Kun terveellinen ei ole aina terveydellesi hyväksi

*Sisältää mainoslinkkejä

Eevi_teittinen_makeutusaineet_vatsaystavallinen_ruokavalioTeemme usein muutoksia vasta silloin, kun kohtaamme jonkun ongelman. Kun terveytemme ilmoittaa meille, että nyt olisi aika syödä terveellisemmin, saatamme ryhtyä toimiin. Usein heräämiset vaativat isompia kelloja, kuin pelkästään huono fyysinen kunto, tai keskivartaloon kertyneet kilot. Jotkut eivät herää tähän koskaan, vaikka jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Voi myös olla, että vaivat/sairaudet alkavat vasta kun ruokavalio on jo vaihdettu terveelliseksi. Näin minulle kävi. Ei minulla ollut vatsaongelmia silloin kun söin ruisleipää, vanukkaita, sokerimehuja ja pastaa. Hmm, veikkaan kuitenkin liekin kyteneen sisälläni mahdollisesti jo tuolloin, mutta onnekkaat ikävuodet suojelivat vielä toistaiseksi. Keho yliherkistyy usein kulutuksen kautta. En usko, että vatsapalikat näkyisivät enää tuon ruokavalion(kaan) kanssa. Sen lisäksi olisin varmasti huonovointinen ja kerryttänyt kehooni runsaasti liikakiloja. Hyvinvoinnin on pakko alkaa olla muutakin kuin ulkoiseen peilikuvaan tuijottamista! On nähtävä sisälle.

Jos en olisi tehnyt muutoksia hyvissä ajoin, sisälläni kytisi varmasti aika monta alkavaa sairautta. Kun menneitä oikein miettii, saatoin hyvin käydä viikon mökkireissulla kyykkisellä vain pari kertaa. Hirveä ajatus. Silloin sitä ei ajatellut edes koommin. Terveellinen elämäntyyli ei ollut vielä tuttua, vaikka olinkin liikkunut koko elämäni ja lapannut lautaselleni myös salaattia. Se on kokonaisvaltaista oman itsensä huomioon ottamista. Olen ajatellut aina olevani terve, sillä en ole allerginen millekään ja urheilen paljon. Silti yksi asia falskasi ja pahasti – ruokavalio. Ruoan avulla voimme ennaltaehkäistä sairauksia ja sen avulla myös päätämme sen, kuinka voimme jokainen päivä. Sen merkitys korostuu, mitä enemmän vuosia tulee mittariin. Ravitsemus ei ole koskaan pelkkä energiakysymys, vaan ravitsemus=terveytemme.

Onneksi oma tietämys on laajentunut vuosien saatossa ja paras opettajani on ollut oma kehoni. Normaali ja hyvinvoiva suolisto toimii joka päivä. Suolistolle luonnollinen rytmi on aamuisin, mutta esimerkiksi kiireinen aamu viivästää usein tämän toimintaa ja saattaa jopa skipata sen siitä syystä koko päivän osalta. Tämä kannattaa oikeasti muistaa ja aamuihin kannattaa varata rauhallista aikaa puuhastelulle. Sinun hyvinvointisi kiittää tästä. Koko päivä saattaa alkaa jo paremmilla fiiliksillä, kun stressipiikki ei nouse kiireen vuoksi heti aamusta. Kokeile kuunnella mielialaa nostattavaa musiikkia – myös vatsasi kuulee tämän!Eevi_teittinen_sokerialkoholit_syyna_vatsavaivoihinEevi_teittinen_HydroIso_natural_herajauhe


Lähdetään liikkeelle siitä, kun olen jo vuosien ajan syönyt terveellisesti ja monipuolisesti. Ruokavaliostani löytyy paljon luonnon omaa eliksiiriä, kuten kasviksia, marjoja, pähkinöitä, siemeniä, kylmäpuristettuja öljyjä (luomu) ja hedelmiä. Myös monipuoliset proteiininlähteet kuuluvat jokaiselle aterialle. Hiilihydraatit sijoitan aterioille treenien ympärille, mutta iltapalaan ne kuuluvat aina. En syö päivittäisessä ruokavaliossani gluteenia tai maitotuotteita, mutta elimistöni kestää niitä aina silloin tällöin. Näin hyvä tilanne ei ole suinkaan ollut aina. Jäätelöä siedän paremmin, kuin vehnäpullaa, sillä siitä myrskystä vatsani turpoaa takuuvarmasti. Siinä vaiheessa kun ne liekit olivat jo sisälläni leimahtaneet, meni tulipalon sammuttamiseen paljon aikaa. Nyt kun kehoni on toipunut ja tulehdus ei ole jatkuva tila (koska näitä tuotteita ei normaalisti nauti), keho osaa käsitellä ne paremmin ilman oireita.

Olen pyhittänyt tämän viikon suolistoviikoksi, jonka aikana en maidottoman ja gluteenittoman ruokavalion lisäksi syö lainkaan lihaa, tai makeutusaineita. Ei siis purkkaa, ksylitol-pastilleja, puhumattakaan puhtaasta, pitkälle prosessoidusta valkoisesta sokerista. Sokeri saa bakteerit hulluiksi ja lisää näin ollen huonoa pöpökantaa kehossa. Siksi sokeriakaan ei kannata nauttia liian usein, tai vastaavasti liikaa kerralla. Makeanhimot voi tyydyttää niin paljon helpommin aitojen ravinteiden kautta. Sokeria haluaa aina lisää, jonka vuoksi seinä tulee usein vastaan vasta huonon olon tullessa kylään. Sokerin ahminnan jälkeen saatat kohdata seuraavana päivänä pahan sokeripöhnän, tai jopa flunssan. Jos välillä syön herkkuja ja sokeria, pidän aina huolen kunnollisista aterioista päivän aikana, sillä näin vältän kuuluisan yli-syömisen. Huono ruokavalio laskee aina vastustuskykyä.  Jos terveellisen ruoan laiminlyö, on edessä usein monen päivän korjausprosessi. 

Ajattelemme helposti, että keinomakeutusaineet eivät olisi pahasta, sillä niiden energiapitoisuus on alhainen tai jopa nollassa. Ongelmia kuitenkin muodostuu, jos niitä nauttii liikaa. Siksi on hyvä kurkata esimerkiksi lisäravinteet läpi, mikäli kärsii jatkuvasti vatsaongelmista. Itselläni on kausia, kun siedän näitä aineita paremmin, mutta perus arkeni on siirtynyt vähitellen tuotteisiin, joista ei makeutusaineita juurikaan löydy. Eevi_teittinen_M-Natural_tuotepakettiEevi_teittinen_terve_vatsa_suolistovaivat

Meitä ohjeistetaan katsomaan tuotteen kyljestä mitä tuote sisältää. Teemme sitä monien perus-tuotteiden kohdalla, mutta joidenkin tuotteiden kohdalla emme tätä välttämättä tee. Emme tule ajatelleeksi asiaa ja siksi myös vatsavaivat saattavat tulla meille yllätyksenä. Sokerialkoholit (polyolit), sekä muut makeutusaineet, saattavat usein ärsyttää suolistoamme meidän edes tajuamatta sitä. Tiedäthän, jos syöt muutaman Sisu-pastillin liikaa mitä tapahtuu? Jep, vatsassa kiertää ja turvotus näkyy kilometrien päähän. Mutta tätä samaa tyyppiä löytyy esimerkiksi monista lisäravinteista ja proteiinipatukoista. Meistä jokainen sietää näitä hieman eri tavoin, mutta oma suolistoni ei näitä suurissa määrin suodata kovinkaan hyvin. Jos patukan tai aminohappojuoman jälkeen aina kiertää vatsassa, kannattaa ne vaihtaa tuotteisiin, joissa ei käytetä keinomakeutusaineita. Toleranssi toki kasvaa aina käytön myötä. Tässä muutamia esimerkkejä;

  • Erytritoli; leivonnassakin käytettävä erytritoli voi aiheuttaa vatsavaivoja, jonka vuoksi sitä kannattaa myös annostella maltilla
  • Ksylitoli (koivusokeri); pastillit ja purkat sisältävät näitä, joten jos vatsavaivoista kärsii, kannattaa niiden käyttöä harkita
  • Makeutusaineet; aspartaami, sukraloosi, stevia – löytyy monista terveellisen profiilin saaneista tuotteista, mutta aiheuttavat monille vatsavaivoja. Muista kurkata etiketin taakse!

Käytän myös itse toisinaan tuotteita, jotka sisältävät näistä jotakin. Pyrin kuitenkin välttämään niitä, koska tiedostan niiden vaikuttavan suolistoni hyvinvointiin ja sitä kautta omaan mielialaani. Kun aiheuttajan tiedostaa, on helpompi myös valita oikein. Myös määrät ovat hyvin ratkaisevassa roolissa itselläni. Kehot ovat erilaisia ja siedämme niitä erilaisia määriä. Sietokykyyn vaikuttaa moni asia, kuten ruokavalio, määrät, tottumukset, herkistyminen, ruoansulatus ja stressi.

Kun makeanhimo iskee, nauti vatsalle ja terveydellesi parempia vaihtoehtoja;

  • Lähituotettu, laadukas hunaja + kaurajogurttia + omenalohkoja + maapähkinävoita
  • Raakakakut (Turku Pure Hero, Helsinki Paulig Kulma, Roots, pakastealtaat)
  • Raakasuklaa
  • Hedelmät ja marjat
  • Taatelit (mausta lakritsijuurella, kanelilla tms)
  • Raakajäätelö
  • Smooothiet
  • Itsetehdyt helpot herkut, kuten terveelliset kaurakeksit, mustikkapiirakka, banaaniletut (ilman sokeria, maitoa tai valkoisia jauhoja)


Eevi_teittinen_M-Webstore_puhtaat_lisaravinteet

M-Natural_tuotepaketti_lisaravointeet_arvonta

Muistakaa, että suolistossa sijaitsee ne kuuluisat toiset aivomme ja sillä on myös oma hermojärjestelmänsä. Ei siis lainkaan ihme, että syömämme ruoka vaikuttaa myös mielialaamme. Näin Detox-viikon jälkeen pyrin syömään mahdollisimman puhaasti, joka tarkoittaa myös lisäravinteiden osalta sitä, että kiinnitän enemmän huomiota makeutusaineisiin. Haluaisin kannustaa myös teitä tähän, joten haluan laittaa käyntiin PUHDAS VIIKKO-kilpailun! Kertomalla tämän postauksen alle oman kokemuksesi vatsavaivojen selättämisestä, olet mukana tämän M-Natural tuotepaketin arvonnassa! Muistathan jättää mukaan sähköpostiosoitteesi. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Vastausaika päättyy lauantaina 18.11.2017  klo 21 <3 

Arvonta on päättynyt! Kiitos kaikille mielettömistä kommenteista, sain niistä itse lukuisia ajatuksia ja uskon sieltä löytyvän monelle paljon vertaistukea. Kiitos ihanat <3 Voittoarpa osui nimimerkin Suivi kohdalle, olen lähettänyt sinulle sähköpostia.

Ps. Koodilla Minifitness17 saatte M-Natural -verkkokaupan  tuotteista 10 % alennuksen

Voikaa hyvin! -E

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

188 vastausta artikkeliin “Kun terveellinen ei ole aina terveydellesi hyväksi”

  1. Olen kärsinyt oudoista vatsakivuista puoli vuotta. Huomasin liikunnan auttavan kipuun ja nyt olenkin pyrkinyt harrastamaan viikossa vähintään kerran jotain liikuntaa. Ennen se oli täysi nolla. Olen myös pyrkinyt syömään säännöllisesti ja välttänyt liika herkutteluja. Toisaalta vaivani on ollut ikävä, mutta olen kumminkin tämän myötä saanut uutt virtaa ja puhtia elämään.

    • Olen muutaman vuoden sisään kadottanut säännöllisen Ruokailu rytmin ja veden juomisen ja kaiken ennen niin hyväksi todetun. Myös liikunta on siinä sivussa jäänyt nolliin. 3viikkoa sitten aloitin säännöllisen ruokailut ja veden liittämisen sekä koti treenit 3kertaa viikossa. Jätin myös maitotuotteet ja vehnän pois. 3kg pudonnut ja olo on virkeä ja energinen. Ei paluuta entiseen. Joskus aion sallia itselleni joustoa mutta raamit ovat nyt löytyneet.

  2. Omistan vatsan, joka toimii stressimittarina. Kun stressi ja kiire on tapissaan vatsa ei tunnu kestävän juuri mitään ilman kipuilua ja ilmavaivoja. Jätin maidon pois melkein kokonaan ja se auttoi sen hetkisessä tilanteessa. Nyt pitäisi varmaan jättää viljat ja palkokasvit. Sokeria en juurikaan syö. Ilmapallona oleminen ei ole kovin hehkeää eikä piristä mieltä. Seuraava teko vatsan hyvinvoinnin edistämiseksi on kuitenkin stressin vähentäminen ja lepääminen ♡

  3. Omat vatsa vaivat kestäneet jo jokusen vuoden. Nyt jo helpottamaan päin. Aina ollut jonkin näköinen vatsan kanssa stressaaja ja huomaa heti vatsan olosta jos stressaa tai jännittää jotain.
    Nyt jo hetken käyttänyt laktoosittomia ja osittain kokonaan maidottomia tuotteita sekä osaksi kokonaan gluteenittomia tuotteita ja vatsan olo myös parantunut.

  4. Stressivatsaa ei oikein voi selättää, mutta puhdas hyvin sulava ruoka helpottaa oireita. Olen huomannut että pienet asiat, kuten banaani päivässä, auttavat vatsaani jaksamaan paremmin. Rasvainen ruoka, maito ja sokeri on ehdoton ei!

  5. Olin pitkään stressivatsan omaava. Olen opettanut suolistoani rauhoittumaan tai lähinnä jopa koko hermostoani rauhoittumaan. Jos käyn kovin kierroksilla, vetää vatsani myös yhtä kovaa kierrosta. Tästä syystä esimerkiksi kova stressi ja Hiit-treenit eivät sovi yhteen alkuunkaan. Olen kamppaillut erilaisten vatsakipujen ja turvottelun kanssa kauan, mutta löytänyt avun säännöllisestä liikunnasta, päivittäisestä laadukkaasta maitohappobakteerista ja runsaasta veden juonnista sekä pitkäaikaisen istumisen välttelystä. Olen saanut myös sinulta vinkkiä vatsavaivojen taltutukseen. Toivottavasti myös muut vatsaongelmaiset saisivat oireensa kuriin. 🙂

  6. Itse olen kärsinyt vatsavaivoista pitkään. Turvottaa, vääntää, polttaa ja ilmavaivoista puhumattakaan. Pääsin onneksi eroon näistä jättämällä vehnä- ja ruistuotteet sekä maitotuotteet pois. Lisäksi kaalit ja makeutusaineiden vähentäminen auttoi. Nyt turvottaa välillä eteenkin stressaavina aikoina mutta siihen auttaa mielekäs tekeminen eli liikunta ❤️

  7. Inkivääri oli tämän syksyn löytö minulle!! Joka iltaisella teellä on ollut huomattava vaikutus omaan vatsaani.

  8. Hiilihapotetut juomat ovat olleet mun vatsalle nou nou, ne kun on jättänyt pois niin masu kiittää 🙂

  9. Itse taistelen erittäin hankalan vatsan kanssa, riippuen ihan päivästä mitä vatsani kestää ja mitä ei. On käyty gluteenitonta, maidotonta jne läpi. Mitään vikaa ei löydy, välillä vatsakivut nujertavat totaalisesti sängyn pohjalle. Kesällä paino tippui tippumistaan ja mikään ei pysynyt sisällä, sama homma vuotta aiemmin ja jouduin sairaalaan tiputukseen. Vielä ei ole löytynyt kultaista keskitietä, ehkä jonain päivänä ei tarvitse pelätä syömisiään ja kipuja. Koitan olla rasittamatta suolistoani huonolla ruoalla, luomu tuotteet kunniaan ja muutenkin luontaistuotteet. 🙂

  10. En ole onneks kärsinyt sen pahemmista vatsavaivoista ikinä, mutta silloin jos pientä ärsytystä on pukannut päälle olen halunnut syödä kevyesti ja ns. lempeitä ruokia ja jättämään mättöruuat muille!

  11. Onneksi itselläni ei mitään vaivoja ole ja vatsani vaikuttaa olevan raudasta tehty 😂 Mutta viime vuonna kokeilin lihatonta lokakuuta ja huomasin oloni olevan paljon kevyempi ja energisempi. Kasvispainotteinen ruokavalio jäi siis päälle ja syön lihaa paljon vähemmän nykyään ja vältän kokonaan jalostettuja lihatuotteita. Tämä toivon mukaan ylläpitää hyvinvointiani myös vanhemmalla iällä ✌

  12. Tää on tosi tärkeä aihe, sillä moni kärsii vatsavaivoista ja niihin ei lääkäristä löydy apua. Moni ei tule miettineeksi, että suurin vatsavaivojen aiheutta löytyy yleensä ruokavaliosta. Itselläni on viime vuosina ollut paljon ongelmia suoliston kanssa ja vaikka olen pitkän aikaa syönyt terveellisesti ja puhtaasti, mutta olen viime aikoina joutunut jättämään usean tuotteen ruokavaliosta pois sillä maha on iän myötä alkanut reagoimaan voimakkaasti esim. maitotuotteisiin, viljaan sekä sokereihin. En tällä hetkellä käytä ruokavaliossa sokereita tai valkoisia viljoja ollenkaan ja se sopii omaan arkeen todella hyvin ja vatsa toimii 😊 Lisäksi tällä hetkellä on menossa mehupaasto kropan puhdistamiseksi 👌🏻 tuntuu aika hyvältä ja energiseltä vaikka vasta ensimmäinen päivä menossa. Suolisto on itselle kyllä suuri mielialaan vaikuttava tekijä ja yleensä suurin osa vatsaongelmista löytyy ruokavaliosta, joten on hyvä että aiheesta yritetään puhua enemmän 👍

  13. Hyvä kirjoitus! Ja tärkeä aihe kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Motivaattorina ruokavalion muutoksiin (vähän gluteenia ja maitotuotteita) on itselläni ollut iho-ongelmat. Puhdas ruoka = puhdas keho = puhdas iho. Parasta oli tietysti huomata kuinka voin omilla valinnoillani vaikuttaa omaan jaksamiseen ja pirteä, hyvinvoiva keho on paras palkinto!

  14. Mulla sitten taas on turvotuksen lisäksi kokemusta vatsan myllerryksestä ja.. no.. siitä itsestään sen sitten huomaa että hetkonen! Nyt on mennyt alas jotain sopimatonta 😀 Nyt on taas ollut hiukan huonompi kausi, koska mulla on alitajuntainen stressi niin läsnä, mutta pikku hiljaa korjausliikkeitä niin eiköhän se tästä taas 🙂
    Maitoa en ole juonut pitkään aikaan ja hetken meninkin kokonaan ilman maitotuotteita, muttakun rahka+marjat+cashew pähkinät on niin hyvää 😀 nyt siis satunnaisemmin rahkaa tai raejuustoa esimerkiksi ruokavaliossa mukana.
    Välillä gluteenitonta ja välillä täysjyvää, kauraa ja ruista ilman mitään lisättyjä kommervenkkejä.
    Sokeri ei ole ongelma mutta pitää tosissaan seuraavaksi ottaa syyniin juuri nämä makeutusaineet kaikissa korvikkeissa!

  15. Parasta on mun vatsalle ollut gluteeniton ja maidoton ruokavalio! Runsas veden juonti ja riittävä kuidun saanti auttavat vatsaani ja suolistoani toimimaan paremmin 👌 jokseenkin noudatan myös Fodmapin noudattaminen on toiminut minulla ☺️

  16. Sokerin välttäminen on kyllä paras. Karkit ja muut herkut saa mun vatsan todella huonoksi, joten jos vain pystyn niin koitan välttää ainakin niitä. Välillä kyllä tuntuu että vatsa turvottelee vaikka kuinka olisi syönyt hyvin ja puhtaasti. Muutaman kerran olen kokeillut Fructolax ”kuuria” ja sillä olen saanut vatsaa taas paremmaksi. Itseasiassa pitäisi varmaan taas tehdä sellainen 🙂

  17. Ärtyneestä vatsasta pääsin eroon jättämällä pois gluteenin sekä suurimman osan maitotuotteista. Noudatan melko tarkasti FODMAP ruokavalioa. Lisäksi liikunta ja vähemmän stressaava elämäntapa auttaa!

  18. Urheilen ja syön terveellisesti pääsääntösesti. Jossain vaiheessa kärsin tosi pahoista turvotuksista. Pidän jogurtista tosi paljon ja sitä tulikin usein syötyä aamu-, väli- ja iltapalana. Lisäksi suolistoni reagoi stressiin. Vähensin jogurtin syöntiä kaura/soijajogurtilla tai jollain muulla välipalalla. Tämä auttoi paljon, ei enää niin turvonnutta ja kivualista masua, mutta silti voin nauttia maitojogurtista kunhan syön max. Kerran päivässä. Ja toinen paha on liika porkkanan syönti =D

  19. Riittävä uni ja turhan stressin välttäminen ovat helpottaneet omaa oloani. Ruokavaliolla on tietysti myös suuri tärkeä merkityksensä, mutta kun uni ja stressitaso ovat kohdillaan niin silloin jaksaa kiinnittää paremmin huomiota siihen mitä syö. Itselleni mahdollisimman prosessoimaton puhdas ruoka, kasvikset ja marjat sekä kuitu ovat tärkeimmät. Suosin aina kun vain mahdollista luomua.

  20. Säännöllinen liikunta, riittävä veden juonti, maitohapot päivittäin ja suht terveellinen ruokavalio 🔶

  21. Minulla on CU eli colitis ulcerosa, saan siihen entyvio lääkettä suoraan suoneen 2kk välein ja myös suun kautta toista lääkettä, sairauteni ei pysy kurissa ilman näitä. Akuutti vaiheessa jätän aina kaiken mikä vain voi ärsyttää mahaa ja stressi pahentaa sairauden oireita. Asioita jotka auttavat vaikeinakin hetkinä: ruokavalio, elämän säännöllisyys, riittävä ja laadukas uni. Välillä myös pysähdyn esim Float Kalliossa, jotta antaisin itsellenikin aikaa rauhoittua kaikelta ylimääräiseltä stressiltä <3 rakasta suolistoasi
    Kirjoitan myös IBD ja treenaaminen, aiheesta blogiini oonakatariina.blogi.net

  22. Veden juonti, riittävä lepo ja liikunta on kyllä ollut pelastajia vatsan kanssa. Myös kun syö mahdollisimman puhtaasti ja säännöllisesti niin vatsa voi hyvin.:) Vaikeina kausina syön maitohappobakteereja jotka auttaa vatsan toiminnassa.

  23. Todella hyvä kirjoitus.Sain paljon uutta ja hyödyllistä tietoa:)

    Oon koko elämäni kärsinyt erilaisista vatsavaivoista ja -kivuista esim. närästys, ummetus tai sit on mennyt vatsa ihan sekaisin syömisen jälkeen…Eli elämäntavat syömisen suhteen on ollut päin mäntyä jo pidemmän aikaan ja sen kyllä huomaa.Reilu viisi viikkoa sitten aloitin Martinan valmennuksen parissa ja vatsavaivat loppui seinään.Vielä voiton puolella ei olla suoliston suhteen, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.Voin sanoa että tää oli elämäni paras päätös ikinä aloittaa terveellisen ruokavalion sekä liikunnan parissa.Valmennuksen jälkeen tulen ehdottomasti ottamaan muitakin valmennuksia, jotta saan mahdollisimman paljon tietoa ruokavalioista ja liikunnasta.Enää en palaa huonoihin tottumuksiin vaan tästä tulee pysyvä elämäntapa.Enää en halua kärsiä huonosta olosta vaan haluan voida hyvin.

  24. Säännöllinen ruokarytmi ja viljojen sekä maitotuotteiden välttäminen pitävät minulla vatsavaivat kurissa 🙂

  25. Vuosia kasvissyöjänä olleena alkoi tuntumaan, että maitotuotteiden käyttö oli kasvanut liian suureksi, sillä koin sen olevan helppo tapa lisätä proteiinin saantia. Nyt alkanut käyttämään enemmän hyviä rasvoja (pähkinät, maapähkikävoi, avokado, oliiviöljy) turhan proteiinin tavoittelun sijasta ja jättänyt maitotuotteet pois, jolloin turvotus vähentynyt, mutta vähän kausittain edelleen vaihtelee tuo turvotuksen taso.

  26. Voih. Itse en ehkä pysty jakamaan kunnon tarinaa niiden selättämisestä, sillä töitä tehdää edelleen. Oon huomannut kuitenkin isoimman ongelman olevan stressi, sillä näin kotona ei tuilisi mielenkään syödä isoa pasta-annosta, mutta esim. ulkomaanreissuilla olen pystynyt syömään helposti pastaa ilman vatsavaivoja.

  27. Kuitua sisältävä ruokavalio on auttanut minua vatsavaivoissa, sekä myös vedenjuonti! 🙂

  28. Tosi hyvä ja mulle ajankohtainen postaus! Mulla on ollu paljon vatsavaivoja aina ja säännöllinen ruokarytmi on ollu avainasemassa sen takia. Vatsavaivat kuitenkin lisääntyivät viime vuonna entisestään johtuen stressistä. Urheilen lähes päivittäin ja se auttaa tosi paljon. Kävin myös lääkärissä ja hän ehdotti fodmap-ruokavaliota, jota pyrin noudattamaan osaksi. Vältän varsinkin gluteenia, sipulia ja kaalia, mutta silti usein on vaikeuksia. Voisinkin koittaa seuraavaksi makeutusaineiden vähentämistä! 🙂

  29. mulla turvotus ja erinäiset (lievät) vatsakivut on valitettavasti osa jokapäiväistä elämää, vaikka ikää on mittarissa vasta 17. onneksi näiden vinkkien avulla vois löytyä ratkaisu munkin oikukkaaseen vatsaan. ihana postaus ja otan vinkit todellakin käyttöön!

  30. Hei!
    Tuntuu, etta aina turvottaa, mutta oikeasti vatsa turpoaa vain, kun jauhan liikaa purkkaa, syön herkkuja ylenmäärin tai napostelen pitkin päivää. Siitä kun pääsisi eroon…

  31. Mulla oli vielä ennen viime kesää hirveä närästys ja vatsavaivoja, enkä millään hiffannut mikä oli vikana. Sitten ajattelin yleisintä vastausta tähän, eli gluteenin jättämistä pois. Ja sehän auttoi, miten ihanalta treenaaminen tuntui, kun kesken treenin ei alkanut oksettaa tai vatsaan koskenut. Nyt olen myös jättänyt laktoosin, koska sillä sama vaikutus. Tuntuu niiiin hyvältä, kun syömisen jälkeen on hyvä ja kylläinen olo, huonon olon sijaan!

  32. Maitohappobakteerit ja ruoansulatusentsyymit ovat auttaneet, ja tämän lisäksi Boris-juoma joka aamu lasillinen 🙂

  33. Hyvinkin samoja juttuja! Pääosin maidoton ja gluteiiniton ruokavalio, säännöllinen liikunta, riittävä vedenjuonti ja aamujen rauhoittaminen. Liika stressi saa satavarmasti ilmapalloefektin aikaiseksi ja lisäksi sipulit sekä paprika närästävät ihan hullun lailla 😀

  34. Minulla on ollut kaikki mahdolliset vaivat ennen.. närästystä, mahakipuja ja turvotusta, ilmavaivoja, aftoja suussa ja mitähän vielä..nykyään syön gluteenitonta, pääsääntöisesti viljatonta ja maidotonta ruokaa. Olo on nykyisin tosi hyvä. Välillä olen erehtynyt esim kylässä syömään jotaki vehnäpullaa tms ja olo on kyllä sen jälkeen kauhea..maha kipeä ja saattaa tulla nuita aftoja suuhun ja vielä sen lisäksi ilta pilalla..miksi sitä monesti kylässä muka ottaakin jotaki ja ei kehtaa sanoa ettei voi syödä.. ärsyttää jotenki selitellä että miksei voi syödä..😃
    Olen miettinyt paljon sitä kun itellä on lapsia ja jo koululaisia..Niin mitä mieltä olet kouluruuasta? Monet koulut on ottanut käyttöön vain rasvattoman maidon ja margariinit ym..itse olen Luomu täysmaidon kannalla jos maitoa ylipäätään haluaa juoda ja oikea voi..Tuntuu ettei tavallinen ihminen voi vaikuttaa mitenkään tuohon asiaan..
    ois huippua päästä kokeilemaan nuita M-natural tuotteita!
    T.Katariina

  35. Lasken närästyksen vatsavaiksi. Monta monta vuotta kärsin päivittäin voimakkaasta närästyksestä kun tein moni vuoro/yötyötä ja grilliruoka ja battery maistui. Kun jossain vaiheessa tajusin ettei närästä huomasin kuinka paljon parempi olo olo (tällöin tein säännöllistä työtä ja söin puhtaampaa tai edes tavallista ruokaa). Nyt osaan nyös välttää ruokia/juomia joista voi tulla nätästys! 😍 kiitos inspiroivasta tekstistä

    [email protected]

  36. Olen kärsinyt vatsavaivoista aina. Vaivani kuitenkin pahenivat noin kolme vuotta sitten ja minulla todettiin endometrioosi. Olin leikkauksessakin, mutta se paransi vain osan vaivoista, Lisäksi minulla on keliakia. Gluteeni ei ole kuulunut ruokavaliooni 15-vuoteen, mutta muutoksen vatsani voinnissa huomasin vasta kun aloitin herotreeni nettivalmennuksen. Jätin pois sokerit ja maidon ja aloin syödä enemmän marjoja ja kasviksia, liikuntaa lisäsin tietenkin myös. Kun varsinainen valmennus loppui, tajusin että vatsavaivani olivat lähes hävinneet ja endometrioosi kivut olivat kadonneet täysin! Syön välillä pieniä määriä maitotuotteita, mutta huomaan että vatsani ei pidä niistä. Suurin pelastus mielestäni oli kuitenkin sokerista eroon pääseminen. Entiseen ruokavalioon en enää palaa 🙂

  37. Mulla on aina ollut vaikea vatsa (jos niin voi sanoa) maitoa vatsani ei juurikaan siedä ja mulla menee suolisto ihan jumiin siitä. mulla on parhaiten auttanut oireisiin FODMAP-ruokavalio!

  38. Mulla ei oikeastaan kauheasti ole ollut mitään vatsavaivoja. Satunnaisesti toimii suoli vähän hitaammin ja joskus stressaavina aikoina etenkin, mutta mitään pitkäkestoista ei ole onneksi ollut, ainakaan vielä!

  39. Kun aloitin syömään säännöllisesti vatsavaivani vähenivät. Myös maidon juonnin ja leivän syönnin vähentäminen auttoi vähentämään vatsan turvotusta ja kipuilua.

  40. En ole vielä selättänyt vatsavaivoja, nyt testissä maidoton ruokavalio. Yleisesti käyttänyt täysjyvätuotteita eli ihan pelkkää vehnää ei ole tullut syötyä, myös sokeria vähentänyt, viikonloppuna tein raakasuklaata enkä käynyt ostamassa suklaata. Iso työ on edessä vielä jotta löytää tasapainon vatsan kanssa. Lääkärissä todella paksusuolen oireyhtymä, mutta en täysin usko siihenkään koska ne raaka-aineet mitä sen diagnoosin piirissä on kiellettyä niin ei ole aina aiheuttanut ongelmia, jos lähden ulkomaille lomalle niin voin syödä mitä vaan eikä mikään turvota 😃

  41. Itse jätin maidon ja maitotuotteet vähitellen pois alkuvuodesta ja gluteeniton olen ollut kohta 2 vuotta. Sokeri väheni myös pikkuhiljaa. Olo oli maidon jne vuoksi turpea, vatsa kipeä ja inhottava. Suoraan sanottuna myös tukkoinen fiilis. Nyt, marraskuussa 2017 olo on energinen, vatsa voi paremmin. Ruokavalio remontti auttanut. Lautasella väriä, itsetehtyä ruokaa lähes aina. Ja mikä parasta maitoturvotuksen häivyttyä painokin keveni. Sokerisia ei edes tee mieli. Iho on paremmassa kunnossa. Vaikka juustoja yms. rakastinkin, silti näin parempi ja onnellisempi minä.

  42. Olen perinyt suvustani herkän suoliston mikä on vaikuttanut huonolla tavallani elämääni.. milloin mitäkin ongelmia. Vasta aikuisiässä aloin keskittyä enemmän siihen mitä suuhuni pistän ja lähdin kokeilemaan tiettyjen ruoka-aineiden poisjättämistä ruokavaliostani. Nykypäivänä en syö enään ruisleipää ja yhä vähemmän syön valkoisia jauhoja. Olen myös innostunut itse tehdyistä terveys smootheista sekä inkiväärishoteista. Huomaan kropassani muutoksen ja se voi huomattavasti paremmin! Olo on huomattavasti myös paljon kevyempi!

  43. Keinomakeutusaineiden välttäminen ja itselle sopivien ruoka-aineiden syöminen ovat toimineet omalla kohdallani. Vatsavaivat ovat ikäviä ja vaikuttavat niin kokonaisvaltaisesti koko hyvinvointiin, että mielellään tarkkailee mitä syö ja juo!

  44. Liikunta, stressin välttäminen, sokerin ja valkoisen viljan välttäminen ja säännöllnen, monipuolinen ruokavalio auttavat mun mahaa pysymään kurissa ja toiminnassa! 🙂 ehdottomasti haluaisin mukaan arvontaan, tulisi voitto tarpeen 🙂

  45. Kiireinen ja stressaava opiskelijaelämä alkoi ja liikunta sekä itsestä huolehtiminen jäi vähälle. Väsyneenä ei enää jaksanut lähteä illalla salille ja suuhun meni sitä mitä jääkaapista sattui löytymään. Kesällä vatsa meni totaalisesti tukkoon ja tajusin kuinka aikasemmin todella hyvin toiminut vatsani ei enää kestänyt pitkään jatkunutta stressiä, huonoa ruokavaliota ja liikunnan puutetta. Tämä oli herätys siihen kuinka oma hyvinvointi täytyi laittaa uudestaan kuntoon ja kaiken edelle. Opin järjestämään uudelleen päivärytmini ja olen siitä nyt todella kiitollinen itselleni. Muutos takaisin aktiiviseen elämään vei paljon aikaa mutta oli ehdottomasti sen arvoista. Pyrin jättämään valkoisen jauhon todella vähälle ja maitotuotteet olen korvannut muilla valmisteilla . Myös runsas vedenjuonti ja liikunta tekee ihmeitä ja olo on entistä energisempi.

  46. Ihana teksti ja huippua, että voit puhua vatsavaivoista, sillä ne käsittelevät varmasti jokaisen elämää jossakin vaiheessa!

    Itse olen kärsinyt vatsavaivoista aina, mutta noin 5 vuotta sitten huomasin, että ei ole normaalia käydä vessassa 5 kertaa päivässä. Lopulta löytyi herkkyys gluteenille. Vatsavaivat ja jatkuva turvotus jatkuu edelleen. En edes muista iltaa, jolloin ei turvottaisi. Tämä vuosi meni huonosti ja lopetin liikkumisen sekä hyvin syömisen. Nyt viimeisen kuukauden aikana olen vähentänyt herkkujen syömistä, juonut enemmän vettä, syönyt sopivan kokoisia annoksia ja kasviksia reilulla otteella! Ja voin sanoa, että nyt on hyvä fiilis 🙂 Turvotusta on edelleen mutta suolisto toimii tasaisesti ja hyvin. Ehkä vatsalleni ei sovi mitkään ruuat, koska turvotus ei lopu millään. Olen kokeillut jättää maitotuotteet pois, turvotusta aiheuttavat aineet mutta niillä ei ole vaikutusta.. Mutta veden juonnilla ja terveellisillä ruuilla vatsa pysyy parempana! 🙂

  47. Kärsin ärtyvänsuolenoirehtymästä,joten tarvin tarkkuutta ruoka-aineiden valintohin. Kaalet, xylitoli, makeiset ja leivonnaiset sekä leivät on pahoja.. Mutta aina niiden välttäminenkään ei auta. Maha on se joka mulla reagoi myös stressiin ensimmäisenä ja sen huomaa kyllä😅 Melkein joka aamu alkaa erillä tavalla mahan kanssa. Saattaa olla kovatkin kivut ja joutuu miettimään että miten tässä nyt tekis ja pystyykö lähtemään töihin tai kouluun olllenkaa. Useimmiten kivut onneksi helpottavat jonkin ajan kuluttua.
    Mutta liikunta auttaa useimmiten siinä kohtaa kun vatsa on erittäin kovana tai stressiä on paljon. Pilateksesta olen saanut onneksi vähän apua stressin hallintaan. Mutta aina sekään ei sitten auta..

  48. oma masuni voi hyvin kun minä voin hyvin eli liikun ja syön terveellisesti! vatsasta kyllä huomaa jos liikunta ja ruokavalio on luistamassa.

  49. Gluteeniton ruokavalio + riittävästi vettä ja makeutusaineet pois. Kävin terveysanalyysissä keväällä ja se miten sen jälkeen söin helppas kummasti maha-oireita. On toiminu mulla ja näin syön jatkossakin 👌

  50. Mun vatsa herkistyi tässä pari vuotta sitten ulkomaanreissun mahataudin seurauksena. Vielä on vähän vaiheessa saada se toimimaan täysin, mutta sen olen jo huomannut, että viljatuotteet ja varsinkin sokeri ja makeutusaineet saavat sen sekaisin, joten niiden välttäminen pitää jo suoliston terveempänä. Myös pitkäkestoinen istuminen rasittaa sitä, kun taas aktiivisuus ja liikunta edistävät oman vatsani hyvinvointia.

  51. Mulla on ollut aivan hillittömiä vatsakipuja viimeisen vuoden ajan. Sitä tutkittiin ja hutkittiin, ja viimein tuli tuomiona IBS eli ärtyneen suolen oireyhtymä. Kivut ja vaivat pysyy kurissa ruokavaliolla ja kuitulisällä.

  52. Vatsaongelmat ovat todellakin yhteydessä stressiin. Itselle sopiva ravinto, hengittäminen ja kävely arjessa pitävät oman suoliston parempivointisena. Ihana kilpailu 🙂

  53. Olen 26 v. Nuori nainen ja tuntuu että olen koko elämäni taistellut vatsaongelmien kanssa! Kokeilin karppausta silloin kuin se rantautui Suomeen ja täytyy sanoa että silloin vatsavaivani hellittivät. Mutta otin kuitenkin ns. järjen käteen ja tajusin että se ei ole terveellinen tapa elää. Olen nyt n. 2 vuotta syönyt gluteenitonta sekä maidotonta ruokaa. Ja viimeisen vuoden aikana en ole syönyt punaista lihaa ja puolen vuoden aikana olen pyrkinyt vähentämään lihaa kuin lihaa. Toki syön lihaa ja kalaa mutta ainoastaan muutaman kerran viikossa. Lääkäri totesi minulle ilman kummempia kokeita, että minulla on ärtynyt suoli. Oikein kansantauti tuokin! (Johtuisiko meidän vanhentuneista ruokavalio suosituksista joita noudatetaan kuin raamattua).Vuosia sitten minulla vielä tuli todella kivuliaita vatsakramppeja jonka vuoksi juoksin niin lääkärin vastaanotolla kuin sairaalassa jossain välissä luultiin että umpisuoleni on puhjennut. Tämänlaisia kipuja ei ole ollut kertaakaan sen jälkeen kuin aloitin maidottoman ja gluteenittoman ruokavalion!! Kyllä kroppa kiittää!! 🙂 Vatsa ei ole jatkuvasti turvoksissa, eikä näytä raskaana olevalta naiselta. 😀 Vatsavaivat voivat vaikuttaa todella paljon ihmisen elämään, ja voivat monesti olla rajoittava tekijä. Uskon yksinkertaisesti että kaikki ruoka ei sovi kaikille ja tämän takia tulisi Kuunnella sitä omaa kehoa.

    Sinun kehosi on hienointa mitä omistat tai tulet omistamaan, helli sitä, ravitse sitä ja rakasta sitä <3

  54. Mulla ja mun perheellä on aina ollut vatsa, joka reagoi stressiin, sekä huonoihin yöuniin. Aloitin pitämällä kotona vesimittaria, josta näin kuinka paljon vettä juon päivässä. 3 viikon sisällä ero vatsan kanssa oli todellinen! Vatsan toiminta parani! Kuin myös tummatsilmänaluset lähtivät veks. Poistin myös maidon ruokavaliostani, lisäsin kasvisten määrää ja viljoista käytän enimmäkseen pelkkää kauraa 100%. Kevyempi olo saa lähdettyä liikkeelle. Tuntuu, että vatsa/suolisto on hyvinvoinnin ja jaksamisen keskus. Hei, ei sovi unohtaa hengittämisharjoituksia. 5 syvää hengitystä 30 min sisällä per pv tekee ihmeitä. 🙂

  55. Oon myös kärsinyt monta vuotta mahavaivoista ja nyt kesän jälkeen ne meni jo niin pahaksi että oli pakko mennä lääkäriin, ja parisen viikkoa sitten mulla todettiin ärtyvän suolen oireyhtymä. Välillä tulee siis kausia kun maha vaan pömpöttää ilman mitään syytä ja on kipeä kuin mikäkin.. Mutta olen oppinut, että tarkkailemalla ja kokeilemalla mitkä ruoka-aineet sopii ja mitkä ei, saan vatsakipuni ja turvotuksen pysymään aisoissa 🙂 Onneksi ei kuitenkaan mitään vakavaa löytynyt suolistosta!

  56. 5 vuotta sitten ihmettelin kun sama mitä söin maha kramppasi enkä voinut olla. Lääkärissä käytiin usein ja vihdoin mutta liian myöhään minulla todettiin keliakia. Mutta myöhäisen diagnoosin vuoksi suolinukkani oli ehtinyt kadota kokonaan ja suoliston parantaminen vei vuosia. Vieläkin koen inhottavia mahakipuja ja turvotusta vaikka kuinka koitan syödä hyvin ja vain kotiruokaa. Olen myös fysioterapiassa käynyt vatsavaivojen vuoksi koska ne ovat haitanneet työntekoani. Tällä hetkellä vatsavaivat ovat olleet harvemmassa mutta eivät ne vieläkään ole täysin poissa. Odotan innolla päivää kun saan huomata että vatsakipuja ei ole ollut eikä edellinen vatsakipu päivä muistu millään mieleen.

  57. En syö lihaa koska se tuntuu jäävän sulamattomaksi köntiksi vatsaan. Lisäksi välttelen maitotuotteita ja ruista, niistä vatsa turpoaa. Säännöllinen ruokailurytmi ja käsittelemätöntä ruokaa niin olo on parempi.

  58. Veikkaanpa, että yksi syy moniin vatsavaivoihin on yliprosessoitu ruoka, jossa on kamalat määrät lisäaineita ja säilöntäaineita yms. Pidemmän päälle elimistö herkistyy näistä eikä kestä juuri mitään muutakaan sen jälkeen normaalisti. Yksi iso ryhmä on nämä kaikki proteiinijauheet sun muut teennäiset lisäravinteet, en usko että ihmistä on tarkoitettu nauttimaan ravintonsa nesteeseen sekoitettuina jauheina. Olen huomannut etenkin Aasiassa matkustaessani vatsani olevan paremmassa kunnossa kun syö vaan kaikkea tuoretta hedelmistä ja lihoista lähtien. Myöskään maitotuotteet eivät ole sielläpäin maailmaa yliprosessoituja vaikkakin niitä vähemmän käytetään muutenkin. Itse 9 vuotta vatsavaivoista kärsineenä ja ärtyneen suolen oireyhtymän diagnoosin saaneena olen omalla kohdallani huomannut, että mitä lähempänä ollaan sitä ihan tavallista perusruokaa, joka tulee omasta maasta sitä paremmin vatsani voi. Ilman kaikkia lisäaineärsykkeitä vatsani kestää maitoa ja gluteiiniakin paremmin pienissä määrin.

  59. En syö laisinkaan vaaleaa leipää ja vältän makeutusaineita. Lisäksi käytän maitohappobakteereita.

  60. Alunperin keliakian vuoksi aloitettu gluteeniton ruokavalio auttoi hetkellisesti, ja sen jälkeen vähensin maitotuotteita, sokereita sekä keliaakikoille soveltuvia viljoja pois ruokavaliostani, jonka jälkeen vatsa rauhoittui pysyvästi huomattavasti paremmaksi.

  61. Mulla oli/osittain on edelleen vatsan kanssa jonkin verran ongelmia. Mutta heti kun luovuin maitotuotteista, monet asiat helpotti. Nykyään oon onnellinen että vatsani toimii joka päivä, must on kans järkyttävää muistella miten teiniaikana saatto toimia sen 2-3krt vkssa!🙈 Joten muutosten suhteen oikeeseen suuntaan ollaan menossa. Kiitos Eevi kun jaat sun tietoa suoliston toimimisen tärkeydestä jaoman kokemuksien kautta. Helpottaa kun tietoa saa näin helposti, kiitos☺❤

  62. Elämä oirehtivan vatsan kanssa on muuttunut melkoisen tonta elämäksi. Todettuna maitoproteiiniallergia ja laktoosi-intoleranssi, joiden lisäksi oireiden vuoksi on poissa maitotuotteet, soija, suomalaiset viljat, hiiva, kiivi sekä ulkomainen tomaatti. Toisina aamuina istun pitkän aikaa vessassa toivoen ehtivän ajoissa töihin.

    En voi hyvin ja toivoisin asioiden suoliston suhteen selkiytyvän tutkimusten myötä. Puhtaat tuotteet ja terveellinen elämäntapa on suosikkejani 😊

  63. Kärsin tällä hetkellä stressistä ja väärästä ruokavaliosta.Tulee tehtyä vääriä valintoja kun on väsynyt ja ressaantunut.Teen myös töitä liikaa.Pieni taapero myös valvottaa.elämäntilanne on nyt se ruuhka.Yritän liikkua ja välttää vääriä valintoja.aina vaan sorrun helppoon tiehen ja sokeriin .

  64. Itse olen vielä prosessissa selvittämässä mitkä ruuat sopivat minulle, ja mitkä eivät. Kokeilemisen kautta sen huomaa, kun jättää jotain pois ja olo paranee! Tällä hetkellä olen luopunut vaaleista jauhoista ja maidosta, mutta täydellisen olon tavoitteluun on vielä matkaa! Myös runsas veden juonti on ehdoton juttu! Tsemppiä kaikille omien ongelmien selvittämiseen! 😊

  65. Ruisleipä. Vannoin joskus, että jos autiollesaarelle saisi ottaa vain yhtä ruokaa, se olisi ehdottomasti ruisleipää. Tuo varmaankin kertoo, kuinka paljon ruisleivästä joskus diggasin (ja diggaan edelleen, maistuuhan se ihan taivaalliselta). Lopulta niin epämiellyttävät ja kiusalliset ilmavaivat pakottivat kiinnittämään huomiota ruokavalioon, ja jätin vuorotellen ruoka-aineita pois ruokavaliostani. Ruisleivän poisjättäminen auttoi huomattavasti, eikä se nykyään kuulukaan enää normaaliin ruokavaliooni. Silloin tällöin sallin itselleni palan tai kaksi sitä, kärsien sitten ”seuraukset”. Pyrin syömään mahdollisimman gluteenittomasti, ja syön pääasiassa vain 100% kauraleipää ja pastaa olen kokeillut myös maissiversiona (oli muuten parempaa kuin normaalivehnäpasta!), mutta esim. koulussa joudun syömään ihan samaa ruokaa kuin muutkin (ikävä kyllä yleensä melko ruis- ja vehnäpainotteista).

  66. Hei, tosi hienoa, että tartut tähän aiheeseen ja mielläni luen jatkossakin lusää. Itseänikin kiinnostaa funktionaalinen lääketiede todella paljon. Minulla on ollut vähän samanlainen tilanne kuin sinulla. Sinänsä vatsa ei kauheasti oireillut, mutta muuten oli varsin vetämätön olo ja hiljalleen erilaisia nivel ja pehmytkudos kipuja alkoi olemaan, osiltaan varmaan pitkittyneen stressin seurauksena (olen nyt 44v ). Nyt olen ollut noin puoli vuotta ilman gluteenia ja lähes maidottomalla rukavaliolla ja aika vahvoilla ravintolisillä ja maitohappobakteereilla on olo kohentunut hurjasti. Mutta nyt huomaa, että vatsa ei kestäkään enää gluteenijauhoja tms, turvotusta ja muuta oiretta tulee heti. Vielä vaivaa ihottuma, joka ei ole asettunut. Täytyy vielä säätää ruokia (kaura, kananmuna?) Ja hetki varmaan kokeilla totaalisesti ilman sokeria ja makeutusaineita!? Siis mukana arvonnassa!

  67. Minulla on ollut kiusallisia suolistovaivoja vähintään kymmenen vuoden ajan, ja olen kokeillut jos jonkinlaista oireiden selättämiseksi. Lähivuosina olen keskittynyt löytämään syitä vaivojen taustalla ja pyrkinyt löytämään vatsan toimintaa parantavia juttuja. Itselleni tärkeää on puhtaan pitkälti gluteenittoman ja maidottoman rasvoja sisältävän ruokavalion ohella tietyt lisäravinteet kuten kuitulisät, viherjauhe ja maitohappobakteerit. Gluteeniviljojen poisjättämisen ja vähäisen maitotuotteiden (lähinnä voi, hera ja juustot toisinaan) käytön lisäksi olen vähentänyt tiettyjä ilmaa kerryttäviä raaka-aineita kuten sipulia, valkosipulia ja keräkaalia ruokavaliostani. Joidenkin kasvisten kohdalla höyryttäminen on auttanut vatsaa sulattamaan ne. Liikunnan suhteen käveleminen ja jooga auttavat vatsaa eniten ja toisaalta (pitkäkestoisen) yhtäjaksoisen istumisen välttäminen. Rentoutuminen ja stressaamisen minimointi niin ikään helpottavat vatsavaivaisen elämää. Reilu veden juominen tietysti kuuluu asiaan ja sen pyrin ajoittamaan ruokailujen väliin. Muun muassa näistä edellä mainituista ja elämän tasapainottamisesta olen saanut paljon apua vatsani ja suolistoni hyvinvointiin 😊

  68. Tämän vuoden kevät oli itselleni henkilökohtaisesti hyvin stressaavaa aikaa, mutta siitä huolimatta painoin menemään salilla ja kaikenmaailman lisäravinteiden (sis makeutusaineita) kanssa. Sehän ei tietenkään päättynyt hyvin, ja minulle ”puhkesi” IBS eli ärtyneen suolen oireyhtymä. Ei muu auttanut kuin kaikki lisäravinteet vaihtoon ( puhdistamon riisiproteiini heran tilalla, bcaa jäi kokonaan pois vaikkakin olisi ehkä tarpeen. Vitamiinitkin vaihdoin puhdas+ ja apteekin tuotteisiin), maitohappobakteerit sekä kuitulisä päivittäin, maidoton ja gluteeniton ruokavalio sekä Fodmap ruokavaliota noudatan. Salitreenit väheni kuudesta neljään (ihan vain kun psyykkinenkin puoli sai tällin ylikuormituksesta–> burnout) ja rauhallisen liikunnan merkitys kasvoi. Myös mindfullness ja jooga/pilates on hengitysharjoituksien takia tullut viikottaisiksi. Välillä pännii tämä todella todella tarkka ruokavalio ruoka-aineiden suhteen, kun vasta 19v olen, mutta olen jo oppinut elämään tämän kanssa. Suolistomme todellakin on toiset aivot ja sitä pitäisi meidän kaikkien osata kuunnella ja kunnioittaa. 🙂

  69. Ite oon pitkään kärsiny vatsavaivoista..Säännöllinen monipuolinen syöminen, liikunta ja vehnän pois jättäminen on ollut helpotus..Riittävä uni myös varmasti vielä helpottaisi, mutta se ei ole aina tarpeeksi riittävää kahden pienen lapsen kanssa.

  70. Keliakia laittoi puolen vuoden ajaksi mahan ja pään kovalle koetukselle, kun syytä etsittiin kivuille. Vaikka ruokavalio on kokenut sen takia muutoksen, tuntuu silti että jotain muutosta vielä tarvitsisi jotta suoliston saisi kunnolla toimimaan. Saan sinulta hyviä vinkkejä siihen. Kuitenkin gluteeniton ruokavalio on elämän ajan must.

  71. Itse en ole onneksi kärsinyt pahemmin vatsavaivoista. 😊 Huomaan kuitenkin sokerin vaikuttavan merkittävästi vatsan turvotukseen.

  72. Valmisruokien jättäminen kaupan hyllylle ja itse enemmän kokkaaminen sekä alkoholin käytön pitäminen minimissä 😊

  73. Säännöllinen syöminen ja suoliston riittävä lepo eli syön 3-4tunnin välein ja välissä en napostele mitään. ennen Turvotti jatkuvasti, mutta napostelun loppuminen on ollut paras keino rauhoittaa vatsa. Tietysti riittävä uni, laadukas ravinto ja liikunta pitävät myös napostelun himon poissa. Tähän olen hankkinut avuksi treenipäiväkirjan. Kun suunnittelee ruoat ja treenit viikkoa eteenpäin huolella, ei niistä tee edes mieli lipsua 🙂

  74. Olen siirtynyt reilu vuosi sitten vegaaniseen ruokavalioon ja alun kuitushokin jälkeen olen voinut todella hyvin ja ihmetellyt sitä, miten saatoin pitää entistä oloani, joista päällimmäisenä muistan järkyttävät ilmavaivat, normaalina. Vegaanius ei kuitenkaan ole poistanut sokerihiirtä sisälläni, joka rakastaa irtokarkkeja – oli hyvä muistutus lukea, että sokeri tosiaan ”tekee tuhojaan” suolistossa ja sitä myötä mielelle. 1,5vko ilman herkkuja (paitsi niitä luonnon omia) ja jo on taas mieli kirkkaampi!

  75. Ajankohtainen asia, koska juuri aloitin detox viikon. Mehulinko laulaa päivät pitkät, erilaiset smoothie maistuu ja lämpimät keitot😍 Vahva maitohappobakteeri on etsinnän alla!

  76. Minulla todettiin Crohnin tauti noin vuosi sitten, sain lääkityksen, mutta siitä ei ainakaan vielä ole ollut merkittävää hyötyä. Liikun, juon paljon vettä ja syön paljon kasviksia, vatsa on kuitenkin tätäkin kirjoittaessa kuin ilmapallo! Runsas istuminen kyllä varmasti pahentaa vatsan turvotusta. Zemppiä kaikille masuvaivaisille! 🙂

  77. Kärsin monta vuotta erilaisista vatsavaivoista, kunnes sain avun gluteenittomasta ruokavaliosta. Nykyisin vatsani ei enää oireile ja olen huomannut, että sillä on ollut suuri vaikutus hyvinvointiini.

  78. Vatsa ei voitut hyvin joten päätin kokeilla olla ilman maitotuotteita ja gluteenia ja onneksi kokeilin, helpotti vatsan toimintaa huomattavasti!! 🙂

  79. Hei. Kyllä täytyy sanoa että vieläkin kamppailen vatsavaivojeni kanssa melkein päivittäin ja hankalaksi tekee se ettei vatsa/suolisto toimi läheskään päivittäin. Mutta liikunta on yksi jolla saan homman toimimaan, en vain joka päivä pääse liikkumaan. Ruokavaliolla olisi seuraavaksi tarkoitus saada homma toimimaan. Hyviä ideoita jutussasi 😊

  80. Kokonaisvaltaisesti terveelliset elämäntavat:) Itellä siihen kuuluvat tärkeimpänä monipuolinen ja puhdas ruokavalio, riittävä veden juonti ja liikunta. Maitohappobakteereita olisi varmasti hyvä käyttää kuitenkin lisänä.

  81. Urheilun ja kasvisten lisääminen ovat auttaneet, sekä vehnäpulla-leivän pois jättäminen.

  82. Itselläni pahimmillaan on käynyt niin, että on ollut tiheää sykettä ja kauheaa närästystä. Tämä johtuu vain ja ainoastaan syömästäni gluteenista, pahimmat oireet aiheuttaa vehnä. Olin jopa sairaalahoidossa ja luultiin, että minulla on paniikkihäiriö. Minua lääkittiin rauhoittavilla, mutta niistä ei ollut mitään apua. Muita vaihtoehtoja ei edes lääkintähenkilökunta ajatellut. Itse satuin lukemaan silloin pahimmassa tilanteessa jonkin tekstin gluteenista ja jätin kaikki pois heti seuraavana päivänä. Ja siitä seuraavana olin jo lenkkipolulla normaalin lenkkini parissa. Kävin tutkimuksissa, että onko minulla keliakia, mutta mitään sellaista ei löytynyt. Ilmeisesti kroppani ei vain siedä gluteenia ja olen sen asian kanssa oppinut elämään ja välttämään niitä tuotteita, jotka aiheuttavat oireita.

    Mielestäni aina pitää kuunnella omaa kehoa ja toimia niin kuten sille parhaaksi on. Parasta ravintoa on puhdasta ja tuoretta. ❤️

  83. Teinivuosina pystyin syömään mitä vain. Ilman turvotuksia, ilmavaivoja tai muita toimintahäiriöitä.
    Nyt, ollessani 28v., olen ikävien turvotusten ja stressin aiheuttaman löysävatsaisuuden/ummetuksen takia joutunut kiinnittämään huomiota syömisiini. Suosin puhdasta, itse tehtyä kotiruokaa ja olen muuttanut ruokavaliotani kasvispainotteisemmaksi kuin ennen. Myöskään ilman säännöllistä liikuntaa (ja aamuista kahvikupillista) vatsani menee jumiin. Pyrin pyöräilemään työmatkat, liikkumaan monipuolisesti (jooga, salitreeni, bodycombat).
    Riittävä juominen on myös suuressa osassa ja vaatinut paljon opettelua.
    Olo on kevyempi ja vastustuskyky parantunut, kun suolisto voi hyvin.

    Kiitos ihanasta blogista! 🙂

  84. Vältän liiallista kahvin juontia, aamukahvi riittää. Säännöllinen ruokarytmi sallii sekasyönnin, teen lähes kaiken ruokani itse mahdollisimman puhtaista raaka-aineista. Stressaavan työn aiheuttamiin vatsaoireisiin ja jatkuviin flunssiin ei auta kuin työn lopettaminen (sekin on todistettu).
    Hunajasta saan vatsaoireita, olen kokeillut sitä yskään kuten on suositeltu.

  85. Mulla oli pitkään ongelmia suoliston kanssa ja turruin siihen pahaan oloon. Oli jatkuva turvotus ja maha sekaisin. Kroppaan kertyi nestettä ja koko aineenvaihdunta oli pielessä. Jätin punaisen lihan lähes kokonaan pois koska se aiheutti selvästi ongelmia ja myöhemmin kokeilin lisäksi gluteenitonta. Viikossa olo parani ja ongelmat katosivat. Samalla myös nivelvaivat loppuivat ja lääkärin kanssa todettiin että jatketaan näin. Viime aikoina ruokavalio on ollut heikko ja huomaan sen heti. Sokerikoukku ja suunnittelemattomat ruokailut eivät ole hyväksi ja kiloja on nyt kertynyt, yleinen energiataso ei ole se oma ja flunssakierre päällä. Ruokavaliolla on merkitystä❤️

  86. Niinkin yksinkertainen kun tuore inkivääri pieneksi pilkottuna ja nieltynä veden kera, saa mouruavan suoliston ja mahan hiljaiseksi ja normaaliksi. Eilen viimeksi mies pilkkoi annoksen kun vessassa istuin ja valitin, puoli tuntia ja oireet loppuivat 🙂

  87. Mulla on vatsavaivojen selättäminen vielä monen vuoden jälkeen käynnissä. Kivut ja huono olo rajoittavat elämää ja tuntuu että olen kokeillut jo todella monen ruoka-aineen poisjättämistä. Stressin vähentäminen voisi ratkaista paljon, mutta sitä ei noin vain eliminoida.

  88. Kaikenlainen säännöllisyys toimii meikäläisellä parhaiten. Säännöllinen unirytmi, ruokailu ja treeni. Jos kroppa ja mieli stressaa niin lisää vaan urheilua vaikka ei yhtään huvittaisi, jostain syystä se vaan laukaisee väkisinkin painaen stressiä. Ja en usko että aina pitää treenata ”täysillä”. Joskus on vaan parempi tehdä edes vähäsen. 🙂

  89. Pitkät työpäivät ja runsas reissaaminen haastavat herkän suolistoni usein. Sokerin ja vehnän vähentäminen toimii – vaikka houkutukset puolet vuodesta espanjassa asuvalle ovat älyttömät 😀 – myös hapankaali ja maitohappobakteerit ovat auttaneet kipuihin ja turvotukseen. Tasapaino suoliston kanssa on vielä kokeiluvaiheessa, toivon löytäväni sopivan ruokavalion ja näin myös pystyä vaikuttamaan rauhalliseen vatsaan ja toimivaan aineenvaihduntaan! 🙂

  90. Omiin vatsavaivoihin on auttanut liikkumisen ja vedenjuonnin lisääminen sekä lihan syönnin vähentäminen.

  91. Olen vasta alkutaipaleella vatsavaivojen selätyksessä, mutta toivottavasti oikealla tiellä.
    Olen vuosia kärsinyt vatsaongelmista, kivuista ja turvotuksesta. Mitään varsinaista syytä ei kokeista ole löydetty, diagnoosina ärtynyt suoli ja nyt monen mutkan kautta myös refluksiepäily.
    Lääkärin kehoituksesta olen nyt jättänyt kaikki maitotuotteet pois, ja ilokseni olen huomannut positiivisia vaikutuksia vatsan toiminnassa. Olen myös vältellyt -joskaan en kokonaan luopunut- valkoisia viljoja ja sokeria. Uskon, että oikealla tiellä olen, joskin matkaa on vielä paljon edessä 😊

  92. Omat vatsavaivani helpottivat kun rupesin vegaaniksi, jätin samaan syssyyn myös gluteiinin ja soijan pois. Luulen että suurin vaikutus oli kyllä gluteiinin ja maidon pois jättämisellä, ei niinkään lihan, mutta tällä mennään 😊

  93. Maidon pois jättäminen reilu vuosi sitten toi helpotuksen jatkuvaan turvotukseen. Nykyään onneksi korvaavia kauratuotteita hyvin saatavilla ne sopivat itselle parhaiten. Pyrin syömään myös mahd. Puhtaasti, vehnää ja sokeria vältellen😊

  94. Runsas veden juonti ja liikunta auttaa itsellä. Myös se, että aloin syömään terveellisesti ja noin kolmen tunnin välein. Jätin pois mm. sokerin ja vehnän ja löysin ne ruoat mitkä itselleni sopii.

  95. Suurin helpotus Ärtyneen suolen oireyhtymää sairastavalle vatsalleni oli se kun aloin syömään 3 lämmintä ateriaa päivässä, tietysti aamupalan ja iltapalan lisäksi. Pienempiä aterioita kerralla ja 3h välein niin pysyy aineenvaihdunta kokoajan hommissa. Vettä juon 3-4l päivässä mutta ruokailun yhteydessä en juo, pidän 15min ennen ruokaa ja ruokailun jälkeen taukoa juomisesta. Toimii!

  96. Tuntuu että oma vatsa on todella herkkä. Joka päivä yleensä iltaa kohti vatsa on turvonnut ja on todella epämukava olo. Aamulla vatsa toimii hyvin, mutta lounaan jälkeen alkaa turvotus joka kestää iltaan asti. Olen kokeillut maitotuotteiden ja vehnän poisjättämistä ja se on helpottanut hieman, mutta ei tarpeeksi. En tiedä mistä tämä johtuu sillä syön mielestäni terveellisesti ja säännöllisesti🤔

  97. Hei, ja kiitos omia ajatuksia tukevasta, mutta myös uusia ajatuksia tuovasta kirjoituksesta. Olen aikanaan aloittanut laktoosittomilla tuotteilla selvittämään vatsan/suoliston hyvinvointia; sen lisäksi, että ruokavalioni on monipuolista ja pääsääntöisesti terveellistä. Tänä kesänä kokeilin Fodmap ruokavaliota, josta löytyy samoja vältettäviä ruoka-aineita kuin mitä sinä juuri listasit. Oman suoliston tasapaino on vielä hakusessa, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Kirjoituksesi motivoi jatkamaan ja pitämään kiinni tiettyjen ruoka-aineiden välttämisestä. Kiitos!!

  98. Olen kärsinyt vatsavaivoista jo yli vuoden, eikä niille ole löytynyt kunnon syytä. Nyt vihdoin olen oppinut syömään kunnolla säännöllisesti hyvää ruokaa ja oireet alkavat helpottamaan. Liikunnan lisääminen on myös tuonut helpotusta. Toivottavasti tästä on suunta vain ylöspäin!

  99. Oon alkanu noudattamaan itselleni sopivaa ruokavaliota ja pyrkinyt välttämään kiirettä=stressiä. Edelleenkään vatsa ei toimi normaalisti ja se vaikuttaa todellakin myös mielialaan!

  100. Omat vatsavaivat alkoivat jo 12-vuotiaana kun mulla todettiin krooninen paksusuolentulehdus. Vuosien saatossa tulehdus hellitti pikkuhiljaa, mutta vuonna 2015 kun sairastuin syöpään, kroppa päätti uudestaan laittaa vatsan koville. Pelkästä veden juomisesta jouduin vessaan ja vatsakivut olivat kamalat. Nyt selätettyäni syövän vatsa alkaa pikkuhiljaa taas päästää stressistä irti ja se kestääkin paljon enemmän ja useampia ruoka-aineita nykyään. Silti joka päivää pitää olla tosi tarkkana mitä suuhunsa laittaa tai vatsa turpoaa muodottomaksi eikä mitään ruokaa saa enää alas loppu päivänä. Sytotaattihoidot ja vuoden liikuntakyvyttömyys lihottivat minua yli 10kg ja haluaisin päästä niistä pian eroon. Uskon että lisäravinteet auttaisivatinua myös siinä tavoitteessa!

  101. Kärsin pitkään rajuista vatsavaivoista jotka laukaisivat minulle myös paniikkikohtaukset. Halusin päästä tästä ihottavasta kierteestä yli omin voimin (lääkärissä paniikkikohtausten hoitoon ehdotetaan masennuslääkkeitä!!!) Ja aloin tarkkailla ruokavaliotani. Pikkuhiljaa löysin ne tekijät, jotka saivat minut voimaan huonosti = laktoosi, makeutusaineet, kaali ja suuret määrät palkokasveja. Olo on nykyään super hyvä, vatsa toimii ja paniikkikohtauksista olen päässyt lähes kokonaan eroon!

  102. Itse vaihdoin heraproteiinijauheen riisiproteiinijauheeseen (vielä totuttelen makuun) jäätävien kaasuongelmien takia. Vähensin myös gluteenia sekä maitotuotteita turvotuksen ja ilmavaivojen vuoksi. Mitään en kokonaan lopettanut täysin mutta harvemmin enään omaan kaappiini ostan ko. aineita sisältäviä tuotteita. On kyllä toiminut kroppa paremmin, mutta vielä on opettelua puhtaasti syömisen suhteen. Ja lisäksi vesi! AH aina niin ihana vesi – pistää aineenvaihdunnan käyntiin ja kroppa toimii. Tätä olen maustanu viimeaikoina sitruunalla, boostaa tehoa entisestään 😊💪

  103. Itse olen kokenut hyväksi pienet annoskoot. Ei siis mitään jättiannoksia mahaan. Riittävä uni, liikunta ja kultainen keskitie ravinnon suhteen on toiminut itselläni. En ole allerginen millekään sen kummemmin, mutta pyrin välttämään maitotuotteita.

  104. En ole oikeastaan keksinyt vielä vatsan hyvinvoinnin salaisuutta. Yleensä se voi hyvin, joskus tosi hyvin, joskus vähän huonosti, mutta en ole yhdistänyt hyvinvointia tiettyihin ruoka-aineisiin, koska tuntuu, että syön niin monenlaisia juttuja joka päivä. Hmmm.

  105. Itsellä vasta iän myötä elon merkkejä näyttävä stressivatsa sekä hiljattain todettu ärtyneen suolen oireyhtymä. Vatsavaivojen kanssa taisteltu viimeinen vuosi ja yritetty löytää oikeaa suuntaa ruokavalion avulla ettei koko ajan turvottaisi tai suolisto kävisi ylikierroksilla ja pikku hiljaa tuntuu että alkaa oikea suunta löytyä.
    Suolisto on kyllä oikeasti yksi elämän perusehdoista, jos se ei toimi (tai kuten minun tapauksessani toimii vähän liian hyvin) oikein, niin mahdotonta siihen on rakentaa tasaista elämääkään. Tuntuu mielettömän hyvälle kun vihdoinkin voi suunnitella taas elämää enemmän mielenkiinnon kohteiden mukaan eikä vessojen sijainnin perusteella 🙂

  106. Vatsani pysyy tasapainossa maitohappokäymisellä valmistetulla hapankaalilla (rasilainen luomu) edullinen, terveellinen, ja niin hyvää!!!😍

  107. Minulla on todella herkkä suolisto ja vatsani reagoi voimakkaasti joihinkin tuotteiseen. Sen vuoksi suosin FODMAP -ruokavaliota ja pyrin liikkumaan paljon. Olen myös huomannut säännöllisen ateriarytmin sekä ylipäätään säännöllisten elintapojen noudattamisen auttavan. 💪😊

  108. Mulla auttoi maitotuotteiden vähentäminen ja terveellinen ruokavalio laadukkaiden maitohappobakteerien kanssa.

  109. Peruskombo; terveellinen ravinto, liikunta ja riittävä uni. Ainakin henkilökohtaisesti riittävä uni vaikuttaa suuresti vatsan hyvinvointiin.

  110. Olen kärsinyt jo pitkään vatsaongelmista. Turvottaa, vatsa ei toimi, ilmavaivat vaivaavat. Lääkärit eivät löydä mitään vikaa ja mielikin turhautuu. Työssäni istun paljon, joka myös vaikeuttaa suoliston toimintaa. Apua olen löytänyt hieman ruokavaliosta mm. Gluteeniton ruokavalio. Ikää tullessa olen huomannut kanssa ettei elimistö kestä enää normaali viljoja varsinkaa vehnää. Mutta ei aina gluteeniton ruokavaliokaan auta. Mieli turhautuu ja olen onneksi löytänyt uuden mielenkiinnon kohteen liikunnan saralla, joka on kohentanut mielialaa ja rauhoittanut vatsan toimintaa. Ulkonäöltäni olen aina ollut hoikka laiheliini ja nyt suoliston vaivaamana laihaläski turvotuksineen!

    Suolisto ongelmat tuntuvat vaivaavan liian yleisesti ihmisiä ja niihin pitäisi löytyä pysyvä ratkaisu. Onko se sitten liikunta ja (oikea) ruokavalio?

  111. Minulla ei koskaan ole ollut erityisherkkä vatsa/ suolisto, mutta toki joskus ikäviä vatsanväänteitä. Pyrin ehkäisemään vatsavaivat ruokavaliolla, joka ei sisällä PÄIVITTÄIN lisättyä sokeria, keinomakeutusaineita (tosin käyttämässäni herassa on), tyydyttyneitä rasvoja jne. Tämän lisäksi vesi on ihan ykkösjuttu, että vatsa toimii kuten pitääkin. Paljon vettä, tasaisesti pitkin päivää.

  112. Vatsani on toiminut aina hyvin, tosi harvoin on vatsa löysällä tai kipuja. Mutta väsymystä esiintyy enemmän. Tiedän että ruokavalioni ei ole balansissa, limut ovat minun heikkous. Olen alkanut kiinnittää tähän kuitenkin enemmän huomiota. Sillä mieheni vatsa on todella usein sekaisin. Meillä on alkanut siirtymävaihe pikku hiljaa gluteenittomaan ruokavalioon. Tämä vaatii aikaa ja opettelua tämmöiselle sokeripulla hiirelle. Mutta sinun blogista saa hyviä vinkkejä ja netistä tietoa ja hyviä ohjeita.

  113. Kahvi on ollu mulle aina paha. Yks kuppi aamulla aamiaisen kyljessä menee, mutta useammat kupit kostautuu heti kauheena vatsakipuna. Varsinkin tyhjään mahaan nautittuna! Toinen paha on sokeri. Oon pitänyt välillä pitkiä, täysin sokerittomia jaksoja, ja ero on ollut valtava. Sokerista luopumisen jälkeen vatsa on ollu aamusta iltaan asti ihanan litteä! Uskon, että nää ei yksistään pienissä määrissä vaikuta mun vatsaan, mutta yhdistettynä arjen tuomaan pieneen stressiin vaikutus kasvaa. Usein lomalla onkin käyny niin, että vaikka kahvia ja sokeria nauttii vähän normaalia enemmän, ei vaivat ole niin isoja kun arkena 🙂 Eli max 1 kuppi kahvia päivässä, sokeria vaan pienissä määrissä sillon tällöin ja stressin hallinta 🙂

  114. Kärsin itse stressivatsasta ja olen huomannut, että kiireettömät aamut ja iso annos kaurapuuroa saavat vatsan rauhoittumaan päiväksi. Huolehdin myös riittävästä vedenjuonnista. Vältän huonolaatuisia rasvoja ja yritän liikkua päivän aikana jatkuvan istumisen sijaan. Myös syvähengitys rentouttaa vatsaa.

  115. Vatsani reagoi heti stressiin turpoamalla ja ilmavaivoilla sekä myös vatsanväänteet ovat harvinaisen tuttuja. Olen yrittänyt parantaa vatsavaivoja karsimalla sokerin ja valkoiset jauhot pois ruokavaliostani, joiden avulla vatsavaivoja ei ole niin paljon kuin aiemmin.

  116. Kun aloin syömään vegaanisesti + jätin turhat hiilarit pois, mun vatsa alkoi voimaan paremmin. Parasta on se, että mulle ei tuu enää ruokakoomaa- tai morkkista syötyäni, koska vegesafka ei turvota.

  117. Minulla on ollut aina stressimaha, mutta pahemmat vatsavaivat alkoivat pari vuotta sitten. Diagnoosiksi sain IBS ja välillä maha reagoi herkästi kaikkeen ja välillä on parempia kausia, kun tuntuu, että se kestää eri ruokia paremmin. Nyt olen saanut vatsan paremmaksi (turvotuksen sekä vatsakivut pois) lisäämällä liikuntaa väh.3-4x viikossa sekä lisäämällä veden juontia, joka unohtuu älyttömän helposti. Valkoista vehnää, maito tuotteita sekä rasvaa/sokeria olen jo vältellyt pidempään.

  118. Muistan, kun vielä söin leipää, pystyi sitä syömään juuri sen yhden palan päivässä, heti jos söi enemmän, sai vatsavaivoja. Itselläni oikeastaa viljatuotteiden vähentäminen sai varmaan alkunsa syömishäiriön aikoihin (vilja=hiilarit=paha), eli se aikalailla rajoittui pitkään tuohon yhteen aamupalaleipään, en aikoihin syönyt pastaa tmv. Jos oli kylässä eikä ollut oikeen muuta syötävää ja kamala nälkä, jolloin söikin vaikka kaksi leipäpalaa, tuli vatsa usein kipeäksi. Muutama vuosi sitten sairastuin vakavammin pahan ylirasituksen seurauksena, jolloin perehdyin paljon mm. autoimmuuniruokavalioon. Silloin olin joitakin kuukausia todella tiukalla ruokavaliolla gluteenin (ja oikeastaan kaiken viljan) ja maidon suhteen. Nykyisinkään nuo eivät ruokavaliooni kuulu ja välillä pidän taas noita ns. tiukempia jaksoja. Mutta silloin tällöin voin syödä ruokia, joissa on myös noita tuotteita. Huomaan vain voivani paremmin puhtaalla kasvisvoittoisella ruokavaliolla 🙂 Joskus vaan ”sosiaalisen hyvinvoinnin” vuoksi on myös osattava olla vähemmän nipo, kuitenkin järki päässä pitäen.

  119. Itse olen kärsinyt vatsavaivoista pitkään, etenkin turvotuksesta. Suurin syy turvotukseen yleensä on, jos en käy aamulla vessassa tai syön paljon rakastamaani ruisleipää. Suoliston kanssa kamppailemaan jatkuvasti, mutta tilanne on huomattavasti parempi kuin vuosia sitten. Maitohappobakteerit auttavat myös. Kiitos blogistasi!

  120. Täältä löytyy myös oikutteleva vatsa… Ei oo niin kiva kaveri =( Elämä on täynnä houkutuksia. Usein pystyn hillitsemään itseni, mutta en aina, ja silloin kärsitään. Vatsa turpoaa, kiertää on ilmavaivoja. Silloin ei naurata. Kun taas palaa ruotuun- ei syö herkkuja tai vehnää- niin olo paranee nopeesti. Myös liikunnan olen huomannur auttavan =) Nää naisen hormonimyrskyt saa mut väärille poluille…

  121. Väsymys ja jatkuva turvonnut olo johtui siitä, että kaiken kiireen keskellä söin ihan liian vähän huomaamattani. Opeteltuani säännöllisen ruokarytmin ja riittävän veden juonnin, olo helpottui, onneksi.

  122. Vatsavaivoja vastaan taistelen jatkuvasti, mutta ovat helpottaneet kun syö säännöllisesti, liikkuu säännöllisesti, muistaa syödä kuituja ja juoda kunnolla vettä päivän aikana. Myös probiootit olen lisännyt ruokavalioon, nämä tuoneet huomattavaa helpotusta.

  123. Mulla on aivan hirveä stressivatsa! Tähän ei kyllä ole löytynyt vielä ratkaisua jännien hetkien äärellä 😀 Säännöllinen ja terveellisempi syöminen on ollut itselleni viimeaikojen vatsaoireiden (lähinnä turvotus) selättäjä, ja tiedän kyllä että jos pitsan vetäisen niin loppupäivä pöhöttää. Eli itse sitten oloni valitsen 😀 Salitreeni olisi kyllä aivan ykkönen, koska siinä ohessa ei edes epäterveellisesti tee mieli syödä ja vatsa kiittää. Nyt on vain laiskakausi venynyt ja venynyt…

  124. Itse en ole vielä täysin selättänyt näitä selittämättömiä vatsaoireita.. Tai eivät ne selittämättömiä ole, jätin leivän ja rahkan pois ruokavaliosta niin johan helpotti jo kummasti! Pienin askelin eteenpäin, ja siksi tämä sun blogi on enemmän kuin hyvä mistä saa vinkkejä puhtaaseen ruokavalioon ja ihania reseptejä, kiitos <3

  125. Massu kiittää kun jättää höttöhiilarit ja sokerin minimiin. Myöskin liikunta, säännöllinen elämänrytmi ja iloinen ajattelu ja mieli selkeesti sopii massulleni!
    Puhtaan ja mahdollisimman prosessoimattoman ruuan merkitystä ei myöskään saa unohtaa!

  126. Itse kun aloitin urheilun ja kiinnittämään enemmän huomiota ruokavalioon menikin kroppa ihan sekaisin, koska se oli sille niin uutta. Kuitenkin pikkuhiljaa opin millainen ruokavalio on just mulle paras. Opin arvostamaan ruuan puhtautta ja luonnollisuutta ihan uudella tavalla. Mutta sama homma kun varmaan monella muullakin ei tarvii vehnää ja sokeria syödä ku vähän niin maha turpoo.

  127. Heippa!
    Aiemmin olin jatkuvasti poskiontelontulehduksessa tai muuten kipeenä. Vatsaa myös turvotti ja ilmavaivat oli tuttu kaveri. Raskaaksi tulon jälkeen aloin miettimään asioita ja puhdistamaan ruokavaliotani. Ei enää aspartaamia (yök miten paljon olen litkinyt light-limuja sun muuta skeidaa missä tuota makeutusainetta on), vedenjuonnin runsas lisääminen 2-3l/pvä (join tosi vähän päivän aikana aiemmin vettä) ja isoimpana juttuna itselle; olen lopettanut maidon juonnin. Join sitä aivan järkyttävät määrät. Nyt ilman maitoa en edes muista milloin viimeksi olen sairastanut poskiontelontulehdusta ja muutenkin sairasteluni ovat vähentyneet todella huomattavasti kun kiinnitän ruokavaliooni huomiota ja huolehdin mm.lisäravinteilla riittävästä vitamiinien saannista!

  128. Pyrin välttämää prosessoitua ruokaa ja liikkumaan sopivasti. Myös riittävä lepo on tärkeää vatsan hyvinvoinnille.

  129. Mulla itsellä vatsa voi hyvin, kun pidän siitä huolta ruokavaliolla enkä stressaa liikaa. Valitettavasti omistan todella ärsyttävän ”stressivatsan” joten siitä huolenpito on tärkeää, ettei se pilaa päiviä kovilla kivuilla 🙂

  130. Olen vasta tästä kesästä lähtien alkanut ponnistella kohti terveempää olotilaa. Vatsan osalta jätin gluteenin ja käytän vain vähän maitotuotteita, nekin laktoosittomia.
    Keinomakeutusaineita en käytä, en tosin vedä nollatoleranssia niihin, mutta välttelen mahdollisimman paljon. Sokeria olen myös vähentänyt paljon.

  131. Oma vatsani ei kestä roskaruokaa, eikä hirveän rasvaisia leivonnaisia (tortut yms.), eli näiden jättäminen minimiin ja veden juominen on oma vinkkini 🙂

  132. Hirssi lisääminen ruokavalioon on huippu juttu, vatsan ja suoliston lisäksi hirssi hoitaa monia sisäelimiä. Samoin olen oppinut, että ruoan kypsentäminen uunissa tai höyryttämällä tekee hyvää, kun taas nopeasti käristetyt/paistetut ruoat tukkivat kehoa.

  133. Olen kärsinyt viimeiset neljä vuotta kamalista, epämääräisistä vatsavaivoista. Samaan aikaan myös tuli masennus ja paniikkihäiriö. Koskaan ei tullut silti ajatelleeksi, että ei ole normaalia pelätä milloin vatsaa alkaa sattua, turvottaa ja mennä sekaisin tai ihmetellyt kun vatsa ei ollut toiminut viikkoon. Sitä kautta alkaa karttamaan myös tilanteita ja miettiä kauppaan mennessä, että mahtaakohan siellä missä olla vessa. Sitten kun pääsin puhumaan ahdistusongelmistani, minut ohjattiin myös suolistotutkimuksiin ja sitä kautta diagnosoitiin ärtyvän suolen oireyhtymä. Hyvin yleinen ja kulkee käsikädessä mm. ahdistuksen ja masennuksen kanssa. Toivon, että kaikki saisivat ja hakisivat apua, heti jos tuntuu, ettei keho kestä ja mieltäkin alkaa se ahdistaa, siihen on apua. <3 Hieno kirjoitus ja monelle varmasti hyödyllinen!

  134. Omat vatsavaivani helpottivat ehkä hieman yllättäen, kun muutin ulkomaille. En olisi ennen voinut kuvitellakaan syöväni esim. leipää tai vaikka pastaa, ilman että turposin kuin pullataikina. Myöskin kaikki maitotuotteet olivat pannassa. Nykyisin voin syödä näitä ilman mitään ongelmia, mutta toki pyrin arkena syömään melko terveellisesti. Suomessa vieraillessani oireet valitettavasti aina palaavat. Tosin nyt useamman vuoden jälkeen ei ehkä enää niin rajuina. Muuten sanoisin, että kaiken tämän on oltava vain korvien välissä, mutta vastaavaa ovat kokeneet useammat tuttuni, jotka ovat pohjoismaiden ulkopuolelle muuttaneet.

  135. Minullekkaan ei sovi makeutusaineet eikä liika sokerikaan. Puuron syön puhtaasta kaurasta, leipää jos syön on gluteenitonta. Laktoosittomana maitotuotteet. Kuitua yritän saada riittävästi. Herkuttelen taateleilla ja hedelmillä.

  136. Omat vatsavaivani sain selätettyä juurikin valkoisen sokerin käytön minimoimalla sekä muiden viljojen paitsi kauran käytön lopettamisella.

  137. Voi kun kuulostivat tutuilta noi vatsaongelmat! Itsellä vuosia jatkuneet vatsaongelmat kärjistyivät pari vuotta sitten niin että minut lähetettiin sairaalaan vatsakipujen takia (epäiltiin umpisuolen tulehdusta). Tulehdusarvot olivat korkealla, mutta mitään syytä ei löytynyt. Vatsa rauhottui pikku hiljaa, kun olin ollut syömättä yli 12 tuntia. Tapauksen jälkeen jätin gluteenin kokonaan pois ja maitotuotteista syön ainoastaan juustoja ja suklaata silloin tällöin. Nyt vatsa pysyy pääosin kunnossa, mutta heti jos erehdyn isommin herkuttelemaan sokerilla tai sorrun kesällä ostamaan jäätelön, kärsin siitä useamman päivän. Se hyvä puoli näissä vaivoissa on ollut, että ruokavalio on väkisinkin muuttunut terveellisemmäksi 😀

  138. mindful eating; keskittyminen ruokaan, kunnon pureskelu ja kaikki aistit mukana. syvähengitys 5krt ennen ateriointia.

  139. Huomasin että helpotti vatsavaivat heti kun lopetin puhumisen ruoan aikana tulee helposti nieltyä ilmaa. Myös juomisen välttäminen ruoan yhteydessä helpotti juon vain ruokailujen välissä

  140. Kärsin lähes jokapäiväsistä vatsakivuista. Ensin jätin maidon pois ja huomasin turvotuksen laskeneen ja ihoni on parantunut (minulla oli akne ja omistan atooppisen ihon). Olen myös vaihtanut ruisleivän kokonaan 100% kauraleipään ja lisännyt veden juontia. Tottakai liikunta on myös suuri osa arkeani 🙂 Olo on nyt paljon parempi!

  141. Itse huomasin maitotuotteita käyttessäni jatkuvan turvotuksen ja myös vatsakivut. Söin usein välipalana rahkaa, koska ajattelin sen olevan terveellistä. Ei näköjään sopinutkaan minulle, joten nykyään käytän soijajugurttia rahkan tilalla ja kahviin laitan tilkan kauramaitoa. Toimii. 😊 Jospa vielä joskus uskaltaisi kokeilla myös gluteenitonta.👍🏼

  142. Mahdollisimman puhdasta ja hyvin sulavaa ruokaa niin vatsa kiittää 🙂 Olo on kyllä 100x parempi jos vatsa voi hyvin!

  143. Tärkeintä itselleni oli tajuta lisätä riittävästi rasvoja ruokavalioon, ne ovat tärkeitä vatsan kannalta! Lisäksi maitohappobakteerit päivittäisessä käytössä, vehnää ja maitoa sisältävien tuotteiden käyttö kohtuudella. Maitotuotteet laktoosittomina. Sokerin välttäminen. Säännöllinen ruokarytmi ja liikunta. 🙂

  144. Aloitin liikkumisen uudelleen syksyn alussa, sitä ennen karkkia meni päivittäin ja olo oli enemmän kuin turvonnut.. vatsa oli kuin pallo, joka vain odotti räjähdystä. Lopetin siis turhan mässäilyn, johon olin jäänyt koukkuun ja olo on nyt huomattavasti parempi! Vielä kun saisin unirytmin kuntoon töiden ja opiskelujen ohella niin olisi voittajafiilis. Eli ihan pienet muutokset saavat olon paremmaksi!

  145. Ruokavalion muuttainen vähähuilihydraattiseksi on ollut kaiken a ja o. Rasva sopii minulle ja keholleni oikein hyvin polttoaineeksi!

  146. Oon kärsiny jo useemman vuoden kovista turvotuksista, ilmavaivoista ja välillä ummetuksesta kun taas toisena päivänä löysävatsaisuudesta. Oon syöny koko tän ajan terveellisesti ja tehnyt kokeiluja mikä ei mahdollisesti sovi, mutta en vielä ole löytänyt ratkaisua. Myös liikuntaa harrastan säännöllisesti.

    Pellavansiemenistä aamupuuron kanssa olen löytänyt avun vatsan toiminnalle, turvottelujen kanssa painin vieläkin lähes päivittäin. Ehkä tästä joskus päästään eroon. 😀

  147. Vatsa myös alkoi oiria vasta aikuisiällä. Jätin pois viljat (paitsi kaura), sokerin/makeutusaineet, pavut, kaalit.. maitotuotteista käytän laktoositonta maustamatonta rahkaa ja joskus raejuustoa. Heraproteiini (ilma kaseiinia tietty) käytössä päivittäin. Liikuntaa juoksua ja pari kertaa vko lihaskuntoilua. Vatsa voi paremmin ja toimiikin säännöllisesti mutta kotoa poistuttua esim. juhlat/tapahtumat/kyläily paisuu ja tulee kipeäksi eikä toimi.. matkustaminen on ihan tuskaa ensimmäiset päivät 🙁 eli vielä on matkaa vaikka aika pitkälti jo tiedän mikä sopii ja mikä ei, tämä oman kehon kuuntelu on koko elämän kattava projekti 😅

  148. Noin kolme vuotta sitten olin lähes vatsahaavan partaalla ja maha oli kipeä melkein päivittäin. Silloinen pt:ni suositteli jättämään maitotuotteet pois ruokavaliosta (söin tuolloin päivittäin esim. vatsaystävällistä jugurttia, jolla yritin auttaa kipuilevaa vatsaa) ja noudatin ohjettaan vähän epäillen. Kun kivut sitten laantuivat näin pienellä muutoksella, meinasi melkein itku tulla! Nykyään pystyn käyttämään maltilla pieniä määriä maitotuotteita, mutta pääsääntöisesti käytän kauratuotteita ja elämä on parempaa.

  149. Vatsavaivoja mulla ei turvotusta lukuunottamatta ole juurikaan koskaan ollut ja olen aina pystynyt syödä mitä vain ilman painonnousua, mutta näin 30+ ikäisenä kroppa on alkanut muilla keinoin ilmoittaa ruokavalion tärkeydestä. Viimeisen vuoden aikana verensokeri on lähtenyt elämään omaa elämäänsä ilman, että mulla on diabetesta. Välillä sokeri laskee jopa hypoglykemian tasoille varoittamatta ja sen seurauksena menee koko päivän olotila ketuilleen pääkivun ja huonon olon myötä. Lisäksi suuni reagoi voimakkaasti, ja jos esim syön vehnää ja sokeria, kertyy kieleni pintaan välittömästi valkoinen kate ja suussa on paha maku ja ikenet vuotaa verta, vaikka suuhygienia on kunnossa. Lisäksi nielutulehdus iskee monesti juuri herkuttelun jälkeen. Nyt olen vaihtanut sokerin hunajaan, vehnän kauraan ja naposteltavat siemeniin ja oloni ja verensokerini on pysynyt huomattavasti parempana. Toivoisin voivani välillä herkutella, mutta koen suun alueen ongelmat sen verran kiusallisiksi, että taidan kehittää omat herkut herkkupäiviin.

  150. Itselläni vatsavaivat ovat tulleet viime aikoina olen jo pitkään kulkenut lääkäreillä outojen kipujen kanssa ja syytä ei löytynyt. Nyt olen aloittanut laktoosittoman ja vähentänyt reilusti maitotuotteita. Kiinnitän enemmän huomiota mitä suuhuni laitan. Tästä on ollut iso apu jo nyt vaikka paljon on vielä tehtävissä. Hieno kirjoitus! Kiitos

  151. Nuorempana, vaikka edelleen olenkin nuori, mun maha oireili vain suklaasta, eikä silloin osannut edes ajatella että se ei ole normaalia. Olen vasta nyt ihan vuoden sisään saanut mahani kuntoon, koska olen alkanut sisäistämään sen mitä kestän ja mitä en. Nykyään saan elää suurimmat osat ajasta ilman vatsavaivoja, vielä en ole kaikkia omalle keholleni sopimattomia aineita löytänyt ja sen vuoksi juuri välillä onkin ongelmallisia päiviä. Stressinhallinta ja tunnistaminen ovat myös tärkeässä osassa vatsani hyvinvoinnille, heti kun tentit tai deadlinet alkavat kertyä saan pari viikkoa taistella että vatsani tasapaino löytyy takaisin.

  152. Tänä vuonna kiinnittänyt enemmän ruokavalioon huomiota kuin koskaan ennen. Ja se on kannattanut! Maito – ja viljatuotteiden vähentäminen on tuonut huomattavaa eroa entiseen syömiseen ja olotilaan, turvotus vähentynyt ja ihon kunto parantunut! Ja juuri niinkuin kirjotit itsekin, että välillä voi syödä niitäkin eikä kroppa reagoi niin pahasti kyseisiin tuotteisiin. Hyvä teksti ja peilaa miun omia juttuja aika paljon 🙂

  153. Olen aina kärsinyt herkästä vatsasta ja välillä tuntuu että pelkkä hengittäminen saa sen turpoamaan. Kaksi kuukautta sitten muutin ruokavaliotani kertaheitolla epäterveellisesti säännölliseen ja terveelliseen. Ongelmat hävisivät suurimmaksi osaksi mutta vielä olis matkaa jäljellä.

  154. Olen lukenut läpi monia eri oppaita sekä kirjoja terveydestä, ruokvaliosta yms ja löytänyt sitä kautta oman hyvän tieni vatsan kanssa. Olen kokeillut monenlaista ja ollut kokeilematta, muutoksia on huomannut heti. Liikunta ja lepo ovat myös ehdottomasti tärkeässä osassa. Pyrin myös välttämään stressiä sillä olen huomannut sen vaikuttavan vatsaani.

  155. Stressivatsa. Viimeinen puoli vuotta on ollut yhtä tuskaa. Ikinä en ole sairastanut mitään tai ollut allerginen millekään, mutta stressaavan kevään jälkeen kehoni alkoi oireilla. Välillä tuntui, että on ihan sama mitä syön niin vatsa kipeytyy ja tulee turvotusta, pahaa oloa ja olin kokoajan väsynyt. Paino alkoi nousta. Muutaman kuukauden jälkeen tilanne alkoi rauhoittua. Olen jättänyt suurimmaksi osaksi maitotuotteet pois ja noudattanut gluteenitonta ruokavalioa. Paljon on vielä tehtävää, että vatsani voisi hyvin, mutta siihen tarvitsen myös lisäravinteet, että jaksan.

  156. Moi Eevi! Yksi juttu jäi kovasti mietityttämään tässä jutussa ja se oli tämä oodi maidottomalle ruokavaliolle… heraproteiinimainoksella ja ”Puhdas viikko”-nimisellä palkinnolla, mikä nimenomaan sisältää tuota heraproteiinia. Eli maitotuotetta, herra varjele! 😀 Luin ihan jokaikisen kommentin nähdäkseni, kiinnittikö kukaan muu tähän huomiota, mutta eipä tehnyt! Koska hera on tosiaan 100% maitotuote, kiinnostaisi tietää etkö itse sitä sellaiseksi jostain syystä miellä? Ja tuliko itsellesi mieleen, että tässä olisi jonkunlainen ristiriita tekstin ja mainostetun tuotteen välillä? ”Maidoton ruokavalio” mikä sisältäisi pienintäkään määrää heraproteiinia, olisi esimerkiksi maitoallergikoille jopa hengenvaarallinen.

    Itse en voisi hyvällä omallatunnolla ja ammatillisella ylpeydellä puhua maidottomasta ruokavaliosta ja heraproteiinista samassa tekstissä, ja olisinkin tosi kiinnostunut kuulemaan miten sinä yhdistät nämä asiat. Kiva jos ehtisit vastata! 🙂

  157. Vaalea leipä ja muutenkin paljon vehnää sisältävät tuotteet saavat vatsani turpoamaan ja näin ollen aiheuttaa kamalaa kipua. Nämä vaivat olen saanut kuriin jättämällä vehnää sisältävät ruoat vähemmälle ja vaihtanut valkoisen viljan täysjyvään. 😊

  158. Minulla vatsavaivoja ei ole vielä selätetty, vaikka kova yritys onkin ollut jo pidemmän aikaa. Olen aina ollut herkkä kaikelle mahdolliselle, joten ruoka-aineiden kanssa pelaaminen tuntuu joskus mahdottomalta! Joskus saan allergisenreaktion ilman mitään syytä. Tämän syksyn ajan olen kärsinyt todella pahoista suoliston ongelmista, joille ei ole kuitenkaan löytynyt syytä edes labratesteillä. Nyt kuitenkin aika on tehnyt olon hieman paremmaksi, mutta tehtävää on vielä todella paljon. Olen nyt innostunut miettimään myös tuota detox kuuria, joka voisi auttaa. Pyrin syömään mahdollisimman monipuolisesti ja lisäksi syön vitamiinejä ja hivenaineita purkista. Tällainen paketti olisi tällä hetkellä kuin taivaan lahja! Opiskelijalla ei usein ole varaa ostaa kalliita lisäravinteita 🙂

  159. Itsellä on stressi ja herkkä vatsa, josta olen kärsinyt jo yli 15v. Pikku hiljaa olen lisännyt ruokavalioon enemmän kuitua, salaattia, kasviksia ja itse tehdyt eväät auttavat pärjäämään arjessa. Liikunta on ihan must ja veden juonnin lisäämisestä on ollut iso apu. Turvotus tosin on vielä jatkuvaa.

  160. Olen aiemmin kärsinyt enemmänkin vatsavaivoista.Säännöllinen ruokarytmi ja maitohappobakteerit auttaa.Raskauden aikana ja nyt 3kk synnytyksestä ummetus vaivaa vaikka juo ja yrittää syödä kuitua..liikkua pitäis varmaankin enemmän.

  161. ärtynyt suolisto rauhoittui fodmap-ruokavaliolla ja täysin sokerittomalla elämällä. jos syön ruista tms jonka tiedän aiheuttavan vatsanväänteitä, sen kyllä huomaa ja tuntee. myös päivittäinen runsas vedenjuonti ja magnesiumsitraatti ovat hyväksi vatsalleni.

  162. 3 pienen laosan äitinä päivät ovat olleet vauhdikkaita ja usein nappasin herkkuja (suklaa, karkki yms) ja unohdin kokonaan syödä säännöllisesti ja terveellisesti. Vatsa oli aina kipeä ja turvotti yms ja se alkoi vaikuttamaan omaan elämään ja menoihin. Alkuvuodesta otin itseäni niskasta kiinni ja jätin herkut ensin pois ja sitten pikkuhiljaa maito ja viljatuotteet vähentyi melko paljon aloin syödä säännöllisesti ja terveellistä ruokaa ja Kappas vaan- vatsavaivat jäivät myöskin! 😊

  163. Lääkärit aina sanoivat, että ”selittämättömiä vatsakipuja”. Viikkojakin meni sairaalassa, kun epäilivät mm. umpisuolentulehdusta… Ei siinä auttanut, kun ottaa asioista itse selvää ja ryhtyä tuumasta toimeen! Palkkasin apua ja ymmärsin, että suolistoni ei toiminut, koska vatsakipujen takia en syönyt enää oikeastaan mitään..
    Nyt muutaman vuoden myöhemmin syön ennen kaikkea riittävästi sekä mahdollisimman terveellisesti ja monipuolisesti. Ruoan puhtauteen kiinnitän erityistä huomiota ja mm. viljat ovat olleet pois ruokavaliostani usemman vuoden, toimii 🙂

  164. Vatsa voi paremmin nykyään kun perusjutut on paremmalla tolalla, vaikka välillä sortuukin ”herkuttelemaan” vanhoilla tavoilla. Pasta ja leipä on jäänyt aika lailla pois ja korvautuneet vanhalla kunnon kaurapuurolla ja riisillä. Näiden lisäksi kananmunia, vihanneksia, hedelmiä, kanaa, smoothieita…

  165. Fodmap-ruokavalio on hieman auttanut oireisiin, mutta ongelmat eivät ole täysin kaikonneet. Pitäisi ottaa tiukempi linja makeutusaineiden kanssa, sillä syön jonkin verran stevialla makeutettua heraa ja proteiinipatukoita. Ehkä sieltä löytyisi helpotus vaivoihin!

  166. Itselläni on vatsavaivojen kanssa auttanut FOODMAP -ruokavalio.

    Kiinnitin tekstissä huomiota pariinkiin kohtaan. Tekstissä kerroit: ”Nyt kun kehoni on toipunut ja tulehdus ei ole jatkuva tila (koska näitä tuotteita ei normaalisti nauti)”. Sain kirjoituksesta kuvan, että vatsavaivoihisi auttaa ruokavalio, joten uskon, että on paljon todennäköisempää, että kärsit ärtyvän suolen oireyhtymästä eli IBS:stä (irritable bowel syndrome) kuin mistään tulehduksellisesta suolisto sairaudesta, kuten crohnin taudista tai colitis ulcerosasta. Tässä tapauksessa sinulla on suolen toiminnallinen vaiva, johon EI LIITY TULEHDUSTA!

    Toinen asia johon kiinnitin huomiota on se kun kirjoitit: ”Normaali ja hyvinvoiva suolisto toimii joka päivä”. Lääketiedettä lukeneena voin sanoa, että tämä on hyvin yksilöllistä ja normaalisti suoli tyhjenee 8–72 tunnin välein. Ei siis ole epänormaalia, jos suoli ei toimi joka päivä, muutokset oman suolen toiminnassa on asia erikseen.

    En tarkoita pahaa, mutta halusin kommentoida ja kertoa oman näkemykseni 🙂

  167. Jos vatsakivut ovat vaivanneet, olen pyrkinyt selvittämään niiden aiheuttajan alkuperän ja näin oppinut lisää mikä sopii minulle ja mikä ei. Mielestäni ei kannata jättää gluteenia tai maitotuotteita pois vain sen takia että ”kaikki tekevät niin”. Jos se eivät aiheuta ongelmia, silloin niitä voi syödä hyvällä omalla tunnolla 🙂
    Vatsani sietää melkein mitä vain, toki epäterveellisistä rasvaisista ja sokerisista herkuista tulee turvotusta ja möyrintää, mutta joskus herkuttelu on myös sen arvoista, että hieman turvottaa. Itselläni myös vedenjuonnilla on ollut todella suuri osa suoliston ja aineenvaihduntani toimintaan!

  168. Itse huomasin myös että elimistöni ei enää siedä gluteenia, moni vaiva helpottui sen poisjättämisen myötä. Jossain määrin on myös ärtynyt suoli ja tiettyjä ruoka-aineita on vältettävä tai syötävä vähemmän.

    Mulla myös urheilu ja terveellinen syöminen kulkee käsikädessä, kun treenaan ei silloin tee mieli edes herkutella. Silloin kun treenit jostain syystä jäävät vähemmälle, on vaikeampi pitää ruokavalio kunnossa ja tulee syötyä sokeria ja muuta niin paljon että ei varmasti toimi enää suolisto normaalisti.

    Uni vaikuttaa myös paljon, väsyneenä tulee myös helposti syötyä huonosti ja muutenkin tuntuu aina silloin myös suolisto olevan väsynyt. Nytkin on pientä flunssaa ja oi että miten tekisi mieli herkutella, mutta taidan mennä kauppaan ostamaan vaikka hedelmiä jospa myös paranisin nopeammin 🙂

  169. Suolisto kuntoon maidottomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla. Ei myöskään sokeria tai lisäaineita, puhdas perus ruokavalio.

  170. Liikunta, hyvät yöunet, riittävä vedenjuonti ja maitotuotteiden käytön vähentäminen 🙂

  171. Minäkin kärsin oudoista vatsavaivoista kauan ja tilanne meni niin pahaksi ettei mikään ruoka pysynyt sisällä enää…mutta kehoa kuuntelemalla ja ruokavalion muutoksilla sain sen balanssiin ajan myötä. Nyt voi silloin tällöin syödä vapaammin mutta on tästä tullut elämäntapa jo. Ensiavun pahimpaan löysin L-glutamiini kuurista jota voin lämpimästi suositella jos wc kutsuu liian usein. 🙂

  172. Kannattaa myös kokeilla vaikuttavatko erilaiset proteiinilisät ja muut ravintovalmisteet vatsasti toimintaan. Erilaiset viherjauheet ovat aika tujua tavaraa ja pelkkä proteiini palkkarin muodossa voi myös lisätä vatsaärsytystä. Minä en ainakaan pysty käyttämään palkkareita juurikin ison protsku määrän + makeutusaineiden yhdistelmän takia. Tämä tosiaan on myös ero siihen ”vanukas, sokeri”-ruokavalioosi.

    Kroppamme adaptoituu siihen, mitä olemme tottuneet syömään ja esimerkiksi suoliston normaalifloora muuttuu ruokavalion muutosten mukana. Ei siis ihme, että vuosia esimerkiksi gluteenia ja maitotuotteita välttäneenä saat niistä nykyään oireita. Oireet voivat hyvin olla seurausta siitä, kun et ole tottunut enää näihin tuotteisiin. Minä olen ollut pitkään kasvissyöjä, joten minulle kävisi sama lihan kanssa.

    Halusin tällä kommentilla tuoda erilaista näkökulmaa, en henkilökohtaisesti näe mitään järkeä yksittäisten ravintoaineiden/tuotteiden demonisoimisella, vaan monipuolisuus ja kohtuullisuus on kaiken a ja o 🙂 (Opiskelen ravitsemustiedettä yliopistossa)

    • Moikka Heidi,
      Kiitos tästä kommentista, hyvää asiaa 🙂 Itse tosiaan herkistyin näille ensin, jonka jälkeen ainoa keino elpyä oli karsia nämä kokonaan.
      Nyt siedän niitä välillä, aikaisemmin sain todella pahoja oireita. Kohtuus siis nimenomaan!
      Ihanaa joulun odotusta -E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 42
Tykkää jutusta