SÄÄNTÖKIRJA

Elaman_saantokirja_minifitnessOnko elämässä olemassa sääntöjä? Ehdottomasti, vaikka emme niin haluaisikaan asiaa mielellämme mieltää. Me kaikki olemme luoneet aivan itse omia sääntöjämme – osa niistä on hyviä, toiset taas kehnompia. Niistä, jotka jarruttavat meitä pitäisi päästää irti. Hyvät käytöstavat, itsestään ja muista huolehtiminen, sekä kiitollisuus ovat taas niitä kullanarvoisia asioita, joita pitäisi kehittää läpi elämän.

Luulen että meistä jokainen havahtuu jossakin vaiheessa elämää avaamaan tämän itse kirjoittamansa elämän sääntökirjan. Huomasin itse kirjoittaneeni sinne aivan typeriä asioita, joiden ymmärsin vain itseasiassa kaventavan elämisen vapauttani ja siitä nauttimista. Vedin sieltä yli myös ihan rohkeasti sääntöjä, jotka olin luonut jo hyvin nuorena tyttönä – minähän en ole enää tuo pieni tyttö, joten miksi eläisin sen pienen tytön sääntöjen mukaisesti? Siispä päätin kirjoittaa sääntökirjaani hieman uudestaan.

Elämän sääntökirja tulisikin avata aina silloin, kun tuntuu siltä. Mitä useammin avaat sen, sen parempi. Olet silloin pysähtynyt miettimään kuka olet ja mitä haluat elämältäsi. On täysin hyväksyttävää päättää itse – olethan jo aikuinen.

Vahvaa viikonloppua <3 -E

Minifitness_vahva elama Minifitness_soc_stadium_treenivaatteet

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

2 vastausta artikkeliin “SÄÄNTÖKIRJA”

  1. Go Eevi, so true! Ihan liian harvoin pysähdytään miettimään, mitkä on ne arvot, joiden mukaan elämäänsä haluaa elää. Ne kun bongaa, turhat rajoitukset ja hullut säännöt jäävät taakse. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.