MATKUSTAMINEN JA VATSAVAIVAT

_mg_1144
Nyt on paljon kerrottavaa ja viimeisien päivien kuulumiset Thaimaan reissulta vaativat vielä muutaman postauksen verran tilaa. Nyt on kuitenkin pakko päivittää viimeisimmät kuulumiset, sillä ne ovat nyt isosti sydämeni päällä ja selvittävät samalla myös blogissa vallinnutta hiljaisuutta. Kotiin pääseminen Phuketista ei ollut nimittäin kovin helppoa, vaan tämä tapahtumaketju oli varmasti yksi pahimmista lomalaisen skenaarioista – vatsatauti matkustuspäivänä.

Te blogini lukijat tiedätte kuinka paljon olen matkustellut ja tiedätte myös, kuinka en ole aina selvinnyt matkoiltani ilman terveysongelmia erityisesti suoliston toiminnan osalta. Olen perehtynyt suolistoni hyvinvointiin herkän vatsani vuoksi vuosien saatossa omalla kokemustasolla ja suunnittelenkin suuntaavani tulevaisuudessa myös opiskeluja sen pariin. Yksi isoimmista terveysongelmista tänä päivänä tuntuu piilevän suoliston ihmeellisessä maailmassa.

Vaikka olin valmistautunut tälle reissulle jo viikkoja ennen lähtöä mm. Precosa ja Vivomixx-maitohappovalmisteilla ja ottanut huomioon ruokavaliossani erinäisiä suolistoa tukevia asioita happo-ja bakteeritasapainon osalta, ei homma silti mennyt maaliin tälläkään kertaa. Bakteerikannan muutokset ovat keholleni joskus todella haastavia ja Thaimaa ei selvästi ollut ihan helppo nakki meikäläiselle. Toiset meistä ovat alttiimpia tartunnoille ja herkistymisille, vaikka kuinka valmistautuisi ja ylläpitäisi terveyttään. Edes ne tutut ruokavalinnatkaan ja hygieniatason tarkkaileminen eivät aina riitä. Kisadieetti painaa varmasti edelleen omassa kehossani ja siksi myös herkistyy helpommin kaikelle._mg_1093_mg_1114

Suoliston hyvinvointi on isoin kokonaisuus kehossamme ja vaikuttaa siksi oikeastaan ihan kaikkeen mielialasta lähtien. Se ei ole pelkästään sitä sattuuko vatsa toimimaan ruokailun jälkeen vai ei – ei ainakaan minulle. Se on jotain paljon monimutkaisempaa ja suurempaa.

Kun viikko oli kulunut ehdin jo ajatella Thaimaan armahtaneen minut. Kunnes sitten kaksi päivää ennen kotiin paluuta kuume nousi ja makasin hotellihuoneessa Even kantaessa minulle kaikkea mitä siinä vaiheessa alas sain. Vesimelonia, kookosvettä, papaijaa…Seuraava päivä jatkui kuumeilulla ja harmittihan se, sillä olisin halunnut viettää viimeiset aurinkoiset päivät mieluummin rannalla ja treenatessa. Viihdytin itseäni katselemalla Netflixiä, Even kantaessa sänkyyn vettä ja kuumetta laskevaa lääkettä. Minua harmitti myös Even puolesta. Olin kuitenkin myös samalla onnellinen siitä, että Eve oli huolehtimassa minusta. Olisin ollut aivan pulassa yksin.

Seuraavana, viimeisenä iltana oloni tuntui hieman kohentuvan. Bussi Krabille lähtisi hotellilta 4.30 aamulla ja ajattelin yöunien tekevän ihmeitä. Kuume kuitenkin nousi alkuillasta ja joka paikkaan sattui vietävästi. Vatsa alkoi oireilla ja tajusin pian millaisilla eväillä sitä tultaisiin tuosta 15 tunnin kotimatkasta selviytymään. Tiesin että Eve hoitaisi kyllä varmasti kaiken ja kantaisi minut vaikka vuoren huipulle jos tarvitsisi. Kaikki oli kirjaimellisesti Even harteilla.

Lempiasentoni oli tuossa vaiheessa kippura, mutta pakolliset kävelymatkat oli hoidettava katse kohti omia varpaita 90 asteen kulmassa. Realiteetit kotimatkan haastavuudesta iskivät vasten kasvojani viimeistään siinä vaiheessa kun bussistamme ei löytynyt vessaa. Jouduin valmistautumaan erinäisiin mahdollisuuksiin mielessäni tuon kolmen tunnin aikana, mutta jotenkin siitä selvittiin onnekkaasti tuskanhiellä ja krampeilla. _mg_1118

Lentokentällä se ilo sitten alkoikin, kun edessä loisti usean sadan metrin jonot. Siinä vaiheessa Eve etsi käsiinsä TUI:n suomalaisen oppaan ja saimme ihan mielettömän avuliasta palvelua tältä ihanalta naiselta. Toivon hänen näkevän tämän kirjoituksen, sillä haluan lähettää hänelle tuhat sydäntä ja kiitokset! Hän nimittäin hoiti laukkumme ilman jonotuksia ja passitti minut lentokentän lääkärille. Hieman kyllä edelleen ihmettelen tuon lääkärin kysymystä siitä, että onkohan sulla vaan menkat…Hei ihan oikeasti. Siellä sain säälittävät kipulääkkeet napaan ja matka jatkui.

Vaikka jonotukselta vältyttiinkin, jouduimme kuitenkin hieman neuvottelemaan kotiin paluustani Suomeen. Riskimatkustaja Teittinen! He epäilivät pystyisinkö lentämään reilua 11 tunnin lentoa ja ymmärrän kyllä pointin. Vatsa nimittäin turpoaa entisestään ilmassa ja kivut pahenevat – tiedoksi siis tämä, enkä pysty suosittelemaan tätä jos ei ole ihan pakko! Olin kuitenkin saavuttanut jonkinlaisen sotilasvaihteen ja päättänyt selvityä kotiin olosuhteista huolimatta. Koneeseen päästiin lopulta kapteenin hyväksynnän jälkeen. Lupasin myös olla aiheuttamatta kohtausta kesken lennon. Minut pelasti yksi ylimääräinen penkki vieressäni, johon sain itseni väännettyä jotenkin mukavasti. Laskin kuitenkin mielessäni tunteja siihen koska koneen pyörät viimein laskeutuisivat maan kamaralle.
_mg_1140

Nyt kun olen hikoillut kahden yöpuvun verran ja saanut syötyäkin jotain vihdoin, on olo jo parempi! Onneksi tuo kuume on laskenut ja vatsavaivat vähentyneet hieman. Veriarvotkin olivat normaalit, eli nyt odotellaankin sitten muita labratuloksia ensi viikkoon.

Merkitsin mieleeni jälleen havainnon, kuinka terveyttä ja ystävyyttä voikaan arvostaa taas vieläkin enemmän vaikeiden kokemuksien myötä. Ei ole siis mikään sattuma, että usein arvostuksemme tavallisilta tuntuviin asioihin nousee esiin vasta kun on pyöritty kunnolla pohjamudissa. Kun ei ole terveyttä ja hyvää oloa, ei ole kyllä mitään. Aika yksinkertaista.

Vaikka olenkin tehnyt jo paljon suolistoni hyvinvoinnin eteen, uskon että kiviä on vielä kääntämättä. Täytyy vain jaksaa aktiivisesti etsiä ja kokeilla, jotta voi lopulta löytää ne itselleen sopivimmat. Suolisto on siitä jännä tapaus, että sen toiminta on todella yksilöllinen ja siksi sitä tulisi kohdella ja huoltaa sen vaatimuksia noudattaen. Kaikkeen ei edes ne terveelliset elämäntavatkaan auta, vaikka niillä onkin aina positiivinen vaikutus kaikessa!

MATKAILIJAN VINKIT VATSAN HYVINVOINTIIN

  • Kookosvesi on loistava nesteytykseen ja se tunnetaan myös vatsaa hellivänä juomana
  • Aloe Vera on myös loistava suojakilpi suolistolle. Suosi puhdasta Aloe Veraa tai mahdollisimman vähäsokerisia/luonnollisia vaihtoehtoja
  • Papaija ja papaijan siemenet toimivat suoliston puhdistajina ja voivat auttaa vatsavaivoihin
  • Jos vatsavaivat iskevät, nauti hyvin sulavaa ruokaa ja suosi mehuja/smoothieita
  • Maitohappobakteerikuuri kannattaa aloittaa muutama viikko ennen reissuun lähtöä ja kuuria kannattaa jatkaa niin lomalla kuin kotiin palattuaankin vielä viikon verran 
  • Suosi myös lomalla oman ruokavaliosi ruokia
  • Muista käsien pesu ja pidä käsidesi mukanasi
  • Nauti ruokaa joka kiertää (suosi ravintoloita joissa ihmisiä) ja joissa ruoka ei altistu kuumalle säälle/ilmansaasteille
  • Kasvikset kannattaa nauttia höyrytettynä tai keitettynä
  • Kuori kaikki minkä voit – hedelmät ja kasvikset
  • Juo riittävästi nestettä päivässä (pullovesi)
  • Lepää jos suolisto oikkuilee. Uni ja lepo korjaavat ja palauttavat

minifitness_matkalaisen_vatsavinkit

Jos näillä edetään taas askel eteenpäin <3 -E

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

18 vastausta artikkeliin “MATKUSTAMINEN JA VATSAVAIVAT”

  1. Mikäli Thaimaassa saa normaalin pöpön esim. Raanavedestä tms. niin suosittelen suuntaamaan ensimmäiseen apteekkin ja kertomaan vaivoista 🙂 Heille on hyvinkin tuttu asia nämä länsimaisten mahavaivat ja heiltä saa lääkkeet kivunlievitykseen ja pahoinvointiin! On sitten kyllä melko tujua kamaa eikä mitää hajua mitä laatua, mutta toimii eikä loma mene pilalle 🙂

  2. Voi kurjuus mikä koettelemus! Oma suolistoni on mukanani kulkeva katastrofi ja olisin aivan valmis vaihtamaan sen terveeseen, jos se olisi mahdollista. Karu totuus kuitenkin on, että sen kanssa on yritettävä tulla toimeen, joten parasta vaan opetella mikä sen tekee tyytyväiseksi ja mikä ei. 😉

    Sä olet sitkeä sissi, mä niin arvostan sun asennetta!!! <3

  3. Voi että ! Mä osaan kuvitella noi fiilikset, itselläkin vatsa vähän herkkä ja esimerkiksi ruokamyrkytys Barcelonassa ei ollu mikään herkuin kokemus. Mitä maitohappobakteeria suosittelisit ennen Aasian reissua, perus relatabs vai onko laadukkaampia tiedossa? 🙂

  4. Mulla tuli elokuun Turkin reissulta mukaani kambylobakteeri ja tietenkin oireet alkoi lentopäivänä. Onneksi vessat löytyi aina kun tarvitsi, mutta pariin kertaan pitkissä jonoissa tuskan hiki nousi pintaan. Ei se kyllä herkkua ollut, eli kaikki myötätunto sua kohtaan 🙂

  5. Voi ei! Lensikö siis ihan oksu jne…? Itse olen kärsinyt jo useamman vuoden oudoista vatsavaivoista. Vatsan toiminta on ollut ihan mitä sattuu vaikka mielestäni syön ihan perus terveellistä ruokaa. Viime aikoina ongelmat äityivät niin pahaksi, että jouduin jo hakeutumaan päivystykseen pahojen vatsakipujen takia. Kävin tähystyksessäkin ja onneksi mitään tulehduksellista suolistosairautta ei todettu. Diagnoosiksi jäi nyt ärtyneen suolen oireyhtymä jota itsekin olen epäillyt. Yritän nyt syödä entistä terveellisemmin ja noudattaa orjallisesti Fodmap-dieettiä. Tästä ainakin itselleni on ollut apua vaikka onhan se aikamoista rajoittamista :/ Inhottavaa kun vatsaongelmat on niin kokonaisvaltaisia ja koskaan ei tiedä milloin ne iskevät. Kipukohtaukset ja kummallinen suolentoiminta ainakin omalla kohdallani ovat latistaneet matkakuumetta aika huolella, kun koko loma varmaan menisi vaan stressaamiseen että milloin vatsan tilanne taas räjähtää ja usein kaikilla matkoilla onkin vähintään pieniä vatsavaivoja tullut… Suoliston toiminta kyllä kiinnostaa hirveästi itseänikin ja jotenkin on hassua miten sen toiminnasta loppuen lopuksi on aika vähän tietoa. Lisäksi jokaisella on niin omanlaisensa suolisto että se, mikä toimii toisella saattaakin olla toiselle ihan ehdoton nounou. Toivottavasti voit jo paremmin! 🙂

    • Heippa! Harmi, että nuo vatsavaivat on monelle varsin yleisiä 🙁 itsekkin kuulun tähän joukkoon..
      Olen kuitenkin reissuista selvinnyt suhteellisen hyvin Visiblin -rouheilla, jotka auttavat mm. ummetukseen .. myös idoform – maitohappobakteerit sekä

  6. Oi ihanaa että joku uskaltaa puhua tästä aiheestta! Minulla on puolen vuoden aikana ollut samoja oireita ihan täällä suomessa. Päivystykseen olen joutunut kolme kertaa mennä eikä syytä ole löytynyt. Koskaan ei voi tietää millon maha menee sekasin, puhumattakaan kuumeesta ja mahakivuista.

  7. Thaimaan apteekista sai kyllä tosi tehokkaat lääkkeet,mitä lie olivat mutta tepsivät.
    Toin kotiinkin ja kun yrjis seuraavaksi iski niin pelastivat siinäkin kohti.miksiköhän suomessa ei myydä tehokasta lääkettä vatsapöpöihin..

  8. Hyi, kamalaa. Minulla kans kahen vkon reissu Karibialla meni kokonaan sairastaessa, lukuunottamatta paria päivää. Kyllähän se harmitti kun kesken illallisten ja hauskanpitojen piti juosta huoneeseen vessaan ja lepäämään. Siis kaikki mitä söin, niin tuli heti ulos. Kyllähän sitä loppumatkasta aika luiselta näytti kun hedelmien, kasvisten ja riisin avulla eli. 😀

  9. Kannattaa varoa mitä ulkomailta esim sieltä thaimaasta apteekista ostaa, todennäköisesti antibiootteja joita siellä myydään ilman reseptiä, ja nehän vain pahentavat suoliston kuntoa entisestään, vaikka juuri sillä hetkellä vatsavaivoihin auttaisivatkin. Ne ovat kuitenkin juuri niitä turhia antibiootteja mitkä edesauttavat resistenssin syntymistä. Paras apu on kuitenkin tehokkaat maitohapot, niitä voi ottaa useampaakin erilaista. Vivomixx on loistava.

  10. Tosi kurja kuulla! 🙁 Onneksi sulla oli ystävä huolehtimassa. <3
    Itse joskus matkustaessani yksin Thaimaassa sain keuhkokuumeen. Siinä sitten (lääkkeistä huolimatta) makasin yksin hillittömässä kuumeessa hotellissa, enkä päässyt sängystä edes ylös hakemaan mitään ruokaa. Se oli ainoa hetki reissussa, kun oikeasti harmitti olla yksin. Onneksi siitä selvittiin, vaikka kipeä olinkin koko reissun. :/

  11. Sun suolistotarinat kuulostaa ihan mun vastaavilta. Kannattaa ottaa kolera rokote! Mulla ei oo rokotteen ottamisen jälkeen ollut ongelmia ulkomailla, Thaimaassakaan. Lisäksi syön ihan päivittäin maitohappotabletteja.

    • Samaa suosittelen! Olen matkustellut todella paljon ympäri maailmaa ja en ole koskaan saanut mitään mahaongelmia kolerarokotteen ansiosta! Suomessa taas mahavaivoja on ihan tarpeeksi 😀

  12. Mietinkin someen julkaisemiesi ruokakuvien kohdalla, miten uskalsit niin huolettomasti syödä reissussa. Itse vältän ulkomailla ihan kaikkea, mihin liittyy vatsataudin riski – riisit, valmiiksi kuoritut hedelmät ja vihannekset, salaatit, jääpalat, irtojäätelöt yms yms. Jään varmasti monesta makuelämyksestä paitsi, mutta arvostan kyllä terveyttäni vieläkin enemmän. Se maitohappobakteerin teho on oikeasti ihan täysi 0 siinä kohtaa kun riittävän patogeeninen pöpö pääsee elimistöön. Eri asia on lievempi bakteerikannan muutos – kyllä tuossa sinullakin on ollut ihan kunnon ruokamyrkytys kyseessä. Onneksi kuitenkin selvisit Suomeen!

  13. Kannattaa tutustua scd- diettiin. Itselläni on ollut jo lapsesta asti suolistosairaus ja tämä kyseinen ruokavalio on pitänyt sairauden hyvin kurissa. Varmasti auttaa myös terveiden ihmisten vatsavaivoihin ja vatsan turpoamiseen. Tietoa löytyy googlettamalla.

    Ainoo maa mistä itsekin sain vatsataudin on ollut Thaimaa. Onneksi olin itse jo ehtinyt kotia ennen kuin sairastuin, mutta sain taudin samassa hotellissa asuneelta tytöltä, joka matkusti paluu matkalla samassa pikkubussissa. Hänellä siis oli paluumatkalla vatsatauti. Hän itse luuli saaneensa ruokamyrkytyksen, niin eipä tullut itsekään niin hyvin varottua mahdollista tartuntaa. Tauti oli kyllä huomattavasti rajumpi kuin ns. suomalainen vatsatauti. Vatsakrampit oli melkoisia.

    Sen jälkeen olenkin matkustellut vain Euroopassa, niin ei sitten ole niin erilaiset bakteerikannat. Vatsatautia ei kyllä kannata ihan hirveesti lääkitä millään ihme lääkkeillä, sillä se saattaa entisestään turmella suoliston mikrobistoa, jonka korjaantuminen vie aikaa.

  14. Samaistun tähän postaukseen täysin! Minulla on aina suoliston kanssa ongelmia ihan kotonakin, ja olen huomannut että meillä on tosi samanlaisia ongelmia.
    Mua alkoi toi Aloe Vera kiinnostamaan, minkälaisia aloe vera valmisteita löytyy mitä pystyy ihan syödä? ja löytyykö Suomesta?

  15. Harmillisen yleisiä nuo mahavaivat reissussa 🙁
    Niihin kuitenkin yleessä auttaa maitohappobakteerit, jäiden, hanaveden, valmiiden salaattien yms. mahdollisesti hanavettä sisältävän tuotteen välttelt.. itse myös syön reissuissa yleensä visiblin-rouheita, jotka auttaa mm. ummetukseen ja antaa lisää kuituja kropalle.. kannattaa kokeilla! 🙂

  16. Merkittävän osan vatsavaivoista aihettaa FODMAP -hiilihydraatit eli ns. huonosti imeytyvät hiilihydraatit. Suosittelen perehtymään tähän fodmap-diettiin, koska siitä moni vatsavaivainen on saanut avun! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.