nämä hallinnassasi. Ovatko ne sinun päätäntävallassasi vai  mielihalujesi tuulettimessa?

On kuitenkin tärkeää tiedostaa miksi mieli tekee meille joskus asioita, jotka eivät ole meille hyväksi. Miksi se tekee meidän puolesta huonompia valintoja, vaikka olisimme vakaasti päättäneet toisin. Osaan näistä pystymme vaikuttamaan, mutta tämä vaatii joidenkin asioiden muuttamista, kunhan vain luomme itsellemme sopivanlaiset pelisäännöt. Se ei tarkoita tiukkaa armottomuuta itseään kohtaan. Se tarkoittaa sitä kuinka paljon on hyvä itseltään odottaa ja missä menee vaatimusten raja?

Omat huonot valinnat ovat vähentyneet radikaalisti vuosien saatossa, vaikka ote on löystynytkin. Valinnat tulevat helpommin ja automaattisemmin, ihan ilman pirujen huuteluakin – mutta kyllä nekin joskus olkapäälläni istuvat. Joskus voitan, toisinaan en. Tärkeintä on tasapainon löytäminen.img_9944

Jokainen tunne ja mielihalu kannattaa ottaa vastaan ja hyväksyä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sitä pitäisi totella. ”Apua, en saisi ajatella tai tuntea näin” – Todennäköisesti kun muutat ajattelutapaasi siitä, että jokin olisi kiellettyä, tapahtuu muutos. Ajatusta, tunnetta ja mielihalua kannattaa hetki tarkastella ja kuunnella. Sitten voit itse päättää mitä sille teet tänään. Jokaista mielihalua ei ole tarkoitus toteuttaa, kuten ei jokaista ajatustakaan päässäsi. Herkkuhimojen hallitsemattomuus saattaa usein johtua myös käsittelemättömistä tunteista tai tapahtumista. Haemme jotakin, joka helpottaisi oloa hetkeksi. Tästä kierteestä ei pääse ulos kuin käsittelemällä ne vaikeimmatkin tunteet ja olotilat askel ja hetki kerrallaan.

Kun halutaan voida paremmin, aloita siitä mihin mielesi on oikeasti valmis. Se mitä se on sinun kohdallasi määräät sinä itse. Lenkkeiletkö kaksi kertaa viikossa, vai syötkö joka ilta terveellisen iltapalan? Ota asia kerrallaan ja lähde rakentamaan omaa hyvinvointiasi pala palalta. Siinä piilee onnistumisen jyvänen! Kun kylvät näitä jyviä tarpeeksi sinne tänne, huomaat kasvattaneesi ajan myötä kokonaisen puutarhan. Et ole pakottanut mieltäsi muuttumaan 360 astetta, vaan sen yhden asteen kerrallaan. Niin minäkin tein ja se matka on kestänyt vuosia. Mieltä tulee työstää rauhassa ja lempeästi.

Ota jokainen mielihalu ja tunne tarkasteltavaksi, äläkä turruta tai välttele niitä. Asiat ja tunteet haluavat nousta aina uudelleen pintaan, joka saattaa jälleen katkaista sen kamelinselän. Valitse siis hyväksyvä, itseäsi kuunteleva tie <3img_9936

Onnistumisia ja hyvää oloa viikkoosi -E

Paita ja kengät – Adidas / Farkut GT

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

21 vastausta artikkeliin “MIELIHALUT KURIIN”

  1. Hyvä teksti muuten mutta 360 asteen käännöksessä nokka osoittaa takaisin siihen mistä aloitit. Eli 180 astetta on varmaan mitä haet 😉

  2. Hyvä teksti eevi!

    Mulla ois myös yks kysymys joka menee kylläkin vähän nyt ohi postauksen aiheen. Kysymys koskee riisikakkuja, jotka näyttävät olevan monien (fitness)urheilijoiden suosiossa. Voisitko kertoa mikä niistä tekee niin ihmeellisiä? 😀 onko niissä tosi hyvät ravintoarvot vai mikä niissä vetää puoleensa?

  3. Kiitos tsemppaavista sanoista! tätä työstetty jo pitkään mutta välillä tekemättömien asioiden kasautuminen verottaa treenejä. Ainoa ratkaisu on pienentää kasaa asia kerrallaan, ja tähän tarvitaan nimenomaan sitä mielitekojen taltuttamista..

  4. Tosi hyvä teksti! Paras varmaan sun kirjoittamista! Itellä mielitekoja paljon, mut en oo koskaan ollut ylipainoinen tai huonossa kunnossa. Tästä sai paljon ajattelemisen aihetta, kiitos!

  5. Niiiin hyvä teksti, ja antoi paljon ajattelemisen aihetta ihan ylipäänsä elämässä 🙂 Ja sitten, mikä on toi farkkujen malli? Mulla on farkkujen hankinta meneillään ja noissa näyttää vyötärökorkeus just täydelliseltä 😀

  6. Tulipa osuvaan kohtaan tämä. Tänään jätin kuntosalin väliin ja ostin suklaalevyn, jopa söin sen kokonaan. Osaksi tosin sen takia, että oon kuullut tästä asiasta aiemminkin, aina ei oo pakko jaksaa. Silti koen morkkista siitä etten lähtenyt salille, mutten vaan yksinkertaisesti jaksanut. Maanantai, pitkä koulupäivä ja sateinen syysaamu. Mulla on siis vielä pitkä matka edessä päästä samaan tilanteeseen kuin sinä. Mutta ihana kuulla että joku on joskus ollut samassa tilanteessa kuin mä nyt, ja päässyt siitä ohi. Nyt ei vaan pidä jäädä odottamaan sitä päivää, kun voin katsoa takaisin tähän päivään ja nähdä muutos, muttei pakottaa itseäni siihen, onpa vaikeaa ja paljon ajateltavaa. Tarvitsen itsekuria enemmän, itsekuri ja pakottaminen on eriasia. Huh, kiitos ihanasta blogista Eevi! Toivoisin näkeväni enemmän sun juttuja snapchatissä kun oot aina niin ihanan pirteä, piristää päivää.

  7. Ihana sporttinen tyyli.. !sopii sulle kuin valettu!😊 ja teksti oli kyllä todella hyvä,melkoisia noi mieliteot välillä😨😛

  8. daamn mä jäin tsiigas tota kontrastii ja jotenkin iho ei mätsännyt tohon paitaan ja sit sitä kautta hikusiin pikkaen äi vajaaks tai ei tullu sitä tiettyy fiilist tosta asusta :).

    mut entäs jos annan tänään periksi kuinka nopaisti siitä tulee huomaamaton tapa tai onko sulle jäänny se sit pääle et tänään lupaan ittelnei et teen noin mut sit en teekkään loukkaantuko su nsydän siitä valheesta kun oma sanoo et vitun pälli sä lupasit.
    mitä sä tarkotit olla otteen löystymisellä? tai mtiä sulle se tarkoittaa?

    itte asiasa mä meitin jsut tota samaa ku joudin ristiriitaseen tilanteesen kun aloin kieltää tossa tunteita tai siis sellaista et esim kuulu joku daijju sana kahvijonossa mu naivoissa ja sillon mä avaan sillain suuni hölmösti ku koita net emmä nyt noi ajatellut mut sit ku tajuu antaa sen tulla ja vastaa vaikak sille et paskat tai riippuu mikä sieltä nyt tuleekaan päähän. hmm toi kiellettyä homma kyl se toimii ja siinä tullu harjaanusta en nyt puhu jsut herkuiista mut joo :D..
    mut entä jso välillä sitten antaa periksi niin ei tuu sitä herkun kierrettäkänä siis jos ajatellaan et ok tänään sulla on sellanen pikkunen herkku vajri mut sitten ylihuomenna se on kasvanut sellaiseksi keksi tason vajariksi ja sun suupielet alkaa oleen jo silali net yks patukka? sit ku tlee se nyt on pakko saada niin ottaiskko yhen patukan ku sit vo itaas olla pitkä aikaa ilman sitä patukkaa?.
    tietty sitten mitä jso se liittyy muihin ihmisiiin paljastaako esim herkkuihin lipsuja olevansa tuuliviiri parisuhteissa ja antautuvansa houktuksilel muita helpommin kuin askeettinen ei herkuttelia tyyppi onkohan tälläs tä tukimistua tehty?.
    mut totta itte asias nyt en oo niin paljo tässä viime aikoina herkutellut tänään teki oikeesti hyvää ostaa yks pieni lion patukka jälkkäriks en ollu vähään aikaan syönykkään sitä mut lähtiköhän mun kierre kun skidin kaa saunomaan illalla niin emmä jaksanu ku ostaa pitsan eli kierre oli taas valmis vaik olinkin jo sut terveellisä ruokii syönny tovin :).

    ku toi oli lähel toi asu mut sellasta piti uuestaan tsiigaaa.
    no ok toi vika asu kuva samasta eri valistukseesa sopi parhaiten aloin vaan miettii et oisko ton tosienkin korvan pitäny olla hiusten peitossa .

    • Opettele kirjoittaa. Kauheeta lukea tollasta tekstiä 😀

    • Ai kauhee miten sekava kommentti, eihän tästä saanut yhtään mitään selvää 😮😮😮

    • Ei teillä ole käynyt mielessä, että komentoijalla voi vaikka olla lukihäiriö tai vastaavaa, joten kirjoittaminen on ongelmallista ja virheitä tulee?!? Mutta hyvä, että te osaatte 🙂

    • Enemmän mä tarkoitin kyllä ihan vaan sitä, että kommentin sisältö oli todella sekava. Ja kommentit Eevin asuun littyen aika outoja…

  9. Miten vatsasta saisi ylimääräiset pois?! ja vatsalihakset näkyviin? 🙂
    Itselläni kaikki kertyy vatsaan ja jalkoihin, haluaisin rasvaa pois mutta en tiedä mikä olisi tehokkainta 🙁

    • Syö vähemmän, liiku enemmän. Eipä se mitään ydinfysiikkaa ole.

  10. Ohi aiheen hieman, mutta osaisitko suosistella Helsingistä ravintolaa mistä löytyisi terveellistä ruokaa, joka sopii dieetin ajaksi, vai onko sellaista? 😀

  11. Auttakaa nyt hyvänen aika, lääkäri käski ruveta sokerittomalle ruokavaliolle liian korkean verensokerin takia ja nyt kun katson mitä tahansa ruokapakkausta niin kaikessahan on sokeria, mitä ihmettä tässä nyt saa sitten syödä?

  12. onko mielestäsi ok syödä joka päivä joku herkku ja nyt en tarkoita mitään Fitness/raakaruokaherkkuja vaan ihan joky jackyvanukas, risifrutti, pulla, jäätelö tai tavallinen jogurtti?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.