Jefun vallassa Part II

IMG_8244_minifitness_HelsinkiRoosters_Jefu_jenkkifutis

Joka paikkaan sattui. Kuitenkin masokistisesti nautin siitä älyttömästi. Tunsin sisälläni voiton riemun lemahduksen löytäessäni mitä muhkeampia ja toinen toistaan kipeämpiä mustelmia. Olin antanut kaikkeni tästä pienestä lihatikustani. Hieman viiveellä sain myös lihakseni kipeiksi – ja siitähän vasta riemu repesi!

Välillä pallo tuntuu siltä, että se kuuluu minulle. Se on kuin liimattu käteeni. Välillä tuntuu ettei se halua luokseni. Viimeisissä treeneissä haettiin jo hieman oikeaa peliä. Oli pakko vetää täysillä. Jokainen spotti ei ollut ehkä meikäläisen koti, sillä tuntui aika pieneltä puollustaa hyökkääjää vastaan – joka oli uhkaavan iso. Siinä vaiheessa oli pakko heittää hieman mielikuvitusta peliin, jotta sai lisää vettä kiukaalle. Kuumuus nousi nousemistaan.

Mutta kun sain sen kultasiepin käteeni, minua ei pidätellyt mikään. Juoksin muutamalla harhautuksella läpi ja maaliin. Kiitos jalat hyvästä yhteistyöstä. Toisinaan olin todella pihalla, enkä tienyt laisinkaan mitä tehdä. Sallittakoot se vielä toistaiseksi.

minifitness_jefu_Roosters_naiset

 Lajissa hankalinta on sen teknisyys, sitä ei voi vain mennä pelaamaan. Täytyy miettiä päällä ja lihaksilla samanaikaisesti. Ehkä siksi se onkin niin mahtavaa! Parhaimmat fiilarit tulee silloin, kun onnistuu jossakin tosi hyvin. Osaa pelata päällä ja kropalla. BOOM.

Välillä en tiennyt mitä ympärilläni edes tapahtui, sen verran villiä meno oli välillä. Olen niin ylepä meidän koko jengistä! Kellään meistä ei ollut vielä muutama viikko sitten minkäänlaista hajua koko lajista. Sitten löydämme itsemme painimasta ja taistelemassa kuin mitkäkin snägärifaitterit. Okei ehkä hieman paremmalla tyylillä teknisesti. Agressiivisuuskin kohdistui itse peliin, eikä kenenkään vasempaan poskeen – ainakaan suoranaisesti.

Hätkähdin pinon alimpana ja tunsin viiltävän kivun reidessäni. Se kuitenkin unohtui samantien enkä muistanut tapahtumaa vasta kun adrenaliini oli poistunut suonistani. Sormikin vinksahti johonkin luonnottomaan asentoon, eikä se suostu vielä viikonkaan jälkeen yhteistyöhön täysin. En silti kutsuisi lajia vaaralliseksi – se vain haastaa sinua  😉

Minifitness_Jefu_helsinkiroosters

En ajatellut missään vaiheessa sitä seikkaa, että tässä lajissa sattuu. Ajattelin vain peliä ja paikkaani pelissä kullakin hetkellä. Se oli niin mahtavaa! Vaikka oli ripsiväriä ja lakattuja kynsiä, meno oli kaukana hienostelusta ja tukan silittelystä.

On upeaa, että naisillekin löytyy seuroja ja lajeja, joihin voi päästä mukaan ilman huippuvaatimuksia ja vankkaa lajitaustaa. Jengi otettiin vastaan avosylin ja ilman ennakkoluuloja. Jokaiselle annettiin mahdollisuus ja jokainen myös käytti sen. Go Roosters! Go girls! 

Alkeiskurssi on ohitse ja pitäisi tehdä päätös siitä, haluanko nuolla nurmikenttiä myös jatkossa. Jotenkin se laji koukutti ja olen nähnyt unia siitä jatkuvasti. Voisinko taikoa lisää tunteja vuorokauteen? Pliis.

Minifitness_jefu_helsinkiroosters2

Kuvat Julia T

Erityiskiitos vielä kaikille valmentajille. Huomasin saavani lisäpotkua parhaiten silloin, kun vastassani on auktoriteetti. Mies. Ärsyttävä ja vaativa. Auktoriteetti, jolta saan lantaa niskaani – toki myös kiitosta kun homma on mennyt purkkiin. Mutta tämän lannan lappaamisen jälkeen paitani sisään yritän vieläkin enemmän. Sitten vihdoin kun se asento ja koko homma menee vihdoin oikein, on fiilis korvaamaton! Faktahan on se, että tarvitsemme myös rohkaisuja ja kehuja pärjätäksemme. Mutta lannan lappaus kehittää ja vahvistaa osaamistasi ja asennettasi. Sen ei pitäisi mitenkään masentaa ystävät, vaan opettaa meitä paremmiksi elämässä – ja pelissä. 

Hullaantukaa ja kokeilkaa jotakin teille täysin vierasta. Sieltä nousee ne parhaat riemut!

Pallosta päähän, E <3