Vaikuttavia kohtaamisia

Minifitness_ennakkoasenteet_avoin mieliMuodostamme mielipiteemme ja analyysimme ihmisistä ulkoisen olemuksen, kommunikaation ja eleiden perusteella.  Elämä on täynnä yllättäviä kohtaamisia, jotka ovat täynnä mahdollisuuksia. Mahdollisuuksia uusille asioille ja eritoten uusille tavoille ajatella. Mahdollisuus mennä itseensä.

Olen tavannut paljon ihmisiä elämäni aikana ja saanut yllättyä, sekä myös pettyä. Tapasin Mika Häkkisen ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna. Olin muodostanut tietynlaisen kuvan hänestä, joka oli muodostunut mieleeni vuosien saatossa. Tämä analyysini pohjautui kuitenkin ainoastaan siihen, millaisena hän on esiintynyt mediassa ja kilpailutilanteissa. Puheet ja videokuvat ovat tallentuneet monesti paineen ja keskittymisen alla, jolloin Mika on ollut tunnetusti vähäpuheinen ja naama peruslukemilla. Siis asiallinen, mutta tarttumapintaa ulkoisesti kohtalaisen vähän. Sain ilokseni todeta, että tämä kohtaaminen Mikan kanssa on ollut varmasti yllättävin koko elämäni aikana. Pakko myöntää, että en todellakaan odottanut tältä kohtaamiselta kauheasti. Ehkä myös siksi se jätti minuun niin syvän jäljen ja huomaan pohtivani näitä keskustelujamme edelleen. Jos joku ihminen herättää sinussa ajatuksia ja tunteita vielä pitkään tapaamisen jälkeenkin, uskon siinä olevan jotakin todella tarkastelemisen aihetta.

Mika on puhelias ja totaalisia huumorimiehiä! Yllättävää eikö? Istuessamme illallispöydän päässä Teemun ja Mikan kanssa, uppouduimme syvällisten keskusteluiden maailmaan, jota värittivät myös ilmaan sinkoilevat kevennykset. En voi sanoa tavanneeni kovin montaa ihmistä, joiden kanssa voisin keskustella vaikka aamuun asti. Saan laittaa tässä kohtaa ruksin ruutuun. Mikasta välittyi minuun eniten aitous ja läsnäolo. Puhumattakaan ulospäin säkenöivästä rempseydestä, joka hänestä suorastaan huokui. Tällä miehellä on jalat maassa ja asennetta. Urheilijan paineet ovat väistyneet ja taakka keventynyt. Onhan se selvää, että on helpompi hengittää ja nauttia hyvästä flowtilasta. Mika on selvästi löytänyt jotakin tärkeää urheilu-uran loputtuakin. Se löytyy meistä sisältä, mutta toisinaan sen löytäminen voi olla vaikeaa. Erityisen hankalaksi se menee silloin, jos työ tai urheilu-ura on määritellyt oman identiteetin.Minifitness_sportlook_outfit_puma

Kävimme illan aikana loistavia keskusteluita urheilun tiimoilta ja puhuimme siitä, mitä urheilijalta, sekä läheisiltä vaaditaan. Keskustelu oli antoisa. Monet omat ajatukseni tuntuivat saavan lisää voimaa. Me käymme kotona jokaikinen arkipäivä läpi urheilijan arkea. Puramme paineita, onnistumisia ja käymme erilaisia pohdintoja läpi yhdessä. Jokaisella pitää olla paikka, jossa saa olla siinä tilassa kuin kullakin hetkellä on. Paras tuki tulee viereltä, sillä siihen ei vaikuta onnistuuko vai ei. Se on siinä ihan koko ajan, se oma pieni lauma. Tämä elämä ei pysähdy koskaan, sillä siitä ei oteta vapaata. Siksi se vaatiikin ymmärrystä, tukea ja sitoutumista ihan jokaiselta lauman jäseneltä.

Urheilija keskittyy työhönsä tilanteessa, jossa se on usein muille viihdettä ja huvia. Siksi myös keskittymisen on oltava sadassa prosentissa ja sellaista, joka on itsensä näköistä ja josta tulee hyvä fiilis. Sen pitää tukea omaa tavoitetta. Joku on kilpailutilanteessa hiljainen ja vetäytyvä, toinen taas saattaa heittää vitsiä vieressä. Se ei kuitenkaan kerro heistä oikeastaan mitään muuta, kuin sen mikä on kunkin tapa keskittyä. Se ei kerro siitä, kumpi tekee enemmän töitä tai menestyy paremmin.

Olen myös itse saanut paljon kommenttia siitä, kuinka erilaiseksi joku toinen on minut ajatellut ennen tapaamistamme. Usein tämä luonneanalyysi ei perustu mihinkään oikeasti oleelliseen – kunnes sitten tavattuasi voit laittaa sen oikean ruksin henkilön kohdalle. Muistakaahan me kaikki siis tämä seuraavaksi kun olemme laittamassa ruksia johonkin, josta emme itseasiassa edes tiedä itse mitään. Meistä jokainen tekee tätä nimittäin joskus. Kun suhtaudumme avoimemmin muihin ihmisiin ja maailman kulkuun, on myös mielemme, sekä kehomme paljon vastaanottavaisempi. Silloin se kykenee lokeroimaan asioita oikeasti sinne mihin ne kuuluvat<3

Rentoa keskiviikkoa -E

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

2 vastausta artikkeliin “Vaikuttavia kohtaamisia”

  1. Samaa tuumailtiin Tenon kanssa Mikan kohtaamisesta; hän on upea, aito ja fiksu mies! Ilta säilyy muistoissa varmasti aina! 🙂 Oli mukavaa tutustua myös sinuun ja Teemuun! Onnellista syksyä teille! 🙂

    • Ihan mahtavaa että välittyi sinnekin samat fiilikset 🙂 Huippu äijä! Kiva että olitte messissä, oli mahtava reissu<3 Kaikkea hyvää sinne teille myös -E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 12
Tykkää jutusta