ULKONÄKÖPAINEET

Minifitness_ulkonakopaineetSelailimme Lindan kanssa viime viikolla vanhoja valokuvia kouluajoilta. Vaikka kuvat aiheuttivatkin meissä naurun purskahduksia niin hiustyylien, vaatteiden kuin hammasrivistönkin suhteen, oli paineet tuolloin todellisia. Väitän niiden olleen kuitenkin paljon mitättömämpiä, kuin tänä päivänä samanikäisellä koululaisella. Se huolestuttaa. Minua kiusoiteltiin pienuudestani, kierrätetyistä vaatteistani ja silloisista hörökorvistani. Itse muistan tuskastelleeni ulkonäöstä jonkin verran, mutta en kokenut sen koskaan olevan mitenkään hallitseva asia. Usein näytin kiusaajille urheilun ja koulumenestyksen kautta.

Saan paljon viestejä nuorilta tytöiltä, jotka käsittelevät nimenomaan ulkonäköpaineita ja kiusaamista. Vaikka se kaikki laimeneekin ajan kanssa, emme pääse sitä koskaan täysin karkuun. Aikuistenkin maailmaan tämä valitettavasti tuntuu kuuluvan jollakin tavalla. Opettelemme vain kanavoimaan sitä paremmin itsevarmuuden karttuessa – toisilta sitä löytyy rutkasti jo nuorena, toiset meistä saavat kasata tuota tärkeää pääomaa hieman pidemmän aikaa. Sen rakentumiseen vaikuttaa moni meistä riippumatonkin asia.

Meillä on mahdollisuus vaikuttaa tämän asian merkitykseen itsemme kohdalla. Voimme ensiksikin päättää kuinka paljon annamme muiden mielipiteiden vaikuttaa. Tämän ei tulisi tarkoittaa sitä, että alamme muuttamaan itseämme sopivammaksi jonkun toisen muottia varten. Valitsemme itse seuran, joka vaikuttaa meihin joko positiivisesti tai negatiivisesti. Sosiaalisten suhteiden merkitystä ei voi kiistää. Jos ilmapiiri lähellä on kannustava ja myönteinen, kantaa se jo hyvin pitkälle. On myös hyväksyttävä, että emme voi koskaan kontrolloida muiden puheita tai mielipiteitä. Siksi onkin tärkeää viihtyä oman itsensä kanssa ja hyväksyä myös virheet. Kun joku kohtelee toista huonosti, kielii se aina kyseisen henkilön omasta epävarmuudesta ja huonosta olosta. Siksi kommentit kannattaa melkein aina jättää omaan arvoonsa. Hyvä palaa hyvän luo ja paha saa aina palkkansa, eikö vain?Minifitness_malta_travelling Minifitness_sportlife_travelling

Lapsena kokemamme epävarmuudet itseämme kohtaan kumuloituvat usein iän myötä. On siis hyvä kasvaa aikuiseksi ja kysyä sitten itseltään vihaako niitä hörökorvia tai pientä kokoaan? Itsensä hyväksyminen ei tarkoita sitä että olisi silloin jotenkin virheetön, vaan vain sitä, että on sinut oman kehonsa kanssa. Ulkoinen ei määritä kuin sen kuoren ja paljon tärkeämpää on mitä sieltä sisältä löytyy. Meistä jokainen arvostaa enemmän sitä hyvää tyyppiä, kuin sellaista joka vain näyttää aina hyvältä. Olet persoonallinen luomus läpikotaisin. Mielestäni on kuitenkin hyväksyttävää tehdä asioita oman ulkonäön eteen, jos se nostattaa omaa hyvää oloa ja sen tekee itseään varten. Usein silloin on myös enemmän annettavaa sieltä sisältä, kun kaikki tuntuu itsessään tasapainoiselta.

Tätä itsensä hyväksyntää olen ainakin itse joutunut opettelemaan painon vaihteluiden vuoksi tavallista enemmän – tämä on tärkeä osa lajiani ja pakko vain hyväksyä. Jos ei ole täysin sinut itsensä kanssa, on edessä varmasti itsetunnon kanssa paljon ongelmia ja romahduksia. Kenenkään naisen keho ei kestä kisakunnossa olemista kovin pitkään. Olen kuitenkin joka kerta huomannut, kuinka loppupeleissä oma henkilökohtainen hyvä oloni ei määrity painon mukaan. Se määrittyy edelleen treenin tuoman hyvän olon, ravitsevan ruoan ja itsestään huolta pitämisen kautta. Myös laadukkaat ihmissuhteet ja lepo ovat tärkeä osa tätäkin kokonaisuutta.

Ulkoinen olemukseni on itseäni varten ja painoarvoa ei tuo muiden mielipiteet siitä, minkä painoinen minun kuuluisi olla. Kyllä minun hyvän olon mittarini kertoo koska on hyvä ja koska ei – silloin toimin oman haluni mukaan sitä parempaa olotilaa kohti. Joskus se tarkoittaa plussaa, toisinaan miinusta painon osalta. Pidän silti itsestäni ihan yhtä paljon painon vaihtelusta riippumatta. Sitten jos on syönyt ja nukkunut huonommin, sekä treenannut laiskasti, on oma olokin huono ja epävarma. Siksi pidän näitä asioita tärkeässä roolissa omassa elämässäni, sillä niiden vaikutus omaan mielialaan on tutkitustikin väistämätön.

Muiden miellyttäminen ja hyväksynnän jatkuva hakeminen on kenelle tahansa uuvuttavaa. Se syö itsetuntoa, eikä rakenna omaa minäkuvaa vahvemmaksi. Koen itse urheilun aina vaikuttaneen omaan vahvuuteeni olla itsenäinen, suora ja itsevarma. Liikkuminen oli henkireikäni lapsena ja on sitä edelleen. Tehkää sitä! Vahvistakaa itsetuntoanne, hyvää oloa ja kehon tuntemustanne sitä kautta. Se kantaa läpi elämän ja sen voi aloittaa koska vain <3

Minifitness_aktiivinen_elama

Toppi -Adidas / Trikoot – LivandFit / Kengät – New Balance

-E

PIKAVOITTO?

Minifitness_summerlook_bikbokTäällä Jenkeissä ollessani en ole voinut välttyä ravistelulta. Suomalaiset ovat hyvin erilaista kansaa mm. ulkonäöllisten seikkojen suhteen. Täällä ihmetellään miten kykenen olemaan valokuvissa ilman meikkiä. Itse ainakin suhtaudun meikittömyyteen todella luonnollisena asiana, enkä koe olevani lainkaan huonompi jos pällistelen päivät pitkät laittautumatta. Mitä enemmän feikkiä, jopa parempi – ainakin sellaisena me tämän kaiken täällä näemme. Itsestään on pidettävä huolta, mutta missä menee raja? Mikä on aitoa huolenpitoa ja mikä lähinnä ulkonäköpaineisiin sulautumista?

Juttelimme tyttöjen kanssa tästä aiheesta. Täällä monet ajattelevat elämää vain tällä hetkellä, eivätkä pohdi tekojensa seurauksia pidemmällä tähtäimellä. Me kaikki kuitenkin vanhenemme. Valitettavasti kaikki toimenpiteet, joilla kohennetaan silloista ulkonäköä tai oloa, eivät ole aina kovin kauaskantoisia. Seuraukset voivat olla järkyttäviä myöhemmin. Esimerkkinä ruokavalio ja jatkuva dieettaaminen. Laihuus on muodikasta ja voin lyödä vetoa että siinä kondiksessa pysyäkseen keho ei pysy terveenä. Kyllähän sen näkee ulkomuodosta, voiko keho hyvin vai ei. Siinä vaiheessa ei mietitä onko kehossa ravinnollisesti tarkasteltuna hälytystila päällä, kunhan näyttää hyvältä.Minifitness_BikBok_outfit_summer Minifitness_bikbok_top

Salilla olen päässyt järkyttymään ja monesti. Ihmiset treenaavat todella usein väärin ja jopa vaarallisesti! En ole koskaan Suomessa nähnyt näin pahaa virheellistä tekniikoiden määrää kuin täällä. Oikein tekee pahaa katsoa sitä, sillä tekeminen saattaa olla varsin kovaa, mutta tekniikka on aivan kamalaa. Millaisessa kunnossa nämä ihmiset ovat vuosien päästä? Montako vammaa ja rikkinäistä polvea yhdeltä salilta löytyy? Treenaamisessa ei tule ensimmäisenä nimittäin se miltä näyttää, vaan se miltä tuntuu. Hyvinvointikeskeisyys jää siis uupumaan tällä reseptiikalla…

Oikotie onneen on täällä tarjolla oikeastaan kaikkeen. Siihen tartutaan, koska halutaan kaikki itselleen välittömästi. Nämä tuotteet myös myyvät täällä! Itse lähinnä tuhahtelen epäuskoisesti kaikelle.  Tämä ilmiö on erittäin huolestuttavaa, sillä se tulee vain varmasti pahenemaan ajan mittaan. Dieettipistokset, rusketuspiikit, kauneusleikkaukset (todella arkipäivää). Omaan ulkonäköön ollaan todella valmiita laittamaan rahaa – meillä nämä rahat kulutetaan  hieman eri asioihin ensimmäisenä, kuten vaikka laadukkaampaan asumiseen ja perheeseen. Minifitness_BikBok-Summer

Me suomalaiset pohdimme asioita yllättävänkin järkevästi nyt ku asiaan on saanut hieman vertailupintaa. Me emme valkaise hampaitamme vaarallisilla aineilla, emmekä täytä peppuja luonnottomilla menetelmillä. Meidän ei tarvitse kulkea meikit naamassa ruokakauppaan, tunteaksemme itsemme kauniiksi tai hyväksytyksi. Suomalaisilla on hyvä arvostus itseään kohtaan! Olemme suhteellisen tarkkoja omasta hyvinvoinnistamme pitkällä tähtäimellä.

Meillä motivaatio tehdä asioita ei ole samalla tavalla pinnallista kuin täällä. Treenamista tulisi harjoittaa hyvinvoinnin vuoksi. Ulkonäölliset seikat tulisi olla ainoastaan itsestään lähtöisiä, joilla ei tuhota omaa terveyttä. Huoliteltu saa olla, mutta siinäkin on oltava rajansa. Täällä enemmistön motivaatioon vaikuttaa ulkonäkö ja erityisesti massan paineet. Suomessa mennään maltilla.

Kannustan teitä näyttämään hyvältä ja sitä kautta tuntemaan itsenne elinvoimaisemmaksi, mutta mielessä täytyy pitää se minkä kustannuksella sitä toteuttaa. 

Koen että meillä on Suomessa oikeasti tosi hyvä olla, uskokaa pois. Pienessä maassa on omat hyvät puolensa, mutta toki löytyy täältä paljon hyvääkin – mahdollisuuksia.

-E <3

Toppi / BIKBOK / Lasit / Max&Co. / Shortsit BIKBOK / Kengät TOPSHOP