RAKKAUTTA ILMASSA

Tunnistatko itsessäsi miellyttämisen halun? Oletko koskaan saanut itseäsi kiinni tilanteesta, jossa olet esittänyt toiselle ihmiselle jotakin mitä et ole oikeasti? Minä olen.

Haluamme joskus jotakin niin paljon, että olemme valmiit joustamaan, muuttumaan ja lopulta olemaan jopa epäaitoja tarkoituksettomasti. Uskomme pystyvämme saavuttamaan tällä muutoksella jotain sellaista, jota emme ole aikaisemmin ehkä saaneet. Tosiasiassa tämä kurssin muutos ei tuo mukanaan mitään hyvää, vaan siinä hukkaa ainoastaan oman itsensä. Kukaan ei pysty teeskentelemään loputtomiin, joten kuinka paljon aikaa säästäisitkään jos olisit vain rohkeasti sellainen kuin sinä olet? Teeskentely on älyttömän hauras tapa rakentaa yhtään mitään pysyvää.

Tämä toinen versiosi on vain varjo sinusta, eikä sitä ei ole oikeasti olemassa. Se saattaa olla hetken tutkimusmatka, jota et itse edes välttämättä kykene heti havannoimaan. Tästä oman huonomman kloonin luomisesta ei kuitenkaan pitäisi ahdistua, vaan siitä kannattaa ottaa opiksi. Tämä on meistä monelle kasvuvuosien vaatima hairahdus, josta voimme halutessamme kasvaa ja tulla tietoisemmiksi siitä kuka olen ja mitä haluan. 

Haluamme kaikki tulla hyväksytyksi, nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi. Nuorena sitä kaikkea vasta opettelee ja olen monen parisuhteen alussa toiminut ja käyttäytynyt sellaisella tavalla, joka ei ole minua. Saatoin pukeutua eri tavalla tai kuunnella erilaista musiikkia mitä tavallisesti. Esiin saattoi myös nousta jokin aivan toisenlainen tyyppi, jollainen en ollut aidosti lainkaan.

Joskus olen myös ihmettelyt omaa itseäni. En ole hiljainen, mutta joskus seura on tehnyt minusta sellaisen – sisäänpäin kääntyneen, hiljaisen ja aran. Silloin myös ymmärsin, ettei tämä kyseinen henkilö ollut elämääni se oikea. Kun kykenemme olemaan vapaasti täysin aukinaisia, virheellisiä ja rehellisiä, tiedämme olevamme oikeassa seurassa.

Miellytätkö muita ihmisiä oman itsesi kustannuksella, vai teetkö hyvää muille ja itsellesi? Sinä tiedät eron.

Rakkaus on opettanut itseäni eniten tässä elämässä. Vaikka en parisuhteessa juuri nyt eläkkään, en koe tarvitsevani sellaista juuri nyt. Se ei tarkoita kuitenkaan koskaan sitä, että elämästäni puuttuisi rakkautta ja isojakin tunteita! Niitä saa ja pitää olla meillä kaikilla. Hyvät parisuhteet opettavat kuitenkin usein todella paljon ja kehittävät meitä ihmisinä juuri oikealla tavalla. Tavalla, jolloin saamme olla vapaina ja loistaa mahdollisimman kirkkaina. Tavalla, joka vie meitä eteenpäin ja tekee meistä parempia ihmisiä. On hyvä muistaa, että nämä suhteet opettavat usein meitä vielä suhteen päättymisen jälkeenkin. Uusi astuu tilalle vasta kun vanhasta on opittu kaikki mahdollinen.

Tänä sunnuntaina meillä on luvassa Tanssii Tähtien Kanssa-ohjelmassa rakkausaiheinen teema, joka on herkistänyt selvästi myös minut. Luulen että tässä jaksossa nähdään kokonainen rakkauden tunnekartta, joten nessut kannattaa varata jo valmiiksi!

Ihanaa tunteiden vuoristorataa, sitähän rakkaus on. Rakkaus on ihana asia, joka saa meidät elämään täysillä. Se herättää meissä aina jotakin täysin uutta. Kykenemme sen kautta olemaan parempia muille, sekä itsellemme. Rakastakaa.

LOVEA! -E

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

8 vastausta artikkeliin “RAKKAUTTA ILMASSA”

  1. Todella loistava kirjoitus! Se on kyllä niin totta ettei itseään voi muuttaa vaikka kuinka haluaisi. Yritin liian pitkään muuttaa itseäni joksikin muuksi jotta minusta pidettäisiin enemmän. Se hyväksynnän haku oli vaa niin tiukassa. Lopulta ymmärsin luopua asioista jotka eivät kanna eteenpäin. Koen olevani nykyään vahvempi ja juuri se joka oikeasti olen. Ja olen saanut ihmisiä ympärille jotka ovat aitoja ja välittävät oikeasti ilman että minun täytyy muuttua muuksi.

    Tsemppiä Eevi! <3

    http://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi

  2. Tuttua on tuo muiden miellyttäminen. Teen sitä edelleen, vaikka haluaisin siitä päästä irti. Taustalla kummittelee kuitenkin hylätyksi tulemisen pelko. Olen liian monta kertaa kokenut jollain tapaa hylätyksi tulemisen, joten takaraivoon on iskostunut se, että ei kannata olla oma itsensä vaan yrittää olla erilainen, että muut ihmiset hyväksyisivät minut, enkä olisi yksin.
    Tottapuhuen, en ole edes itse varma millainen oikeasti olen. Toivon joskus vielä löytävän itseni.. 🙂

    Mutta ihanaa kevättä sinulle Eevi ja tsemppiä tansseihin! <3

  3. Hyvin sanottu! Olen itsekin huomannut, miten halu miellyttää ihmisiä on saanut itseni esittämään hieman erilaista ihmistä kuin mitä oikeasti olen. Eikä sitä kuitenkaan pidemmän päälle jaksa. Hienoa on kumminkin ollut huomata, että kun olen saattanut muuttaa itseäni jonkun muun vuoksi niin lopulta olen huomannut, että olenkin muuttanut itseäni parempaan suuntaan ja lopulta olen ollut tyytyväisempi itseeni. Uskonkin, että tuo itsensä muuttaminen muiden takia, myös antaa meille tilaisuuden haastaa itseämme kokeilemaan sopiiko jokin juttu itsellemme paremmin. 🙂

    • Ihanaa, että olet huomannut millä asioilla on oikeasti merkitystä <3

  4. Musta tuntuu, että mun lapset on ainoat, joiden kanssa oon ikinä kokenut olevani ja voivani olla juuri sellainen kuin mä oikeasti olen, huolimatta siitä miten jakomielitautinen mun ihan oikea minä onkaan. Monet on tästä eri mieltä, monien mielestä on oltava joku äiti-rooli joka velvoittaa olemaan tietynlainen, mutta mä en koe niin. Lapset on siitä mahtavia, ettei niillä ole mitään normeja, oletuksia, odotuksia tai edes käytöstapoja, ne ottaa vastaan (tai sitten ei ota) juuri sellaisena kuin on – ensimmäiset 10 ikävuottaan ne vain naureskelee hölmöillekin jutuille eikä ne koskaan pidä mitään nolaussaarnoja siitä miten pitäisi olla sellainen tai tällainen tai kauhee mitä sä tollalailla… 😂 ihan tosielämästä esimerkkinä, mun lasten isä esimerkiksi on sanonut ettei hän kehtaa mennä meidän lasten kanssa taloyhtiön pihaan, koska KAIKKI naapurit on nähneet mut siellä keinumassa ja hänen mielestään se on lapsellista ja noloa. Pitäisi kuulemma vain seisoa sivussa komentamassa ja kieltämässä lapsia niinkuin muutkin äidit tekee. On kuulemma ihan sama vaikka mä haluan ja tykkään mieluummin keinua, koska aikuisena ei voi enää käyttäytyä lapsellisesti ja hölmösti… No multa onnistuu, sori 😂

    Tää itsensä muuttamisen tapa, tai liiallisen joustamisen, myötäilyn ja miellyttämisen tarve, on mulle kulminoitunut vahvasti kykyyn sanoa ei. Monet vuodet meni niin, että en ikinä sanonut ei, ellei ollut oikeasti hyvää syytä siihen. Enkä aina vaikka olisikin ollut, olen mm. kirjoittanut viikkosuunnitelmia ja kesäleirien aikataulurunkoa synnytyssalissa, kun sellaista pyydettiin paikasta, jossa olin vapaaehtoistöissä – ihan hyvinhän se siinä supistusten seassa tuli tehtyä 😁 Sen jälkeen on mennyt useita vuosia niin, että oon alkanut selitellä, keksiä tekosyitä, joiden varjolla voin kieltäytyä asioista, joita en halua tai joita ei vain huvita tehdä. Vasta ihan viimeisen parin vuoden aikana oon tajunnut, että se ettei mua huvita, on hyvä syy kieltäytyä. Että mun ei tarvitse käyttää viikon ainoaa vapaapäivää askarrellen kaverin veljen bestmanin hääkutsuja tai entisen naapurin siskontyttären ristiäiskakkua vain siksi, että mä osaisin sen tehdä ja mulla olisi aikaa tehdä se. Mä voin sanoa että en pysty, jaksa enkä halua. Ja ennen kaikkea: se ei haittaa, vaikka ihmiset loukkaantuisi siitä. Myöhemmin he ehkä ymmärtää, ja jos ei, se ei ole mun vika. On totta, että mä olen menettänyt mua vahvasti määrittäneen avuliaan ja ystävällisen ihmisen leiman, ja joidenkin mielestä muuttunut itsekkääksi, laiskaksi ja ilkeäksi, mutta mitä sitten – ehkäpä se olikin vain niin, ettei kukaan niistä ihmisistä tiennyt kuka mä oikeasti olen. Ehkä mä en muuttunut, vaan lakkasin miellyttämästä.

  5. Hei! Luulen, että ihan jokainen meistä käy läpi samoja vaiheita elämässään. Myös tuon miellyttämis -vaiheen vaikka erityisesti nuorempana sitä kuvitteli olevansa rempseä, rohkea oman tien kulkija, joka teki tismalleen oman pään mukaan. Ihan sama mitä muut ajatteli. Mutta jollain tasolla edes joskus pyrimme miellyttämään muita/toista ja ehkä osittain esitämme muuta. Kai kuuluu ihmisluontoon, laumaeläimiä kun olemme. Haemme hyväksyntää, jotta saamme kuulua joukkoon eikä meistä tule luusereita/hylkiöitä. Enkä pidä sitä (enää) ’vaarallisena’ vaan tosiaan osana koko systeemiä. Muutumme koko ajan ja myös pystymme muuttamaan itseämme! Emme toista. Henkisen ja fyysisen väkivallan uhan alla miellyttäminen on vaarallista ja surullista mutta ei muutoin, näin ajattelen. Tervettä se on ainakin silloin kun huomaa toimivansa itseä vastaan ja pystyy muuttamaan suunnan. On tavallaan ihana ja hauska huomata näin 40v rajapyykillä kuinka helkatin monta vaihetta sitä on elämässään elänyt ja kaikesta huolimatta edelleen suht täyspäinen 😀 Ihan jokaista moovia/vaihetta elämässään ei kannata analysoida liian diipisti koska siinä saattaa saada itsensä todella solmuun. Jopa niin, että unohtaa elämisen avoimin mielin, aidosti. Turpiin tulee välillä (kuvainnollisesti;)) vaan haittaako tuo. Ihminen on erehtyväinen, lehmä märehtiväinen. Upeaa kevättä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 41
Tykkää jutusta