Ei ole tahdosta kiinni

Eevi_blogi_talvi_hellyHansenMeitä suomalaisia leimataan helposti sisäänpäin kääntyneiksi ja alakuloisiksi. Jos mietitään kuinka synkkää täällä nykyään on suurimman osan vuodesta, en lähtisi syyttelemään. Valo on tutkitusti asia, joka vaikuttaa mielialaan ja koko kehon hyvinvointiin! Harvemmin olen päässyt kiinni tähän pimeyden aiheuttamaan ahdistukseen, sillä olen pyrkinyt matkustelemaan pahimman aikajakson säännöllisesti. Eron itsessään huomaa viimeistään silloin, kun lähtee lomalle valoon. Tuntuu että energia oikein vyöryää! Muuten sitä helposti painaa menemään automaatilla. Olemme ehdottomasti positiivisempia, idearikkaampia ja onnellisempia valokylpyjen jälkeen. Annetaan siis oikeasti hieman siimaa itsellemme, kaikkeen ei edes se asenne ja sisu riitä. Siksi suosin lomien jakamista tasaisesti.

On muuten jännä kuinka pelkkä lumi piristää. Se tuo valoa ja nostattaa mielialaa. Vaikka olimme joulun aikaan Rukalla, missä ei pahemmin valoa juuri nyt ole, jaksoin siellä paljon paremmin kuin täällä etelässä. Nyt onkin aivan ihanaa viettää lauantaita Turussa, kun ulkona on -9 astetta ja lunta hieman maassa. Pieni juttu, mutta suuri vaikutus. Helly_hansen_winter_jacket Eevi_asu_viikonloppu_talvi_hellyHansen Eevi_talvi_turku_kaamosvinkit

Vaikka valon voima on kiistaton, voi tätä olotilaa helpottaa omalla toiminnallaan. Tässä muutamia vinkkejä mielialan kohottamiseen synkälläkin säällä;

Treenaa porukalla – nostattaa mielialaa ja edistää terveyttä!

Syö terveellisesti – huono ruokavalio ja sokeri vaikuttavat suolistoon ja sitä kautta suoraan aivoihin = mieliala

Vietä aikaa perheen ja ystävien kanssa – menkää yhdessä syömään, leffaan, kylpylään tai keilaamaan

Helli ihoasi ja mieltäsi – jooga, meditointi, kuorinnat ja hieronnat tekevät ihmeitä mielelle

Lue ja inspiroidu

Suunnittele seuraavaa reissua

Pukeudu vaatteisiin joissa on kiva olla. Lähde kaupingille kahville ja raakakakulle

Sisusta kotia 

Tee käsillä! Leipominen, askartelu tai kutominen tuottavat mielihyvää

Ulkoile säännöllisesti

Lähde liikkeelle heti aamusta

Pidä itsesi aktiivisena. Jos möllötät vain kotona TV:n ääressä, passivoituu myös mielesi

Pidä kiinni harrastuksista – aikataulut pakottavat liikkeelle, mutta aina jälkeenpäin kiität itseäsi

Sauno ja käy avannossa. Tällä yhdistelmällä on hyvä mieli ja fiilis kropassa taattu!

Annoitte ihan huikeita matkavinkkejä Instagramin puolella jokin aika sitten. Iso kiitos niistä, sillä niitä on nyt pyöritelty täällä jonkin verran. Suunnittelemme täällä myös reppureissua, joten seikkailuja varmasti luvassa pian. Niitä olen todella odottanut. Nyt kuitenkin upeaa lauantaita kaikille <3

Takki – Helly Hansen / Kengät – Timberland / Housut ja paita – Adidas / Huivi – AcneEevi_blogi_talven_fiilis

eevi

Blogissani kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista, kuten treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös koko kehon hyvinvointi, sekä elämän pienet ilot nostavat päätään kirjoituksissani. Tämä blogi on maustettu myös ripauksella huumoria, vaikka paljon vinkkejä ja informaatiota sisältääkin. Tervetuloa seuraamaan positiivista ja tehokasta meininkiä, josta toivon teidän saavan motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämäänne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 10
Tykkää jutusta