Elle Style Awards

Minifitness_normal morning_elle awards

Ihollani tuoksuu Chanelin Coco Mademoiselle. Se tuoksu tuo mieleeni vahvan ja tyylikkään naisen, jolla on oma tahto ja selkeät tavoitteet. Ehkä se kuvastaakin täydellisesti eilisillan Elle Style Awards -gaalan fiilistäni. Juhlin tietyn polun päättymistä elämässäni ja uuden alkamista. Malja yrittäjyydelle ja oman työn tekemiselle oli vihdoin paikallaan. Mikään muu juhla ei olisi ollut parempi tilaisuus tähän!

Monet Elle Gaalassa palkitut ihmiset kuvastivat minulle sitä, kuinka omaan tekemiseensä uskomalla voi saavuttaa jotain suurta. Jotain suurta tarkoittaa sellaista asiaa, jonka tekemisestä nauttii sen tekijä. Se ”suuri” ei aina tarkoita mammonaa ja kunniaa. Näillä kaikilla ihmisillä on ollut aito intohimo, korkea työmoraali ja eritoten usko omaan tekemiseensä. Sitä elämä ja työnteko parhaimmillaan on; itsensä toteuttamista ja haastamista samanaikaisesti.

Minifitness_elle awards

Vieressäni lepää uusin Elle ja tänä aamuna olen jopa vaahdottanut kahvimaitoni. Vähän hassu fiilis. Selaan lehteä. Vuoden parhaaksi miespukeutujaksi äänestettiin Cheek. Vuoden suunnittelijaksi Katri Niskanen ja vuoden muotiblogiksi Strictly Style – Hannan voitosta olen erityisen onnellinen. Hän jos joku on ansainnut voittonsa. Te voitte lukea tämän kaiken Ellestä, mutta minä sain kourallisen sitä iloa ja kiitollisuuttakin mukaani tuolta gaalasta. Inspiroiduin jokaisesta heistä jotenkin. Tätä samaa kokemusta ei mikään lehti voi tarjota. Se jotenkin ravisteli minua.

Jokainen voittaja nosti puheessaan esiin yhden saman asian; he olivat kiitollisia muille ihmisille. Heille, jotka olivat kulkeneet samaa polkua ja tukeneet matkan varrella. Kukaan ei tee täällä voittoa yksin, vaan takana on aina ne taustajoukot. Ne ihmiset uskovat sinuun silloin, kun oma tahtosi murenee ja työntävät sinua eteenpäin kun omat jalkasi eivät jaksa kantaa. Muistakaa, että lopulta kaikki tässä elämässä luodaan ja saavutetaan yhteistyöllä, rehellisyydellä, intohimolla ja ilolla! Te lukijat teette tämän blogini, olette minun taustajoukkoni.

Minifitness_nelly dress_elle awards_party

Miten tämä aamu tuntuu niin kovin erilaiselta kuin muut aamut? Onko minulla ehkä pieni päänsärky eilisen kuohuvasta? Eii se sitäkään ole. Hei hetkinen. Ehkä tämä on se pitkään odotettu ja kaivattu yrittäjän olo? Tämä on ensimmäinen aamuni yrittäjänä ja minut on vallannut tämä olo. Luovuuskupla pulppusi minussa jo ennen kuin kelloni ehti edes herättää minut. Muina aamuina se on saanut piristä hyvin rauhassa vaatien minua nousemaan. Kaikki on muuttunut, tai ainakin melkein. 

Ripauksen jotakin parempaa se on ainakin tuonut. Huomaan syöväni aamiaiseksi Cocovin raakasuklaata. Olo on jopa hieman kapinoiva, kun voi hypätä ulos kolmesta ja puolesta vuodesta. Pois siitä oravanpyörästä. Normaalisti söisin aamupuuroani toimistolla ja joisin kahviani ylisuuresta valkoisesta Arabian kupista, joka levenee kauniisti ylöspäin. Näin olen elänyt viimeiset kolme vuotta. Nyt makaan omassa sängyssäni ja valmistelen päivääni. Kalenterit täynnä OMIA juttuja. Tällä kertaa sen tukkoisuus ei ahdista, vaan saa perhosia vatsaani ja suunpielet nykimään ylöspäin. Tästä tämä uusi arki taas lähtee käyntiin vähitellen. 

Lopulta keitän myös perinteisen aamupuuroni. Käännän Spotifystä Tove Lo:n levyn soimaan ja fiilistelen. Tuo ihanan erilainen artisti esiintyi muuten eilen gaalassakin ja sai Kiran ja minut hytkymään kuin mitkäkin Barbie nuket. Toivottavasti sitä ei saatu nauhalle. 

Minifitness_partylook_milla Helminen_unika hairstyle_elle awards 2014

Mekko – Rebecca Stella for Nelly

Kengät – Stella McCartney

Meikki – Milla Helminen

Kampaus – Unika Hairstyle, Milla Helminen

Love, E

Uliseva intiaani – Sneak peek

Photoshoot_samsung_minifitness3

 

Kokoonnuimme yhdessä muiden bloggareiden kanssa Uffille, jossa meille annettiin tehtävä. Meillä oli 45 minuuttia aikaa haalia kasaan asukokonaisuus, jota tultaisiin käyttämään myöhemmin päivällä Veikko Kähkösen kuvauksissa – Olin intopinkeänä tehtävästämme! Saimme shoppailurahaa ja lähdimme matkaan. Päivä oli toteutettu yhteistyössä Samsungin kanssa ja saimme jokainen ihkaoman uuden Samsung Galaxy S4 Zoomin – Tässä yhdistyy kamera ja puhelin kompaktisti ja tyylikkäästi. Ideana oli testata sitä ja myös taltioida päivät parhaat hetket! Tämähän on oikeasti hieman kätevämpää, kuin kantaa sitä hillitöntä mönttiä laukussa (sori rakas CanMan). Tätä uutta tapausta oli kyllä super kätevä kuljettaa ja käyttää. Kamerasta löytyi myös ominaisuus, jossa saattoi kaventaa kasvoja ja suurentaa silmiä – Olisin kaivannut ehkä itse jotakin vatsalihasten piirto mahdollisuutta tai Pepsodent hymy-manipulaattoria. Myös päivän asukuvat studiolla otetiin kyseisellä puhelimella – Vai onko se kuitenkin kamera? 

 

Uff_Samsung_minifitness

Taitava Saara Sarvas loihtii Vilma P:lle (Blogi Cosmopolitan) uutta lookkia kuvauksia varten…

 

Photoshoot_samsung_minifitness

Siellä puunataan meikäläistä. Kiitos kuvasta kuuluu Pauliinalle (Blogi Yes dear Yes)

 Photoshoot_samsung_minifitness2

 

Olen näköjään surkea shoppailija – Tai sitten erittäin hyvä! Onnistuin itse tuhlaamaan ostobudjetista säälittävästi vain puolet – Sain tosin kasaan kokonaisen asun, sekä myös extrana yhden villapaidan sekä kangaskassin. En hakenut tarkoituksella inkkariteemaa, mutta jotenkin se siihen meni. Saara Sarvas tuunasi meidät kaikki vielä kuvia varten.  Oma meikkini oli super luonnollinen ja raikas, pidin siitä paljon. Myös hiukset annettiin olla luonnollisena ja laitoimme muutaman pikkuletin reuhkani joukkoon – Sinne ne taisivat upota, enkä löydä niitä enää koskaan. 

 Uff_Samsung_minifitness 7

 

Uff_Samsung_minifitness 2

Paita  11 e

Housut 18 e

Laukku 3 e

Koru 3 e

Tässä komeilee asuni, jonka kokosin Uffilta. Nahkabyysat olivat aika villit, mutta kuitenkin yllättävän mukavat jalassa – Ne istuivat lantiolta vaikka olivatkin muuten löysät. Kaikilla tuli kyllä todella erilaiset lookit, mikä oli pelkästään hienoa! Repeilen täällä edelleen  Vesa Silverin vintage farkku-löydölle. Takapuolessa oli coolisti oranssilla Dolce & Gabbana ja printti oli oikeasti tarpeeksi korni, jotta se oli suorastaan hulvattoman siistiä!

 

Uff_Samsung_minifitness 001

 Not for me 🙁

 

Uff_Samsung_minifitness 005

 Muutama sushi kyllä upposi lounaaksi.

 

20131029_135340

 Haalimamme lookit päällä! Mukana oli myös ihana Anna (Too big to be me) Fitfashionilta. Tämä kuva on otettu kyseisellä Samsungin luurilla – Toimii!

 Kuvia kuvauksista tulossa myöhemmin lisää, kunhan saan ne vain käsiini. Kiitos vaan kovasti koko tiimille päivästä! Meikäläinen taitaakin kantaa 5 kiloa kevyempää käsilaukkua nykyään, kiitos siitä Samsungin uudelle loistavalle innovaatiolle. 

 

Photoshoot 009

 

Ps. (Uliseva intiaani) urbaani-wikisanakirja; Nainen, joka huutaa kuin palosireeni ja hyppii ympäriinsä samalla päästäen suustaan kamalaa nauruntapaista ulinaa. Saattaa myös muistuttaa ulkonäöltään intiaania.

Inkkari E