Jouluhulluus

Eevi_teittinen_joulu_turku_pehmea neule

Ne täydelliset jouluisella teemalla koristellut neuleet on hankittu. Tai itseasiassa kolmekin kappaletta, koska jouluhulluus. Oma jouluhulluuteni ei liity kuitenkaan neuleista huolimatta tavaroiden hamstraamiseen, vaan kaikkeen muuhun. Ylimääräisen tavaran pois antamiseen, siivoamiseen, leipomiseen, tunnelmointiin, askarteluun, glogin hörpintään ja yksinkertaisesti ajan pyhittämiseen asioille, joille ei tavallisesti ole välttämättä niin hyvin aikaa. Joulu on hillumisen aikaa, jossa tapahtuu paljon, mutta kaikki tapahtuu fiilis edellä! Sen vuoksi sen saa mielestäni aloittaa aivan hyvin näin marraskuun loppupuolella. Jouluaatto ja pyhät on pyhitetty rauhoittumiselle; perheelle, ruoalle ja omalle ajalle. Silloin saunotaan, luetaan kirjoja ja ulkoillaan! Loistava tasapaino etten sanoisi.

Pidän taas pian ystävilleni perinteiset joulubileet, joissa on aina oma teemansa. Tänä jouluna rumin joulupaita palkitaan. Ruma joulupaita tarkoittaa siis sellaista, joka on niin hirveä, että siitä tulee jo upea! Huumoria ja mielikuvitusta saa siis käyttää. Pidän kiinni perinteistä, joka tarkoittaa joulubileiden osalta pitkän pöydän kasaamista, joululahjojen kierrätystä ja Aliaksen huudatusta. Uutena lisänä myös karaokekierros (oli niin hyvä viime jouluna), josta tulee muuten ihan varmasti kamala kokemus:D Mullahan on edelleen oma ääneni kadoksissa, eikä tätä ole kestänyt vasta kuin muutama kuukausi. Osaako kukaan kertoa mitä sille voisi tehdä? Veikkasin itse stressiä, mutta nyt alkaa jo iskemään pieni epätoivo. Kuulostan päivästä toiseen äänensä loppuun ryypänneeltä pubi ruusulta…

Tänään marssin kauppaan ostamaan askartelutarvikkeita joulukortteihin. On muuten hullua, kuinka paljon rahaa niihinkin saa uppoamaan. Itse askartelu tuli kalliimmaksi, kuin valmiiden korttien ostaminen. No, ainakin niistä tulee ihan superhienoja! Minusta se on jo itsessään lahja, sillä niistä riittää ihasteltavaa koko joulukuuksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että rahaa on turha tuhlata väkipakolla. Itsetehdyt lahjat ja ajatuksella mietityt asiat ovat ainoa järkevä lahjaidea. Ajan ja elämyksien antaminen on myös aina ihana idea! Meillä on ihan liikaa tavaraa kaikilla, joten tänä jouluna olisi oikeasti fiksua pohtia missä on aidosti järkeä ja mikä täysin turhaa. Ajattelin itse vedellä pitkälti kynttilä/raakasuklaa linjalla, jotka pussitan itse kauniiseen pakettiin. Myös kotitekoiset myslit toimivat hyvin, kun ne sujauttaa pieneen lasipurkkiin. Onko teillä jotain hyviä DIY-joululahja ideoita?

Glögien maistelut on aloitettu ja ensimmäiseksi korkattiinkin viereisen K-Kaupan hyllyltä löytynyt kotimainen Makrobois, luomulaatuinen Inkivääri-omenaglögi! Ai että heeei. Niin mielettömän hyvää, jossa makeuttajana raakaruokosokeria. Inkivääri ja joulun maut todella lämmittivät. Minusta on ihanaa, että jokaiseen glögiin ei tungeta punaista väriä tai kasoittain sokeria, sillä makua voi luoda myös ihan oikeiden mausteiden kautta.

Teemun mielestä on liioittelua kytkeä auton radiokanava joulutaajuudelle ennen nyrkkeilytreenejä, minä ajattelen sen kohottavan kivasti mielialaa. Onneksi se ymmärtää (ainakin vielä toistaiseksi) <3

Jos niitä jouluneuleita haluaa vielä käydä hankkimassa, kannattaa se nyt viimeistään tehdä. Huomasin nimittäin monien paikkojen myyneen nämä jo kokonaan loppuun! Tässä muutamia vaihtoehtoja;

H&M

Asos

Cubus

LIDL

Ps. Huomenna tulee muuten vihdoin ulos paljon odotettu kotitreeni-kokonaisuus, jota liputan itse ihan täysillä! Myös blogini muutto on pian ja siitä tulee muuten ihan sairaan makea. Blogin uusi sivusto tulee löytymään myöhemmin osoitteesta www.eeviteittinen.fi <3 -E 

Kuvan neule – Samsøe & Samsøe Täältä

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

7 vastausta artikkeliin “Jouluhulluus”

  1. Miten Eevi suositko kirppareita/kierrätyskeskuksia? Ekologisuutta. Suosittelen koska niistä löytyy huikean hyviä halpoja askartelutarvikkeita jopa ilmaiseksi. yleensä kg hinnalla saa napattua kaikenlaista pikkukoristeita. vai oletko muuten ekologinen?

  2. Moi,

    Hyvä, että muistutit! Oli työpäivän jälkeen mentävä Lidliin ostamaan myös joulupaita 😀 On ollut suunnitelmissa useampana vuonna, mutta joka kerta sitten unohtunut hankkia. No nyt on!

    Olen ajatellut tänä jouluna tehdä itse maidotonta riisipuuroa. Olisko sulla vinkata tänne blogin puolelle jokin hyvä resepti, käyttäen jotakin kasvipohjaista maitoa? 🙂

  3. Tuohon äänen käheyteen; syy voi olla monikin mutta itsellä vastaavaa, pitkäkestoista on aiheuttanut närästys (mitä et välttämättä huomaa jos se on yö aikaista, aina ei suuhun tarvitse nousta mitään hapanta), toinen syy mikä on aika yleinen on allergia…lääkäristä kannattaa hakea apua.

  4. Tuosta äänen kadoksissa olemisesta kannattaa käydä puheterapeutilla tms.. Tuttavallani oli ääni loppu kauan aikaa puhekieltoon asti ja joutui sitten puheterapeutille, jossa selvisi että hän käyttää ääntään ns väärin, ja kuulemma monen kohdalla on huomaamattaan näin. Mutta toki sulla voi olla ihan tavallinen pöpö tms.

  5. Mulla auttoi karheaan kurkkuun Manuka-hunaja, suosittelen sitä lämpimästi, on muutenkin varsinainen tehoravintopakkaus – paranemisia! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 21
Tykkää jutusta