KUN TEOT EI AINA RIITÄ

Minifitness_tavoitteen asettaminenTulokset ovat tunnesidonnaisia. Sillä ilman tunnetta, jää motiivimme laihaksi joka puolestaan vaikuttaa pitkässä juoksussa motivaatioomme. Olen kokenut sen myös itse käytännössä monen monta kertaa. Tunteemme säätelevät oikeastaan enemmän kuin toisinaan uskallamme edes myöntää – tunteet saattavat ratkaista pelin, vaikka kunto olisi millainen tahansa. Lopputulos ja asetettu tavoite voivat olla lähellä, mutta eivät silti kohtaa kuten parhaimmillaan voisivat – 110 % voimalla. Tavoite on oikea silloin, kun se saa meidät innostuneiksi ja tavoittelemaan sitä aktiivisesti joskus pienillä, joskus suurilla valinnoilla. Tavoitteen tulisi tuntua hyvältä ja jokaisen askeleen sitä kohti palkita jollakin tavalla. Siitä kuuluisi saada mielihyvää ja onnistumisen tunteita. 

Jos jotain lähtee tavoittelemaan ilman aitoa halua ja selkeää tavoitetta, jää tavoite hyvin todennäköisesti saavuttamatta. Siinä ei ole kyse halusta, sillä halulla ei tehdä yksinään mitään, vaikka se yksi tärkeä pelinappula onkin. Onnistumiset, erityiset sellaiset jotka vaativat meiltä tekojen osalta poikkeuksellisen paljon, vaativat sitä myös tunnetasolla. Jokainen tavoite vaatii aina poikkeuksetta myös luopumista jostakin – se asia on hyväksyttävä jo heti alkuunsa. Ratkaisevaa on kuitenkin se, tunteeko joutuvansa luopumaan yhtään mistään? Siinä piileekin jutun juoni. Kun tunnetasolla on kaikki pelissä, tuntuu kompromissit, luopumiset ja vaikeudetkin luonnollisilta asioilta matkan varrella kohti sitä lopullista tavoitetta. Minifitness_eevi_teittinen_kesakunto_vinkit

Myös meissä vallitsevat tunteet vaikuttavat tavoitteessa onnistumiseen. Jos mielessä pyörii kotiasiat, ihmissuhdesotkut tai muut vaikeudet, vaikuttavat ne väistämättä tekemisemme laatuun, läsnäoloon ja keskittymiseen – siksi on äärimmäisen tärkeää löytää pysyvä tasapaino oman elämänsä eri osa-alueisiin.

Oletko aloittanut kesäkunnon metsästämisen? Mikäli kyllä, suosittelen pohtimaan omia motiiveitasi. Ne nimittäin paljastavat sinulle tuletko todennäköisesti onnistumaan, vai epäonnistumaan. Voit myös aina laatia uuden paremman suunnitelman, mikäli koet sen kaipaavan paikkailua. Tavoite saa olla kunnianhimoinen, mutta sen tulisi olla sellainen, joka on juuri sinulle mahdollinen! Muista kuitenkin, etteivät liian helposti saavutettavat tavoitteet motivoi tarpeeksi. Niistä saatava mielihyvä on helpon tien vuoksi kovin laiha. Mitä enemmän koet tehneesi töitä onnistumisesi eteen, sen makeammalta olo tuntuu maalissa – ja sitä varmemmin haluat tehdä töitä sen (tai uuden tavoitteen) eteen myös jatkossa. Anna siis mennä, täysillä! Etene selkeää tavoitetta kohti, johon sinulla on laadittuna suunnitelma. Hakuammunta ei onnistu nimittäin koskaan.

Minifitness_tavoitteeseen paaseminen Minifitness_onnistu_tavoitteessasi

 

Nyt nauttikaahan viikonlopusta ja liikkumisesta <3 -E

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

Yksi vastaus artikkeliin “KUN TEOT EI AINA RIITÄ”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 15
Tykkää jutusta