Nainen ja paino

Eevi_teittinen_nainen_ja_paino_kehonkuvaKatson vanhaa kuvaani. Kuvaa, joka on otettu silloin, kun ajattelin olevani liian löysässä kunnossa – eli vähän lihava. Lihava määritelmänä on vaikea, sillä meistä jokainen määrittää sen omalla kohdallaan hyvin eri tavoin. Toisilla se liittyy painorajaan, jonka yli ei voi yksinkertaisesti mennä. Toisilla taas siihen, että farkuista tursuua sivukahvoja vähän joka puolelle. On hirveää, kuinka kehonkuva muuttuu ja vääristyy. Se tuskin koskaan pysähtyy tilaan, jossa kokisimme täydellistä tyytyväisyyttä ulkomuotoamme kohtaan jokaisessa hetkessä. Onneksi se edes tasapainottuu iän myötä. Usein sen taustajoukoissa piilee terveellisemmät elintavat, liikkuminen, työ josta nauttii ja hyvät sosiaaliset suhteet. Kaikki liikunta tuottaa myönteisempää ajattelua ja saa näin myös oman kehonkuvan muuttumaan positiivisemmaksi. Myös salliminen, hyväksyminen ja arvomaailma ovat asioita, jotka kehittyvät iän myötä. 

Olen se nainen, joka laihtuu aina eron tullen. Silloin ei tee mieli ruokaa, varsinkaan mitään sokeripitoista. Alitajuista ”paremman ulkomuodon” havittelua tai ei, se tapahtuu aina. Tämän voi nimittäin havaita vanhoista valokuvista. Eron jälkeen tulee tasaisempi vaihe, tai vaihtoehtoisesti uusi suhde. Uusi suhde on aina lihottava! Miksi? Koska silloin nautitaan uudesta rakkaudesta ja syödään yhdessä. Vietetään siis todennäköisesti liikaa aikaa kotona ja mukavoidutaan. Tässä vaiheessa aletaan käyttämään farkkujen sijaan löysiä housuja. Murhaava mukavuusalue SOS! Sitten jossakin vaiheessa katsotaan valokuvia ja ahdistutaan ei halutusta muutoksesta. Esiin astuu kuntokuuri. Se kestää kovaa kyytiä ehkä viikon, kunnes siirrytään hieman kevyempään vaihteeseen. Homma kuitenkin parhaimmassa tapauksessa etenee, hitaasti mutta varmasti. Eevi_teittinen_kotiEevi_teittinen_blogi_oletko_lihava

Eevi_teittinen_sisustus_koti_blogi Missä vaiheessa löytyy sitten se vaihe, kun ei tarvitse miettiä painoa? Se löytyy silloin, kun asiat ovat tasapainossa. Sillä ei ole mitään tekemistä edes painon kanssa, tai niiden farkkujen. Jos päässä hyppii pelkästään iloisia emoji-naamoja, näkee itsensä positiivisemmassa valossa – jopa sovituskopissa. Mitä tästä seuraa? Jopa hieman salakavala laihtuminen! Siis kyllä, silloin kun emme yritä hallita mitään, vaan hillumme sateenkaarien ja mehiläisten keskellä. Nauti siitä. Se ei kestä ikuisuutta.

Myös hyvä, salliva, läsnäoleva ja aito parisuhde on yksi tärkeimmistä, kehonkuvaa positiivisesti kehittävistä asioista. Pahimmillaan se voi myös tuhota yhden ihmisen verran. On siis hyvä toisinaan pohtia syitä sille, miksi oman painonsa kanssa kamppailee? Onko parisuhteessa tai elintavoissa vikaa, vai pitäisikö suosiolla uskoa olevansa S koon sijaan M-kokoinen nainen. Oravanpyörä pyörii, halusit tai et. Kaikki ei mene kuitenkaan parisuhteen piikkiin. Yksin oleminen rakentaa meitä enemmän kuin uskomme. Yksin voi kuitenkin olla myös parisuhteessa. Omaa tilaa ei tulisi koskaan kadottaa, koska sillä on valtava voima henkisen tasapainon suhteen. Kaikki ei olekaan kiinni siitä, mitä milloinkin suuhumme laitamme ja paljonko liikumme. Nainen, me olemme paljon monimutkaisempia. Voisin veikata että vain mies toimisi näillä ohjeilla…

Olin sitten missä kunnossa tahansa silloin kun yritän, en ole koskaan täysin tyytyväinen. Silloin taas kun en yritä, vaan annan vain mennä, tapahtuu eniten. Naisen mieli on HULLU. Nyt se on todistettu. Syömme siis tunteisiimme ja saatamme myös liikkua tunteidemme vallassa. Ajattelemme myös pähkähulluja asioita. Kun puhutaan naisesta ja painosta, ei siinä ole useinkaan mitään järkeä. Meistä jokainen käy samoja pääkopan sisäisiä kamppailuja aina välillä.

Olemme toisinaan hyvinkin itsekriittisiä. Toimimme vielä täysin itseohjautuvasti! Jos olet juuri ennen kuvan ottamista syönyt pelkkää höttöä, saatat muistaa kuinka pidit itseäsi tuolloin hieman lihavana. Nyt kun asiaa ajattelet, eikö asia olekin aivan päinvastainen? Herranjestas näytät hyvältä! Niinpä. Nainen ja paino = ei merkitystä. Nainen ja mieli = Hullu / Tasapainossa / Mielettömän ihanaa ainakin pari päivää!Eevi_teittinen_blogi_sisustus_koti

 

On niin ihanaa olla nainen <3 Koittakaahan relata näin joulun aikaan -E

KIINNI KILOISSA

Laihduttaminen_nauti_kiloistasiJos meiltä kysyttäisiin valitsisimmeko sen unelma kropan vai onnellisuuden, ei valinta olisi vaikea. Aloin tässä itse pohtimaan omaa elämääni ja sitä koska olen ollut onnellisimmillani ja koska elämässäni on ollut taas enemmän sadepilviä kuin aurinkoa. Asiaa hetken mutusteltuani löysin vähän vahingossa oman johtolankani onnellisuuteni lähteelle. Seuraavaa oivallustani ei pidä käsittää väärin, mutta minun itseni kohdalla tämä pitää paikkansa; olen onneton ilman yhtään vatsamakkaraa.

Kehomme pyrkii aina siihen normaaliin tasapainoon, joka meille jokaiselle on luontainen ja henkilökohtainen. Hyvinvointini on itseasiassa kiinni nimenomaan niistä vatsamakkaroista, mutta ei kuten usein asian miellämme – en voi nimittäin elää onnellisena ilman niitä. Pääkopasta lähtee nimittän kaikki, eikä mieli ole yhtä avoin, aktiivinen ja iloinen rasvojen ollessa liian alhaiset. Moni on varmasti kokenut dieetin aikana vellovat kiukunpuuskat, takkuavan ajatuksenjuoksun ja apean mielen?

Puhun nyt hyvinvointirasvoista, en ylipainosta. En usko että kenenkään keho toimii optimaalisesti ylipainoisena, mutta sopiva luontainen kehon rasva on välttämätöntä positiiviselle ajattelulle, onnellisuudelle ja hyvinvoinnille – eikä pidä unohtaa, että meidän naisten keho tarvitsee tietyn määrän rasvaa toimiakseen. Hormonitoimintamme on huomioitava ja sitä on kunnioitettava. Liian alhaisilla rasvoilla kituuttelu voi mahdollisesti heikentää tämän toimintaa huomattavasti, puhumattakaan muista mahdollisista terveysvaikutuksista pitkällä aikavälillä.

Kehon tasapainoinen tila ja luonnollinen rasvaprosentti ei vaadi kikkailua, tuplatreenejä tai laihduttamista. Se vaatii kehon hyväksyntää, lempeyttä, sopivasti laadukasta treenaamista, ravitsevaa ruokaa ja rentoutta! Pingottaminen ei auta, sillä emme jaksa kulkea sen rytmissä loputtoman kauaa. On myös hyvä sallia vähän huonompiakin asioita itselleen, eikä aina laatia sitä kiellettyjen aineiden listaa – umpikujaan päädytään kuitenkin aina lopulta, jos emme saa itse päätäntävaltaa asioistamme ja haluistamme. Vaikka elän keskivertoa terveellisemmin monien valintojeni kautta, en ole ”hifistelijä”, koska sellainen ei tunnu omalta jutultani. Sallin ruokavaliooni asioita, jotka eivät välttämättä ole aina parhaita vaihtoehtoja terveydelleni, muuta ne kuuluvat tasapainossa pysymiseen. Iso kuva ratkaisee.Rasvaprosentti_laihduttaminen

Kun päätämme pitää kiinni kireästä kunnosta tai laihdutus-projektista, joudumme väistämättä kieltämään itseltämme tiettyjä asioita ja toisaalta myös vaatimaan asioita, joita emme aina edes haluaisi tehdä. Jatkuva kieltäytyminen ei kuitenkaan ole pitkäaikainen ratkaisu. Onneksi näiden valintojen tekeminen usein helpottuu, sillä niistä tulee vähitellen tapoja. Poimimme sieltä meille ne aidosti tärkeät asiat ja tavat, joilla on väliä meille. Siinä piileekin tämän jutun juoni! Kun valinnat ovat muuttuneet tavoiksi, ei meidän tarvitse kokea enää luopumisen tuskaa. Sen jälkeen on myös paljon helpompaa hyväksyä oma keho sellaisena kuin se on.

Oma kehoni rasvaprosentti on hakeutunut aina takaisin suhteellisen lähelle lähtötilannetta kisadieettien välissä. Vaikka kykenisin olemaan pienissä rasvoissa itsekuriani venyttäen, en halua tehdä sitä hyvinvointini ja onnellisuuteni kustannuksella. Enkä haluaisi, että sinäkään pyrkisit kehosi kanssa tilaan, joka ei ole sille luontainen. Anna kehosi kertoa sinulle koska on hyvä. Hyväksy peilikuvasi sellaisena kuin se on tänne luotu! Se ei missään tapauksessa tarkoita, ettet kohtelisi sitä hyvin ja näyttäisi hyvältä! Kyse on lähinnä omalle keholle luontaisien asioiden hyväksymisestä, ei mistään muusta. Näytät sitäpaitsi aina hyvälle kun tunnet olosi tasapainoiseksi oman itsesi ja kehosi kanssa <3 Olemme kaikki yksilöitä syystä.

 

Hyvinvointia tai onnellisuutta ei mitata rasvaprosentin pienuudella -E