Onko rajat mielessä vai kehossa?

Minifitness_kehittyminen_vahvavalmennus

Muutama vuosi sitten en saanut kuin yhden leveällä otteella tehtävän leuan. Painoin silloin myös neljä kiloa vähemmän. Nyt voin tehdä kyseistä liikettä sarjoina ja tulokset ovat usein 4 sarjaa, 10 toistoa. Voimaa on tullut. Painon nousu on toisinaan huono asia, toisinaan taas hyvä. Riippuu oikeastaan siitä, miten, missä ajassa ja miksi painoa kertyy. Massassa on kuitenkin voimaa. Voimatasot ovat kovemmat voimaliikkeissä, mutta esimerkiksi hapottavassa treenissä jään tällä hetkellä huonommalle pallille, kuin vuosi takaperin. Jos kuitenkin palataan kaksi vuotta taaksepäin, olen vahvempi ja kestävämpi myös hapenottokyvyn suhteen. On siis väliä mihin vertaa.

Maanantaina vedimme Aleksin kanssa jalkatreeniä ja sain ihan tosissani taistella treenin loppuun. Kunto loppui ennen kuin voimat hiipuivat. Siinä huomasi, kuinka muutos palautumisajassa on muuttanut sietokykyäni. Jäin siis kiinni liian pitkistä tauoista sarjojen välillä, huono homma! Vai onko kuitenkaan? Voimassa on välttämätöntä pitää tauot pidempinä, jotta lihas jaksaa taas uuden raskaan sarjan. Teen kaikkein mieluiten näiden kahden treenimuodon mixiä. A. Yksi jalkatreeni voima painotuksella, jossa lyhyet sarjat, isoilla painoilla ja pidemmät palautumisajat B. Pitkät sarjat, lyhyet palautumisajat, vähän vähemmän painoa. Suosin myös hapenottokykyä kuormittavia aerobisiatreenejä offikaudellakin, sillä niillä on suora vaikutus myös salitreeneihin. Teen tällä hetkellä kaksi kovempaa, lyhyttä syketreeniä ja yhden peruskuntotreenin viikossa. Salitreenejä teen 4-5/viikossa.

Katsellessani yleisurheilun MM-kisoja sateisesta Lontoosta, tuumailin siinä eri lajien fysiikkaominaisuuksia. Kuulantyöntäjä leidit ovat usein hyvin raamikkaita ja vahvan oloisia. Tottahan se on, että laji muokkaa fysiikkaa juuri kyseisen lajin ominaisuusvaatimuksien mukaan. Bikini Fitneksessä sen sijaan fysiikka voi vaihdella paljonkin niin offikauden, kuin kisojenkin aikana. Ei ole yhtä muottia, jossa kaikki olisivat etenkään offikaudella. Offilla olisi tarkoitus rakentaa fysiikkaa eteenpäin, joka tarkoittaa omalla kohdallani väistämättä kilojen nousemista. Kuinka sen käsittelee? Toisinaan se ahdistaa, mutta yleisesti pidän vahvasta fysiikastani. On paljon kivempaa olla oikeasti vahva ja näyttää siltä, kuin olla tosi kireässä kunnossa ja junnata kehittymisen kanssa. Omat ominaisuudet on hyväksyttävä ja kuntoa työstettävä sen oman fysiikan vaatimissa puitteissa. Paras fiilis tulee ehdottomasti siitä, kun omat tulokset paranevat ja peilistä katsoo hymyilevä nainen!Minifitness_vahva_valmennus Minifitness_fysiikan_kehittyminen

Viime viikolla kiskoin päälleni sukujuhlia varten astetta juhlavampaa reipua. Nakkasin kaapista tilaisuuteen sopivat mekot ja suorastaan tyrmistyin. Toinen mekoista oli muuttunut makkarankuoreksi ja toinen kiristi kahdesta kohdasta aivan liikaa. Peppu ja yläselkä olivat liikaa tälle rievulle. Siskoni onnenpäivä, sillä hänelle kasaantui läjä uusia mekkoja! Minä sen sijaan jouduin hyväksymään vuodessa tapahtuneen kasvupyrähdyksen ja vedin päälleni sen mikä päälle meni. Sellaista on kehittyminen!

Laihtuminen on ihan kivakin asia, sillä kehon kiristyminen paljastaa työn hedelmät. Mitä alta paljastuu ja kuinka fysiikka on lopulta kehittynyt? Siinä on ihan oma voimansa ja viehätyksensä. Kun sen vie loppuun asti kunnolla ja oikein, on paras osio itseasiassa vasta edessä. Se seuraava kuuluisa harppaus, seuraava kehittymisen askel. Siksi laji jaksaa ruokkia, vaikka toisinaan se tuntuu myös ottavan paljon. Mutta ei mikään kilpaurheilu ole koskaan hauskanpitoa, puhumattakaan helppoudesta. Jokainen laji vaatii pitkäjänteistä tekemistä, kärsivällisyyttä ja intohimoa.

Kova tahto ja jatkuva itsensä rajoille vieminen kuluttaa jokaista pidemmän päälle. En tiedä voiko siitä saada tarpeekseen? Onko kilpaurheilu itselleen todistelua omasta paremmuudesta ja riittävyydestä? Sillä sitten kun ei ole tarve todistaa itselleen tai muille, hiipuu tekemisen liekin lepatuskin.

Onkohan tämä urheilijan aikainen eläkkeelle siirtyminen nimenomaan kiinni pääkopasta ja tietynlaisesta itsensä hyväksymisestä? Ja siitä ettei yksinkertaisesti jaksa enää vaatia itseltään lisää. Kaivataan mukavuutta? Onko kaikilla meistä raja, joka tulee täyteen joskus, vaikka keho olisikin parhaassa mahdollisessa kunnossa? Voi hyvin olla, sillä tiedän miten jatkuva vaatiminen itseltään ja paineiden kantaminen kuluttavat ihmiskehoa ja mieltä. Silloin ei edes vahvempi keho toimi, jos mieli on puolet heikompi kuin aikaisemmin. Kuinka heikommalla keholla on saatu kovempia tuloksia? 

PS. VAHVA-valmennukseni on nyt vihdoin saatavilla ja voit lukea siitä lisää täältä. Valmennukseen kuuluu kaikki tarvitsemasi niin ruokavalion, treeniohjelman, kuin treenivideoidekin suhteen. Tällä valmennuksella saavutat timmin ja vahvemman kehon vain 8 viikossa! Kaikki materiaali löytyy yhden mobiilisovelluksen kautta, joten se pysyy helposti aina mukanasi. Ostamalla valmennuspaikkasi 14.8 mennessä, pääset myös mukaan yhteistreeneihin mun kanssa <3

Toivottavasti nähdään treeniryhmässä! -EVahva_valmennus_eevi_teittinen_nettivalmennus

Lähde mukaan VAHVA-valmennukseeni!

Oli vuosi 2013. Olin hyvässä kunnossa, mutta tiesin voivani olla vieläkin vahvempi ja terveempi. Kärsin vuosien ajan jatkuvista flunssista, sekä alaselän rajuistakin kiputiloista. En kokenut saavani treenistä irti asioita, joita huomasin kaipaavani. Olo oli rajoittunut ja jollakin tavalla myös heikko. Silloin tuli ensimmäisen kerran olo, että haluaisin olla vahvempi, kestävämpi ja terveempi. Suunta kohti nykyistä olotilaa alkoi tuolloin selkeämpänä kuin koskaan. Vaikka liikuin ennestään ja söin kohtalaisen hyvin, en olisi silloin voinut uskoa kuinka monta kiveä oli vielä oikeasti kääntämättä. 

Flunssat ovat vähentyneet huomattavasti, ainakin 70 prosentilla siitä mitä ne joskus olivat. Selkäkipuja en ole joutunut sietämään enää muutamaan vuoteen. Ruoka ja optimaalinen treenaaminen ovat olleet täsmällisiä opettajia matkan aikana. Oppeja on karttunut ja paljon on tullut koettua matkan varrella. Tässä välissä olen opiskellut personal traineriksi, kilpaillut bikini fitneksessä kuuden kilpailun verran ja valmentanut niin ryhmiä, kuin yksilöitäkin. Mikä on isoin oppini? Rakkauteni kokonaisvaltaista hyvinvointia ja urheilemista kohtaan ei tule koskaan häviämään. Se on ollut aina osa minua ja sen kaltaista yhtä voimaannuttavaa asiaa ei ole toista.  Se on parhaimmillaan kanava kaikelle, koko elämälle. Siitä lähti ajatukseni tähän ensimmäiseen omaan valmennukseeni. Halusin ihmisten voivan paremmin, uskovan omiin kykyihin ja  mahdollisuuksiin kehittyä, sekä antaa pohjan sille kuinka luoda vahvempi keho! Tervetuloa matkalle, jonka toivon tarjoavan sinulle oivalluksia, innostusta ja parempaa oloa.

Oletko valmis ottamaan syksyn vahvimman haasteen vastaan? Oletko sinä osa VAHVAA valmennustani?Eevi_teittinen_etavalmennus_vahva

Olen tehnyt VAHVA-etävalmennukseeni täysin valmiit ohjeet, jotta niitä olisi mahdollisimman helppoa noudattaa. Ne perustuvat pitkälti siihen, kuinka itse syön, treenaan ja palaudun. Mukana on saliohjelmat ja jokaiseen liikkeeseen löytyy oma treenivideoni, joka ohjeistaa sinua mahdollisimman hyvin teknisesti. Viikkoon on sisällytetty myös erilaisia aerobisia treenejä, jotka ovat hyvin vaihtelevia ja todella tehokkaita! Ruokavalio on suunniteltu niin, että se tukee treeniä ja energiatasoja, sekä pudottaa senttejä vyötäröltä. Kokonaisuus kulkee käsikädessä, jonka avulla saat lisää voimaa ja lihasta, mutta myös poltat rasvaa tehokkaasti!

VAHVA-valmennus tulee myyntiin torstaina 10.8 ja ryhmä starttaa 8 viikon mittaisen valmennuksen maanantaina 14.8. Mukaan voit kuitenkin tulla koska tahansa sinulle itsellesi sopii. Mikäli olet mukana viimeistään 14.8, pääset mukaan treenipäivään. Yhteisessä tapaamisessa pääset treenaamaan kanssani ja hakemaan lisää tsemppihenkeä muista VAHVA-valmennettavistani. Myös suljettu Facebook-ryhmä tarjoaa päivittäistä tukea ja inspiraatiota koko porukalle! Saat kaikki valmennukseen liittyvät ohjeet suoraan mobiilisovelluksen kautta, joten ne kulkevat kätevästi mukana salitreeneissä ja ruokakaupassakin. Tulen olemaan koko 8 viikon ajan tiiviisti koko VAHVA-jengin tukena ja turvana, joten tulemme saamaan varmasti aivan huikeita tuloksia yhdessä.

Käy kurkkaamassa jo nyt lisää infoa valmennuksesta ja ilmoittaudu mukaan heti torstaina 10.8!

Minifitness_M-Nutrition_coaching_VAHVA

-E <3