Yksin vai yhdessä?

Minifitness_yksiolo_asuminenYksinoloa ja omaa aikaa arvostetaan silloin eniten kun sitä ei ole. Kiireinen elämäntyyli ja sosiaalinen media kuormittavat enemmän kuin on tarpeen. Sosiaaliset suhteet ovat kaivattuja, mutta niistäkin voi saada yliannostuksen. Itse kuulun heihin, jotka tarvitsevat omaa aikaa pystyäkseen olemaan se paras versio itsestään. Minun täytyy saada olla hiljaa ja puuhastella. Joskus nautin pyykkien pesusta, toisinaan saatan tuijottaa Netflixin sarjoja viisi jaksoa putkeen – joskus jopa koko kauden! Saatan lukea sisustuslehtiä kasvonaamio naamalla ja syödä samalla raakakakkua. Ne ovat hetkiä, jotka pyhitän täysin itselleni ja ajatuksieni kuuntelemiselle. Pohdiskelu omassa rauhassa auttaa usein oivaltamaan ja arvostamaan asioita uudessa valossa. Itsensä ehtii päivittämään ajantasalle kohtalaisen pienessäkin omassa hetkessä, kunhan se on laadukasta ja mielekästä siinä hetkessä. Sitä pystyy antamaan ympärilleen enemmän, kun on ensin kuunnellut mitä sanottavaa sisimmällä on. 

Talo on tyhjä. Olen asunut viimeksi yksin neljä vuotta sitten. Aluksi hieman jännitti miten taas tottuisin tähän? Itseasiassa tätä kysymystä ei tarvinnut jäädä pohtimaan, sillä huomasin kuinka rauhalliseksi mieleni ja kehoni menivät talon hiljennettyä. Yksin on erilaista. Koneiston pystyy kytkemään helpommin siihen tilaan, johon se kullakin hetkellä haluaa luonnollisesti pyrkiä. Se on tärkeää aikaa ja ymmärrän vasta nyt, kuinka vähän olen sitä aikaa saanut viimeisen vuoden aikana. Tämä vuosi on todella ollut täynnä ihan kaikkea!

Olin kovin tottunut omaan aikaani, mutta nyt viimeisen vuoden talossa on aina ollut joku ystävistäni. Vaikka tuo olikin hyvin ainutlaatuista, opettavaista ja hauskaa aikaa, oli se myös omalla tavallaan rankkaakin. Voimattomuuteni huomaan vasta nyt konkreettisesti. En tunnista stressiä itsessäni, mutta se ei estä kehoani reagoimasta siihen. Siedän stressiä hyvin, enkä monesti edes havaitse tasaisesti stressaavampaa aikajaksoa, kunnes se sitten loppuu. 

Vaikka olen löytänyt taas sen kaipaamani sisäisen zen-tilani, kaipaan nyt enemmän sitä saliseuraa ja iltateeläisiä. Yksinolo on välttämätöntä ja tarpeellista, mutta tarvitsemme silti laadukkaita ihmissuhteita ja virikkeitä ympärillemme. Meillä jokaisella on oma kiintiömme tälle kaikelle ja sitä tulisi itse kunkin kunnioittaa.

On outoa, kun aamuisin ei tarvitse enää miettiä pitääkö sitä liikaa ääntä keittiössä. Kengätkin voi jättää eteiseen pitkän päivän päätteeksi jos siltä tuntuu. Ei tarvitse ajatella hetkeen mitään tai ketään. Yksin olemisessa on ehdottomasti hyviä puolia ja niitä aion nyt vaalia.

Tänään aion lusikoida Lohiloa ja nukahtaa Orange is the new blackin tainnuttamana sohvalle – ihan vaan koska voin. Huomenna sitten vastapainoksi ystäviä ja sosialisointia Kotkan suunnalla. Mitä teillä on viikonloppuna suunnitelmissa? Nauttikaa <3 -E