SÄÄNTÖKIRJA

Elaman_saantokirja_minifitnessOnko elämässä olemassa sääntöjä? Ehdottomasti, vaikka emme niin haluaisikaan asiaa mielellämme mieltää. Me kaikki olemme luoneet aivan itse omia sääntöjämme – osa niistä on hyviä, toiset taas kehnompia. Niistä, jotka jarruttavat meitä pitäisi päästää irti. Hyvät käytöstavat, itsestään ja muista huolehtiminen, sekä kiitollisuus ovat taas niitä kullanarvoisia asioita, joita pitäisi kehittää läpi elämän.

Luulen että meistä jokainen havahtuu jossakin vaiheessa elämää avaamaan tämän itse kirjoittamansa elämän sääntökirjan. Huomasin itse kirjoittaneeni sinne aivan typeriä asioita, joiden ymmärsin vain itseasiassa kaventavan elämisen vapauttani ja siitä nauttimista. Vedin sieltä yli myös ihan rohkeasti sääntöjä, jotka olin luonut jo hyvin nuorena tyttönä – minähän en ole enää tuo pieni tyttö, joten miksi eläisin sen pienen tytön sääntöjen mukaisesti? Siispä päätin kirjoittaa sääntökirjaani hieman uudestaan.

Elämän sääntökirja tulisikin avata aina silloin, kun tuntuu siltä. Mitä useammin avaat sen, sen parempi. Olet silloin pysähtynyt miettimään kuka olet ja mitä haluat elämältäsi. On täysin hyväksyttävää päättää itse – olethan jo aikuinen.

Vahvaa viikonloppua <3 -E

Minifitness_vahva elama Minifitness_soc_stadium_treenivaatteet

TTK- KAUDEN ALOITUS

TTK_tanssii tahtien kanssa_2017Eilen illalla starttasi tämän vuoden Tanssii Tähtien Kanssa-kausi sitten ihan virallisesti! Vietimme iltaa siskoni perheen luona, pienien tyttöjeni köllöttäessä kainalossani. Välillä tärykalvoni jysähtelivät kiljunnasta ja kikattelusta – seuraavassa hetkessä suuhuni tungettiinkin popcornia ja porkkanoita. He ovat ihan loistavia opettajia, sillä ehdotuksia tanssiasennoista tuli niin paljon etten meinannut perässä pysyä. Vitsi millä itsevarmuudella lapset osaavatkaan esiintyä. Ensimmäistä jaksoa katsellessani ymmärsin oikeasti mitä tässä ollaan oikein tekemässä. Sitä on joskus vaikea edes itse käsittää, mitä kaikkea sitä touhuaa menemään, kun tahtipuikko heiluu lujempaa kuin tyttö itse. Ajoittainen lujaa meno on toki ihan mahtavaa! Joskus kuitenkin ihan lyhyt ja pieneltä tuntuva hetki riittää siihen, että jokin puuttuva palanen loksahtaa paikoilleen. Eilen niin tosiaan kävi, sillä tänään on ainakin omalla kohdallani iskeytynyt ihan oikeasti se TTK-vaihde päälle. Nämä menneet viikot realisoituivat ja kohta se jännitys varmaan sitten alkaakin. 

Kiitos mun ihana sisko ja sen ihanat tytöt, olette parhaita tukijoukkoja. Myös meillä kotona tyttöjen linnakkeessa katsottiin kyseistä lähetystä ja Linda aloittikin tunteilun välittömästi WhatsApin välityksellä. Tämä kyseinen tunteenpurkaus ”olen niin ylpeä sinusta” ei vaatinut edes yhtäkään tanssiaskelta. Minna sen sijaan on ehtinyt vollata jo viikkoja sitten ensimmäisille tanssia muistuttaville pyörähdyksille ja haparoiville askeleille. On ne ihania! Ihan sama vaikka persiilleen kaatuisi niin ne ainakin taputtaa:D

Mutta oikeasti, ehkä tähän tiivistyy hyvin kaikki se mitä tanssiminen on aidosti – tunteita ja itsensä ilmaisemista kokonaisuutena. Tanssiminen herättää tunteita niin tanssijoissa, kuin katselijoissakin. Mikä muu laji kykenisi samaan tunnelataukseen? Tästä matkasta voi oppia niin kovin paljon, joten toivon sen kestävän vielä pitkään. 

Olen löytänyt itseni tanssisalilta nyt kuluneiden muutamien viikkojen aikana lähes päivittäin ja silti tuntuu ettei ihmettelyni tule koskaan loppumaan. Välillä innostun, mutta suurimman osan ajasta olen kuitenkin todella ulapalla. Tuijotan usein Jania monttu auki – voisinpa oppia tuon sulavan ja kevyen liikeradan vain katselemalla tässä. Näin kivasti ei ole ainakaan vielä toistaiseksi tapahtunut, vaan jokainen liike on lähtenyt käyntiin kohtalaisen tai erittäin tahmeasti. Piileviä tanssitaitojani ei siis ole löytynyt ainakaan vielä. Onneksi Jani on ihana ja osaa lukea meikäläisen tunnetiloja jo kohtalaisen tehokkaalla silmällä. Joskus on pakko antaa käkätyskohtauksien levitä pitkin parketteja, toisinaan ollaan hiljaakin. Tanssista nauttiminen rajoittuu kuitenkin vielä pieniin hattaraisiin hetkiin, jolloin onnistutaan vähän vahingossa. Tosin nyt kun koregrafiat alkavat sujumaan, päästään koko ajan harppauksia eteenpäin myös itse liikkumisessa. Sitä ei ole osannut ajatellakaan, kuinka montaa asiaa sitä voisi joutua pohtimaan samanaikaisesti – kädet, leuka, jalat, lantio, hymy, laskut, katse ja sitten pitäisikin olla jo seuraavassa paikassa. Missä Jani ai hä täh? Jopa naiselle, joka kykenee lukuisiin asioihin samanaikaisesti, tanssiminen on luonut aivorattaisiin ihan uudenlaisia haasteita.

Me starttaamme tanssit ensi sunnuntain ihan kevyellä laskeutumisella, nimittäin jivellä. Pala kakkua hei!

ps. meillä on nyt siis enää viikko aikaa saada ensimmäinen livenä vedettävä tanssi näyttämään tanssilta ja sitä rataa. Ei siis mitään paineita 😀 Ensi sunnuntaina ei köllötellä yhtään missään, vaan laitetaan korot kattoon ensimmäistä kertaa ikinä! Hirveän ihanaa… -E