SUURIN PELKONI


Suurin_pelkoni_itsevarmuuden kehittaminenOlin luonut omaan päähäni painajaisen, joka oli kasvanut vuosien saatossa yhä suuremmaksi pikkulapsen sängyn alla lymyäväksi möröksi. Tämä mörkö oli nimeltään pelko. Pelko siitä, että en kykenisi johonkin uuteen, oman osaamisalueeni ulkopuolella olevaan asiaan. Uudessa on aina olemassa riski ja tuo riski on epäonnistuminen. Me kaikki pelkäämme jotakin ja usein nuo pelot kietoutuvat asioiden ympärille, jotka ovat meille täysin vieraita. Kun tätä asiaa alkaa pohtimaan, nousee mieleen väistämättä yksi kysymys; kuinka voimme pelätä etukäteen jotakin, josta meillä ei ole kokemusta? Miksi uudet asiat luovat meissä helposti epäilyksiä omista kyvyistämme? Emmehän me voi osata kaikkea etukäteen.

Minusta meidän kaikkien olisi lakattava jaottelemasta asioita ”en osaa” ja ”osaan” kategorioihin, sillä sellaisia ei oikeasti ole olemassa. Ne ovat aina vain meidän omia kuvitelmia, ennakkoasenteita ja kyvyttömyyttä uskoa omiin kykyihimme. Me kaikki pystymme niin paljon parempaan, kuin mitä itsellemme helposti uskottelemme. Saatamme olla aivan loistavia jossakin asiassa, mutta emme anna kyvyillemme tilaa näkyä pelon ja epävarmuuden kustannuksella.

Olen kokenut tämän tunteen monesti aikaisemminkin. Erityisen paljon olin pelkojeni kanssa vastakkain lapsena, kuten varmasti moni meistä. Luulen että monet kokemukset seuraavat meitä aikuisiälläkin ja osaamattomuuden pelko on yksi sellainen. Jos jonkun ominaisuuden voisin itselleni varastaa, olisi se pelottomuus. Voisin vain heittäytyä kaiken vietäväksi ilman että kokisin nolostumista, epävarmuutta, ahdistusta tai epäonnistumisen tunteita. Onko tätä kykyä kuitenkin mahdollisuus kehittää ja teemmekö sitä itseasiassa koko ajan?Selata_pelkosi_uskalla_epaonnistua

Jos avaan oman pelkolistani, huomaan voivani ruksata sieltä pois jo monia asioita. Ehkä kyse onkin vain asioiden ja tunteiden hyväksymisestä. Ohjakset ovat nimittäin aina meillä ja me itse voimme päättää ihan kaikesta – myös halu kehittyä on aina meistä itsestämme kiinni. Aina ei kuitenkaan voi onnistua, mutta ilman yrittämistä ei voi saavuttaa sitä koskaan. On hyväksyttävä epätäydellisyys ja elämän epäonnistumiset. On aivan pakko uskaltaa kohdata jopa niitä pahimpia pelkojaan, jotta voi saavuttaa asioita joita elämäänsä toivoisi. Useinkaan nämä asiat eivät ole konkreettisia, vaan pikemminkin kasvua sisältä päin. Tämä sisäinen kasvu tuottaa myös usein niitä ulkoisia asioita täysin luonnollisesti. Tiesitkö, että sinullakin on mahdollisuus leikkiä pelotonta, sillä uskallus on se joka kumoaa oikeastaan ihan minkä tahansa tunteen tai pelon?

Meille on tuputettu liikaa ajatuksia siitä, että elämässä ei saa epäonnistua – sehän on heikkoutta. Mielestäni heikko on kuitenkin se, joka ei koskaan uskalla yrittää. Yrittämisen kautta on pakko jossakin vaiheessa onnistua, vaikka se ei ensimmäisellä kerralla vielä luonnistuisikaan. Oikeat onnistujat mitataan asenteesta ja siitä, että uskaltaa aina vain uudelleen.

Elämässä kannattaa uskaltaa, sillä se avaa niin valtavan upeita uusia mahdollisuuksia meille jokaiselle. Itselleen kannattaa myös opetella nauramaan – naurun kautta löydät itsestäsi nimittäin täysin uusia syvyyksiä, lempeyttä ja hyväksymistä. Olen ottanut tänä keväänä hypyn johonkin, joka pelottaa. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, sillä ensimmäinen ja vaikein askel on jo otettu. Yksi matka, josta haarautuu monta polkua – tänä keväänä uskalletaan, oletko mukana? <3 Ensimmäinen Tanssii Tähtien Kanssa-jakso esitetään 12.2 ja live-lähetykset alkavat 19.2 sunnuntaina

 

-E

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

15 vastausta artikkeliin “SUURIN PELKONI”

  1. Nyt osu ja uppos tää kirjotus! Itse olen astumassa työelämään ja jännittää ihan hirveästi, juurikin se, että mitä jos mä mokaan tai en osaakkaan? Silti olen päättänyt vaan uskaltaa, pakko! Ehkäpä jonain päivänä nämä uudet jutut tuntuukin ihan helpoille.

  2. Tää teksti osui ja upposi nyt kunnolla! Olen kamppailut pelon ja erityisesti epäonnistumisen pelon kanssa todella pitkään ja nyt vihdoin tuntuu että se pelko on takanapäin. Kiitos ihanasta blogista ja tästä tekstistä ❤

  3. Viisaita sanoja Eevi! Rohkaiseva teksti. Itsekin kamppailen lähes jokapäivä epäonnistumisenpelon kanssa.
    Tsemppiä paljon uusiin haasteisiin! <3 Ihailtavaa rohkeutta ja heittäytymistä 🙂

  4. Erittäin hyvin sanottu ja Tämä teksti osui ja upposi nyt kunnolla! 🙂 Toi sun takki on niin ihana värinen! 🙂 Mistä sä olet ostanut sen?

  5. Totta jokainen sana! Itsekin kirjoitin juuri omaan uuteen blogiini peloista, uskomuksista ja miten ne vaikuttavat myös terveyteen. Ajatustemme voima on mielettömän suuri.. 🙂

  6. Ihana kun kirjottelet ihan kaikesta täällä blogissa! 🙂 Oon ihan samaa mieltä! Muistan, miten itse pelkäsin pienempänä epäonnistumista ja jätin tekemättä asioita, koska ajattelin että en osaa. Jossain vaiheessa onneksi kasvoin tästä yli ja tajusin, että kaiken voi loppujen lopuks oppii, jos vaan motivaatiota riittää. Nykyään musta on aivan naurettavaa, että oon koskaan pelännyt tuolla tavalla epäonnistumista. Mua ainakin mietityttää, että minkä takia monilla on tommoisia pelkoja jo lapsesta asti.

    • Sana naurettava on kyllä osuva kuvaus monelle pelolle joista kehittelemme ”vaaroja” arkeemme 😀

  7. Yritin pitkään päästä opiskelemaan alaa, josta kiinnostuin jo lukiossa.

    Kerta toisensa jälkeen jouduin kuitenkin pettymään ja lähipiiristä löytyi aina yksi joka kehtasi lytätä unelmia sanoen ”älä hakkaa päätä seinään! Olet yrittänyt jo niin monesti” suurin osa sentään jaksoi kannustaa, kunnes hakumenetelmät muuttuivat siten, etten olisi voinut enää onnistua.

    Nuo sanat jäivät kuitenkin meleeni ja uskon vaikuttaneen persoonallisuuteni muutokseen. Meinaan itsekin nykyisin epäröidä ja uskallanko yrittää. Nyt kuitenkin eri ala pohdinnassa.

    • Ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua! Nyt vain rohkeasti kohti uusia haasteita ja tavoitteita. Tseppiä! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 22
Tykkää jutusta