EKA SHOW

Kuva Aamulehti

No huhhuh. Ensimmäinen tanssi on nyt vedetty ja omat fiilikset on tosi hyvät, tuomareiden kohtalaisen kehnosta palautteesta huolimatta. Meikäläinen keskittyy nyt vaan täysillä siihen omaan kehittymiseen ja seuraavaan vetoon ensi sunnuntaina. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen tanssini ikinä, joten ei sitä oikein osaa olla kuin tyytyväinen. Paljon on tultu jo eteenpäin siitä mistä lähdettiin liikkeelle! Se on käsittämätöntä mitä kaikkea live-lähetys vaatii meiltä kaikilta. Kuinka montaa asiaa sitä prosessoi samanaikaisesti päässään ja kropassaan. Ei ole muuten helppoa hommaa – kisadieetti tuntuu tämän kaiken rinnalla hyvinkin kevyeltä puuhalta. Mutta posen kautta taas jälleen kerran; muistin askeleet, pysyin pystyssä (harjoituksissa nimittäin en), enkä edes onnistunut hajottamaan raajoistani osia. Jive ei ollut todellakaan se helpoin startti, mutta jotenkin yllätyksekseni se näytti kuitenkin ihan ok vedolta TV:ssä – hyvin on kameraryhmä tehnyt työnsä, hahaa! 

Nyt täytyy lopettaa ilmeisesti tuo salilla käynti hetkeksi, koska kropasta löytyvä voima näkyi niin vahvasti Jivessä – hirveän jäykkä muijahan siellä keinui. Lajitaustani on kohtalaisen kovaa, voimakasta ja maskuliinista. Nyt pitäisikin löytää rentoutta tekemiseen ja opetella hallitsemaan näitä Hulkin voimiani. Janilla ei ole muuten kohta enää käsiä, tärykalvoista puhumattakaan. Rentoutta rentoutta, mutta millä ajalla?!

Edelleen haluaisin tanssia vain tennareissa, enkä tule vielä tämänkään jälkeen rakastamaan korkkareita. Edes haavaliimat, laastarit tai jesari ei jeesaa yhtään. Mutta silti mä vaan vetäisen taas ne barbiekengät jalkaan vaikka kuinka tekisi tiukkaa – tanssisalille mars! Hirvittävän rankkaa, mutta silti kivaa. 

Ensimmäisen tanssin voit katsoa täältä

Ps. Muistakaa äänestää <3 -E

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

10 vastausta artikkeliin “EKA SHOW”

  1. Tosi hienosti meni!! Näytitte Janin kanssa upeilta ja oli ihanaa seurata teistä huokuvaa iloa 🙂 Tsemppiä ja kovaa intoa jatkoonkin! 🙂

  2. Eiii, sarja ja jopa klipitkin näkyy vain Suomessa. Onko mitään kikkakolmosta, millä me ulkosuomalaisetkin voisimme katsoa?

    • Hei, mä katsoin jakson Kanadasta käsin Katsomosta, niin että käytin F-Secure Freedomia. Sen avulla voi katsoa ulkomailta turvallisesti suomalaisia ohjelmia nettipalveluista, jotka rajoittavat käytön Suomen rajojen sisäpuolelle. Mulla se toimii hyvin niin Ruudussa kuin Katsomossakin. Suosittelen ja ohjelmaa voi kokeilla ensiksi ilmaiseksi. Suomenkieliset sivut löytyy kun googletat F-Secure Freedome. Terveisin; Toinen ulkosuomalainen 🙂
      http://www.oonatoivola.com

    • Ei olla 😀 Tanssi vievät nyt kirjaimellisesti kaiken aikani.

  3. Hei, testaa jalkoihin leukoplastia, pysyy paremmin kuin mikään ja on pehmeä. Voittaa laastarit mennen tullen ja on todella edullinen.

  4. Moi! Sulla on kiva blogi kun oot pysyny iha aiheessa (urheilu, hyvinvointi ym) eikä mitään itsensä esittely bimbo meininkii ilman mitään oikeeta asiaa. Ja ihana kun sulla on kunnolla lihasta eikä mikään riutunut kukkakeppi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 21
Tykkää jutusta