JOULUN MAKURAATI JA OUDOT RUOKAHIMOT

Minifitness_Joulu_ruokaMeillä jokaisella on niitä. Väittäisin että nämä ruokahimot muuttuvat iän myötä yhä oudommiksi. Tähän tulokseen olen ainakin tullut itseni kanssa. Jos puhutaan arkisista ruokahimoistani, nousevat erilaiset kaalit, hieman palanut parsakaali, sinappi, merilevä, naposteluporkkanat uunissa, punajuuri, kardemumma ja puuro fanituslistani kärkipäähän.

Muistan joskus jopa pohtineeni miltä rakastamani Dijon-sinappi maistuisi vanilijajäätelön kanssa. Kyllä, nämä addiktioni saattavat olla joskus todella outoja. Luulen että tämä päähänpinttymäni näiden kahden yhdistämisestä liittyy Aprillipäivän pilaan – silloin joku nimittäin huijasi, että sellainen uutuus löytyisi pakastealtaasta! Ehdin ehdottomasti innostua ja lujaa.

Minifitness_fitnessruokaa
Jos joku muukin hullu rakastaa kaaleja, löytyy kaupasta nyt jouluun sopivaa omenaista punahapankaalia!

Viikonloppuna himoitsin perunoita ja bataattiranskalaisia. Voisin syödä kaksi pellillistä molempia. Myös aikaisemmin vihaamani juustolautanen on päätynyt kummittelemaan mieleni syövereihin. Luulen että joulu tulee korjaamaan tämän potin kotiin. Äitini rakasti ruisleipää ja sinihomejuustoa mikrotettuna. Toivottavasti en pidä siitä, sillä muistan tuon pistävän lemun leijailevan kaikkialle. 

Minifitness_ruokavalio
Nämä tyypit uuniin 190 asteeseen 20 minuutiksi! Parasta jos antaa hieman tummua pinnalta…

Viime viikolla maisteltiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna raakaa piparkakkutaikinaa, jonka olin todellakin ostanut jo helmikuussa. Tämä gluteeniton Porokylän Leipomon piparitaikina oli kyllä ehdottomasti kaiken tuon säilömisen ja odotuksen arvoinen! Parasta gluteenitonta taikinaa jota olen koskaan napaani tunkenut, huhhh. En vielä tiedä mistä kahmin sitä lisää. Parastahan siinä oli maun lisäksi tietenkin se, ettei siitä tullut edes pullukkaista vatsaa (ainakaan siinä hetkessä elettynä…). En osaa ottaa kantaa siihen montako piparia taikinasta tulee, sillä alkuperäisestä taikinasta sain taiottua itse vain viisi piparia. Sen verran hyvää se taisi olla…

Herkku- ja pyhäpäiviin on usein kuulunut makuraati, jossa arvostelun kohteeksi päätyy milloin mitäkin. Joskus se on ollut suklaalevyraati, joskus keksi- tai jäätelöraati. Tuo on oikeastaan aika hauskaa oikeassa porukassa! Joukkoon kannattaa kuitenkin valita isoja syömäreitä, sillä muuten leikki loppuu aivan liian lyhyeen.  Luulen että jouluna tullaan äänestämään konvehdeista ja pohditaan mikä sinappi on kalkkunan kanssa parasta. Laatikoista en ole koskaan pitänyt, joten ainakin omalta osaltani menen kiinteällä peruna-bataatti-punajuuri linjalla…

Ihanaa maanantaita -E <3

 

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

4 vastausta artikkeliin “JOULUN MAKURAATI JA OUDOT RUOKAHIMOT”

  1. Niinpä. Kyllä meillä täällä Nurmeksessa osataan :). Tulehan kesällä tutustumaan tähän Pohjois-Karjalaiseen pikkukaupunkiin!

  2. Viime vuonna ainakin Kantsun prismassa oli tuota taikinaa. Löytyisköhän myös Postitalon K-marketista kun niillä on ainakin mun mielestä hyvä valikoima gluteenittomia tuotteita ja saatavilla myös muita Porokylänleipomon tuotteita.
    Ja omasta kokemuksesta voi sanoa, että ainakin yhdelle hengelle ihan tarpeeksi pipareita 🙂 Ite oon pakastanu puolet ja toisen puolen tein pipareiksi niin tuli melkein täys litran lasipurkki.

  3. Arvaappa appelsiini maitojäätelö ja päälle himalajan suolaa myllystä, oikein kiteitä, nam

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.