Vahva vastustuskyky ja D-vitamiini

Eevi_vahva_vastustuskyky_vinkit_D-vitamiiniNäin flunssakauden jyllätessä on hyvä pysähtyä pohtimaan mitkä asiat vaikuttavat ratkaisevasti vahvaan vastustuskykyyn. Monet flunssat ovat nimittäin vältettävissä, vaikka ihan kaikelta emme aina kykene hyvästä pohjasta huolimatta suojautumaan. Mennäänpä omaan tarinaani…

Synnyin keskosena, 10 viikkoa etuajassa. Tuohon aikaan henkiin jäämisestä sai taistella, onneksi olin tarpeeksi sitkeää tekoa. Vastustuskykyni oli heikko ja olin pitkään sairaalassa. Olin siis niin rääpäle, että mahduin isäni kädelle makaamaan. Ihan niin rääpäle en ole enää tänäpäivänä ja olen onnistunut tekemään kehostani vahvan. Ihan helpolla se ei kuitenkaan tullut.

Liikkuminen ja oikeanlainen ravinto ovat olleet avainasemassa. On myös erittäin hyvä huomioida, kuinka onnellisuus ja henkinen tasapaino vaikuttavat hyvinvointiimme. Riski sairastumiseen on pienempi henkilöillä, joilla henkinen vireys on tasapainossa. Tähän on vahvasti yhteydessä myös stressi. Stressi on hyvästä sopivassa määrin, sillä se saa meidät tekemään asioita. Ilman stressiä olisimme aikamoisia laiskamatoja. Mutta hyvin moni meistä kokee stressiä tänä päivänä aivan liikaa, joka uuvuttaa kehoa ja kuluttaa hyviä varastoja tyhjiksi nopeammin. Elintavoilla voidaan tukea kehoa enemmän kuin millään muulla!Voi_hyvin_parempi_terveys_D-vitamiini Blogi_voi_paremmin_Eevi_vahva_vastustuskyky

Olin paljon poissa koulusta, koska olin vähän väliä sairaana. Muistan banaanin ja mansikanmakuiset ampullit, sekä punaisen Jaffan. Ne tulivat liian tutuiksi. Vaikka meillä syötiin terveellisesti, ei tietämys asioista ollut ihan sillä tasolla kuin se on tänä päivänä. Lukuisat antibioottikuurit muokkasivat omaa luontaista bakteerikantaani. Antibioottikuuri vetää nimittäin suoliston floorat täysin uusiksi. Siksi niitä ei kannattaisi nauttia kovin usein. Tosin tuossa vaiheessa ei paljon auttanut, mutta monia asioita olisi toki voinut tehdä toisin.

Aloin muuttamaan asioita parikymppisenä, kun tajusin kuinka paljon voin itse vaikuttaa omaan sairasteluuni. Olin aina liikkunut, joten se oli hallussa. Ruokavaliossa oli paljon tekemistä, eikä ravintolisistä ollut tietoakaan. Tein hommia niiden parissa vuosia, eikä tuo työ lopu koskaan. Jätin myös maitotuotteet reilusti vähemmälle ja myöhemmin myös gluteenin. Homma alkoi pelittämään ja flunssat vähenivät huomattavasti. Tämän lisäksi selviän tänä päivänä flunssista muutamassa päivässä, kun aikaisemmin niistä toipuminen kesti viikon. Ratkaisevaa on paitsi pohjatyö, mutta myös se kuinka flunssaa hoitaa. Karkit ja suklaat tulisi todellakin unohtaa ja parantumiseen keskittyä levon ja terveellisen ruokavalion, sekä mm. ravintolisien avulla.

Olen siis ollut altis sairasteluun aina, mutta se ei tarkoita etteikö mitään olisi tehtävissä. Paljon on lähtöisin suolistosta, joten pyrin pitämään siitä aina hyvää huolta. Suolistomme viestii kaiken kehollemme ja parhaimmillaan se on mieletön suojamuuri kaikelle. Stressi ja huono/vääränlainen ruokavalio sen sijaan romuttavat suoliston kuntoa, jolloin kierre on valmis etenemään. Sokeri moninkertaistaa huonojen bakteerien syntyä, joten sen välttämisellä voi olla tärkeä merkitys sairastumisessa. Myös kaikki herkistymiset mm gluteenille tai maidolle lisäävät kehon tulehdustilaa. Maitotuotteet lisäävät mm liman eritystä, joka taas moninkertaistaa huonojen bakteerien mahdollisuudet lisääntyä. Jos kärsit jatkuvasti ylähengitysteiden tulehduksista, kannattaa kokeilla onko maidon vähentämisellä vaikutusta asiaan. Helly_hansen_talvitakki_miehet Eevi_blogi_Turku_talvimaisema Eevi_blogi_ruissalo_Turku_talvi Eevi_talvimaisema_blogi_suomi

Sitten niiden ravintolisien vaikutukseen hyvin lyhyesti. Halusin nostaa esiin yhden todella tärkeän ravintolisän meille suomalaisille. Saamme D-vitamiinia auringosta ja siksi meidän olisi tärkeää saada sitä purkista syyskuusta-toukokuuhun. Tässä muutamia tärkeitä pointteja D-vitamiinin osalta;

  • D-vitamiini suojaa monilta sairauksilta, kuten syövältä, reumalta, diabetekselta ja masennukselta
  • D-vitamiini ehkäisee sydän- ja verisuonitaudeilta
  • D-vitamiinilla on tärkeä rooli immuunijärjestelmän toiminnassa, sekä mm. hormonitoiminnassa (D-vitamiini on hormoni!)
  • D-vitamiini suojaa autoimmuunisairauksilta; ”Naiset sairastuvat kolme kertaa miehiä useammin autoimmuunisairauteen ja autoimmuunisairaudet ovat naisilla neljänneksi suurin vammaisuuden aiheuttaja. Naiset sairastuvat autoimmuunisairauteen tyypillisesti vielä hedelmällisessä iässä ollessaan. Syytä naissukupuolen yliedustukseen ei tiedetä, mutta hormonaalisilla tekijöillä arvellaan olevan vaikutusta asiaan. Lisäksi tiedetään, että tietyt kudostyypit lisäävät riskiä sairastua autoimmuunisairauteen: Autoimmuunisairauksilla tiedetään olevan geneettinen perusta ja on tyypillistä, että joissain suvuissa esiintyy monenlaisia autoimmuunisairauksia. Autoimmuunisairauksien syitä ei yleensä tunneta: ei toisin sanoen tiedetä, mikä tai mitkä tekijät saavat immuunijärjestelmän toimimaan virheellisesti. (Lähde Wikipedia)
  • D-vitamiini on yhteydessä myös stressin huonojen vaikutuksien ehkäisijänä, sillä D-vitamiini ehkäisee kortisolin muodostumista (yhteydessä korkeaan verenpaineeseen)
  • D-vitamiinin on todettu parantavan urheilusuoritusta (lähde Society for Endocrinology. Edinburg. Queen Margaret Univ. ”Vitamin D pill a day may improve exercise performance and lower risk of heart disease” Science Daily 1.10.2015)
  • D-vitamiini vaikuttaa vireyteen –> mm. aivojen toiminta tehostuu
  • D-vitamiini lujittaa luustoa

Perinnölliset tekijät vaikuttavat meihin, mutta voimme itse säädellä niiden toimintaa omilla elämäntavoilla. Voimme joko sytyttää niiden toiminnan, tai hiljentää niitä. Huono vastustuskyky voi aiheuttaa meille allergioita ( esim ruoka/siitepöly), sekä tehdä meistä herkempiä infektioille. Tällöin kehomme ei kykene puolustautumaan ulkoa tulevilta taudinaiheuttajilta riittävän tehokkaasti, jonka seurauksena sairastumme. Näiden lisäksi huonosti toimiva immuunipuolustus voi aiheuttaa jopa syöpää tai aikaisemmin mainittuja autoimmuunisairauksia, jotka ovat lisääntyneet radikaalisti. D-vitamiini ei siis ole pelkästään tärkeä suoja flunssia vastaan, vaan sen merkitys hyvinvoinnissamme on hyvin mittava.

Muistathan tämän? D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joten se tulee nauttia ruoan kanssa, muutoin D-vitamiini ei pääse imeytymään. Nautin sen itse aina aamupalan yhteydessä, sillä D-vitamiini saattaa piristää. Annostus on aikuisilla vähintään 50- 100 mikrogrammaa ja lapsilla suositus on n. 20-50 mikrogrammaa vuorokaudessa.Eevi_avantouinti_vahva_vastustuskykyEevi_hyvinvointi_blogi_valta_flunssa Eevi_vahvempi_vastustuskyky_vinkit

 

Talvitakit – Helly Hansen / Aurinkolasit – Carrera 

 

Pitäkää huolta toisistanne (ja D-vitamiinista) <3 -E

Millainen ruokavalio sinulle sopii?

*Sisältää mainoslinkkejä

Eevi_teittinen_millainen_ruokavalio_on_oikeaRavinto on tämän päivän uskonto. Se tuntuu aiheuttavan koko ajan enemmän kiivaita keskusteluita ja erimielisyyksiä. Parhaimmillaan se myös yhdistää ja voimme oppia toisiltamme paljon sen kautta. Vaikka osa asioista olisikin todistettu tieteellisesti, ei se silti tarkoita, ettemmekö voisi olla siitä eri mieltä. Toinen vannoo terveytensä nojautuvan rasvapainotteiseen ruokavalioon, kun taas toinen liputtaa hiilihydraattien olevan vastaus kaikkeen. Molemmista on tehty tutkimuksia. Vastaukset pohjautuvat liian usein siihen, mihin me haluamme uskoa ja mitä edustaa. Meillä on erityisesti kuitenkin aivan hirveä tarve löytää vastauksia ja erityisesti oikoteitä. Haluaisimme uskoa yhteen vastaukseen, koska se olisi paljon helpompaa.

Ainoa vastaus löytyy kuitenkin meistä sisältä. Olemme jälleen kerran yksilöitä, jonka vuoksi oikeaa vastausta ei valitettavasti ole olemassa. Ei ole mitään ruokavaliota jonka voisi sanoa toimivan kaikille – huomioi, että nyt en puhu painon pudottamisesta, vaan tilasta, jossa ihminen on terve ja luonnollisessa tasapainossa. On aika helppoa päästä tilaan jossa on hyvä olla, mutta kun siihen uskomattoman hyvään olotilaan pääsee kiinni, ymmärtää vasta kaiken. Se ei todennäköisesti tapahdu silloin kun toivoisit, eikä se tule helpolla. Se vaatii usein itsensä ja oman kehon tuntemusta, sekä lukuisien kivien kääntelyitä ennen lopullista vastausta.

Eevi_teittinen_oikeanlainen_ruokavalio_parempi_terveys
Treenitoppi – täältä* / Treenitrikoot – täältä*

”Mulla jämähtää tää ruoka heti kylkiin kiinni”. Lausahdus, joka usein vain ärsyttää meitä, vaikka siinä saattaa piileä pieni totuuskin. Ruoan vaikutus voi olla hyvinkin erilainen kahden tismalleen saman mittaisen ja painoisen henkilön kesken. Miksi? Saamme katsoa omaan perimään. Siksi emme voi katsoa asioita niin mustavalkoisesti, kuten usein teemme. Toinen voi olla 10 kiloa painavampi samalla ruokavaliolla, vaikka elintavat olisivat samanlaiset. Silloin esimerkiksi rasvoihin painottuva ruokavalio ei ilmiselvästi toimi toiselle. Saamamme perimä vaikuttaa nimittäin juuri siihen, mikä meille sopii ja mikä ei. On paljon asioita joihin pystymme vaikuttamaan perimästä huolimatta, mutta esimerkiksi juuri tämä rasvan hyödyntäminen kehossa vs hiilihydraattien prosessointi on meissä ohjelmoituna. Siksi parhaimman tavan löytää vain kokeilemalla. Tai jos kokeilu ei tuota tuloksia, on mahdollisuus myös marssia mittauttamaan näitä. On huomioitava, että ravintomme, ympäristömme ja elämäntapamme muokkaavat näitä perittyjä ominaisuuksia joko huonoon, tai hyvään suuntaan. Ravinto säätelee geenejämme, samalla tavalla kuin liikkuminenkin. Voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa siihen herääkö huonot geenimme ja toisaalta taas vaalimmeko niitä hyviä? Niitä vastaan emme voi kuitenkaan sotia.

On myös huomioitava missä asumme. Suomi on kylmä paikka, joten on itsestäänselvää ettemme voisi elää marjoilla, hedelmillä ja siemenillä. Jokainen huomaa eron lomaillessaan jossakin lämpimässä. Ruokavalio saattaa muuttua paljonkin. Ei tee mieli lämpimiä pataruokia ja ruokavalio saattaa helposti painottua salaatin, hedelmien ja valkoisen kalan ympärille, ilman että kaipaisi mitään muuta. Ilmastolla on siis suurikin vaikutus siihen, millainen ruokavalio meille sopii. 

Ruoka on tärkeä osa sairauksien ehkäisyssä, sillä me rakennumme siitä mitä syömme ja mitä ravintoaineita meihin imeytyy. Terveellinen ruokavalio auttaa pitkälle, mutta yhä kuluttavimpien elintapojen ja köyhemmän ravinnon vuoksi ravintolisille löytyy oma hyvinkin tärkeä paikkansa. Ravintolisät tukevat ruokavaliota ja parantavat vastustuskykyä, eli kehon omaa puolustusjärjestelmää. Esimerkiksi urheileminen kuluttaa kehon varastoja, kuten myös sairaudet, ympäristön saasteet ja torjunta-aineet. Erityisen kovasti meitä kuluttava tekijä on stressi ja lisääntynyt unettomuus. Myös alkoholi ja tupakka laskevat huomattavasti luontaista puolustusvalmiutta. Kun tähän yhtälöön yhdistetään huono ruokavalio, on seurauksena usein sairastelu.
Eevi_teittinen_ravintolisät_hyodyt_paranna_terveyttasi

Eevi_ravinto_Magnesium_puhdistamo_hyvin_imeytyva Eevi_hyvat_ravintolisat_paremmin_imeytyva_ravinto

Puhdistamon Magnesium / Monivitamiini / Enzymedica Digest Gold *Puhdistamon tuotteista koodilla EEVI15 saat 15 % alennuksen Puhdistamon verkkokaupasta

Ravintolisien tehtävänä onkin tukea terveellisen ravinnon vaikutusta ja tehdä meistä entistäkin lujempia. Ne eivät ole korvaamassa mitään, vaan täydentävät jo olemassa olevaa hyvää. Ravintolisille tulee kuitenkin aina olla selkeä funktio miksi niitä tarvitsee. Kehomme tuottaa monia niistä myös itse, mutta a. osaa niistä kehomme ei kykene muodostaan b. Emme saa ravinnosta niitä riittävästi, sillä kulutus on niin valtava. Myös tarvittavat määrät vaihtelevat mm sukupuolen, koon, kulutuksen ja imeytymisen mukaan. Elintavoilla on merkitystä tässäkin.

Se mitä ravintolisiä kukin tarvitsee, on yksilöllistä. Tässä oma listani, joita käytän ympäri vuoden. Käytän näiden lisäksi myös ns. täsmätuotteita esimerkiksi stressiin ja flunssakausiin.

D-vitamiini (paitsi aurinkolomilla)

C-vitamiini

Maitohappobakteerit

Sinkki

Omegat

Monivitamiini

Magnesium

B6 ja B12-vitamiinit

Flunssaan; Valkosipuliuute tai kapselit, muut luonnon omat valmisteet kuten yrtit ja uutteet (esim pakuri, mäntyuute, echina ), kurkumiini, betaglukaani, glutamiini

Stressiin ja väsymykseen; Ruusujuuriuute, ubikinoli, seleeni, reishiuute (parantaa unta)

Kivaa viikkoa kaikille <3 -E